perjantai 22. marraskuuta 2013

Vuosi kuvina: melkein Rudolf Koivun maisemissa


Liikun Rudolf Koivun maisemissa. Täällä toisen tähden alla -blogin Jaana haastoi minut jo lokakuussa kuvaamaan vuodenkiertoa. Otinkin silloin muutamia kuvia, mutta en ehtinyt julkaista niitä kuvia blogissani, vaan aloitan oman kuvavuodenkiertoni nyt marraskuussa. Kuvat ovat viime sunnuntailta ja ne kaikki olen ottanut muutaman sadan metrin säteellä kodistani.

Haasteen ideana on kuvata sama maisema samasta paikasta kuukausittain ja lopulta koota kaikki kuvat kokoelmaksi tai kollaasiksi. Kiitos kivasta haasteesta, Jaana! Luulen, että tämä haaste on mennyt monille, mutta toivon, että oman blogini lukijoista siihen tarttuu jokainen, joka rakastaa valokuvausta.

Kuvissani liikun osin samoissa maisemissa kuin Rudolf Koivu siksi, että Koivun kasvattivanhempien ja kummien Salmensaarten kesäpaikka sijaitsi lähellä nykyistä kotiani ja olen ottanut kuvan siltä sillalta (tai sen mahdollisesti korvanneelta uudemmalta sillalta, en tiedä nykyisen rakennusvuotta), jonka suuntaan tässä linkissä näkyvän Koivun maalauksen maisema on. Koivun jokiaiheisissa töissä kuuluu muutenkin näkyvän näitä samoja maisemia. Salmensaarien kesäpaikkaa ei ole enää olemassa, vaan sen paikalla lukee nykyisin Lahdenväylä. Maisema on muutenkin muuttunut omakotitalojen, uimarannan ja tietenkin puiden kasvamisen myötä, mutta joki virtaa edelleen rauhallisesti ja pelloilla voi bongata erilaisia eläimiä.

--

Tulevana viikonloppuna kehotan kaikkia Kuopion tienoilla liikkuvia osallistumaan Kirjakanttiin. Amman blogissa on poimittuna Kirjakantin parhaimmat kirjavinkit. Itse olen lauantaiaamuna kirjastolla keskustelemassa Touko Siltalan, Risto Löfin ja Hannan kanssa aiheesta "Kuka lukee oikein?", iltapäivällä taas selviää, mikä on kirjabloggaajien mielestä kaikkien aikojen paras kirja. Viiden muun bloggaajan kanssa esittelen parhaiden kirjojen viiden kärjen.

--

Muistattehan vielä, että Lumiomenan viisivuotisarvontaan ehtii osallistua vielä viikonlopun ajan. Arvonta päättyy sunnuntaina, blogisynttäreinä tiistaina julkistan voittajat ja kokoan saamani kirjavinkit yhteen. Ennen lumiviikkoa koetan kuitenkin liikkua kirjallisesti hieman italialaisissa ja brittiläisissä maisemissa. Nyt toivotan mukavaa viikonloppua ja kuvien myötä jatkan kävelylenkkiäni edelleen kotini tuntumassa. Näitä samoja maisemia tulen esittelemään kerran kuussa.





21 kommenttia:

  1. Mukavaa, Katja, että lähdit mukaan.

    Kuvasi ovat totutusti kauniita ja erityisesti tykkään siitä, että kerroit meille myös kuvauspaikan historiaa. Nikinmäki on mulle täysin tuntematonta seutua, vaikka joskus vuosia sitten asuin muutaman vuoden ihan lähellä, Korsossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos että haastoit! Otin tosiaan kuvia jo lokakuussa, mutten ehtinyt koskaan tuoda niitä blogiini ja päätin, että marraskuu olkoot alku tässä.

      Kuvat ovat oikeastaan Sipoon Myyraksesta ja Vantaan Jokivarresta sekä Nikinmäestä (joen itäpuoli on Nikinmäkeä ja länsipuoli Jokivartta), aiemmin nuo kaksi Vantaan aluetta ovat olleet samaa Nissbackaa, mutta nykyisin kulkevat eri nimillä (vaikka esim. koulu ja äänetysalueet ovat yhteiset). :)

      Poista
  2. Hienot syyskuvat minullekin tutuiksi tulleista maisemista! Tämä haaste on mukava!
    Mielenkiintoista historiaa sieltä päin löytyy linkistä, siihen syvennyn ajan kanssa myöhemmin.

    Turvallista matkaa tännepäin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Tykkään kovasti joesta, pelloista ja myös siitä pienestä harjusta, jota en tänne kuvannut.

      Nähdään pian!

      Poista
    2. Katja, olettehan jo perillä? Bessu ajoi tiistai-iltana hirvikolarin. Kaksi lasta takapenkillä. Täysin pimeä tieosuus ja hirvi tuli ihan puskista. Auto lunastukseen, mutta ensiavun jälkeen kaikki pääsivät kotiin. Jos voitte, lähtekää valoisalla. Nyt on kai vielä metsästysaika ja hirvet liikkuvat rajusti ja yllättäen. Bessu ei tiedä, pystyykö ajamaan enää pimeällä...

      Poista
    3. Leena, kiitos kysymästä. Päästiin hyvin perille. Kirjoitan paremman kommentin myöhemmin <3

      Poista
    4. Leena, olipa Bessullasi ollut säikähdys! Onneksi kenellekään ihmiselle ei käynyt huonosti. Hirviä ei pimeällä tosiaankaan näe, tulevat eteen ihan yllättäen.

      Poista
  3. Oi miten hurmaavat kuvat♥ Minäkin olen haastanut sinut;)

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia, maisemia! Minä tartun tähän haasteeseen myös! Kivaa! Voi hyvin Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, ensin mietin, että haastaisin joitakin nimellä ja pohdin juuri sinua. Ihanaa siis, jos tartut haasteeseen!

      Poista
  5. Ihanan aurinkoisia kuvia. :) Oulussa oli satanut lunta viime yönä, joten nämä kuvat näyttää lähes kesäisiltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, tulisipa lunta tännekin! Savossa oli hieman lunta viikonloppuna ja kyllä se valaisi maisemaa.

      Poista
  6. Viehättäviä maisemia! Ja historiapläjäys oli mielenkiintoinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, hih, upposin ihan kunnolla lukemaan tuota lähialueen historiikkia. Onhan siellä monenlaista. :)

      Poista
  7. Oi miten ihania kuvia! Onneksi meillä on vuodenajat, saadaan samasta paikasta todella erilaisia kuvia aikaiseksi. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katinka, kiitos! Olen ihan samaa mieltä vuodenajoista. Ne ovat rikkaus.

      Poista
  8. Kuvasi voisivat yhtä hyvin olla lapsuudenmaisemistani, jotain niin vahvasti juuri uusmaalaista niissä on. Olen melkein kateellinen että asutte noin lähellä luontoa, ja silti kaupungissa. Kaupunkilaistuneena maalaistyttönä kaipaan maalle enemmän tai vähemmän koko ajan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, osin nämä maisemat kytkeytyvätkin yhteen. Meiltä ei ole kovinkaan pitkä sinun lapsuutesi paikkakunnalle. Ymmärrän hyvin, minä kaipaan metsää ja olen iloinen, että pääsen puiden siimekseen niin helposti.

      <3

      Poista