keskiviikko 25. tammikuuta 2012

David Safier: Huono karma


David Safier: Huono karma
Kustantaja: Bazar 2011
Alkuteos: Mieses karma 2007
Suomentanut: Tiina Hakala
Ulkomainen romaani, Saksa
Sivuja: 280


"Tämä ei ole painajaista."
"Onko tämä hallusinaatiota?"
"Ei hallusinaatiotakaan."
"Mitä tämä sitten on?" minä kysyin ja arvasin jo, etten pitäisi vastauksesta.
"Tämä on sinun uusi elämäsi."
Silloin hennot koipeni alkoivat tutista, ja tuntosarveni heilahtelivat järkytyksestä
.

Kim Lange, eräs Saksan merkittävimmistä ja kuuluisimmista televisiotoimittajista on oikea uratykki. Hienoissa muotiluomuksissaan hän on tottunut alansa arvostetuimpien palkintojen tulvaan, hänellä on runsaasti alaisia joille kiukutella sekä taidokas rakastajakin. Vain kotiarki ei aivan suju Kimin avioliiton rakoillessa: Kimin mies Alex on pariskunnan viisivuotiaalle tyttärelle Lillylle rakastava ja läheinen vanhempi, mitä Kim ei ole koskaan osannut olla. Kimin nousujohteinen ura ja koko elämä katkeaa, kun hän jää venäläisestä avaruusaluksesta pudonneen lavuaarin alle ja kuolee. Tästä alkaa Kimin uusi elämä, ja toinen, kolmas, neljäs ja niin edelleen.

David Safierin romaanin Huonon karman (2007/2011) keskeisidea pyörii sielunvaelluksen humoristisessa kuvailussa. Kuoleman jälkeen Kimille ilmestyvä buddhalainen muurahainen osoittaa, ettei Kim ole elänyt kovin hyvää elämää. Täten hänen on määrä elää työläismuurahaisen kehossa ja pyrkiä hyvyydellä saavuttamaan eräänlaisen inkarnaatio-opin seuraava ja sitä seuraava pykälä hyvää karmaa hankkimalla. Kim alkaa kaivata paitsi ihmiskehoaan, myös perhettään ja päättää aloittaa määrätietoisen hyvän kilvoittelun. Sielunvaellusseurakseen Kim saa kuuluisan Casanovan, joka tavoilleen uskollisena on elänyt muurahaisena jo satojen elämien ajan. Kuinka Kim onnistuu hyvän karman keräämisessä? Onko hänen enää koskaan mahdollista tehdä sovinto perheensä kanssa?

Huonon karman idea on erinomainen: kuolemansa jälkeen hyvää karmaa keräävän entisen uratykin sekä muurahaisenakin hieman elostelevan Casanovan yhteinen sielunvaellus lupaa hervottoman hauskaa seikkailua, joten odotin lukevani mainion välipalakirjan, joka ilahduttaa hieman absurdilla aihepiirillään. 

Minä näin valon.
Se muuttui yhä kirkkaammaksi.
Se oli ihmeen kaunis.
Se ympäröi minut.

Arvasin kuitenkin, että valo jättäisi minut jälleen. Ponnistin kaikki voimani, etten olisi antautunut syleilemään sitä. Sulauduin siihen. En halunnut kokea enää uudelleen samanlaista pettymystä.


Lunastiko Huono karma sitten lupauksensa? Minun kohdallani niin ei valitettavasti käynyt. Kirjan kaksi suurinta ongelmaa ovat vitsin venyminen sekä stereotyyppisyys. Ok, aina uudelleen ja uudelleen kuollessaan Kim näkee valon muuttuu muurahaiseksi, sitten hamsteriksi (vai marsuko se oli?), välillä kastemadoksi, sitten lehmäksi, koiraksi ja niin edelleen. Hyvän tai huonon karman aikaansaamat lukuisat uudelleensyntymät eivät tuo mitään uutta tarinaan, jossa monessa kehossa vain käväistään. Olisin ihan mielelläni voinut lukea hieman enemmän vaikkapa Kimin elämästä kastematona, sillä kaksineuvoisuus olisi voinut tuoda omaa, hieman rohkeampaa huumoria nyt hyvin konventionaaliseen romaaniin. Stereotyyppinen Huono karma on melkein kaikessa: uranainen Kim on kylmä nainen, joka ei osaa olla perheensä kanssa. Kun hän kuolee, täytyy hänen hankkia hyvää karmaa ja pyrkiä hyväksi, äidilliseksi naiseksi. Safierin naiskuva ärsytti minua ehkä kaikkein eniten. Menestyvät ihmiset ovat pinnallisia, ulkonäkökeskeisiä laatuviinien juojia. Työttömät ja duunarit sen sijaan elävät tietenkin ikävässä läävässä betonilähiössä ja voivat lihavana ruhona syödä havaijipitsaa vaaleanpunaisissa alushousuissaan. Minun on pakko sanoa, että kirjan hauskaksi naamioitu asenteellisuus - suuntaan tai toiseen - sai minut kiehumaan. Ihmiset eivät ole noin yksioikoisia, eivät toivottavasti edes humoristisiksi tarkoitetuissa romaaneissa. Romaanin parasta antia onkin tavoilleen uskollinen Casanova, joka on muurahaisen kehossa säälittävä ja kuitenkin ihailtavan itsevarma.

Onko Huonossa karmassa sitten mitään hyvää? Mitään sellaista, joka miellyttäisi minua? Erinomaisen ideansa lisäksi kirja on ärsyttävistä piirteistään huolimatta paikoin aidosti hauska. Se tuo hymyn huulille ja kirjaa bussissa lukiessani taisin nauraa ääneen. Safierin kerronta rullaa mainiosti, se ei pysähdy, ei kikkaile, vaan kertoo yhden naisen sekä kuuluisan Casanovan sielunvaelluksesta siihen malliin, että kyseessä on selvä page turner. Ja vaikka Kim on kaikkea muuta kuin miellyttävä nainen, tulee hänen pyrkimyksiään kohti parempaa karmaa seurattua lämmöllä. Hyvänen aika sentään, minähän ihan kiinnyin Kimiin. Jokainen ansaitsee oikeaa rakkautta ja huolenpitoa, elipä sitten ihmisenä tai eläimenä, eikö vaan?

Suosittelen Huonoa karmaa kaikille niille, jotka kaipaavat kevyttä lukemista, mutta haluavat karttaa kaikken tavanomaisimpia chicklit- tai huumoriteoksia. Vaikken itse kirjalle lämmennyt, tuo Safierin mainio tarina energiaa ja lämpöä vaikkapa sydäntalven päiviin. Niin - ja kirjan kansi on tietenkin kerrassaan riemastuttava.


**½ (tämä tällaisena itseni kanssa käymieni neuvottelujen jälkeisenä tasapainottavana arvosanana, pidin kirjasta kahden tähden verran, mutta omaperäisyydestään ja paikoin aidosta hauskuudestaan kirja ansaitsisi kolmekin tähteä. Tämä osuu juuri siihen puoliväliin.)

Monet ovat pitäneet Huonosta karmasta minua enemmän. Kirjan lukeneet myös Mari A., Susa, anni. M., Maija, Kata sekä Norkku.
Kirjalla nappaan myös pisteen Ikkunat auki Eurooppaan-haasteessa.

29 kommenttia:

  1. Hihittelin vähän arviotasi lukiessa kun ensin ajattelin että Kim on mies mutta sitten muistin että Saksassahan se on myös naisen nimi (seikka, joka muuten on aiheuttanut ongelmia yhdelle tuttavapariskunnalle heidän varatessaan hotellia Saksasta..).

    Minulla on ollut tämä kirjanmerkeissä jo pitkään että muistaisin mutten ole vielä ehtinyt tehdä asian eteen mitään. Luen tämän kyllä varmaan jossain vaiheessa, mutta kiva saada nyt realistiset odotukset tälle ettei kokemus lässähdä aivan täysin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Kim olisi mies, olisi tästä saanut kenties vieläkin hauskemman. Kuten kirjoitin, mielestäni kirja on aika konventionaalinen etenkin naiskuvansa ja sukupuolirooliensa suhteen.

      Ihan hauska kirja, joka oikeasti naurattaa, mutta minulle liian simppeli. Odotin jotain aidosti absurdia ja hieman hullua.

      Poista
  2. Mä luin tämän syksyllä ja oli nopealukuinen ja hauska (paikoin) - ei saanut multakaan mitään superhyvää tykitystä. Eikä innostanut kovin pitkään kirjan esittelyyn ;D

    Alku oli lupaavampi kuin kirjan keskikohta tai loppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linkitinkin heti sinun arviosi. :) Kävin samalla lukemassa arviosi uudelleen, muistinkin lukeneeni sen syksyllä. Meilläkin lapset rakastavat kirjan kantta. Se jaksaa hauskuuttaa heitä kokoajan.

      Olen samaa mieltä siitä, että alkupuolella kirja on parhaimmillaan. Vitsi venyy liikaa ja lopusta en pitänyt oikeastaan ollenkaan. Mutta hyvänmielen kirja tämä kyllä on.

      Poista
  3. Arviosi oli puolestaan hyvin hauska. :D Naiskuvat ärsyttivät minua Foenkinoksen tekstissä, kuten muistat avautumiseni ja parahtelisin varmaan sille myös tätä lukiessa. Erityisesti pidin tuosta toiveestasi, että kastemadon elämään olisi keskitytty enemmän. Voi poja, kirja oli varmasti melko tylsä. :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Muistankin aina avautumisesi Foenkinoksen suhteen, mutta olen aika varma, että pitäisin hänen kirjoistaan huomattavasti enemmän kuin tästä. Huono karma ei ollut tylsä, mutta Safier teki mielestäni erinomaisesta ja hieman epätavallisesta aiheesta kovin ennalta-arvattavan ja kliseisen kirjan. Mutta suosittuhan tämä kuulemma on.

      Poista
  4. Mulla tämä on odottanut jo vähän liiankin kauan hyllyssä, pitäisi ehkä suosiolla palauttaa vaan. Mutta kun hauskoja kirjoja on niin vähän, olisi niin kiva löytää enemmän sellaisia joita suositella asiakkaille!

    Kuitenkin, nuo huonot puolet joita mainitset, on just niitä jotka helposti saa mut äsryyntymään ja jättämään kirjan kesken, hmmmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... Tämä on sellainen kirja, joka uppoaa varmasti monen lukijan makuun. Se on helppo ja hauska, mutta kuitenkin tarpeeksi outo miellyttääkseen myös erikoisempia kertomuksia etsiviä. Ja tämän lukaisee muutamassa tunnissa, joten kirjaston asiakkaiden vuoksi voisit tämän lukeakin. Ja vaikka minä en tykännyt, melkein kaikki muut ovat pitäneet kovastikin. :)

      Poista
  5. Mulla tämä sattui juuri sopivaan rakoseen, sellaiseen jossa kaipasi jotain nopeaa ja helppoa. Myönnetään että loppua kohden kirja alkoi vähän toistaa itseään... Minun suosikikseni muuten muodostui ehkä sittenkin Casanova, varsinkin kissana voin kuvitella hänen olevan elementissään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli nyt sellainen nopean ja helpon kirja menevä aukko, mutta ei, tämä oli liian höttöä makuuni. Casanova oli omakin suosikkini. Hänestä olisi voinut melkein tehdä kirjan päähenkilön.

      Poista
  6. Minä taidan olla täällä Saksassa lähes ainoa, joka ei ole tuota kirjaa vieläkään lukenut ja luulen, että en sitten luekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärsinkin, että tämä on ollut valtava menestys Saksassa. Safier kyllä kirjoittaa hyvin ja sillä tavalla suuren yleisön makuun sopivasti, etten ihmettele hänen suosiotaan. Itse en tätä kovin helposti muille suosittelisi.

      Poista
  7. Minulla on sama kuin Norkulla, että osui varmaan sopivaan saumaan, sillä tämä oli minulle ihan viihdyttävä ja hauska lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tuo sauma, mutta kuitenkin sitten väärä kirja. Eipähän kauaa aikaa mennyt, mutta olisi tuon ajan voinut muutenkin käyttää. No, tulipahan luettua. :) Olin lähtökohtaisesti tosi kiinnostunut tästä.

      Poista
  8. Voisin ehkä lukea tuon kirjan,mutta en ole ihan varma.Kansi sen sijaan on mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihan hauska ja nopeasti luettu. Että jos kiinnostaa, niin kannattaa kokeilla. Kansi on ihana!

      Poista
  9. En ole kauheasti hauskojen kirjojen ystävä. Muutama poikkeus on, mutta tämä kirja ei tule kuulumaan niihin. Tiedätkö, minusta on tullut niin joko uupunut tai itsetietoinen tai molempia, että jätän huonon kirjan kesken. Elämä on niin lyhyt ja sitten se on ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en yleensä valitse hauskoja kirjoja, mutta sellainen lempeä huumori, jota vaikka John Irving viljenee on ihanaa.

      Minä olen aika hyvä jättämään kirjat kesken (olen joskus postannutkin aiheesta). Mutta olin eilen paikassa, jossa jossa minulla ei ollut muuta lukemista ja kuitenkin paljon aikaa. Siksi lukaisin tämän. Odotin kyllä kirjalta jotain, mutta minulle tämä ei toiminut. Ja oikeastaan huonojen kirjojen lukeminen aina toisinaan on aika hauskaa tai virkistävää, koska nekin luovat perspektiiviä sille, miksi jostain kirjasta pitää ja miksi ei.

      Poista
  10. Ahaa, tämä siis oli se huono lukukokemus, johon jo eilen viittailit. (Minua jäi silloin kiinnostamaan, että mitä olet oikein mahtanut lukea). Tämä kirja ei ole kyllä aikaisemminkaan houkutellut minua, ja nyt vielä vähemmän. Vaikka kirja olisi ollut oivaltavampi ja oamperäisempi, se ei kyllä kuulosta lähtökohtaisestikaan yhtään minun kirjaltani. Ja nuo stereotypiat olisivat varmaan ärsyttäneet minuakin.

    Mutta totta - joskus on hyvä lukea sellaisiakin kirjoja jotka eivät yhtään kolahda. Se on usein ajatuksia herättävää (jos kirja ei ole pelkästään tylsä), ja hyviä kirjoja arvostaa niiden jälkeen taas entistä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä se oli. Äh, vieläkin ihan ärsyttää, että luin kirjan vaikka olen aloitellut jo kahtakin hyvää kirjaa. :) Mutta minkäs sille voi, ehkäpä tämä aikanaan unohtuu. Toisaalta huomaan lukevani niin vähän (omasta mielestäni) kehnoja kirjoja, että ne jäävät mieleen siksi, että erottuvat muista. Voi apua!

      Poista
  11. Minustakin tuo idea kuulosta hupaisalta, joten harmi, ettei kirja toiminut. Streotypiat ärsyttää kyllä minuakin kamalasti, joten en varmaan tykkäisi tästä. Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin kirjan ideaan ja siksi kirjan luettavaksi otinkin. Mutta ei. Inhoan stereotypioita, en pidä liian helpoista kirjoista ja - no - en vain tykännyt. Mutta moni on pitänyt ja kovasti. :)

      Poista
  12. Minä en osannut oikein sanoa mikä tässä häiritisi eniten. Mina ehkä se, että buddhalaisuutta käytettiin liian fiktiivisesti ja kuitenkin "oikeasti". Vaikka buddhalaisuudessa on tavallaan tosi vähän sääntöjä niin ei se jälleensyntyminen ihan tollai toimi... Ja se loppu oli sitten jo niin överi ettei siitä enempää sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä tuosta buddahalaisuudesta. Kirjailijalla on vähän kepeä ote uskontoihin. Hauskassakin kirjassa voisi olla vähän syvyyttä, tästä se jäi nyt puuttumaan. Mutta nopeastihan tämän luki, että ainakin jotain hyvää!

      Poista
  13. Oi niin, John Irvingin huumori minunkin pitää muistaa, kun sanon, että en muka pidä hauskoista kirjoista;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. John Irving on suuri humoristi, mutta hän on myös suuri tarinankertoja, jonka kirjoissa suru on aina läsnä. Ehkä se tekee hänestä niin hyvän. <3

      Poista
  14. Postauksesi alkua lukiessa innostuin kirjasta (uudelleen, ensimmäisen kerran huomasin tämän muistaakseni anni.M:llä), mutta innostus hieman lässähti loppua kohti ;) Harmi jos hykerryttävä idea ja alku ei kanna loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea tosiaan sanoa... Kun kirjan idea on oiekasti hyvä, mutta toteutus ei vaan ollut minun makuuni. Koska suurin osa muista kirjabloggaajista on pitänyt ainakin välipalakirjan verran, niin kannattaa kokeilla. Tämän lukee nopeasti ja ihan hauskakin kirja on. :)

      Poista
  15. Luimme tämän vähän aikaa sitten kesäkuunlukupiirikirjana, minun ehdotuksestani. Olin vähän pettynyt teokseen: kuinka hauska idea voidaankaan näin tehokkaasti romuttaa. Casanova oli minustajubkin teoksen parasta antia ja jäin samoin kaipaamaan lisää insidenäkymiä muiden eläinten mieleen. Esimerkiksi ne kanadalaiset(?) oravat olisivat olleet kiinnostavia.

    VastaaPoista