Vaihteeksi pieni kirjaton päivitys, vaikka kyllä minulla yksi kirjakin on taas luettuna. Tunnen olevani kuin vieraisilla - kenties suorastaan vieraissa - omassa blogissani, koska aion hypätä nyt kokonaan kotipuuhien esittelyyn tälläkin puolella. Seuraavissa päivityksissäni palaan taas kirjojen ja hieman matkojenkin maailman.
Olen lukuisissa blogeissa ihastellut ihmisten ompelutaitoa, joka itseltäni puuttuu lähes tyystin. Eilen posti toi kotiimme hyvän ystäväni ompelemat hernepussit lapsille sekä Uuden Kuun Emilialta tilaamani suloiset ja kauniit viirit. Kuvakollaasin ylempi viiri löysi paikkansa poikani huoneesta, alempi taas tyttäreni huoneen oven päältä. Tilasin vielä kolmannenkin, ruusu- ja pilkkukuosisen viirin, joka tullee päätymään joko makuuhuoneeseemme tai keittiön ja kodinhoitohuoneen välisen oven päälle. Katsellaan! Viime viikonlopun tyynyjen ompeluni on toivottavasti jonkinlaista alkusoittoa sille, että "vanhanakin" voi oppia. En ole kuuna päivänä toivonut syntymäpäivälahjaksi mitään kodinkonetta (päinvastoin, olisin aika loukkaantunut, jos mies toisi vaikka kahvinkeittimen tai sauvasekoittiminen lahjaksi, mieluummin kirjoja, koruja, suklaata, kukkia tai jotain muuta henkilökohtaista, kiitos vain :) ). Nyt kuitenkin melkein toivon, että maaliskuun alussa lahjapaketista paljastuisi ompelukone, vaikka ihan halpa perusmalli. Niistä tyynyistä en vielä saa kuvia tänne; En pääse kangaskauppaan täytettä ostamaan. Autoomme tuli joku harmillinen vika eikä sillä voi ajaa ennen kuin vika selvitetään ja korjataan. Toivottavasti kyse ei ole mistään suuresta, auto on vasta reilut kaksi vuotta vanha ja kohtalaisen hyvämaineista merkkiä.
Sain vihdoin ja viimein laitettua kuvia seinälle tuleviin kehyksiin. Ihan nolottaa tunnustaa, että vaikka otan valtavasti valokuvia, en juuri koskaan muista ensiksikään kehittää niistä paperikuvia ja toiseksi laittaa kuvia albumeihin tai kehyksiin. Tyttäreni on nyt neli- ja poikani kaksivuotias. Lie jo aikakin saada heidän vauvakuvansa esille?
Minulla on tapana leipoa _joka_ perjantai ja tällä kertaa innostuin leipomaan sekä vuokaleipää että mudcakea, mutakakkua. Mudcake on taivaallisen hyvää eikä siitä voi millään tulla huonoa, kun ohjeen mukaan taikinaan tulee kaksisataa grammaa voita, saman verran suklaata sekä neljä kananmunaa jauhojen lisäksi. Ohjeen poimin mukaani Kotikokki.netistä, josta se löytynee sanahaulla.
Mudcaken kanssa ehdottomasti parasta on raikas sorbetti, mutta toki sitä voi syödä näinkin, mansikkajäätelön ja strösselien kanssa, kuten nelivuotiaani tekee:
Pidetään peukkuja, että saat koneesi. Itse sain oman ompelukoneeni rippilahjaksi äidiltäni ja sama kone käytössä edelleen!
VastaaPoistaMinä ostin koneen itse muutama vuosi sitten. En ollut sitä ennen ommellut kuin viimeksi koulussa!! Ja pikkuhiljaa aloin kokeilla niin verhojen saumoja, housujen lyhennystä jne. En ole vieläkään todellakaan mikään taidokas ompelija enkä tajua edes koneeni kaikkia säätöjä, hih, mutta kyllä sillä juurikin tuollaisia perusjuttuja ompelee!
VastaaPoistaEn tajuu, Meri, tyttäreni, lienee saanut ompelugeenit mummoltaan, joka aikanan osti hänelle myös ompelukoneen. Kun Meri asui vielä kotona sain surruttaa suoraa verhon saumaa hänen valvonnassaan;-) Jos jäin hetkeksikin yksin, se alapuola meni sotkuun ja ihan jumiin...
VastaaPoistaHerkullinen jälkkäri ja mahtavat värit tuossa viimeisessä kuvassa.
Kivastihan viirit ovat paikkansa löytäneet.
VastaaPoistaNam tuota annosta - kelpaisi tännekin :)
Hiiriemo: Kiitos, alan toivoa konetta koko ajan enemmän ja enemmän. Olisihan se hyödyllinen ihan ylipätään.
VastaaPoistaSusa: Mielestäni sinä olet todella taitava ompelija ja ihanan idearikas ihminen :)
Leena Lumi: Ei minullakaan ole ompelugeenejä, mutta koetan oppia sinnikkäästi näin vanhemmiten ;) Jos se geeni hyppää aina yhden sukupolven yli, koska äitini osaa ommella ja toisaalta neljävuotiaan tyttäreni onnistui jo vuosi sitten ommella itselleen käsin (muovisella neulalla) pehmoapina.
Emilia: Viirit ovat todella ihania, kiitos vielä kerran :)