tiistai 19. maaliskuuta 2013

Pekka Hiltunen: Sysipimeä


Pimeän kirjan viikko

Pekka Hiltunen: Sysipimeä
Kustantaja: WSOY 2012
Kansi: Marjaana Virta
Sivuja: 363
Kotimainen jännitysromaani

Sam kurotti kädellään koneen näppäimistölle ja pysäytti videon. Ruudulle seisahtui kuva jaloista kesken liikkeen ja uhrista, joka oli tumma, eloton kasa harmaata pohjaa vasten.
Lia tuijotti tietokoneella näkyvää pysäytyskuvaa ja kääntyi katsomaan Samia. Nähdessään Samin ilmeen hän tajusi mitä tämä ajatteli.

Entä jos noita kuvia ole olekaan lavastettu?

Usean brittinuoren Youtube-tilille murtaudutaan ja palveluun ladataan minuuttikaupalla mustaa, äänetöntä videota. Se ahdistaa, on kuin joku koettaisi viestiä pahuutta. Ajan myötä tilalle tulee raakoja, kauhistuttavia videoita teoista, joita ei voi järjellä käsittää. Ja hieman myöhemmin homoravintoloiden läheisiltä kujilta löytyy ruumiita. Toisaalla suosikkijuontaja Craig Colea, mukavaa ja kilttiä miestä, syytetään ahdistelusta. Lontoo tuntuu kohisevan niin järkyttävistä videoista ja surmista kuin Colen tapauksestakin. Studion väen on aika tarttua toimeen. Suomalaissyntyinen graafikko Lia on osa maannaisensa Marin johtamaa joukkoa, joka ei arkaile liikkua harmaalla alueella pyrkiessään selvittämään rikokset, pyrkiessään kohti hyvää. Heitä vastassa on kuitenkin jotain todella pahaa, jotain sysipimeää.

Pekka Hiltusen esikoisdekkari Vilpittömästi sinun (2011) hurmasi minut pari kuukautta sitten ja ihastuin Liaan, Mariin sekä Studion muuhun väkeen, eleganttiin Maggieen, tietokonevelho-Ricoon, leppoisaan puoliruotsalaiseen Bergiin sekä sydän puhdasta kultaa täynnä olevaan ulkoisesti karskiin Paddyyn. Ihmeellinen joukkio ja heidän kykynsä ovat keskiössä Studio-sarjan toisessa trillerissä Sysipimeä (2012), jossa liikutaan niin homojen oikeuksien, mediamaailman varjopuolien kuin surunkin keskellä. Lia on tälläkin kertaa kirjan keskeishahmo, jonka kautta tapahtumat ja ihmiset valottuvat.

Hän pudotti viimeisen kuoren matkaan lähellä Primrose Hilliä. Punainen, pyöreä postilaatikkko nielaisi lähetyksen ääneti.
Kotiin oli muutama kilometri. Hän lisäsi vauhtia ja tunsi hengityksensä tihentyvän. Askel oli kevyt, se oli niin kevyt että oli kuin hän olisi noussut ilmaan. Kuin hengittäisi itseään eteenpäin hämärässä illassa.

Hiltunen osaa kirjoittaa samalla lempeästi ja hyytävän pelottavasti. Olen aina ollut heikkona kirjoihin, joissa liikutaan Englannissa. Lontoo on suosikkikaupunki, jonne matkustan taas ensi kesänä. Ei siis ihme, että olin suorastaan haltioissani lukiessani Bergin, Lian ja Gro-koiran kävelyista Lontoon viehättävillä kaduilla tai Lian kotikulmista Hampsteadissa. Kaupunki ei kuitenkaan ole vetävän kerronnan pääosassa, mutta antaa tarinalle oman mausteensa, omat lontoolaisen eleganssinsa. Muutamat seesteiset kaupunkikuvaukset auttavat myös kestämään sitä julmuutta, jolla kirjan rikokset on tehty. Kaikkialla vaanii pelko ja mukana on aimo annos suruakin. Kun ihmisestä tulee kaatuva puu ja kaikki on sortumassa, ei liikutukselta voi välttyä.

Vaikka koukutuin Hiltusen toiseenkin jännityskirjaan, en voinut olla paikoin turhautumatta toisaalta pieneen opettavaisuuteen ja toisaalta ajoittaiseen tyhjäkäyntiin. Etenkin romaanin alkupuolella Hiltunen selostaa studiolaisten roolit niin, että Vilpittömästi sinun -esikoisen lukenut bloggaaja alkaa haukotella. Toisaalta Sysipimeän voi lukea itsenäisenä kirjana ja silloin on tietenkin hyvä saada taustoitusta henkilökuvien syventämiseksi. Paikoin Hiltunen myös opettaa. Hän ei saarnaa, mutta lyhyesti luennoi lukijoilleen kirjoittaessaan tärkeää asiaa homoihin kohdistuneista rikoksista sekä taustoittaessaan LGBTI-järjestöä. Ehkä lukijoiden sivistykseen ja tasa-arvon tajuun olisi voinut luottaa hieman enemmän, mutta yhtä kaikki, pidän siitä, että dekkareihin voi ripotella tärkeitä asioita.

Ja kun Hiltunen pääsee vauhtiin, on tahti hengästyttävä ja otteessaan pitävä. Pienestä alkupuolen tyhjäkäynnistä huolimatta pääsin tarinan imuun heti alusta saakka. Kaiken lisäksi jotkut käänteet ovat niin juoneltaan kuin tunnelmaltaan siinä määrin pelottavia, että en kirjan lukemisen ollessa kesken olisi halunnut iltapimeällä lähteä viemään edes roskia ulos. Se osoittanee Sysipimeän onnistumisen trillerinä.

Hiltusen onnistuu luoda kiehtova ja omalaatuinen jännityksen maailma. Studion väki on tietenkin osin epäuskottava porukka ja kirjaan mahtuu jaarittelua, mutta romaanin teemat ovat tosia, tärkeitäkin. Sysipimeä kiehtoo, koukuttaa, pelottaa ja viihdyttää tavalla, joka kietoi minut pauloihinsa. Voiko jännityskirjalta (juuri) enempää toivoakaan?

****

Sara pääsi kirjan lumoihin, Booksy viihtyi, mutta pettyi silti hieman. Saran arviosta löytyy linkkejä muihinkin hienoihin blogiteksteihin.

P.S. Blogini "Pimeän kirjan viikko" päättyy nyt kevätpäiväntasauksen aattona. Viikko oli antoisa: kaksi hyvää romaania, yksi keskinkertainen lukuromaani sekä yksi mainio lastenkirja.

14 kommenttia:

  1. Katja, neljä tähteä sinulta jännityskirjalle! Onko tätä ennen tapahtunut;-)

    Kirja Lontoosta, mutta miten suomalainen Hiltusen tekemä...Mikä olisi eri, jos kirjan olisi kirjoittanut vaikka Peter James, P.D.James tai Denise Mina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kyllä sitäkin sattuu. :) Hiltusen edellinen sai neljä tähteä, Kaj Korkea-Ahon (no, se on toisaalta dekkari, toisaalta kauhukirja), Eeva Tenhunen, PD Jamesin Syystanssiaiset. Läckberg ja Rosman eivät saaneet, koska heidän kirjansa ovat - anteeksi - aavistuksen tylsiä tai niistä puuttuu joku sellainen asia, johon suuresti ihastuisin.

      Hiltunen on loistava Lontoon-tuntija. PD Jamesin kirjat ovat kiltimpiä, Minaa ja Peter Jamesia en tunne. Tässä erityistä on suomalaisuuden ja kansainvälisyyden liitto, Mari ja Lia ovat suomalaisia, mutta muuten trilleri voisi olla vaikka brittitekoa.

      Poista
    2. ...ja onhan meillä myös oikeus muuttua. Oma makuni on selvästi kääntymässä jonnekin...etenkin siis koskien dekkareita. Ikävää, että P.D.James on iän myötä kuin kadottanut sen, mikä oli vielä Tottus ja toiveet etc. Läckbergin viimeinen ei päässyt minullakaan kuumaan ryhmään.

      Voisin yrittä nyt sitä Annikan suosittelmaa Lauraa, mutta istu ja pala!, en löydä kirjaa mistään. Trillerit elävät omaa kauhuelämäänsä, sillä edellinen, joka katosi oli Schenkelin Hiljainen kylä, huomattava kirja.

      Minan Patricia Meehan -sarja on Skotlanti- ja dekkarihullun taivasta.

      Tämän täytyy olla hyvä, sillä seuraavassa kommentissa 'paatunut' dekkarilukija Annikakin tätä kehuu;-)

      Poista
    3. Se on totta, että me kaikki muutumme lukijoina. Olen joskus aikaisemminkin kertonut, että kuin paljon dekkareita, niitä synkimpiäkin, mutta väsyin niihin. Nyt on selvästi joku uusi kuherruskuukausi menossa. :)

      Hiltunen on oikeasti hyvä. Kuten Annika kommentoi, lukiessa aidosti pelottaa. Ja sitten kirjassa on ihanaa brittiläisen ja suomalaisen kulttuurin kuvausta.

      Poista
  2. Ihanaa, että pidit! Hiltunen on vahva ja teos teemoiltaan niin tätä päivää. Muistan jopa pelänneeni kirjaa lukiessa mikä on harvinaista minulle...

    Niin, se Vilpittömästi sinun on edelleen lukematta. Nyt on tullut niin runsaasti hyviä jännäreitä, että olen hukkua niihin :) Ehkä ensi kesänä on Hiltusen esikoisen vuoro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, syksyn katalogista kävi ilmi -huomasit varmasti-, että saadaankin silloin vähän erilaista Hiltusta. Vau! :)

      Poista
    2. Annika, pidin! Pidin Hiltusen ensimmäisestä ja ehkä aavistuksen enemmän tästä toisesta.

      Odotan niin, että Studio-sarja saisi jatkoa. Se syksyn kirjakin kiinnostaa, vaikka erilainen se tosiaan tuntuu olevan. :)

      Poista
  3. Täytyy ehkä aloittaa siitä aiemmmasta Hiltusesta, vaikken kyllä lupaa sitäkään. En tiedä, mikä dekkareissa tökkii niin pahasti minua vastaan...ehkä kesällä..laiturilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, eiväthän dekkarit ole kaikille. Eikä tarvitse ollakaan. :) Minulla meni 10 vuotta ilman dekkareita eikä ollut yhtään ikävä. Nyt luen jännäreitä aina toisinaan, Hiltunen on noussut ihan suosikikseni.

      Poista
  4. Lontoo tosiaan elää ja hengittää näissä Hiltusen Studio-kirjoissa! Se on ehdottomasti yksi niiden hienoja puolia. Lontoo! <3...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, juuri niin! Lontoo <3 Lontoo <3 Lontoo <3 Hiltunen kuvailee kaupunkia upeasti. Muuten hänen kirjansa ovat dekkareita makuuni.

      Poista
  5. Jännitysdekkareita tulee itsellä luettua tosi harvoin jos juuri koskaan. Nämä Hiltusen hehkutetut kirjat ovat kuitenkin herättäneet kiinnostuksen ja tätäkin opusta olen kirjastossa useasti selaillut mutten ole uskaltautunut vielä lainaamaan. Kesällä voisi tutustua! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, minäkin luen dekkareita harvakseltaan ja nyt parin viimeisen vuoden aikana olen oppinut nauttimaan niistä uudelleen. Kaikista (harvoista!) lukemistani suosittelen Hiltusta. :)

      Poista
  6. Voi että, hienoa että sinäkin ihastuit Sysipimeään näin kovin, mutta arvasinkin niin käyvän, koska kirja on loistava! <3 Minusta on tullut ihan Hiltus-fani, enkä malttaisi odottaa seuraavaa osaa Studiosta. Syksyllä ilmestyvä kirjakin kiinnostaa kyllä kovasti, Hiltunen on taitava paitsi jännittävän tarinan kertojana, myös kirjoittajana, joten uskon uuden ja uudenlaisen Hiltusenkin olevan ehdottomasti lukemisen arvoinen.

    Ja niinpä, Lontoo! <3

    VastaaPoista