perjantai 13. huhtikuuta 2012

Lionel Shriver: Jonnekin pois

Lionel Shriver: Jonnekin pois
Kustantaja: Avain 2011
Alkuteos: So Much for That 2010
Suomentanut: Seppo Raudaskoski
Ulkomainen romaani, Yhdysvallat
Sivuja: 535

Mitä on pakattava mukaan, kun lähtee loppuiäkseen?
Shep on aina pakannut liikaa tavaraa perehtymismatkoille - Shep ja Glynis eivät olleet kutsuneet niitä lomiksi - koska hän oli halunnut varautua kaikkeen mahdolliseen. Sadevaatteet ja villapaita mukaan siltä varalta, että Puerto Escondidossa sattuisi sittenkin olemaan vuodenaikaan nähden kylmää. Nyt kun varautumista vaativia tilanteita oli rajaton määrä, hänen teki mieli olla ottamatta mitään.


Shepillä on Merrill Lynch-pankkinsa sijoitustilillä yli 700 000 dollaria, joita hän on säästänyt Toista Elämää varten. Hän suunnittelee muuttavansa jonnekin pois, kaukaiseen maahan, jossa voi elää mukavaa elämää huomattavasti edullisemmin kuin kotimaassaan Yhdysvalloissa. Haaveet joutuvat romukoppaan tai ainakin jonnekin aivojen perimmäisiin lokeroihin, kun Shepin vaimolla Glynisillä todetaan vaikea vatsakalvonsyöpä. Kustantaakseen vaimonsa raskaat syöpähoidot, Shepin täytyy hylätä haaveensa. Lisäksi mieltä painavat vanheneva isä sekä taiteilijasisar, joka on rahankäytön suhteen täydellinen taivaanrannanmaalari. Samaan rahankäytön ongelmaa törmää myös Shepin paras ystävä Jackson, joka potee peliriippuvuuden lisäksi alemmuuskompleksia suhteessa upeaan vaimoonsa Caroliin. Carolin ja Jacksonin tytär Flicka on vaikeavammainen ja hänen hoitokulunsa vievät suuren osan perheen toimeentulosta. Flickan Heather-sisko tuntuu jäävän vähälle huomiolle, minkä vuoksi vanhemmat syöttävät hänelle kasapäin makeita herkkuja. Reilun vuoden ajanjaksolle keskittyvä romaani kertoo niistä valinnoista, joita ihmisten on pakko tehdä.

Lionel Shriverin romaani Jonnekin pois (2010) kysyy, että voiko elämälle laskea hintaa. Sekä Shep että Jackson perheineen joutuvat pala palalta luopumaan unelmistaan. Teos mittaa ja punnitsee ihmisarvoa dollareissa, mutta pääsee myös rahan mahtia paljon syvemmälle. Kysymys on aina rakkaudesta, ajasta ja uudelleen rahasta:

Rahalla saattoi myös ostaa ellei onnea niin ainakin mukavuutta, joka kävisi onnesta tiukan paikan tullen. Lentolippuja; kokemuksia, kauneutta ja pakokeinoja. Elossaoloaikaa, sikäli kuin Columbia-Presbyterianin lääkäri osoittautuisi heidän pelastajakseen. Sillä agressiivisen syövän kohdatessaan he eivät pelkästään noudattaneet ohjeita ja keränneet tahdonvoimaansa, he ostivat elämää. He ostaisivat Glynisille hintavaa elämää päivän kerrallaan, ja lopulta he voisivat kiinnittää hintalapun niistä jokaiseen.

Heti romaaninsa kansilehden jälkeen Shriver siteeraa Benjamin Franklinin vuonna 1748 lausumaa lausetta: Aika on rahaa. Tuo lentävä lause on koko kirjaa määrittävä punainen lanka; on sekä koskettavaa että pöyristyttävää lukea kylmiä lukuja siitä, kuinka Shepin sijoitustilin saldo putoaa reilun vuoden aikana yli liki tyhjiin. Jonnekin pois on kiihkeästi kantaa ottava kirja: Shriver saarnaa, raivoaakin, mikä on mielestäni aina virkistävää kaunokirjallisuudessa. Ja nimenomaan kaunokirjallisuutta  realismin perintöä upeasti kantava Jonnekin pois on. Shriver on erinomainen kertoja, jonka tekstiä lukee ahmien. Shriver osaa rakentaa tarinan, joka koskettaa, todellakin ällistyttää ja joka on ennen kaikkea uskottava silloinkin, kun eteen tulee epäuskottavia käänteitä. Shriver on myös mestari luomaan henkilöhahmoja, jotka tulevat ihan liki; kentis liiankin, kun ajattelee erästä Jacksonin tekoa. Mielenkiintoista Shiverin henkilöhahmoissa on se, ettei heistä kukaan ole erityisen rakastettava tai miellyttävä (Flicka on kyllä mainio hahmo), mutta silti heihin kiintyy ja heidän elämäntaisteluaan seuraa samanlaisella mielenkiinnolla kuin kaukana asuvien tuttavien. Tässä sekä yhteiskunnallisen otteen kuljettamisessa läpi koko teoksen Jonnekin pois muistuttaa Jonathan Franzenin Vapautta. Sekä Shriver että Franzen uskaltavat tarttua mitä yksityisimpiin asioihin ja nähdä niissä Yhdysvaltoja, osin koko läntistä maailmaa, halkaisevia teemoja ja kirjoittaa ennen kaikkea hienon perheromaanin.

Jonnekin pois vetää linjan äärimmäisen yksityisestä julkiseen. Shriver tekee henkilökohtaisesta poliittista ja muistuttaa yhteiskunnan heikoista kohdista kauhealla, miltei sokeeraavalla tavalla. Hän puhuu paljon veroista, jotka eivät Yhdysvalloissa takaa kansalaisille mitään. Glynisin sairaus sekä Flickan vaikeavammaisuus toimivat hyvänä taustana tämän kaiken peilaamiselle. Jonnekin pois ei kuitenkaan ole missään nimessä pelkkä sairauskertomus tai kuvaus yhdysvaltalaisen hallinnon toimimattomuudesta ja yhteiskunnan epätasa-arvoisuudesta. Se on myös avioliittoromaani, jossa kahden keskiluokkaisen pariskunnan jännitteet tulevat punnituksi silloin, kun suurimmat mahdolliset vaikeudet osuvat kohdalle. Shriver pääsee hyvin henkilöidensä pään sisälle. Hän näyttää puolisot ärsyttävimmillään ja heikoimmillaan, mutta muistuttaa myös niistä asioista, jotka heissä alkujaan ovat ihastuttaneet. Hän myös kertoo siitä, miksi puolison rinnalla on tosiaankin seistävä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Ennen kaikkea hän kysyy, mikä on niin omassa mielessä kuin koko parisuhteessa se kuulu hiekkaan piirretty raja? Milloin omasta elämästä alkaa puhua imperfektissä ja mitä rakkaus oikeastaan edes on?

Niin - nyt voisi miettiä, että epäonnistuuko Shriver lainkaan? Ei minun mielestäni, minä pidin jopa kirjan lopusta. Mutta jos lukija ei halua kuulla suoranaista saarnausta siitä, mikä kaikki yhteiskunnassa on mätää, saattaa Shriverin tyyli ärsyttää. Minulle Jonnekin pois on tavattoman vahva romaani, joka ei intensiivisyydessään yllä aivan loisteliaan Poikani Kevinin tasolle, mutta vahvistaa mielikuvaani siitä että Shriverin uraa kannattaa todellakin seurata. Nyt mietinkin, että minkä hänen teoksensa lukisin seuraavaksi.

Jonnekin pois muistuttaa myös meitä - ainakin minua - suomalaisia lukijoita siitä, miten suuri onni loppujen lopuksi on elää maassa, jossa julkinen terveydenhuolto toimii kaikkien leikkauksien ja supistusten uhan allakin erinomaisesti. Olen aina ollut iloinen veronmaksaja, Shriverin kirjan luettuani olen sitä entistäkin vahvemmin.

****½

Shriverin romaani on ollut luettu ja pidetty blogeissa. Kirjaa on luonnehdittu suureksi avioliittoromaaniksi, painavaksi ja vaikuttavaksi sekä kirjaksi, jolla on iso mutta hyvä viesti lukijoilleen. Harvasta kirjasta on blogeissa oltu näin yksimielisiä - löysin vain yhden ei-niin ihastuneen kirjoituksen - ja samaan joukkoon liittyn minäkin. Lukekaa vaikka Leena Lumin, Minnan, Karoliinan, Jennin, Susan, Miian, Liisan, Sannan, Inan, Booksyn, anni M:n, Mari A:n, Valkoisen kirahvin ja Maijan arviot. Huh.

P.S. Minulla on ollut osin Lionel Shriver-viikko. Kävin tänään katsomassa Poikani Kevin-elokuvan lehdistönäytöksen ja vaikutuin. Kuinka intensiivinen ja onnistunut filmatisointi! Ja kuinka upean roolityön Tilda Swinton tekeekään Evana. Linnea kirjoitti elokuvasta enemmänkin.

27 kommenttia:

  1. Hienoa, että pidit tästä! Tämä on kyllä todella hyvä, mieleenpainuva ja vaikuttava kirja :). Minä odotan muuten innolla, että ehdin näkemään Poikani Kevinin elokuvana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, pidin kovasti! En ihan yhtä paljon kuin Poikani Kevinistä. Tuntuu, että minun olisi pitänyt pitää aavistuksen pitempi tauko Shriverin kirjojen välillä, mutta valtavan hieno ja painava kirja tämä on.

      Poikani Kevin on elokuvakin erinomainen. Paikoin erilainen kuin kirja - ohjaaja on mielestäni tehnyt ratkaisunsa onnistuneesti.

      Poista
  2. Mahtava kuva. Pakko kyllä nopeasti kommentoida, että olet kyllä varsinaisen kekseliäs näiden kuviesi kanssa ja kehittynyt huimasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna. Aloin kuvata kirjoja niihin toivottavasti jotenkin liittyvässä ympäristössä viime vuoden alussa ja ihan hauskaa tämä on ollut. :)

      Poista
  3. Hieno kuva!

    Hienoa, että sinäkin löysit vihdoin Shriverin pariin! Minä myös arvon, mitä lukisin häneltä seuraavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Voin myöntää, että olin ensin kaikista kehuista huolimatta ennakkoluuloinen Shriveriä kohtaan. Kuvittelin Poikani Kevinin olevan jonkinlainen puolisosiaalipornokirja koulusurmista, mutta onneksi kirja osoittautui olevan kaikkea muuta. Nyt kahden kirjan jälkeen voin pitää itseäni ihan fanina.

      Poista
  4. Katja, siinäpä se: Shriverin hahmoihin kiintyy. Poikani Kevinissä olin Evan nahoissa, tässä olin Glynis ja ihailin Flickaa ja Kaksoisvirheessä olin niin Willy, että kyynelehdin...Kukaan ei tajua, ei ikinä voi ymmärtää, miksi Willy koki niin kuin koki, mutta minä tiedän sen sataa. R. luki Jonnekin pois ja on ihan myyty, sitten hän luki Kaksoisvirheen ja siitä syntyikin sitten viikonloppukeskustelu, jolloin jäimme ruoan ääreen keskustelemaan ja unohdimme uuden filmimme. Nyt hän lukee Kätilöä, sillä en antanut hänelle Keviniä ennnen MM-kisoja;-)

    Suosittelen Kaksoisvirhettä ja takaan, että kirja on loppuvuoden parhaiden kirjojen listallani. Onneksi minä voin sen päättää.

    On melkein pelottavaa, miten likelle Shriver tulee minua. Vaikka pidän Oatesin kirjoista melkein yhtä paljon, hän ei ole osa minua...Lionel on. Haluaisin olla Siri, mutta en ole;-) Pitää muuten muistaa, että Lionelin toinen koti on Britanniassa, sen vaikutus tuntuu tekstissä.

    En voinut uskoa, ettet kokisi tätä täydellistä kirjaa täydellisenä. Kiitos innoituksesta, jonka löydän riviesi väleistä silloinkin kun haluat olla analyyttinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Shriverissä on kertojana jotain ainutlaatuista. Hänen henkilöihinsä kiintyy. Sama kävi minulle Jonathan Franzenin kohdalla ja hieman mukavammin (ja aina) Carol Shieldsinkin.

      Minulle Poikani Kevin oli se kirja, joka vei Shriverin maailmaan ja ihastutti - ei toki aihepiiriltään, mutta kerrontansa vahvuuden puolesta. Jonnekin pois vahvistaa käsitystäni Shriveristä erinomaisena kaunokirjailijana.

      Mitähän sanoisin tuosta analyyttisyydestä? En kokenut olevani mitenkään analyyttinen - tai olen sitä aina. Ehkä eniten kaikkein tärkeimpien kirjojen kohdalla. Kirjoitin juttuni kyllä melko nopsaan "nyt tuntuu tältä"-fiiliksellä.

      <3

      Poista
  5. Olinkohan mä se yksi, mutta siis pidin kirjasta ja monesta asiasta siinä. En vaan kokenut the Elämystä lukiessani. Olisi siis jossain neljän tähden hujakoilla mulla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., taisit olla. :) Mutta löysin sitten toisenkin (olen vain liian laiska korjatakseni, ja te molemmat olette kuitenkin tykänneet kirjasta). Minä mietin, että annako neljä tai neljä ja puoli tähteä. Annoin puolikkaan päälle, koska onhan tämä niin hyvä kirja kuitenkin.

      Poista
  6. Voi että, onhan tämä nyt laitettava lukulistalle. Olikohan jopa TBR100-listallani, kai.

    Kuulostaa ainakin todella mielenkiintoiselta, tässä kun on nyt raha pyörittänyt tätä elämää laina-asioiden sun muiden muodossa. HUH.

    Mutta Shriver, vau, hän on kyllä selvästi vakuuttava kertoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kirja on TBR-listallasi jo. :) Suosittelen kyllä! Tämä ei ole yhtä liki kuin Kevin ja on ehkä useiden päähenkilöidensä vuoksi jotenkin helpompi, mutta vaikuttava ja painava kirja yhtä kaikki.

      Shriver on niin taitava!

      Poista
  7. Minä juuri luin tämän kirjan;kiitos Leenan:) Pidin paljon ja pidän myös erittäin hyvästä kirja-arviostasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että olet lukenut tämän, kun kommentoit pääsiäispostaukseeni. :) Kirjan alku on edelleen vaikuttava, kuten koko kirjakin.

      Poista
  8. Tämä oli kyllä NIIN hyvä kirja! Luin tämän juuri vuodenvaihteen jälkeen ja olen lähes varma, että tämä tulee olemaan tämän vuoden parhaiden kirjojen top 5:ssä. Minun lyhyen blogiurani aikana ensimmäinen kirja, jolle olen antanut täydet viisi tähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, vau, täydet viisi tähteä! Minä annoin ne Poikani Kevinille. Se on jotenkin vielä vaikuttavampi, vaikka on tämäkin lähes täydellinen romaani. Eikö olekin hienoa huomata jo tässä vaiheessa vuotta, että tietää aika varmaksi muutaman sellaisen kirjan, jotka tulevat päätymään omalle vuoden suosikkilistalle? :)

      Poista
  9. Minulla on lähes luettuna Poikani Kevin, joka antaa viitteitä Shriverin upeasta kerronnasta. Kertomasi perusteella haluan lukea myös tämän Jonnekin pois. Kiitos upeasta esittelystä, Katja / Lumiomena, analyysisi kirjasta säväyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, Poikani Kevin. Hui. Se on hieno, todella hieno, mutta aika hurja. Toivottavasti kirjoitat kirjasta, lukisin mielelläni sinun ajatuksiasi siitä. Shriver on kyllä niin taitava kertoja.

      Poista
  10. Mukava, että pidit kirjasta ja olet Jonnekin pois-lukeneiden joukossa :D

    Taisin olla ensimmäisten joukossa tämän kirjan kimpussa. Olin odottanut kirjaa kaksi vuotta kysellen kustantajalta. Niinpä iskin siihen kynteni hetimmiten kirjan ilmestyttyä. Shriver on yksi suosikeistani! Käy toki kurkkaamassa kirjoitukseni...

    Pidin tästä todella. Shriverilla on aivan oma kykynsä kuvata henkilöitä. Franzeniin vertaamisen ymmärrän yhteiskunnallisen kantaaottavuuden osalta, mutta muutoin kirjailijat mielestäni käyttävät varsin erilaisia kerrontatapoja ja tekniikoita. Shriver porautuu yksityisestä yleiseen, Franzen tarkkailee henkilöitäkin etäämmältä. Myös kirjojen intensiteetti on aivan toisenlainen. Minä ainakin haukottelin Frnazenin sadoissa sivuissa, Shriverin kanssa tätä ei toistaiseksi ole tapahtunut. Pidin kyllä Vapaudesta, mutta etäiseksi jäin. Tässä oli otettava itsekin kantaa, otettava jokin näkökulma ja ajatus, joka sitten lopulta saattoikin kääntyä ihan ylösalaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahdi, pidin kirjasta todella! Minulla oli ennakkoluuloni Shriveriä kohtaan, tyhmää kyllä. Jotenkin kuvittelin Poikani Kevinin olevan sellainen jocipicoultmainen (eli ihan laadukas, mutta kuitenkin "vain" viihdyttävä lukuromaani) koulusurmakuvaus, mutta kun vihdoin luin kirjan muutama viikko sitten, heräsin. Nyt luin heti tämän Jonnekin pois ja kahden kirjan perusteella uskallan nostaa Shriverin omaksikin suosikikseni.

      On totta, että Franzen tarkastelee henkilöitään etäämmältä, mutta silti nautin hänen tekstistään ja löysin Vapauden ja Jonnekin pois:in välillä paljon yhteistä.

      Poista
  11. Minä en ihan varauksetta ihastunut tähän, ja nyt kun lukemisesta on muutama kuukausi olen edelleen sitä mieltä, että Jonnekin pois on jäänyt Shriverin kirjoista minulle etäisimmäksi. Poikani Kevin on minulle lähes täydellinen kirja, ja toisaalta Syntymäpäivän jälkeen kosketti ja tuli jotenkin enemmän liki kuin Jonnekin pois.

    Saarnaavuus ei useimmiten haittaa minua, mutta tässä kirjassa jotenkin vierastin sitä. Ehkä sitä, miten se oli toteutettu. (Jacksonin saarnaukset.) Ja ehkä myös sitä, että olin asioista niin samaa mieltä Shriverin kanssa, ettei kirja saarnaamisen ohella oikein haastanut minua ajattelemaan. (Esimerkiksi kirjassa paljon toisteltu ajatus siitä ettei sairaan tai vammaisen ihmisen tarvitse olla "kiva ihminen". Rahan ja julkisen terveudenhuollon teemat tietysti.)

    Kaikesta huolimatta minäkin siis pidin kirjasta kovasti. Mutta loppujen lopuksi se taitaa olla Shriverin kirjoista minulle vähiten rakas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, minä ihastuin melko varauksetta, mutta olen samaa mieltä siitä, että Poikani Kevin on paljon tätä vahvempi romaani.

      Minä en vierastanut saarnaavuutta, mutta olen asioista samaa mieltä kuin sinä - tai Shriver. Siksi kirja ei tarjonnut uusia ajatuksia, mutta toi vain varmuutta siitä, miten hyvin asiat Suomessa ovat.

      Poista
  12. Ihan sivuasia vaan, mutta ihmettelin lausettasi, jossa sanottiin, että Suomessa julkinen terveydenhoito toimii hyvin leikkauksista huolimatta. Ainakaan täällä missä itse asun (Hgissä) en ole saanut aikoihin lääkäriaikaa terveyskeskukseen, kun heillä ei vaan ole aikaa mitä antaa. Toki päivystysajalle pääsee akuutissa jutussa, mutta jos on monisairas, ja pitäs tsekata monta asiaa perusteellisemmin, ei oikein akuuttiajalla mitään tee.

    Erikoislääkärillekään ei päässyt, kun eivät ota edes jonoon, kun on niin kova ruuhka. Silloin tk-lääkäri laittoi kiireellisenä lähetteen, mutta sillä ei ollut merkitystä, koska uusia lähetteitä ei vastaanotettu.

    Julkisen palvelun tilan huomaa, kun sairastuu krooniseen sairauteen/sairauksiin. Pelottaa todella paljon jo nyt, ja mitä sitten jos vielä vähistä leikataan lisää! Kamalan turvaton olo. Voi tietysti olla, että jenkeissä on vielä huonommin, ja varmaan onkin.

    Sanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos kommentistasi. Minä uskallan olla kanssasi ihan eri mieltä. :) Nimittäin olen itse joutunut käymään läpi erään todella vakavan ja vaikean terveyteeni liittyvän asian, joka vaati tehohoitoa, isoja leikkauksia ja pitkähkön sairaalassaolon. Lasku koko hoidosta oli noin 700 euroa (lähinnä yöpymiset sairaalassa sekä kaikenlaiset klinikkakäynnit): Shriverin kirja paljasti sen, minkä olin jo aavistanut. Yhdysvalloissa hoitoni olisi maksanut kymmeniä tuhansia, ties enemmänkin. Että vaikka lääkärijonot ovat Suomessa pitkiä eikä aikaa aina saa, niin kuitenkin hyvä hoito on lähes ilmaista. Ja yksityislääkärille pääsee usein hyvin nopeasti. Se toki maksaa, mutta Kela korvaa hoidosta aika paljon - toisin kuin Yhdysvalloissa.

      Kyllä minuakin leikkaukset pelottavat, mutta uskon Suomen olevan maailman parhaita maita sairastaa. Ei Suomikaan tietenkään onnela ole enkä toivo leikkauksia julkiseen terveydenhuoltoon, mutta maksan mielelläni vaikka hieman enemmänkin veroja, jos se vaan auttaa sairaanhoidoon (näennäiseen, koska sitähän tasa-arvoahan ei maassammekaan tässä suhteessa ole) tasapuolisuuteen.

      Poista
  13. Minä olen todella iloinen, kun olet löytänyt Shriverin! *tanssii onnen tanssia* Samalla olen melkein loukkaantunut, kun kaiken hehkutukseni jälkeen olet luullut Shriveriä keskinkertaiseksi sosiaalipornokirjailijaksi. ;D

    Tämä oli hyvin vaikuttava kirja ja minustakin kovin samanlainen Franzenin Vapauden kanssa. Molemmat ovat hyviä. Minullekin Poikani Kevin on ylittämätön, ja toinen suosikki-Shriverini taitaa olla Syntympäivän jälkeen samasta syystä kuin Liisalla, eli se tuli lähemmäs kuin tämä sinällään yhtä hieno Jonnekin pois. Kaksoisvirhe on minulle selvästi heikoin lukukokemus näistä neljästä, mutta ei sekään missään nimessä huono ollut. Nyt mietin, alkaisinko lukea Shriveriä englanniksi, mutta ehkä en vielä, kun luettavaa riittää koko ajan niin paljon muutenkin. Jos eläkkeellä sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen iloinen! Kuten tiedät, en tanssi, mutta uuden suosikki(!)kirjailijan löytyminen totta tosiaan saa melkein tanssimaan. Ja voin sanoa, että juuri sinun hehkutuksesi käänsi pääni. Sitä ennen niin moni oli puhunut Shriveristä, lähinnä Kevinistä, "sinä koulusurmakirjana" ja ajattelin tosiaan, että nyt meillä on astetta laadukkaampi Torey Hayden. Kattia kanssa ja kaikkea muuta! Nyt tiedän onneksi paremmin, mistä iso kiitos sinullekin. :)

      Minunkin mielestäni kirjassa on paljon samaa Vapauden kanssa. Ja kahden lukemani shriverin perusteella Poikani Kevin on se ykkönen, mutta vielä on kirjoja lukematta. Sinä ja Ilselän Minna olette kehuneet Syntymäpäivän jälkeen, joten aika todennäköisesti tulen lukemaan sen ennen Kaksoisvirhettä.

      Poista
  14. Kuvaat Jonnekin pois -kirjaa hienosti, Katja! Kysyt kirjoituksessasi, epäonnistuiko Shriver missään. Vaikka mieluummin haenkin plussia ja nostan hyviä asioita esille, minun mielestäni lopussa kirjan uskottavuus alkoi kärsiä. Yhtäkkiä juonenkäänteitä alkoi dataa kuin rakeita taivaalta. Toisaalta se piti mielenkiintoa yllä, mutta minun makuuni se meni hiukan liian juonivetoiseksi. Shepin hahmo oli imelän hyvä ja vastuuntuntoinen....

    Kaikesta huolimatta nautin kuitenkin Shriveristä jälleen! Jonnekin pois on ehdottomasti suositeltava teos. Lopetin sen eilen ja kirjoitin siitä lyhyesti tänään. :-)

    VastaaPoista