Anne Tyler: Palmikko

 

Anne Tyler: Palmikko
Otava, Otavan kirjasto 2023
The French Braid 2022
Suomentanut Markku Päkkilä
248 sivua
Yhdysvaltalainen romaani

“Sitä vain, että perheet ovat samanlaisia”, David sanoi. “Niistä voi kuvitella irtautuvansa, mutta oikeasti irti ei pääse koskaan. Palmikon jäljet näkyvät ikuisesti.”

Kun viikon viikolla luin loppuun hienon japanilaisen “Voita”-romaanin, kirjoitin kaipaavani sen runsauden jälkeen jotain tiivistä. Ehkä tiivis voi tarkoittaa myös arkista, ainakin jotain tavallisuudessaan ihastuttavaa, kuin hyvää leipää, josta jokaisella haukkaisulla paljastuu monenlaisia makuvihahteita. (Olen muuten suuri leipäfani.)

Anne Tyler on yksi arkikuvausten mestari samaan tapaan kuin Carol Shields (ja osin myös Elizabeth Strout, joka luo kuitenkin ehkä hieman karikatyyrisempiä hahmoja – no, rakastan kaikkien kolmen mainitun kirjailijan teoksia). Hän kirjoittaa tavallisuudesta, useamman sukupolven ihmisistä, avioliitoista, vanhemmista ja lapsista, kodeista, töistä, pyykinpesusta, pääruoasta ja salaateista, tuttuudesta ja vieraudesta ja siitä, miten näennäisesti samana toistuva elämä on pinnan alla jatkuvassa liikkeessä.

Palmikon alku ei ole tarinan alku tai loppu. Kaikki alkaa, kun nuori Serena Drew on poikaystävänsä Jamesin kanssa Philadelphian rautatieasemalla. Serena näkee siellä serkkunsa Nicholasin, muttei ole kuitenkaan aivan varma, onko kyseessä Nicholas. Se kummastuttaa Jamesia. Miten voi olla mahdollista, ettei tunne omaa serkkuaan niin hyvin? Mutta sellainen Serenan perhe on. Seuraavassa luvussa eletään Serenan äidin Lilyn nuoruuden kesää:  Garrettien äiti Mercy taidemaalaa, isä Robin työskentelee perheen putkifirmassa, Lilyä ja Alice-siskoa nuoruus vie eri suuntiin ja nuorimmaisella Davidilla on omat juttunsa. Perhe elää yhdessä muttei ole yhdessä. Vuosikymmenet vierivät, perhe kasvaa, mutta sen suurempaa henkistä läheisyyttä tai sukuyhteyttä heillä ei ole.

Anne Tylerin romaani oli juuri sitä mitä olin nyt luettavakseni kaivannut: sujuvaa ja vaivatonta luettavaa, ei varmastikaan mieleenjäävää, mutta keskiluokkaisessa arkisuudessaan elämänmakuista ja (ehkä sittenkin myös hivenen liiankin) siistiä. Tekstin ja rakenteenkin osalta taidokasta. Tunnetasolla romaani ei tule kovin lähelle lukijaa eikä tarvitsekaan, sillä tällaisiakin monet perheet voivat olla. Tehdään asioita yhdessä silloin kun on aika kokoontua, mutta siinä välissä jokainen elää omaa elämäänsä.

Palmikko, tai “ranskalainen letti” kuten romaanin englanninkielinen nimi viittaa, on kuvaava nimi teokselle, jossa suvun säikeet kietoutuvat yhteen lujasti mutta samalla irtonaiset suortuvat koettavat erkaantua punotusta.