sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Viisi-haaste ja pääsiäisen lukuhaaveita



Hyvää palmusunnuntaita! Meillä on virvottu perinteisesti pajunoksilla, mutta maljakkoon olen nyt pari kertaa ostanut leikkokukiksi kirsikanoksia. Ne tuovat osaltaan kevättä, joka muuten näkyy vain ihanana aurinkona korkeiden hankien vastapainoksi. Lisäksi ne pääsivät puolittain uusittuun blogibanneriinikin. ;)

Nyt pääsiäisen alla olen kolmen kirjan loukussa. Luen yhtä merellistä romaania, aloittelen erästä arvoituksellista kirjaa sekä koen vahvaa nostalgiaa ruotsalaisen tyttökirjan parissa. Lisäksi suunnittelen hieman pääsiäislukemistoani. Lukurauhan suhteen olen ikuinen optimisti ja haaveilen pääsiäisenä lukevani vähintään kaksi paksua romaania, kirjaehdokkaitani ovat muun muassa John Irvingin Minä olen monta, Karl Ove Knausgårdin Taisteluni. Toinen kirja, Jennifer Eganin Aika suuri hämäys, Regina McBriden Ennen sarastusta sekä Kazuo Ishiguron Yösoittoja. Luultavasti ehdin lukea vain puolikkaan tai yhden romaanin, joten sen on parasta olla hyvä. Nyt pitäisi vain päättää, että mitkä kaksi tai kolme otan mukaan.

Mitä te muut aiotte lukea pääsiäisenä? Suunnitteletteko lomalukemisianne ennakkoon? Ja miten loma-aikaan käy, ohittaako sukuloiminen tai ulkoilu nenä kirjassa istumisen? Onko teillä lomilla ylipäätään lukurauhaa tai kaipaatteko sellaista?

Sunnuntai-iltaiseen mukavuudenhaluisuuteeni on sopivaa sisällyttää haaste, jonka kaksi viikkoa sitten sain. Monta kertaa viisi asiaa, joiden myötä toivotan valoisaa pääsiäisviikkoa!

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

Kiitos, Valkoinen kirahvi, oli mukava saada tämä haaste. :)


2. Kirjaa tähän viisi blogia, jotka haastat

Taidan nyt haastaa osin avoimesti: haastan mukaan ne bloggaajat, jotka
1. aikovat lukea Karl Ove Knausgårdia
2. rakastavat John Irvingin kirjoja
3. ovat tuskailleet Umberto Econ Ruusun nimen kanssa
4. lukevat Tove Janssonin Kesäkirjaa vuosittain tai
5. muistavat Sandwall-Bergströmin Gulla-sarjan

Tämä haaste on teille kaikille! Toivottavasti joku tarttuu siihen.


3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.

Sitä toivoin juuri äsken.


4. Kerro:

viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin (satunnaisessa järjestyksessä):
1. uni
2. puhelin
3. aikaa oman perheen kanssa
4. tuoremehua ja
5. ulkoilmaa


viisi kirjaa, joita suosittelen muille: 
John Irving: Oman elämänsä sankari
Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta
Tove Jansson: Taikatalvi
Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän

viisi materialistista (joulu)lahjatoivetta:
Materialistista?
1. kasa kirjoja
2. matkalahjakortti
3. uudet tapetit olohuoneeseen
4. Piilopaikka-astioita
5. kaukoputki

viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä: (osaan näistä haluaisin uudelleen - jätän tämän lisäyksen Valkoiselta kirahvilta)
1. Bologna (monen vuoden jälkeen uudestaan)
2. Lontoo (jonne menenkin kesällä)
3. Irlannin maaseutu
4. Itävallan Alpit
5. Reykjavik

viisi lempiruokaani:
1. paistettu halloumi ja mansikkasalsa
2. savustetut neulamuikut
3. hirvipaisti
4. kasvislasagne
5. sushi

viisi elämänohjettani:
1. koeta olla murehtimatta etukäteen
2. muista pestä kädet aina kotiin tullessasi
3. hämähäkkiä ei saa tappaa
4. ystävällisyys kantaa paremmin kuin kiukuttelu
5. elä hättäile!

37 kommenttia:

  1. Aion lukea Knausgårdia (itse asiassa pääsiäislomalla on tarkoitus hankkia herran kirjoja) ja olen tuskaillut Econ kanssa.

    En yleensä kovin paljon etukäteen suunnittele lukemisiani ja olen aina ihan liian monen kesken olevan kirjan loukossa (tällä hetkellä en edes tiedä tarkkaa määrää). Eli luen aika paljon hetken ja fiiliksen mukaan, varmasti näin tulee tapahtumaan myös pääsiäisenä.

    Terveiset Moskovasta, jossa on ollut koko päivän aiban järjetön lumimyräkkä, joka jatkuu ilmeisesti vielä huomisenkin. Voi miten kaipaan kevättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, hankitko Knausgårdia? Minä pidin kovasti Ensimmäisestä kirjasta.

      Minä suunnittelen lukemisiani, mutta sitten luen kuitenkin jotain muuta. :) Olen tässä aika toivoton. Luen siis fiiliksen mukaan silloinkin, kun ennakkoon ajattelen toisin.

      Ja voih, kunpa kevät tulisi!

      Poista
  2. Ehkä tartunkin tähän, kun tuo tuskailu Ruusun nimen kanssa puhutteli :D
    Paistettu halloumi mansikkasalsan kanssa? Kuulostaa niin epäilyttävältä, että pakko kokeilla joskus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Morre: Ruusun nimi on ollut minulle pieni painajainen. Se on mieheni lempikirja, mutta en vain saa sitä luettua. :D

      Ja kokeile! Se on ihanaa!

      Poista
  3. Vooi, minä luin joskus monta vuotta sitten Gulla -sarjan ensimmäisen osan, kun se löytyy meiltä. Aivan ihana kirja, kyyneleet vierähtivät poskille monta kertaa. Tavallaan kuitenkin harmittaa, kun luin sen niin pienenä, nyt varmasti ymmärtäisin siitä enemmän. Mutta minä en oikein välitä lukea samaa kirjaa kahdesti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hauska kuulla. Joskus joku kirja toi tulla vastaan liian pienenä tai muuten vääränä ajankohtana. Luin Gulla pitää lupauksensa viime viikolla ja kirja tarjosi minulle ihanaa nostalgiaa, mutta luulen että jos olisin lukenut kirjan nyt ensimmäistä kertaa, en olisi ihastunut.

      Poista
  4. Olen jo tehnyt tämän haasteen, joten en ota vastaan, vaikka olen todellakin taistellut tieni Umberto Econ Ruusun nimen läpi. Jos ehdin lukea pääsiäisenä (lähden Wieniin vähän niin kuin sosiaaliselle lomalle enkä varmaan omista yhtään rauhallista hetkeä), luen Sisareni, rakkaani loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ooh, olet lukenut Ruusun nimen! Onnea. :)

      Toivottavasti Wienissä on ollut ihana pääsiäinen. Olen käynyt kaupungissa vain kerran, lähtisin mieluusti uudestaankin.

      Poista
  5. Uni ja raitisilma ovat tärkeitä!

    Pääsiäislukemista? Apua! Runsaudenpula vallitsee, mutta joku näistä; Johanna Holmström; Itämaa, Unni Lindell; Sokerivalhe, Kishwar Desai; Postimyyntilapset, Julie Kibler; Matkalla kotiin... Nyt kun aloin oikein asiaa pohtimaan, saattaapa olla, että teen itsekin aiheesta postauksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, uni ja raitis ilma ovat ihan välttämättömyyksiä.

      Kiva, että teit aiheesta oman postauksen, jota kävinkin kurkkimassa. :)

      Poista
  6. Uusittu bannerisi on kiva! Kuten kyllä oli edellinenkin :)

    Ja kivoja juttuja! Piilopaikka astiat ovat ihania! Meillä on muutamia, mutta saisi olla enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos. :)

      Piilopaikat ovat kauniita ja leikkisiä. Meillä on nyt neljä mukia, haluaisin vielä muutaman lisää.

      Poista
  7. Todennäköisesti ehdin pääsiäisenä lukea tavallista vähemmän, kun koko perhe on koolla ja sukuloinnit, leipomiset ym. puuhastelut vievät aikaa. Tällä hetkellä kesken on eräs esikoisromaani, useampikin asiaproosateos ja eräs käännösromaani. Monen kirjan loukku siis, mitä suurimmassa määrin :).

    Ihanaa palmusunnuntain iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, niin minäkin ehdin. Niin käy pääsiäisen aikaan aina. :) Mutta olen oppinut lukemaan autossa ja ehdin lukea yhden romaanin, toinen on kesken.

      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  8. Olipa hykerryttävän hauska lukea sinun vastauksiasi. Onneksi olen suosittelemistasi kirjoista jo neljä lukenut, Leena Parkkisen kirjaa en ole lukenut, vaikka monta kertaa olen meinannut. Ostin sen silloin äidille joululahjaksi, taidankin pyytää sen nyt pääsiäisenä lainaan itselleni. Niin, minä en pääsiäisenä juuri lue, koska pääsiäinen on perinteisesti sukuloimisen ja ystävöimisen aikaa ja en ehdi lukea. Minäkin tarvitsen päivittäin unta, ulkoilmaa ja puhelinta, myös kahvi pääsisi listalleni, olen ikävä kyllä koukussa.

    Tämä on kiva haaste, ehkä tartun tähän kuhan pääsen eroon Tallinnasta. Sinun haatekohdistasi nimittäin neljä viidestä osui ja upposi :) Minulla on muuten Gullia kirjahyllyssäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, mainiota! Leena Parkkisen kirja kannattaa lukea. Se on kiehtova ja omaperäinen ja sopivalla tavalla outo. :) Minä juon kahvia vain aamuisin, muuten teetä. Harmittaa, kun en Joensuussa muistanut ostaa päärynällä maustettya vihreää teetä. Ihastuin siihen mieheni siskon luona, kun kyläilimme siellä. Tee olisi ollut vielä luomua.

      Ja tartu ihmeessä tähän haasteeseen, lukisin mielelläni vastauksiasi!

      Poista
  9. Minä haaveilen aina lukevani lomilla paljon, ja ehdottomasti suunnittelen lomalukemisiani etukäteen. Läheskään aina suunnitelmat eivät toteudu, eikä lukeakaan ehdi, mutta suunnittelu on silti ihanaa. :)

    Pääsiäisenä menemme anoppilaan Vaasaan, mikä tarkoittaa sitä, että ainakin junamatkalla ehtii lukea. (Yksi syy, miksi rakastan junamatkustamista, on juuri se, että juna on ihanteellinen lukuympäristö. Autossa en pysty lukemaan, ja lentokoneessa jännitän sen verran, että kirjan pitää olla tietyntyyppinen pitääkseen lentopelon kurissa.) Olen suunnitellut pääsiäislukemiseksi ainakin Juhani Ahon kirjaa Yksin, Irvingin uutuutta ja Radgen Berliininpoppeleita. Saa nähdä, mitä oikeasti luen!

    Haasteeseen saatan tarttua, koska melkein kaikki ehdotkin täyttyvät: muut täsmääät, mutta Kesäkirjaa en lue vuosittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, niin minäkin haaveilen. Pääsiäisloma on mennyt sukuloidessa, joten olen lukenut vaim vähän, mutta hyvä näin. :)

      Juna on tosiaankin mainio paikka lukea. Minä olen nyt viimeisen vuoden aikana oppinut lukemaan autossa. En voi lukea mutkaisella tiellä, mutta tasaisessa kyydissä kyllä.

      Mahdoitkohan lukea Irvingin uutta? Minä olen siinä nyt puolivälissä ja pidän kovasti, mutta en löydä samaa taikaa kuin miehen "klassisimmista" romaaneista.

      Poista
  10. Oi, noita kirsikankukkia! Nappaankin tämän mukaani, on sellainen fiilis. Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, kiva että nappasit. :) Aurinkoista toista pääsiäispäivää! <3

      Poista
  11. On niin paljon sanottavaa, että mistäköhän aloittaisi? :) No, ensinnäkin tuo kuva on ihana, ja haasteen minäkin taidan napata mukaani, koska kohdat 1, 3 ja 4 puhuttelivat. :D

    Sitten noista pääsiäislukemisista... Koska luulen vahvasti sinun päätyvän lukemaan uuden Irvingin (josta en osaa sanoa mitään, niin kuin en niistä vanhemmistakaan :), kehottaisin sinua ottamaan sen rinnalle Ishiguron novellikokoelman. Se on ihana (!) ja kauttaaltaan laadukas, eikä se kärsi siitä jos sitä lukee lyhyissä pätkissä tai monessa osassa. Ja hei, novelli Come Rain or Come Shine saattaa olla paras (tai ainakin puhuttelevin) koskaan lukemani novelli, joten siinä sinulle suositusta. :) Omista pääsiäislukemisistani en osaa vielä sanoa, tällä hetkellä haaveilen lähinnä kirjamessujen jälkitunnelmissa lukevani Juha Itkosta ja Sofi Oksasta, mutta katsotaan nyt. Olen osan pääsiäisestä töissä ja osan vapaalla, joten lukuaikaa on vähän vaihtelevasti.

    Mutta. Arvaapa mitä! Regina McBriden Ennen sarastusta on jo rinkassani, koska sen aion ottaa matkakirjakseni ensi kuussa (köh, joku taitaa odottaa reissua jo melko innoissaan, kun matkakirjat on jo pakattu...). Eli ihan samoja kirjoja tässä taas luetaan. :D Aika suurta hämäystä olen juuri lopettelemassa (hieno kirja, lue se pian, hyvä nainen!), ja Knasutkin aion lukea. Ja Irvingiin olen luvannut jo niin monet kerrat tutustua, että mikäli en kohta lue ensimmäistä Irvingiäni, saan hävetä silmät päästäni. :)

    (Voih, nyt alkoi tehdä mieli paistettua halloumia!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos. Ja hienoa, että tämä haaste sopii sinullekin. <3

      Ishiguroa en nyt ottanut mukaan, koska väliin kiilasi yksi yllättäen tullut kotimainen, jonka jo luin ja johon ihastuin. Säästelen hieman Ishiguroa... Mitähän Itkosta aiot lukea? )

      Ja hi hii, niin usein mennään samoissa. Aika suuren hämäyksen päätin muuten säästää matkakirjaksi Lontooseen. Jotenkin tuli sellainen olo, että se kirja pitää lukea matkalla.

      Poista
  12. Minuun osui kaksi kohtaa haasteessasi: Irving ja Eco. Katsotaan nyt, tartunko haasteeseen.

    Pääsiäisen lukemisia en ole vielä suunnitellut. Yksi aloittamani novellikokoelma tulee varmaan luetuksi.

    Aurinkoista pääsiäisviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, tartu ihmeessä!

      Minä aloittelin jo uutta Irvingiä ja pidän kirjasta, joskin tuttuja teemojahan siitä taas löytyy. :)

      Poista
  13. Ihania juttuja! Äänestän pääsiäiskirjaksi tietysti Knasua ja Irvingiä, tässä järjestyksessä. :)

    Itse olen vähän niin kuin aikeissa lukea uusimman Irvingin uudestaan ennen herran Suomen-vierailua... Ensin ajattelin ostaa suomennoksen, kun Akateemisessa olisi juuri nyt 20 %:n kanta-asiakasalennuskin, mutta kun lähtöhinta oli törkeästi neljäkymppiä, en vain raaskinut. Siispä taidan ottaa uusintakierrokselle alkukielisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, :) Irving voitti nyt Knasun pääsiäislukemistossani, mutta olisi se voinutmennä toisinkin päin.

      Minä tilasin suomennoksen Adlibriksestä, muistaakseni hinta oli 27,90. Suomen-vierailu onkin ihan pian!

      Poista
  14. En suunnittele lomalukemisia; ainoastaan varmistan, että lukemista varmasti riittää, jos olemme reissussa. Kerran on loppunut kirja kesken ja se oli paha paikka se!

    Hauska haaste ja hauskoja vastauksia! Voisinpa tarttua tähän haasteeseen, koska olen melkein aikonut lukea Karl Ove Knausgårdia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie on kevyt, periaatteesi on hyvä. Minä saatan suunnitella jonkin aikaa, mutta sitten otan mukaan jotain muuta. Lukeminen ei tosiaan saa loppua kesken!

      Melkein aikonut lukea... Lue! :)

      Poista
  15. Ihania vastauksia! Minä toivoisin pääseväni lomalla lukemaan Punainen kuin veri- ja Kaukamoinen -opuksia, katsotaan kuinka käy. Mainiot lempiruoat sinulla ja hyvät elämänohjeetkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, toivottavasti pääsit lukemaan toivomasi kirjat. Punainen kuin veri on omallakin lukulistallani.

      Poista
  16. Kotiutin Parkkisen Sinun jälkeesi, Max -kirjan kirpparilta puhtaasti blogisavujen perusteella :)

    Minä ostin kotiin ruukkunarsissin, sekin toi ihanasti kevättunnelmaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, ihanaa! Parkkisen kirja on mielestäni niin hyvä.

      Kaikki sipulikukat merkitsevät kevättä. <3

      Poista
  17. Olen aivan hulluna kirsikankukkiin, joten kiitän ihanaakin ihanammasta kuvastasi! Siitä saa nauttia useamminkin, kun se kerran tuli myös blogibanneriisi.

    Molemmat Knausgårdit olen lukenut, ja odotan innolla, että muutkin osat tulisivat suomennoksina. Lainasin ruotsinkielisen Min kamp kolmosen, sitä on tarkoitus tavailla pääsiäisenä, mutta epäilen, että surkea ruotsinkielen taitoni ei pitkälle kanna.

    Ruoanlaiton, syömisen, ulkoilun ja hiljentymisen lisäksi taatusti jää aikaa muullekin lukemiselle. Pekka Hiltusen Vilpittömästi sinun ja Kate Atkinsonin Started early, Took my dog odottavat lukijaansa.

    Narsissinkeltaista pääsiäistä!

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiito, hauska kuulla. Minäkin pidän kirsikankukista.

      Saitko luettua Taisteluni-sarjan kolmatta osaa? Minulla on kakkonen odottelee vielä. Olen kuullut siitä vain hyvää.

      Samoin tuo mainitsemasi Atkinsonin kirja kiinnostaa. :)

      Poista
  18. Alkoi ihan naurattaa, sillä nyt mun pitäisi tarttua haasteeseen, mutta olen tämän jo tehnyt: Tuskailen Ruusun nimen kanssa, sillä sain sen lahjaksi itävaltalaisilta ystäviltämme saksaksi;) Ja Irving on lukulistallani, tosin pääsiäisen olemme muualla, jossa tuskin saan lukuaikaa, mutta sitäkin enemmän herkkuja ja seurustelua.

    En ikinä lakkaa suosittelemasta matkakohteena Irlantia kaikkineen, etenkin Galwayn rantoja ja Connemaran nummia sekä alppeja, joissa olen korkeusennätykseni tehnyt Sveitsissä, mutta vähemmälläkin niistä pääsee hurmioon eli minne tahansa alppiseuduille suosittelen matkaa ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, hi hii! Tee uudestaan. :) Ruusun nimi on ollut minulle todella tuskainen kirja. Ja Eco on mieheni lempikirjailijoita, mutta ei voi mitään, ei vain ole minun kirjailijani.

      Irlanti kiinnostaa niin kovasti! Tänä vuonna matkaamme Englantiin, mutta ensi vuonna ehkä Irlantiin. Tai Alpeille. Tai Tanskaan. :)

      Poista
  19. Kiitos kommenteista, kaikki! Palaan niihin pääsiäisen aikaan. :)

    VastaaPoista