perjantai 23. marraskuuta 2018

Ina Westman: Henkien saari



Ina Westman: Henkien saari
Kosmos 2018
234 sivua
Kansi Joel Melasniemi
Ennakkokappale kustantamosta
Kotimainen romaani

En muista hänen nimeään. Johonkin tämä kaikki päättyy, henget uivat kohti, Emma, ne kuiskaavat käheästi ja niiden kutsu on pehmeä, usvan värinen, Emma, olet jo täällä, älä jää sinne, olet jo meidän, et pelastanut meitä, tule pois, tule mukaan.
Joinain öinä ajattelen, että menen [--].

Emma, Joel ja heidän pieni tyttärensä Fanni matkustavat kesäisin saaristoon Joelin suvun mökille. Tänä vuonna he aikovat olla saaressa pitempään, elää mahdollisimman ekologisesti, etenkin opettajana työskentelevän Joelin toiveesta. Jotain on tapahtunut aiemmin, Emma on menettänyt muistinsa eikä hän tiedä, mistä on saanut arven päähänsä. Emman, Joelin ja Fannin lisäksi saarella on myös Joelin iäkäs isä sekä koko joukko ilmestymisiä, hengiksi kutsuttavia hahmoja menneestä nykyisyyteen, unesta ja todesta.

Ina Westmanin toinen romaani Henkien saari vie lukijaansa moneen suuntaan. Toisaalta perhe-elämään saarella, toisaalta muistamisen ja muistamattomuuden kysymykseen, yhtäältä maailmantuskaan ja toisaalta kysymyksiin ihmisyydestä.

Olen nähnyt sen kaiken ja yrittänyt unohtaa. Mitä Emma on nähnyt? Mitä ja miksi hän unohtaa? Vaikkei Henkien saari ole mysteeri, on Emman muistinmenetyksen takana oleva arvoitus yksi koko romaanin keskeisjuonteista. Muistamattomuus määrittää paljon: sen, mitä kerrotaan ulkopuolelta ja sen, mitä Emma kokee nyt.

Kertojiensa, Emman, Joelin ja Fannin, äänet Westman nostaa taitavasti omanlaisikseen. Turhautumat, pelot, toiveet ja ennen kaikkea sisäisesti koetut asiat lomittuvat yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi. Henkien saari on samalla kertaa konkreettisen realistinen että usvaisen mystinen, kuin (ja tosiaankin) muistin verhon takaa hahmottuva. Saaristo on yhdessäoloa, mutta se on myös pakenemista ja muita, ulkopuolelta tulevia "nurkassa kyyhöttäviä harmaita hahmoja", henkiä.

Pelastaa maailma, yrittää pelastaa se. Westmanin teemat ovat painavia: parisuhde, perhe, jotain aiemmin tapahtunutta, menetyksiä, rasismia, maailmantuskaa, sinilevää, lopullisuutta, Euroopan rajoja (kaikkia teemoja en halua tässä blogijutussani paljastaa). Jos vertailukohtia hakee, lähestyy Henkinen saari temaattisesti osaa Elina Hirvosen tuotannosta, jossa yksilön ongelmat kohtaavat globaalisti painavia asioita. Molemmat kirjailijat kirjoittavat toki omalla äänellään. Keskiosan pientä notkahdusta lukuun ottamatta Westman on hurjan taitava kirjoittaja, joka luo painavien teemojensa ympärille monipaikkaisen sekä -äänisen ja samalla ehjän romaanin.

Voin sanoa samaa kuin bloggajakollegani Arja: en usein itke kirjaa lukiessani, mutta Westmanin romaania lukiessani pala oli kurkussa joitakin kertoja, lopussa tulivat kyyneleet. Hyvin kirjoitettu romaani on siis vahva myös tunnetasolla.

3 kommenttia:

  1. Tämä oli niin ihana lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, totta, Westmanin romaani on hieno, se jää mieleen.

      Poista
  2. Henkien saarten tunnelma on kyllä vahva. Kirja ei ollut minusta virheetön, mutta huomaan että se on jäänyt hyvin voimakkaasti mieleen, ja se on oikeastaan paljon parempaa kuin virheettömyys.

    VastaaPoista