keskiviikko 22. syyskuuta 2010

~Onni yksillä, arvonta kaikilla~



Pari päivitystä sitten blogini saavutti kahdennensadan postauksensa. Lisäksi teitä lukijoita on tullut mukaan monin verroin enemmän kuin vielä jokin aika sitten osasin aavistakaan. On siis arvonnan aika.

Esittelen palkinnot tämän tekstin lopussa. Kaikki saavat osallistua arvontaan. Arvonnan säännöt ovat yksinkertaiset ja monista blogeista tutut:

Arvontaan osallistuu
- kommentoimalla tähän päivitykseen kommenttilaatikossa
- lisäarvan saa, jos linkittää arvonnan. Muistathan kertoa mahdollisesta linkityksestä kommentissasi!
- palkintoja on kaksi, yksi kummallekin sadalle. Jos toinen niistä on mieluisampi, kerrothan siitäkin. Jos onni oikein potkaisee, saatat saada juuri haluamasi palkinnon. Jos molemmat voittajat haluavat saman palkinnon, suoritan uuden arvonnan siten, että arvon palkinnot kahden voittajan kesken.

Palkinto 1: Kirja Laventeli, kaneli ja ruusupuu sekä Cavallinin juliste/lahjapaperiarkki aiheenaan vanhat lelut. Janina Drostelin kirja on kaunis tieto/kuvakirja tuoksujen maailmasta sekä tuoksujen kulttuurihistoriasta.

Palkinto 2: Tiina Lundanin romaani Ensimmäinen kesä sekä Cavallininin juliste/lahjapaperiarkki aiheenaan kakut ja jälkiruoat. Tiina Lundanin romaani on kuulas ja toiveikas kuvaus ensimmäisestä kesästä leskeksi jäämisen jälkeen. Voitte lukea pienen arvioni kirjasta täältä.



Hanna tai Hannu Hanhet löytyvät sunnuntaina 3.10., joten aikaa osallistua on puolitoista viikkoa. Onnea matkaan!

79 kommenttia:

  1. Mukana ollaan, tietenkin!

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Olen mukana kahdella eli linkitän myös.

    Lyhtykoisoa! Kuvasin sitä viime syksynä ja tänä syksynä istutin lisää.

    Onnea ja iloa ahkeruudesta, Lumiomena♥

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukaan!

    Aina ajattelen laittavani lyhtykoisoja, kun ovat syksyllä niin kivoja, mutta enpä vain ole saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  4. Kahdella mukana minäkin! Jos onni suosii, Lundán kiinnostaa enemmän. :)

    Onnea vielä kerran 200:sta! Minullakin on se jo lähellä, vaikka olen ihan vasta-alkaja vielä. :)

    VastaaPoista
  5. Mukana myöskin tämä ,mutta yhdellä ♥
    Hauska kasvi kuvassa, mikä se mahtaapi olla?
    Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
  6. Ihana arvonta ♥ Kahdella mukana, ja jos onni suosisi, erityisesti Lundan-palkinto upean "julisteen" kera kiinnostaa!

    VastaaPoista
  7. Kivoja palkintoja minäkin osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  8. Osallistun arvontaasi :)
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Minäkin osallistun:) Lelut & tuoksuhistoria..

    VastaaPoista
  10. Arvonnassa mukana:)
    Jos onni potkii, valitsen tuoksuvaisen:)

    VastaaPoista
  11. Ihana juliste! Vielä kerran onnittelut ja mukana olen minäkin!

    VastaaPoista
  12. Onnea blogillesi! Arvonnassa mukana minäkin. Onnen suosiessa ottaisin tuoksuja ja leluja:)))

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana ekan palkinnon arvonnassa.

    VastaaPoista
  14. Arvonnassa mukana!
    Ihanat palkinnot, kaikki käy, mutta Lundanin romaani kiinnostaa eniten..

    VastaaPoista
  15. Mukana tietenkin:)Yhdellä ja kumpikin olisi tietenkin ihana.Hyvää sadepäivän loppusuoraa sinulle,
    maria

    VastaaPoista
  16. Alluhan minut tänne ohjasi:) No olen toki käynyt aikaisemminkin. Mukana ollaan ja rakastan♥ laventelin tuoksua!

    VastaaPoista
  17. Mukana.
    Tuo laventeli kiinnostaa... :-)

    VastaaPoista
  18. Mukana myös minä kahdella arvalla. Onnea vielä 200:sta!:)

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa. Onnea tulevalle ja tuleville sadoillekin :)

    VastaaPoista
  20. Kahdella arvalla mukana! Ja Laventeli, kaneli ja ruusupuu -palkinto olisi mieluinen. :) Lyhtykoisot ovat tosi kauniita. Onnea 200:sta vielä!

    VastaaPoista
  21. Ilman muuta arvonnassa mukana! Lundán kiinnostaa minua...

    VastaaPoista
  22. Minäkin haluan olla mukana ja linkitän myös. Ihanat palkinnot! Jos onni potkaisee, niin tuoksujen kulttuurihistoriaa lukisin mielelläni.

    VastaaPoista
  23. Yhdellä arvalla mukana. Lundanin kirja kiinnostaa. T.Leena

    VastaaPoista
  24. Tottakai mukaan ja onnea minultakin saavutuksesta. Onnea seuraavalle sadalle.

    VastaaPoista
  25. Mukana ollaan! Julisteet suloisia, kirjoista kiinnostais molemmat :)

    Mie olen yhden lyhtykoison onnistunut tappamaan, vaikka taimen lahjoittanut henkilö sanoi se olevan kestävää lajia...?

    Onnea 200 postaukselle! Miulla eka 100 lähestyy :)

    VastaaPoista
  26. Ihana arvonta! Mukana ehdottomasti, palkinto 2 olisi erityisen mieluisa. :)

    VastaaPoista
  27. Yksi lipuke minullekin, kiitos!
    Miten kaunis onkaan kuva omenasta, jonka olet laittanut otsikkolokeroon.

    VastaaPoista
  28. Mukana minäkin, kahdella arvalla. Ja onnea 200 postauksesta! :)

    VastaaPoista
  29. Yksi lipuke, kiitos. Onnittelut 200 postauksesta. Jos onni suosii, palkinto numero 2.

    VastaaPoista
  30. Mukana ollaan. Palkinto kaksi, jos voi valita.
    Onnea!

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla. Molemmat palkinnot käy, enempi ehkä eka.

    Elviira

    VastaaPoista
  32. Mukana yhdellä arvalla! Molempi parempi palkintojen suhteen...

    VastaaPoista
  33. Kauniita kirjoja! Laventeli, kaneli ja ruusupuu olisi vielä ihanampi saada. Yhdellä arvalla olen mukana.

    VastaaPoista
  34. Onnea merkkipaalusta. Totta kait mukana!

    VastaaPoista
  35. Kauniissa blogissa kauniit palkinnot. Yhdellä onnenkantamoisella osallistun.

    VastaaPoista
  36. Tähänhän on pakko osallistua tietenkin. Tuoksut ovat minunkin puutarhassani tärkeitä...

    VastaaPoista
  37. Eka palkinto olisi ihana, tuon lelujulisteen vuoksi. Tiedän jo, kenen seinälle se päätyisi.. :)

    Onnea vielä!

    VastaaPoista
  38. Tähän arvontaan haluan osallistua minäkin. Lundan ja kakut olisi mieluisampi palkinto arpaonnen mahdollisesti suosiessa.
    2 arpalipuketta :)

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla onnea koittamaan saavuin. 1.palkinto saa ykkössijan sydämelläni:)
    Iloisia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  40. Maija myöhäinen täällä liikenteessä;-) kiittäen antoisista lukuhetkistä, ehdottomasti mukaan arvontaan, linkitän saman tien. Saako tuota yläkuvaasi lainata siihen tarkoitukseen?

    Mukavaa iltaa ja loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  41. Heh, innoissani unohdin-vanhat autot. Palkintosi ovat upeat!!

    VastaaPoista
  42. Mukana ollaan. Tuo Lundanin kirja on jo luettu joten laventelit kiinnostaa : )

    Mukavaa loppuviikkoa.

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa. Löysin tänne Juuri tällaista-blogin kautta.

    Sonja

    VastaaPoista
  44. Mukana ollaan:). Palkinto 1. olis kyllä hieno...

    VastaaPoista
  45. Voi kuin on upeat palkinnot jaossa!!! Kummatkin!!
    Oikein antoisaa ja rentouttavaa viikonlopun aikaa :)

    Ps.Jos onni mua suosisi niin olisipa ihana tutustua tuohon tuoksujen maailmaan :)

    VastaaPoista
  46. Apua! Meinasi unohtaa osallistua, mutta onneksi Susalla oli linkki! Huh, ehdinpäs kuitenkin.

    Osallistun kahdella, sikäli mikäli osaan liittää linkin uuteen blogiin, mutta uskon osaavani :)

    Erityisesti jälkimmäinen palkinto kiehtoo, mutta molemmat kelpaa.

    Mukaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  47. Kaksi arpaa, kiitos. Linkittelin blogiini. Palkinto 1 olisi kiva!

    VastaaPoista
  48. Ihana arvonta! Olen siis mukana! Kumpikin palkinto ihana.

    VastaaPoista
  49. En osaa valita kumpi olisi ihanampi, kumpikin palkinto on mieleinen.
    Tää siis osallistuu oikein mielellään arvontaan :)

    Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista
  50. Osallistun arvontaasi. :)

    Ja jään seuraamaan blogiasi.

    VastaaPoista
  51. Ihana blogi sinulla ja osallistun ilomielin arvontaan. En osaa päättää kumman palkinnoista tahtoisin, joten molemmat kelpaavat.

    VastaaPoista
  52. Mukaan arvontaan. Molemmat palkinnot mielenkiintoisia.
    Mukavaa syksynjatkoa!

    VastaaPoista
  53. Allun blogissa oli muistutus ja haluan siis osallistua arvontaan.
    Rakastan laventelia ja sen tuoksua, joten se olisi mieluisampi, mutta myös TL:n kirja käy.

    Onnea 200 johdosta!

    VastaaPoista
  54. Mukana ollaan ja ihan kahden arvan voimalla, vaikka yleensä lottoankin vain sen yhden rivin. Nyt tuo laventeli houkuttelisi kovasti ja kanelinkin tuoksu on vastustamaton! : )

    VastaaPoista
  55. Mukana arvonnassa!
    terv. Teija

    VastaaPoista
  56. Mielellään osallistun arvontaan!

    -Jonna-

    VastaaPoista
  57. Mukaan tahdon minäkin, ihanat palkinnot. En osaa päättää kumpi olisi kivempi, joten jos onni suosii saat valita kumman minulle lähetät :)

    VastaaPoista
  58. Mukana arvonnassa! 2 palkintoa tavoittelen :)

    VastaaPoista
  59. Hieno arvonta! Mielellään mukana, yhdellä arvalla. Lundánin kirja kiinnostaisi kovasti. Blogisi löysin vasta äsken, käynpäs kurkkimassa - vaikuttaa kivalta!

    VastaaPoista
  60. Mielelläni osallistun arvontaan ja linkitän. Ihanat arpapalkinnot!

    VastaaPoista
  61. Osallistun myös, ja linkitänkin :) 1palkinto, jos pääsen toivomaan... Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
  62. toisesta blogista "eksyin" minäkin tänne ja mielelläni tietysti osallistun arvontaan. Kirjoja on yksi kirjahylly (lattiasta kattoon) täynnä ja aina vaan tekee lisää mieli! Toinen palkinto voisi olla vielä mieluisampi. Valitsisin siis sen.

    VastaaPoista
  63. Arvonnassa mukana kahdella arvalla, sillä linkki löytyy omasta blogistani. Molemmat palkinnot ovat vallan houkuttavia :)

    VastaaPoista
  64. Mukana ollaan! Lundanin kirja ja täytekakkujuliste kiinnostavat!

    VastaaPoista
  65. Mukaan arvontaan,

    tahtoo Arja

    VastaaPoista
  66. Mukaan arvontaan! Jos saa valita niin ykköspalkinto on kiva, mutta niin on kyllä kakkonenkin. :-D Kummatkin kelpaisi!

    VastaaPoista
  67. Mukaan arvontaan! Jos saa valita niin ykköspalkinto on kiva, mutta niin on kyllä kakkonenkin. :-D Kummatkin kelpaisi!

    VastaaPoista
  68. 1.palkinto olisi mieluisin! Jos tämä vielä kerkeää mukaan :)

    T. Joanna

    VastaaPoista
  69. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Arvonta-aika on nyt päättynyt ja arvonta suoritetaan tuota pikaa :)

    VastaaPoista
  70. Mukaan arvontaan tottakai! Sinkkisangon kauta tänne löysin tieni ja totesin tämän mukavaksi blogiksi. Tulen toistekin:)

    VastaaPoista
  71. Mustakissa: Harmi, että juuri ehdin sulkea arvonnan, mutta niitä tulee :) Tervetuloa lukijaksi!

    VastaaPoista