Kustantaja: Avain 2006 (pokkaripainos 2011)
Alkuteos: We Need to Talk About Kevin 2003
Kuvitus: Jussi Jääskeläinen
Suomentanut: Sari Karhulahti
Ulkomainen romaani, Yhdysvallat
Sivuja: 544
"Minä en ole koskaan pitänyt Kevinistä kovin paljon." Katsoin häntä suoraan silmiin kuten ainakin äiti toista. "Ymmärrän kyllä, että moni sanoo lapsellen ankarasti: 'Minä rakastan sinua mutta en pidä sinusta koko aikaa.' Mutta millaista rakkautta se on? Minusta yhtä hyvin voisi sanoa: 'Sinä et ole merkityksetön - eli pystyt edelleen loukkaamaan minua - mutta en siedä sinua silmissäni.' Kuka sellaista rakkautta kaipaa?
Kevin on aikuisuuden kynnyksellä oleva poika, joka on tehnyt kauhistuttavan rikoksen, surmannut joukon koulutovereitaan ja opettajiaan, ja elää nyt nuorisovankilassa. Eva, hänen äitinsä, on entinen vauras uranainen, jonka koko elämä tuntui muuttuvan Kevinin myötä. Jo pikkulapsena Kevin osoitti piirteitä pahuudesta eikä Eva pysynyt koskaan aidosti rakastamaan poikaansa. Tämä rakkaudettomuus kummittelee Evan mielessä kaiken kauheuden jälkeenkin.
Lionel Shriverin tunnetuin romaani Poikani Kevin (2003) on järisyttävä kirjeromaani elämästä - tai elämistä - jossa kaikki menee pieleen. Se pohtii monisyisesti pahuutta, rikosta sekä syitä, miksi kauheutta tapahtuu. Kirjeissään aviomiehelleen Franklinille Eva kysyy muun muassa seuraavaa: Miten ihminen voi elää oman syyllisyytensä kanssa? Miten kohdata hirviömäisen rikoksen tehnyt ihminen, joka on aina ollut vieras, mutta joka on syntynyt Evan omasta kohdusta? Mitä on rakkaus vai onko sen puute se tekijä, miksi asiat ovat menneet kuten menivät? Shriverin romaani herättää monia kysymyksiä, joihin Eva ei osaa vastata. Hän tietää vain, ettei hän itse voi rakastaa poikaansa ja että Kevin vihaa häntä:
"Ne on tyhmiä."
"mäentykkääsiitä"
"NJÄN njän, njän njän njän njän njän njän njää."
Poikani Kevin tarjoaa tarttumapintoja ja teemoja niin, että kirjasta voisi kirjoittaa esseitä, väitöskirjoja, henkilökohtaisia lukukokemustilityksiä sekä tietenkin monisanaisia ja poukkeilevia blogiarvioita, kuten minä luultavasti teen. Kirjan ytimessä ovat Evan mietteet, jotka ilmenevät monologimaisuutta lähenevien kirjeiden muodossa, sekä Kevinin teot, jotka iskevät kaikkein voimakkaimmin Evan, Franlinin sekä Kevinin ihastuttavan pikkusiskon Celian keskiluokkaiseen perhe-elämään, mutta Kevinin hirmuteot vaikuttavat toki koko perheen vauraaseen asuinyhteisöön, sillä niin moni menettää läheisensä ammuskelussa. Tämä onkin yksi askel siihen yhteiskuntakritiikkiin, jota Shriver teoksensa kehystarinassa kirjoittaa. Yhden perheen, tai yhden naisen, omakohtaisen helvetin kuvaus ulottuu kattamaan koko amerikkalaisen yhteiskunnan kipupisteet lasten ja vanhempien vaikeista suhteista kysymyksiin väkivaltakulttuurista ja koululaitoksesta, vankeinhoidosta, vauraudesta sekä ihmisoikeuksista. Pahuus ja rakkaus ovat saman kolikon kaksi eri puolta, ne ovat lähtöisin saman puun eri päistä.
Ennen kaikkea kirja on kuitenkin erään äidin vuodatusta. Eva on klassinen esimerkki epäluotettavasta kertojasta, me lukijathan saamme tietää kaikesta vain hänen erittäin subjektiivisesta näkökulmastaan. Emme voi oikeasti tietää, mitä Franklin kaikesta ajatteli tai oliko Kevinin pikkulapsuusajan ilkeys äidin mielikuvitusta vaiko totisinta totta. Mutta vaikka Eva ehkä onkin epäluotettava, kirjoittaa Shriver tavalla, että Evan jokaisen lauseen uskoo, hänen jokainen sanansa on totta. Hänen ajatuksensa tulevat niin liki, että ajattelin kirjaa silloinkin, kun en sitä lukenut. Poikani Kevin on erittäin tiheätunnelmainen romaani eikä sen yli viidessäsadassa sivussa ole mitään turhaa. Yleensä parhaatkin pitkät romaanit, kuten Jonathan Franzenin huikea Vapaus (sivumennen sanoen ymmärrän nyt sen, miksi Shriveriin ihastunut pitää Franzenista, heidän kerrontatavassaan on paljon samaa ja molemmat kirjailijat kantavat likaisen realismin perintöä) tai monet John Irvingin kirjat, pitävät sisällään ainakin jonkin verran tyhjäkäyntiä. Poikani Kevin ei pidä, se on hurja matka erään äidin sielun syövereihin. Siksi se onkin enemmän äitikirja kuin kertomus koulusurmista.
Shriverin romaanin herättämiin kysymyksiin en osaa vastata. En tiedä, onko Kevinin pahuus myötäsyntyistä vai johtuuko se Evan kykenemättömyydestä rakastaa häntä. Sen kuitenkin kirjan luettuani tiedän, ettei mitään voi pitää varmana ja että pahuuden takana on lisää pahuutta - tai pahoja tekoja. Tiedän myös, että Evan äitiys on omalla vaikeasti käsitettävällä tavallaan ihmeellistä.
Poikani Kevin ei tarjoa pakotietä. Se on koskettava, rujo ja intensiivinen romaani, joka iskee suoraan kasvoille ja tekee tyhjyyttään ammottavan aukon lukijan sydämeen. Se vetää miltei sanattomaksi. Niin hirvittävän hyvä se kuitenkin on ja niin vaikuttunut olen, että Shriveriä on pakko lukea lisää.
***** (järisyttävä!)
Poikani Kevin on ollut kirjablogeissa erittäin luettu. Linkitän laiskuuttani vain kolme arviota: Leena Lumin, koska se on uusin ja herättää ajatuksia, Booksyn, koska voin yhtyä hänen mietteisiinsä sekä Juonittelua-blogin, jossa kirjasta käydään hyvää keskustelua. Googlettamalla löytyy lisää arvioita, suosittelen niihin tutustumista.
P.S. Kommenttiosiossa on tullut hieman keskustelua myös Doris Lessingin Viidennestä lapsesta. Mietin tätä blogijuttuani kirjoittaessani, että nostaisinko kirjan esille. Kirjoissa on paljon samaa, mutta Shriverin kirjoitustyyli on sellainen, että Evan tarina tulee lähemmäksi. Se on henkilökohtainen, Lessingin kirja taas pikemminkin raportoi tapahtumista. Hienoja romaaneja molemmat.
Tämä odottaa hyllyssä sopivaa hetkeä. Onkin mielenkiintoista sitten verrata tätä Lessingin "Viides lapsi" -romaaniin.
VastaaPoistaLessingin kirjassa ja tässä on kieltämättä sama teema, mutta toteutus on aika erilainen. :)
PoistaHieno, vaikuttava arvio upeasta kirjasta.
VastaaPoistaMinulla muuten on suunnitelmissa lukea tämä uudelleen. Ensimmäisestä kerrasta on jo kuusi vuotta ja kun olen tässä välissä pyörättänyt pari lasta, kiinnostaisi nähdä mitä ajattelen kirjasta näin äitinä - en enää "vain" odottavana äitinä.
Monilla on hyvin järkkymätön mielipide siitä, kenen syytä kaikki oli ja onko Kevin tai Eva hyvä tai paha, mutta en usko ollenkaan Shrvierin olevan niin laiska, että hän tarjoilisi valmiita vastauksia. Eva on kyllä vakuuttava ja häntä on helppo uskoa, hänen puolelleen mennä - näin ainakin minulle kävi, sillä pidin hänen hahmostaan todella paljon. Mutta asiat ovat aina monisyisiä ja subjektinen näkemys aina vain subjektiivinen. Yksipuolinen kirjekerronta tosiaan korostaa tätä subjektiivisuutta.
Silti, Shriverin muuta tuotantoa ja hänen taustaansa tuntien uskallan väittää, ettei tämä ole missään nimessä yksisilmäisen äitiä syyllistävä ja lapsen pyhyyteen sekä "tyhjään tauluun" nojaava teos. Ei varmasti.
No, joka tapauksessa hieno kirja, ja niin kuin olen monesti sanonut, ehkä se, jonka voisin pakon edessä mainita kysyttäessä vain yhtä parasta lukemaani kirjaa.
Kiitos, Karoliina.
PoistaMinäkin mietin, että vaikka kirjoitin etten halua lukea kirjaa uudelleen, voivat mietteeni muutaman vuoden kuluttua olla aika erilaiset. Tässä on paljon sellaista, joka jää mietityttämään - varmasti pitemmäksikin aikaa kuin vain näin tuoreen lukukokemuksen jälkeen. Toinen lukukerta varmasti avaisi monia asioita.
Olen samaa mieltä Shriveristä, hän ei haluakaan antaa valmiita vastauksia. Evasta pidin minäkin, vaikka hän välillä ärsytti. Silti Eva tuli läheiseksi. Eikä kirja minunkaan mielestäni syyllistänyt äitiä, Shriver on osin hänen puolellaan, mutta Eva itse paikoin syyllistää itsensä.
Minustakin kirja oli hirvittävän hyvä. Muistan miettineeni silloin kauan sitten tuota samaa, että epäluotettava kertoja kertoo asian yhdestä näkökulmasta, mutta silti minäkin olin Evan puolella. Muistan myös ahmineeni tuon kirjan noin yhdeltä istumalta, sekin kertoo jo paljon. Mutta joku siinä ärsyttikin...en vain enää muista mikä. Ei kuulu minun top 10 -kirjoihini, mutta tosi hyvä teos kuitenkin.
VastaaPoistaEpäluotettavan kertojan käyttäminen varmasti isoin osin tekee kirjasta niin hyvän ja uskottavan. Evan puolella on pakostakin, koska häneen uskoo.
PoistaMinä en tietenkään voi sanoa, että tuleeko Poikani Kevin kuulumaan elämäni top 10-kirjojen joukkoon. Luultavasti ei (siellä on jo tunkua), mutta se on ihan hurjan hyvä.
Kiitoksia tästä..olen lukenut jo paljon arvosteluja Poikani Kevinistä ja se on lukulistalla hyvinkin kärjessä. Elokuva herätti jo niin paljon tunteita, että tämä kirja varmaan laittaa haukkomaan henkeä.
VastaaPoistaSuosittelen tämän lukemista. Itse aion mennä katsomaan elokuvan, mutta se pelottaa. Onneksi olen menossa päivänäytökseen. :)
PoistaTämä on kyllä mieletön kirja.
VastaaPoistaVäitän vastaan ainoastaan tuossa tyhjäkäynti-asiassa: minusta sitä oli tässä kirjassa alussa liiankin paljon. :)
Tämänkin takia olisi mielenkiintoista lukea kirja uudelleen. Muutamakin lukija on sanonut kirjan olleen alussa tylsä ja junnaava, mutta minulla on vahva muistikuva siitä, että olin aivan kirjan imussa heti alusta alkaen. Nautin niin suuresti Evan ajatuksista.
PoistaMaija ja Karoliina, vastaankin teille yhteisesti. Minun mielestäni kirjassa ei tosiaankaan ollut tyhjäkäyntiä, minuun alun laajatkin (ylemmän) keskiluokan elämän kuvaukset vetosivat. Eva tuli tutuksi ja kaikki sai rakentua rauhassa. Hieno ratkaisu!
PoistaMinusta tässä ei ollut sekunnin miljoonasosaa tyhjäkäyntiä, vaan koko ajan sai olla sielu vereslihalla...,mutta Shriver osaa tehdä hahmonsa niin, että kaikki sai muodostua kohtalokkaaseen viimeiseen näytökseen asti.
PoistaOlen Leena ihan samaa mieltä. Vaikka kirjassa onkin paljon keskiluokkaisen elämän kuvausta sekä Evan & Franklinin seurusteluajan selostusta, eivät ne ne tyhjää.
PoistaHei Katja, hieno kirjoitus ja sai miettimään lukisinko tämän kehutun ja kohutun kirjan! Toisaalta se kiehtoo ja toisaalta karmii, niin kuin sanoit, et halua lukea sitä enää uudelleen ja Leena Lumi sanoo blogissaan, että haluaa unohtaa kirjan. Elokuvana voisin katsoa. Pitäisi mennä kuitenkin oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja ajattelinkin lukea lähiaikoina Lessingin Viides lapsi. Sinä olet varmaan lukenut sen? Miten vertaisit sitä Poikani Keviniin?
VastaaPoistaKiitos, Sara. Minä kyllä suosittelen. Kirja ei ollut niin rankka kuin kuvittelin. Se on toki hurja ennen kaikkea intensiivisyytensä vuoksi, mutta minä pidin kirjasta. Aion katsoa Kevinin elokuvanakin.
PoistaViides lapsi on minusta itse asiassa osin vaikeampi kuin Kevin, koska siinä kaikki kerrotaan hieman raporttimaisesti ja siksi niin todentuntuisesti. On kuin koko Viidennen lapsen perhe eläisi jonkinlaisessa terraariossa, josta heitä voi katsoa, mutta heidän avukseen ei voi tehdä mitään. Shriverin kirja on toisenlainen. Hienoja ovat molemmat.
Sara, minä taas olen sitä mieltä, että lue ensin Viides lapsi. Poikani Kevin on todella rankka ja sinä tiedät, miten rankkoja kirjoja minä olen kestänyt lukea. Tämä on rankoista rankin ja nyt vain rukoilen unohduksen tähtisumua...
PoistaMinä tosiaankin suosittelen molempia kirjoja, mutta niiden välillä on hyvä pitää pieni väli. Itse en halua unohtaa Keviniä, se on niin hyvä, mutta toki rankka.
PoistaTää on kyllä todellakin hämmentävällä tavalla hyytävä, juuri se kertojan epäluotettavuus on minusta niin koskettavaa ja rehellistä ja riipaisevaa. Koska todellisessa elämässä ei ole totuuksia, on vain asioita jotka kukin näkee tavallaan. Olen samaa mieltä siitä, että tämä on myös "äitikirja", joka saa miettimään, mitä rajoja (hyvässä ja pahassa) äidinrakkaudella on, jos onkaan?
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä, Outi. Koska Evan kerronta on niin äärimmäisen subjektiivista, on se myöskin niin totta. Shriver kertoo kaiken Evan näkemänä ja paljon lähemmäksi kaikkea ei voisi päästäkään. Viisas kirja.
PoistaTämä on todellakin vaikuttava, järisyttävä kirja! Minäkin Karoliinan tavoin voisin ajatella lukevani tämän pian uudelleen vaikka lukemisesta onkin vasta pari vuotta. Nyt odotan innolla kirjan leffaversiota, kiva nähdä onko siihen saatu mukaan kirjan imu ja loistava hirvittävyys ;)
VastaaPoistaOn, todella! Huh. Nyt on vaikea tarttua uuteen romaaniin ja lueskelenkin tässä välissä kaikenlaista muuta. Leffaversio hieman pelottaakin, mutta uskon Tilda Swintonin olevan nappivalinta Evaksi.
PoistaHieno arvio; selvästi huomaa, että kirja on tehnyt sinuun vaikutuksen ja herättänyt ajatuksia. Minua kirjan alku ei lähtenyt vetämään ja siirsin kirjan tbr-pinon pohjille. Nyt kirja olisi kyllä ajankohtainen, joskaan ei synkkyydessään yhtään kevätkirja (yritin viimeksi lukea Kevinia marraskuussa).
VastaaPoistaKiitos. Kirja teki minuun suuren vaikutuksen. En odottanut sen olevan näin hyvä. Tiedätkö, kirja sopii ihmeen hyvin kevätkirjaksi, koska Kevin tekee tekonsa huhtikuisena torstaina. Ja toiseksi kirja voisi toimia hyvin piinaviikon lukemisena. Ehkä. Mutta en kuitenkaan suosittelisi sinulle nyt, sitten hieman myöhemmin! :)
PoistaHienoa että sait tämän nyt luettua!
VastaaPoistaMinua ihan konkreettisesti huimasi koko loppupäivän saatuani tämän luettua.. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa elokuvasta vielä samaan postaukseen joten arvio muhii vielä arkistossa.
Mutta niin! Kirjoitat hienosti ja mielenkiintoisesti tästä, Eva tosiaan oli kiinnostava hahmo. Minä en ehkä ihan aina häntä uskonut (tai en halunnut uskoa) mutta uskoin kuitenkin. (selkeää, vai mitä?)
Minäkään en ole ihan varma haluaisinko lukea tätä uudestaan, sillä jo elokuvan trailerin näkeminen nostatti jokseenkin kurjan olon. Ja silti tarina on niin hieno että pakkohan se on mennä katsomaan (vaikka varmaan joudun pitämään jotakuta teistä kädestä!)
Minä mietinkin, Linnea, että milloin sinä mahdat tästä kirjoittaa. Mutta ajatus kirjoittaa samalla elokuvasta on takuulla hyvä. Elokuva pelottaa hieman minuakin, mutta onneksi meitä kädestäpitelijöitä on siellä useampi. :)
PoistaYmmärrän hyvin, ettet aina uskonut Evaa, mutta halusit uskoa. Tunsin samoin. Se vain lisäsi Evan inhimillisyyttä.
Taitaa olla aika tutustua tähän kirjailijaan. Olen muuten jostain syystä luullut, että hän on mies ja vasta nyt tajusin, että Lionel voi olla myös naisen nimi.
VastaaPoistaJoo, Lionelin oikea nimi on Margaret Ann Shriver, mutta hän muutti nimensä Lioneliksi. Hyvä kirja, suosittelen. Muut tuntuvat olevan yhtä hienoja.
PoistaOlen tietoisesti välttänyt tämän lukemista, juuri aiheen rankkuuden takia. Mutta kirjasta on nyt tullut niin paljon sellaista infoa, että luulen, että kirja on luettava. Aloitan Shriveriin tutustumisen kuitenkin Jonnekin pois-kirjasta, joka löytyy hyllystä.
VastaaPoistaPetri Gerdtin, joka oli Myyrmannin pommi-iskun takana, isähän on kirjoittanut kirjan pojastaan ja siitä, miltä hänestä omaisena tuntui poikansa teon jälkeen. En ole kylläkään kirjaa lukenut, ainoastaan jonkun haastattelun asian tiimoilta joskus.
Minä välttelin kirjaa kauan samasta syystä. Toiseksi kuvittelin kirjan olen "tyypillinen" koulumurhaa käsittelevä lukuromaani, jollainen esimerkiksi Jodi Picoultin oikeussalikuvaus Yhdeksäntoista minuuttia on. Se on kelpo kirja, muttei enempää. Shriver on jotain ihan muuta!
PoistaMuistinkin tuon Gerdtin isän kirjan, siitä oli joskus juttu Hesarin kuukausiliitteessä. En usko, että tulen sitä lukemaan. Tällainen fiktio kiinnostaa enemmän ja Shriver kirjoittaa niin moniulotteisesti.
Voi miten järisyttävä teksti, luin ilolla. Nyt viimeistään haluan lukea tämän kirjan, vaikka se on toki mielessä ollut aiemminkin, muttei niin aktiivisesti. Haluan järisyttäviä lukukokemuksia!
VastaaPoistaKoulusurmajutut ovat sellaisia, että ne pistävät minua sydämeen ihan eri tavalla kuin muut karmeat teot. En tiedä miksi.
Kiitos, Suketus. Jos haluat järisyttäviä lukukokemuksia, niin tämä todellakin on sellainen. Ei mikään läpihuutokirja, jonka voi vain lukaista ja unohtaa.
PoistaTässä on kyse koulusurmista, mutta niin paljon muustakin. Shriver sitoo kaiken loistavasti yhteen.
Hieno kirjoitus! Ja todellakin: Tämä kirja ei tarjoa pakoa...ei senkään jälkeen, kun olet sen sulkenut.
VastaaPoistaLessingin Viides lapsi oli ehkä sen tähden seidettävämpi, että siinä oli jotain, kuitenkin jotain, jos muistat, joka ei olisi voinut tapahtua. Ainakin minusta siinä oli näin. Olen lukenut Viidennen lapsen monasti, mutta Kevin lähtee Merille, kun R. on ensin kirjan lukenut. Ja R:lle annoin lähestyvien MM-kisojen vuoksi Tuurin Ikitien, tietämättä kirjasta mitään saatasanoilla: 'Tämä on nyt sinulle sopivampaa, Kevin vie sinulta voimat', Eilen sitten minulta meni ruokahalu, kun R. halusi työstää Ikitietä minulle...
Koulusurmat ovat tätä päivää eli minusta tämä kaikki olisi voinut ja voisi tapahtua. Sitten Shriverin tyyli on niin omanlaistaan. Rrrrrrakastan Lionelia, mutta olisin halunnut jättää Poikani Kevinin lukematta. Odotan unohduksen tähtisumua...
Leena, kiitos. <3 Kevin on pyörinyt mielessäni melkein koko ajan kirjan sulkemisen jälkeen.
PoistaMinä kirjoitin, etten halua lukea kirjaa uudelleen, mutta voi olla ajan kanssa haluan kuitenkin. Sinulle toivon sitä unohduksen tähtisumua, joka voi olla armelias! Muut Shriverit ovatkin olleet ihan sinun kirjojasi. Uskon pitäväni niistä itsekin. Nyt tosin on pidettävä pieni Shriver-paussi, mutta palaan hänen teostensa pariin varmasti muutaman kuukauden sisällä. :)
Ikitie alkoi vähän kiinnostaa... ;)
Hienosti kirjoitettu ja monet ajatuksesi ja kokemuksesi kuulostivat tutuilta. Minäkin muistan ajatelleeni heti kirjan luettuani etten välttämättä halua lukea sitä uudelleen, vaikka kirja oli minusta upea. Nyt kun lukemisesta on muutama vuosi, olen sen sijaan melko varma että tulen lukemaan kirja uudelleenkin. Kirja on niin äärettömän runsas ja monikerroksinen, että uskoisin toisen lukukerran avaavan sitä ihan eri tavalla. Ja koska tämä oli ensimmäinen Shriverini, haluaisin myös tietää miltä kirja tuntuu nyt kun on lukenut Shriverin muitakin kirjoja.
VastaaPoistaMinustakin tämä on ehdottomasti äiti-kirja enemmän kuin koulusurma-kirja. Kirjan kannalta ei minusta ole niin olennaista, mikä Kevinin kauhea rikos on. Rikos voisi olla jotakin muutakin, ja vaikka minua ahdisti lukea murhia kuvaavaa osuutta, kirjan koskettavuus ja järkyttyvyys syntyi nimenomaan vanhempi-lapsi -suhteen kuvauksesta. Se on se, mikä menee ihon alle ja koskettaa. Shriver toki liioittelee ja dramatisoi, mutta Eva ja hänen kokemuksensa ja perheensä tuntuvat silti aidoilta ja tosilta.
Ihailen myös suuresti tämän kirjan monitulkintaisuutta ja avoimuutta. Kuten Karoliina sanoi, Shriver ei tosiaankaan tarjoile valmiita vastauksia. Useimmillahan toki on oma vahva tulkintansa tapahtumista ja henkilöistä - niin minullakin - mutta silti lukija pystyy näkemään myös muita mahdollisia tulkintoja.
Onpa jännä, että monille taitaa tulla heti kirjan jälkeen ajatus, ettei halua lukea sitä uudelleen, mutta sitten jonkin ajan kuluttua uudelleenluenta alkaakin tuntua mahdolliselta, jopa houkuttavalta. Saa nähdä, miten minun käy! Mutta uudet lukukerrat antavat varmasti paljon lisää niin kerrontateknisesti (mm. ennakointi) kuin yhteiskunnallisestikin (kirjahan on hyvin poliittinen, kuitenkin).
PoistaTuo, ettei Kevinin rikoksella ole niin väliä, on hyvä pointti. Totta! Kevin olisi voinut tehdä muutakin. Minuakin järkytti enemmän Evan & Franklinin perhe-elämän kuvaus, ei niinkään se mitä koulussa tapahtui, vaikka kauheaahan se toki oli.
Tämä oli ensimmäinen shriverini, muttei varmasti viimeinen.
Vavahduttava teksti, Katja! Sait minut nyt kyllä tosissaan kiinnostumaan kys. kirjasta. Lukulistalla tämä toki on keikkunut, mutta arviosi sai teoksen ponkaisemaan ylemmäksi kuin mitä se tähän asti on ollut. :-)
VastaaPoistaVau, Kaisa, kiitos! Kyllä tämä kannattaa lukea. Mutta sen jälkeen voisi olla taas pienen Haahtela-annoksen paikka. :)
PoistaTämä on kyllä mieletön lukukokemus, mutta aika hauska, etten ole itse osannut tätä oikein verrata Viides lapsi kirjaan. Kirjat ovat mielestäni niin erilaisia monella tapaa, etten ole tullut sitä ajatelleeksi. Nyt saankin tästä taas uutta pohdittavaa :D
VastaaPoistaEn tiedä oletko lukenut, mutta Jodi Picoultin Yhdeksäntoista minuuttia käsittelee samaa aihetta ja on myöskin hyvä!
Viides lapsi ja Kevin ovat hyvin erilaisia, mutta on niissä samaakin mm. myötäsyntyisen pahuuden mahdollisuus sekä vanhempien ja lasten ristiriitaiset tunteet, rakkaus ja viha.
PoistaOlen lukenut Picoultin kirjan. Se on tosiaan ihan hyvä. Paljon Shriverin kirjaa helpompi, mutta lukuromaaninan onnistunut ja ajatteluttava.
Hienoa kun sinäkin luit tämän vihdoin ;)
VastaaPoistaKuten varmaan muistat, Poikani Kevin on minulle niitä kaikista huikeimpia ja järisyttävimpiä lukukokemuksia edelleenkin. Luin tämän silloin 5-6 vuotta sitten ja nyt viime syksynä toisen kerran lukupiirin myötä ( mutta en poikkeuksellisesti tuonut blogiin tuota kokemusta) ja oli jotenkin hurjaa huomata, miten suuren vaikutuksen se edelleen teki.
Kehun myös tuota Katrinkin yllä suosittelemaa Picoultin Yhdeksäätoista minuuttia, vaikkei se niin hieno ole kuin tämä, mutta kuitenkin todella hyvä ja puhutteleva!
Kyllä se oman aikansa otti, siis kirjaan tarttuminen. Mutta onneksi luin, sen voin sanoa. :)
PoistaMielenkiintoista, aika kiehtovaakin, että kirja teki suuren vaikutuksen toisellakin lukukerralla. Millaista keskustelua kirja herätti lukupiirissä?
Olen tosiaan lukenut tuon Yhdeksäntoista minuuttia (taisin muuten tutustua Picoultiin sinun suosittelemanasi!) ja se on lajissaan hyvä. Se keskittyy ehkä enemmän koulusurmiin ja koululaisten suhteisiin, kun taas Shriver on niin moniulotteinen, mutta Picoultin kirjakin panee ajattelemaan monenlaista.
Järisyttävä on juuri oikea sana! Olen Liisan tavoin alkanut ajatella, että tämän luen vielä uudestaan... mutta odotan että se ehtii hieman himmentyä mielessäni. Jos se nyt himmentyy, toistaiseksi on pysynyt ällistyttävän kirkkaasti mielessä.
VastaaPoistaEhkei tämän kirjan uudelleen lukua loppujen lopuksi haittaa se, että kirja on pysynyt mielessäsi, sillä siinä on niin moni ulottuvuuksia, joita pohtia. Tuo moniulotteisuus on ihan mahtavaa.
PoistaHieno kirja! Hienoa, että uskaltauduit tarttua siihen.
VastaaPoistaMinullakin on lukemisesta jo kauan. Olen Shriver-fanina lukenut tähän saakka käännetyt ja vaikka tämä on järisyttävin, minun on vaikea pitää tätä parhaana. Osittain aiheen vuoksi ja osittain varmasti siksi, että koin Evan niin vastenmielisenä ja epäluotettavana. Koko perheen yllä leijui sellainen epätodellisuuden, valheen ja kieron henki, pahuuskin. Ja kuitenkaan tämä ei ollut näin mustavalkoista. Evaa kävi myös sääliksi, isääkin kävi sääliksi ja jopa Keviniä. Shriver on mestari kuvaamaan ihmissuhteita varsinkin silloin, kun niissä on jokin vinksallaan. Rivien välit tihkuvat.
Kirja on tosiaan hieno. Minua pelotti lukea se, koska olin kuullut kirjan rankkuudesta niin paljon. Ja toki, rankka kirja olikin, mutta sen hienous jotenkin ylitti rankkuuden.
PoistaOli mielenkiintoista kuulla sinun mietteitäsi siitä, miten kirja suhteutuu muuhun Shriverin tuotantoon (mikä muuten on oma suosikkisi?) sekä siitä, miksei kirja ole sinulle kirjailijan paras. Eva on epäluotettava, minäkin mietin välillä esimerkiksi Celian ja Kevinin äärimmäistä vastakkaisuutta - ehkä Shriver halusi näyttää Evan kykenemään myös sokeaan äidinrakkauteen?
Rivien väleihin mahtuu niin paljon. Odotan innolla seuraavaa shriveriäni (joka tullee olemaan Jonnekin pois, koska sen on jo hyllyssän).
Kiitos hyvästä arviosta taas kerran.Kuulin Poikani Kevinistä ensin elokuvan muodossa,ja sitten vasta itse kirjasta.Nyt kun olen lukenut Shriverin "Jonnekin pois" niin haluan ehdottomasti lukea hänen muitakin kirjojaan.
VastaaPoistaOi, sinä(kin) olet lukenut jo Jonnekin pois. Sen aion itsekin lukea tässä muutaman kuukauden sisällä. Odotan jo mielenkiinnolla. Aiotko mennä katsomaan Kevinin elokuvana? Minä menen, mutta hieman hirvittää...
PoistaNo jopas täällä on kommentteja! Tunnustan heti, että en noita aiempia lukenut. Luin rohkeasti jo postauksesi vaikka tosiaan itse olen vasta siellä sivun 200 paikkeilla. En vielä kiinnittänyt niin huomiota tuohon Evan mahdolliseen epärehellisyyteen, mutta totta, totta. Homma menee vähän sellaiseen muna vai kana -kysymykseen :).
VastaaPoistaAjattelin etukäteen, että tuollainen "kirjemuotoinen" kirja olisi hankala ja tylsä lukea, mutta toistaiseksi olen saanut pettyä. Ahdistava kirja kyllä omalla tavallaan on, ei pelkästään Kevinin, vaan myös sen Evan pitkän ajan tyytymättömyyden kautta.
Kevin selvästi herättää tunteita ja/tai kiinnostusta. Moni on kirjan lukenut, ja vielä useampi varmaankin aikoo. Odotan mielenkiinnolla, että mitä sinä pidät kirjasta. Kevin antaa paljon ajateltavaa, mikä on minulle hyvän kirjan merkki.
PoistaMinäkin pelkäsin etukäteen, että kirjemuoto olisi hankala. Mutta Evan oma ääni on niin vahva, että kirjan lukeminen on nautittavaa. Tässä kirjemuoto toimii ihan eri tavalla kuin vaikkapa Luptonin Sisaressa.
Mulla on tämä lukematta. Vaikka vaikuttaakin hyvin rankalta ja järisyttävältä, niin aion kyllä jossain vaiheessa lukea. Siis silloin, kun mielentila ja -ala on otollinen.
VastaaPoistaTämä kannattaa kyllä lukea. Onhan Kevin toki rankka, muttei se ainakaan minulle ollut mitenkään liikaa. Kauheita asioita, mutta niin hyvin kirjoitettuna. Shriver ei kirjoita sosiaalipornoa, vaan loistavaa fiktiota mahdollisista asioista.
PoistaOoioi, hienoa että luit tämän :) Pidin viime syksynä tästä kovasti, joskaan ihan vuoden parhaaksi kirjaksi Kevin ei ihan yltänyt (sen tittelin vei Jane Bowlesin Two Serious Ladies).
VastaaPoistaMuuten olen samaa mieltä postauksesi kanssa, mutta miuhun eivät nuo Evan jutut kyllä uponneet. En todellakaan uskonut häntä, vaikka ehdottoman inhimillinen äiti tässä kirjassa onkin.
Pitääpä googlata tuo Two Serious Ladies.
PoistaMinäkään en uskonut Evaa kaikin osin, vaikka pidin häntä erittäin uskottavana hahmona. Se onkin mielestäni epäluotettavan kertojan suurin vahvuus: hän kertoo kaikesta täysin subjektiivisesti ja on siksi uskottava romaanihenkilö. Eri asia on sitten, mihin hänen kertomaansa uskoo. :) Tämän Shriver toteutti hienosti.