torstai 19. huhtikuuta 2012

Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa


Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa
Kustantaja: Siltala 2012
Alkuteos: Медея и её дети 1996
Suomentanut: Arja Pikkupeura
Kansi: Kirsikka Mänty
Ulkomainen romaani, Venäjä
Sivuja: 359

Molemmilla puolilla avautuvat vuorijonot laskeutuivat melko jyrkästi alas, kohti kaukana siintävää merenkaistaletta ja muinaisen linnakkeen raunioita, jotka saattoi erottaa vain terävänäköinen ihminen ja hänkin vain selkeällä säällä. Georgi ihasteli tätä seutua, sen tuulen pieksämiä vuoria ja silinneitä alarinteitä. Tämä oli skyyttien, kreikkalaisten ja tataarien maata. Vaikka siitä olikin nyt tullut sovhoositiluksia, jotka olivat jo kauan kaivanneet ihmisen rakkautta, ja vaikka maa teki hidasta kuolemaa taitamattomien isäntiensä käsiin, historia ei kuitenkaan kaikonnut täältä. Se leijui tässä keväisessä autuudessa muistuttaen itsestään jokaisessa kivessä ja puussa. Suvun jälkikasvu oli jo aikoja sitten päässyt yhteisymmärrykseen siitä, että maailman upeimmat näkymät avautuivat Medeian ulkohuoneesta.

Antiikin Kreikan noidan mukaan nimetty Medeia Mendes, omaa sukua Sinopli, on kreikkalaiset sukujuuret omaava venäläisnainen, joka asuu vanhassa talossaan Krimillä, Mustanmeren rannalla. Neuvostoliiton vuosina leipää jonotetaan, mutta päärynäpuiden täyttämä Krimin maaperä on Medeialle suopea, se lahjoittaa niin vuoriminttua, sieniä kuin ruusunmarjoja ja Medeia aistii tänä suopeuden jalkapohjillaan. Leskeksi jääneen, lapsettoman Medeian talo on ympäri Neuvostoliittoa hajonneen suvun kohtaamispaikka, jonne väki kokoontuu kesä toisensa jälkeen, ensimmäiset aina toukokuussa sinisadeköynnösten kukkiessa liilan sävyissä. Medeia on kaiken keskeishenkilö, mutta samalla laajaa sukuaan sivusta katsova, ihmisiä ymmärtävä erakkomainen nainen. Hänen koko olemuksessaan on kreikkalaista ylpeyttä ja tuon järkkymättömyytensä ansiosta hän tarkkailee omaan perhettään, joiden elämäntarinoissa heijastuu koko Neuvosto-Venäjän lähihistoria aina sodista poliittisiin muutoksiin ja edelleen kaikkein yksityisimpiin murheisiin ja iloihin.

Erään Venäjän arvostetuimman nykykirjailijan Ljudmila Ulitskajan romaani Medeia ja hänen lapsensa (1996) on miltei eeppinen sukusaaga ja hienovireinen lähihistorian kuvaus, joka vyöryttää lukijansa eteen melkoisen henkilöiden kavalkadin. Runsaassa henkilögalleriassa näkyy se, kuinka Neuvostoliitto hajoitti sukuja: Medeian läheisissä on niin tataareja, venäläisiä, gruusialaisia kuin balttejakin; on juutalaisia, ortodokseja, luterilaisia ja uskonnottomia. Kirja muistuttaa siitä, kuinka valtavasti Neuvostoliitto ja sen eri kansallisuuksia edustavat ihmiset joutuivat kokemaan 1900-luvun aikana. Niin paljon menetyksiä, salaamista ja pelkoa, että sitä on vaikea kuvitellakaan. Medeian laajennetun perheen näkökulmasta erilaiset tapahtumat ja syy-seuraussuhteet valottuvat lukijalle välillä kirkkaana, toisinaan ajan haalistamana haamuna.

Heti saadessaan harmaan, iljettävästä paperista tehdyn kirjekuoren Medeia arvasi heti, että asia järjestyy. Joka kerta kun vanhat siteet ja menneisyyden ihmiset ilmaantuivat kuvaan, kaikki järjestyi.

Sukusaagassaan Ulistkaja piirtää kauniin, surumielisen ja ennen kaikkea kiehtovan kuvan Neuvostoliiton erilleen ajamista ihmisistä. Romaani alkaa kauniisti, kun Ulitskaja kuvailee Medeiaa Goyan maalauksen hahmoa muistuttavana naisena. Krimin maisemat ovat kirkkaat, tunnelma ihmeellinen. Kirjan alkupuolella olin kuitenkin hetken aikaa suorastaan tuskastunut, koska minun oli vaikea pysyä kärryillä siitä, kuka kukin oli: kuka oli menettänyt puolisonsa, kuka mennyt uusiin naimisiin tai kenen pienokainen tarvitsikaan yöastiaa: Henkilöiden paljouden vuoksi he kaikki jäävät enemmän tai vähemmän etäisiksi painajaisia näkevää Mašaa ja lahjakasta Butonovia lukuunottamatta. Onneksi Ulitskaja on velho kirjailijaksi ja pikkuhiljaa ainakin minä oivalsin, että kaikki on ikään kuin Medeian kertomaa tai hänessä heijastuvaa ja tuon (terävän) huomioni ansiosta ymmärsin, että heidän kuuluukin olla etäisiä. Medeialle he ovat vieraita hänen omassa talossaan, laajan suvun jäseniä, jotka tulevat ja menevät miten sattuu. Romaanina Medeia ja hänen tyttärensä ei kaiken runsautensa vuoksi ole aivan niin vahva kuin toivoin; vaikka luin kirjan mielelläni ja vaikka Ulitskaja tavoittaa paljon, ei kirjan jännite kanna koko ajan, vaan toisinaan asiat, tapahtumat ja ajatukset jäävät roikkumaan.

Ulitskaja saa onneksi kuitenkin pidettyä kokonaisuuden hallinnassaan. Medeian ja hänen lastensa tunnelma on vahva läpi koko romaanin. Ulistkaja kirjoittaa surullisista asioista, kuten loikkauksista ja "loikkauksista", nälänhädästä, menetyksistä ja vaietuista asioista. Toisaalta hän osaa tarpeen tullen olla myös sarkastisella tavalla hauska kuvaillessaan maan tapaa, menestyksen salaisia mekanismeja tai lasten fiksuutta. Ennen kaikkea hän kirjoittaa kauniisti ja hyvin. Ulitskaja ei aliarvioi lukijaa selittämällä asioita auki, vaan moni tapahtuma selviää rivien väleissä, viittauksissa, pahoissa unissakin. Erikseen haluan vielä mainita, että pidin aivan erityisesti siitä, että vaikka Ulitskajan yhteiskuntakriittinen ote paljastaa neuvostovallan aikaisia epäkohtia, on kirja on valoisa. Elämä Neuvostoliitossa ei olekaan vain harmaata, ankeaa ja köyhää - toki sitäkin mitä suurimmassa määrin - vaan myös autoajeluja, sirkuslaisuutta ja retkiä sinisenä kimmeltävän meren rannalle. Keskeistä on ajan virta, katoava ja silti läsnäoleva: Medeian taloon kokoontuvat ihmiset tuovat mukanaan muistoja menneistä ja menetetyistä, mutta edustavat myös uutta tuulahdusta, muuttuvaa maailmaa. Mennyt ja nykyisyys kohtaavat, sekoittuvat ja peilaavat toisiaan. Vaikka Medeia on lapseton, elämä jatkuu, hänen sukunsa jatkuu. Tämän Ulitskaja tavoittaa hyvin, vaikka kirjan runsaus olisi juonen kannattelun vuoksi sallinut laveampaakin kerrontaa suurten venäläisten klassikkojen tapaan. Vertaukseni ei välttämättä ole edes kaukaa haettu, koska romaanillaan Ulitskaja selvästi sovittuu samaan kirjalliseen traditioon kuin eeppinen Leo Tolstoi tai hienovireisen kuvauksen mestari Anton Tsehov. Tunnelmassa on myös elokuvallisuutta sekä ripaus Latinalaisen Amerikan suurten kertojien perintöä, mutta täysin omalla, tärkeällä tavallaan.

Medeia ja hänen suuri sukunsa tuli lähelle, loittoni, vieraannutti ja vetosi tunteisiini. Ennen kaikkea kirja jätti puhtaan olon. Aloin miltei kaivata Mustanmeren äärelle maalauksellisten mulperipuiden alle. Jos jotain kirjailijaa voi kutsua viisaaksi, niin Medeian ja hänen lastensa perusteella Ulitskajaa voi. Kirjailijana viisaaksi ja tarinankertojana kauniiksi.

****

24 kommenttia:

  1. Hyvä tietää tuo, että kaikki on Medeian kertomaa ja siksi ehkä monen henkilön kohdalla etäännyttävän tuntoista. Minä luen tämän varmaan tässä ihan muutaman viikon sisällä ja odotan mielenkiinnolla, vaikka pelkäänkin hieman superrunsasta henkilömäärää ;)

    VastaaPoista
  2. Susa, tämä ei ole Medeian kertomaa siinä mielessä, että Medeia kertoisi asioista ensimmäisessä persoonassa, omana itsenään, mutta mielestä kaikki ikään kuin heijastuu Medeiassa. Tai näin minä kirjan luin. :) Tämä on hieno romaani, vaikken ihan täysillä rakastunutkaan. Tunnelmaltaan tavattoman upea ja teemoiltaan kiinnostava.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanaa! Minulla teos on vielä pinossa, mutta olen noin yleensä pitänyt Ulitskajasta, vaikkei ihan "lempivenäläisiini" kuulukaan. Jostain syystä tämän teoksen kansi erityisesti viehättää minua. Kaunis, ja raikas, aivan kuten Ulitskajan kerronta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirjan kansi lupaa sen, minkä teoksen tunnelma pitää. Tästä jää raikas, jollain tavalla puhdas olo. Vaikkei romaanin jännite mielestäni kanna aivan täysin, on Ulitskaja niin upea kertoja, että tämän lukeminen oli suuri ilo.

      Poista
  4. Ulitskaja on ollut lukulistassani. Lähinnä olen haaveillut Naisten valheiden lukemisesta. Sinne asti en ole vielä kuitenkaan päässyt ;-). Oli kiva lukea, että hänet kannattaa pitää listalla edelleen :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, minäkin olin ajatellut lukea Naisten valheet ensin, mutta sain tämä nyt ja jotenkin (tietämättäni) kaipasin jotain tällaista luettavaa. Hieno kirja kokonaisuudessaan, Ulitskajaan kannattaa ehdottomasti tutustua.

      Poista
  5. Tämä kirja täytyy lukea, todella mielenkiintoinen.

    Aloitin eilen illalla Hislopin kirjan Saari. Erinomainen kirja ja mielenkiintoa lisää, kun Kreeta on parilta käynniltä tuttu. Kiitos Katja Sinulle loistavista kirjaesittelyistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta: Suosittelen etenkin, jos ihmisten hajalleen joutuminen, Neuvostoliiton historia sekä sukutarinat kiinnostavat.

      Saari kiinnostaa minuakin. Olen itsekin lomaillut Kreetalla ja kun olin kuuntelemassa Victoria Hislopia eräässä tilaisuudessa, hän puhui kirjastaan todella vakuuttuavasti.

      Poista
  6. Hieno arvio Katja, tämä on ehdottomasti luettava. Minulla on juuri kesken "Naisten valheita", josta pidän valtavasti. Tämä on sittten seuraava Ulitskajani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinä luet "Naisten valheita". Siitä olen kuullut vain hyvää. Jään innolla odottamaan, mitä kirjasta kirjoitat ja toivottavasti tartut pian myös tähän. Luetko muuten Ulitskajaa suomeksi vai venäjäksi?

      Poista
  7. Ihanaa, venäläiseen nykykaunoon ei törmää koskaan tarpeeksi usein blogeissa (en ole lukenut yhtään venäläistä nykykirjailijaa, mutta kiinnostus on ihan mieletön ja siksi hienoa löytää näitä postauksia). Taas kerran onnistuit innostamaan miuta lukemaan jonkin kirjan, kiitos Katja sinulle ja ihanalle blogillesi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, olen itse ihan harmitellut, kuinka vähän ensiksikin itse tulee luettua venäläistä kirjallisuutta ja toiseksi, kuinka vähän sitä tosiaan on blogeissa. Ulitskaja on kiinnostanut minua pitkään ja kun huomasin joskus alkutalvesta, että tämä suomennos on tulossa, päätin heti hankkia kirjan käsiini. Ja hieno kirja tämä onkin. Vaikka sen tarina ei aivan täysin kanna, on Ulitskaja erinomainen kirjoittaja ja kirja kokonaisuudessaan kiehtova.

      <3

      Poista
  8. Ulitskajan teos näyttäisi olevan kirjastossa ja odottaa varaajaansa sitä noutamaan. Hirveä pino varattuja kirjoja kirjastossa, joten milloinkahan ehdin lukemaan tämän...

    Naisten valheet luin, en ihan täpöllä rakastunut, mutta pidin kyllä. Niin harvoin tulee tätä nykyvenäläistä kirjallisuutta, että pitäähän tämä lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinäkin saat kirjan nopeasti. Minulla on sama vika kirjastolainojen/varausten suhteen. Nytkin on viisi lainattua kirjaa odottamassa. Ei se mitään, mutta on myös pari arvostelukappaletta sekä lukematon (!) määrä ostettuja. :)

      Minua Naisten valheet alkoi kiinnostaa nyt aika tavalla. En minäkään vielä täysin rakastunut, mutta kiinnostuin tarpeeksi. Ulitskajan kirjoitustyyli on niin upea.

      Poista
  9. Venäläiset nykykirjailijat ovat jääneet tuntemattomiksi,joten tästä teoksesta on hyvä aloittaa. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, kiitos sinun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, sama juttu täällä. Tunnen venäläistä nykykirjallisuutta tosi huonosti. Andrei Makine taitaa olla melkeinpä ainoa ja hänkin kirjoittaa ranskaksi Ranskassa.

      Mutta suosittelen kyllä Ulitskajaa. Saat kirjan lainaan sitten toukokuussa.

      Poista
  10. mä en ehtiny sitä edellistä lukea, vaikka päätin et varmasti luen ja nyt tuli jo uusi. no mutta taatusti menee listoille.aika raskailta teemoilta vaikuttaa, mutta ehkä mä selviän ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, lue ihmeessä tämä sekä se aiempi. Minäkin aion tutustua siihen. Vaikka kirjan teemoissa on periaatteessa paljonkin raskasta, ei kirja ole ollenkaan raskas. Ulitskajan kirjoitustyyli jättää mielen kauniiksi.

      Poista
  11. Tämän kirjan asetelma kuulostaa kiehtovalta; vanha ja yksinäinen nainen, joka "kertoo" sukunsa tarinaa... Pitää lukea joskus, ja tutustua myös Naisten valheisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asetelma on kiehtova, samoin kirjan maailma. Olen lukenut harmillisen vähän venäläistä nykykirjallisuutta, Ulitskaja on hyvä muistus siitä, miten paljon hyvää naapurimaastamme tulee.

      Poista
  12. Mielenkiintoista. Itse olen lukenut Ulitskajalta vain yhden novellikokoelman (jota ei ole suomennettu), mutta tykkäsin sen tietynlaisesta tsehovilaisuudesta paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Calendula, kiva kuulla sinunkin huomanneen tsehovilaisuutta Ulitskajan tuotannossa. Vaikka Medeia on sukukronikka, on sen tunnelmassa jotain samaa kuin Tsehovin tuotannossa (niin ainakin muistelen, en häpeäkseni ole lukenut Tsehovia viiteentoista vuoteen). Medeian tunnelma jää mieleen.

      Poista
  13. Oih, mikä kuvaus!! Sinut ja itseni tuntien taidan samantien loikata kirjaston nettiin ja tilata kirjan :) (Sitäpaitsi Mustanmeren seudussa on sitä jotain, se on minulle niitä paikkoja joihin on päästävä jos ei muuten niin lukemalla.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona: Mustanmeren seutu on tosiaan kiehtovaa. Itse olen kerran lapsuudessani lomaillut siellä, en kuitenkaan Krimillä, missä Ulitskajan kirja ottaa paikkansa. Olisi kiva kuulla sinun ajatuksiasi tästä.

      Poista