Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö
Aula & Co 2019
La hija de la española 2019
Suomentanut Taina Helkamo
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
208 sivua
Kustantamosta
Venezuelalainen romaani

Jos asiat kehittyisivät entistä huonompaan suuntaan, puolustaisin omaa oikeuttani elämään kaikkien muiden yli. Ja muut omaansa minun ylitseni. Tässä maassa ei asunut ketään, joka olisi ollut niin ystävällinen, että olisi suonut minulle edes armonlaukausta. He eivät sitoisi silmiäni, eivätkä panisi tupakkaa suuhuni. Kun hetki koittaisi, kukaan ei tuntisi myötätuntoa minua kohtaan.

Kun yhteiskunnassa ei juuri mikään toimi, tuntuu kaikki inhimillisyys katoavan. Adelaida syntyi maassa, joka oli avoin muillekin, ihmisille jotka halusivat aloittaa elämänsä alusta. Nyt siirtolaisten jälkeläiset lähtevät pois äitiensä ja isiensä maihin, jonnekin missä voi elää turvassa. Maa, joka on pettänyt asukkaansa, on Venezuela. Siellä hyvän koulutuksen saanut Adelaida menettää äitinsä sairaalassa, jossa ei ole enää lääkkeitä. Äidin hautajaisten jälkeen Adelaida palaa kotiinsa Caracasissa, mutta turhaan, sillä vallankumouksellisten naisten joukko on vallannut hänen asuntonsa eikä hän pääse sisälle. Kadulla ei voi liikkua, sillä siellä on ryöstöjä, murhia ja bakkanaaleja. Mutta sitten: Aurora Peralta oli kuollut, mutta minä olin yhä elossa. Kuollut naapuri voi toimia apuna, tarjota pakotien.

Eteläamerikkalainen kirjallisuus kiinnostaa minua lähtökohtaisesti, mutten muista lukeneeni mitään Venezuelasta. Kun kuulin Karina Sainz Borgon romaanin Caracasissa on vielä yö ilmestymisestä, kiinnostuin oitis. Taina Helkamon oivallista suomennosta voi pitää kulttuuritekona, joka on vahvasti kiinni tässä ajassa, sillä Sainz Borgon romaani on julkaistu espanjaksikin vasta tänä vuonna.

Caracasissa on vielä yö on kerronnaltaan taidokas – ja vetävä. Sainz Borgon teksti pitää otteessaan, muttei helposti, vaan kuin rautaisella kouralla. Vastaan tulee paljon rumaa ja kauheaa, mutta myös (hetkittäin) kauneutta. Kauneus on pikemminkin suvantokohtia Adelaiden menneisyydestä kuin kerronnan kauneutta, sillä Sainz Borgo kirjoittaa tavalla, jota voisi luonnehtia taloudelliseksi: tyyli on pikemminkin toteava kuin maalaileva ja ehkä siksikin se tehoaa. Tarina on tehokas, varmasti pitkäksi aikaa mieleen jäävä. Kaikkein tehoavinta on caracasilaisten elämän kuvaus, kaikki se mitä maassa tapahtuu. Tämä sovittuu vakuuttavasti yhteen Adelaiden selviytymistarinan kanssa. Fiktio saa pohtimaan elämän epäreiluutta ja ennen kaikkea pieleen menneen politiikan, poliittisen kriisin, seurauksia.

Joskus kaukomaille sijoittuva romaani saa aikaan joko suoranaisen matkakuumeen tai kaunosieluista, epämääräistä, kaipuuta jonnekin. Sainz Borgon romaani ei sitä tee, vaan aivan kuten Adelaida, lukija haluaa Caracasista pois. Se on eräs merkki romaanin väkevyydestä: niin voimakkaasti eloon Sainz Borgo kaupungin herättää, ja niin vahvasti lukija elää Adelaidan rinnalla.

--

Muualla: Riitta, Takkutukka ja Tiina.

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
Aula & Co 2018
How to Stop Time 2017
Suomentanut Sarianna Silvonen
Kansi Tuomo Parikka
363 sivua
Arvostelukappale
Brittiläinen romaani

[--] Oli parempi olla rakastumatta.
Mutta viime aikoina, nyt, minusta oli alkanut tuntua siltä, ettei tunteisiin voinut suhtautua matemaattisesti. Jos yritti suojautua tuskalta, saattoi aiheuttaa itselleen uudenlaista, hienovaraisempaa tuskaa. Se on aikamoinen pulma. Enkä aio ratkaista sitä tänä yönä.
Elämä on hämmentävää.
Emme me oikeastaan muuta tiedä, ajattelin, ja ajatus soi päässäni kuin musiikin katkelma kun vajoan pikkuhiljaa uneen.

Tom Hazard on vanha. Ei, hän ei ole eläkeiässä oleva harmaatukkainen papparainen, vaan erinomaisessa kunnossa oleva historian opettaja nykyajan Lontoossa. Niin, nyt. 1920-luvulla hän soitti pianolla jatsia Pariisissa, Elisabeth I:n ajan Englannissa hän työskenteli Globe-teatterissa. Hän on kokenut niin noitavainot kuin digitaalisen vallankumouksen ajan. Tomilla on anageria, hän vanhenee hitaasti ja on nyt yli 500 eletyn vuoden ikäisenä hieman yli 40-vuotiaan oloinen mies. Selvitäkseen hengissä hänen tulee vaihtaa henkilöllisyyttään noin kahdeksan vuoden välein. Rakastua hän ei voi, mutta voiko hän kohdata tulevaisuutensa?

Ajatus aikamatkailusta on aina kiehtonut minua. Rakastin Aikahyppy-sarjaa (Quantum Leap), Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo on yksi lempikirjoistani (tosin paljon myös ulkokirjallisista, henkilökohtaisista syistä), ja miten ihastuttava onkaan ajatusleikki siitä, kuka tai mikä olisi ollut edellisessä elämässä. Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään ei kuitenkaan kerro aikamatkustamisesta siinä mielessä, että nykyajasta vierailtaisiin menneessä tai tulevaisuudessa, vaan aikakäsite ja ajassa eläminen on täysin kronologista. Mutta mennyt elää Tomissa enemmän kuin ehkä kenessäkään toisessa kirjallisuuden hahmossa. Tomin muistojen kautta lukija pääsee menneeseen, mutta Tomin ajattelussa nykyaika on silloinkin osin tuskallisen läsnä.

Miltä tuntuisi elää melkein ikuisesti?

Aika on ikuista. Se elää menneessä ja se on nyt, mutta ehkä lähes loppumattoman pitkän elämänsä vuoksi Tomin on kaikkein vaikeinta kiinnittyä nykyaikaan. Toki hän elää niin tavallisesti kuin voi, koettaa kestää levottomia hackneylaisia teinejä ja ulkoiluttaa koiraansa, mutta hän on myös piinattu sielu, ihminen joka ei saa lepoa. Hän haluaa elää, mutta vuosisatojen läpi eläminen on vaarallista – monestakin syystä.

Kuinka aika pysäytetään on Tomin tarina, mutta se ei kerro vain Tomista eikä se ole pelkkä historian pyörteissä hyppivä romaani. Keskiössä ovat muutamat ihmisyyden peruskysymykset: luottamus, vanhemman ja lapsen suhteet, uskallus rakastua – niin toiseen ihmiseen kuin itseensäkin. Kokonaisuuteen sekoittuu myös arvoitus- ja jännitysjuoni, joka ei lopulta yllätä suuresti, mutta joka iskostuu erinomaisesti kokonaisuuteen. Toki Miten pysäyttää ajassa on omat itsestäänselvyytensä, kuten Shakespearen tai Hemingwayn kohtaaminen. Toisaalta, miksikäs ei, kun nyt kerran noidenkin herrojen aikana on eletty. Ne ovat vain kohtaamisia, mieleenpainuvia juttuja eletystä elämästä, mutta keskiö on toisaalla.

Haig kirjoittaa kuin hänen kynänsä lentäisi, suoltaisi tarinaa, joka imaisee mukaansa, kiinnostaa, koskettaakin. Kokonaisuus on toisaalta humoristinen, toisaalta tummasävyinen. Romaani on osin lempeä, osin ironinen. Kokonaisuus jännitys- ja (monikerroksiseksi) rakkaustarinaksi kasvava kertomus, joka on maustettu sekä moraalikysymyksillä että ripauksella maagista tunnelmaa. Sarianna Silvosen suomennos on nautittavaa luettavaa. Teksti on koko ajan hurjan vetävää eikä kirjaa malttaisi jättää kesken.

Joskus täytyy katsoa sitä, minkä tietää olevan läsnä [--]. Rakastin – Shakespeareineen kaikkineen – Haigin romaanin lukemista. Miten pysäyttää aika tarjoaa viihdyttää kuin nokkelan seikkailukertomuksen kuuluukin, mutta tarjoaa lopulta ajatteluttavaa ja ihastuttavaa luettavaa kaikille romanttisesti lepatteleville, hieman oudoista jutuista pitäville, tässä nykyhetkessä eläville ihmisille.

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu
Aula & Co 2016
A Boy Called Christmas 2015
Suomentanut Sarianna Silvonen
Kuvittanut Chris Mould
267 sivua
Arvostelukappale
Brittiläinen lastenromaani

”Päivää, tontut! Näyttää siltä, että olemme saaneet erityisen vieraan juuri sopivasti jouluksi! Koska nyt on joulunaika, mielestäni meidän tulisi muistaa vanha kunnon tonttumainen vieraanvaraisuus, vaikka hän onkin ihminen.”
Tontut henkäisivät sanan kuullessaan.
”Ihminen!” eräs tonttu huusi. ”Entä uudet säännöt?”

Suomi muutama vuosisata sitten. Nikolas on 11-vuotias poika, joka elää köyhyydessä. Hänen äitinsä on kuollut epäselvissä oloissa. Isä Joel on puunhakkaaja, joka lähtee tutkimusmatkalle saadakseen pienelle perheelle paremman toimeentulon. Nikolaksen uskollisena ystävänä elelee pieni Miika-hiiri, rakkaita ovat myös ainoat lelut, naurisnukke ja puinen reki. Kun isä lähtee parempaa elämää hakemaan, tulee Nikolasta hoitamaan julma Charlotta-täti, jonka pöyristyttävä itsekkyys ja suoranainen ilkeys saavat Nikolaksen karkaamaan kotoa kohti pohjoista. Apua hän saa Salama-nimiseltä porolta, myös Miika lähtee mukaan. Matka ei kuitenkaan ole helppo ja pohjoiseen tonttujen maahan saavuttuaan Nikolas joutuu monenlaisiin vaaroihin. Tontut eivät näet ole sellaisia, joihin me olemme tottuneet: ne voivat jopa syödä ihmisiä. Kovin hellämielisiä eivät ole muutkaan kohdalle osuvat uudet tuttavuudet.

Jos pian 11-vuotiaalta esikoiseltani kysytään, saattaa brittiläisen Martin Haigin Poika nimeltä Joulu olla hyvinkin tämän vuoden paras lastenromaani. Luimme kirjaa yhdessä ääneen vuorovedoin siten, että minä luin ensin yhden luvun, sitten esikoiseni luki seuraavan, sen jälkeen taas minä. Haigin romaani piti otteessaan niin, että illat kirjaa ääneen lukiessa venyivät pitkiksi, kun lukemista ei malttanut lopettaa kahden tai kolmen luvun jälkeen. Sarianna Silvosen suomennos on nautittavaa luettavaa. Chris Mouldin ilmeikäs kuvitus täydentää kokonaisuutta mainiosti:

Kokonaisuus kiehtoo, ihmetyttää, naurattaa, hetkittäin surettaa ja jännittääkin sopivasti. Suomalaisia lukijoita ihastuttanee myös se, että romaani sijoittuu kokonaan Suomeen. Maatamme koskevat faktat ovat hetkittäin kaukana totuudesta, mutta mitä pienistä: saturomaaniahan tässä luetaan. Haig yhdistääkin mainiosti brittiläisen, ylikansallisen ja suomalaisen perinteen. Esimerkiksi häijyluonteinen ja persoonallisella tavalla jopa riemastuttava Totuuskeiju pohjaa ehkä ainakin osin irlantilaiseen folkloreen, johon mahtuu ilkeitäkin keijuja. Henkilögalleria on kaiken kaikkiaan mainio aina neuvokkaasta ja selviytyvästä Nikolaksesta tämän tappamisella uhkaavaan Sebastian-peikkoon, Pikku-Nuusaan ja juuston olemassaoloon uskovaan Miikaan. Usko tonttuihin ja joulupukkiin on myös – tietenkin – vankka. Pahaa kasvattavan Vodol-ukin tarkoitusperät puolestaan voi nähdä puhtaan poliittisina: pelosta kumpuavana kontrollinhaluna.

Hetkittäin tarina on hurja. Kuten myös Amma ja Rouva Huu mainitsevat, kirja on hetkittäin makaaberi. On varmasti makuasia, miten tonttujen ihmissyönnin tai tappamisella uhkaavan jättiläisen kokee, mutta meillä kaikelle tälle naurettiin lämpimästi. Brittihuumori kukkii mitä parhaiten: Hetkittäin hurjan kuorensa alla Poika nimeltä Joulu on sydämellinen lastenromaani, jonka ytimessä on usko mahdollisuuksiin ja parempaan huomiseen.

Kirjan alku kertoo lopun: kyse on joulupukin todellisesta tarinasta. Poika nimeltä Joulu onkin kirja, jonka paras lukuaika on juuri nyt, joulun alla tai joulun aikaan. Lämmin suositus tälle hauskalle, hurjalle ja jouluiselle tarinalle, jonka suurin opetus kuuluu: Mahdottomuus* on vain mahdollisuus, jota ei vielä ymmärrä.

*Mahdotonta on ”vanha tonttukirosana”.


P.S. Muistakaa osallistua arvontaan, jossa kaksi voittaa sarjaliput Baba Lybeckin Kirja vieköön! -tapahtumiin ensi keväänä.