Ina Westman:
Henkien saari
Kosmos 2018
234 sivua
Kansi Joel Melasniemi
Ennakkokappale kustantamosta
Kotimainen romaani
En muista hänen nimeään. Johonkin tämä kaikki
päättyy, henget uivat kohti, Emma, ne kuiskaavat käheästi ja niiden kutsu on
pehmeä, usvan värinen, Emma, olet jo täällä, älä jää sinne, olet jo meidän, et
pelastanut meitä, tule pois, tule mukaan.
Joinain öinä ajattelen, että menen [--].
Emma, Joel ja heidän pieni tyttärensä Fanni
matkustavat kesäisin saaristoon Joelin suvun mökille. Tänä vuonna he aikovat
olla saaressa pitempään, elää mahdollisimman ekologisesti, etenkin opettajana
työskentelevän Joelin toiveesta. Jotain on tapahtunut aiemmin, Emma on
menettänyt muistinsa eikä hän tiedä, mistä on saanut arven päähänsä. Emman,
Joelin ja Fannin lisäksi saarella on myös Joelin iäkäs isä sekä koko joukko
ilmestymisiä, hengiksi kutsuttavia hahmoja menneestä nykyisyyteen, unesta ja
todesta.
Ina Westmanin toinen romaani Henkien saari vie
lukijaansa moneen suuntaan. Toisaalta perhe-elämään saarella, toisaalta
muistamisen ja muistamattomuuden kysymykseen, yhtäältä maailmantuskaan ja
toisaalta kysymyksiin ihmisyydestä.
Olen nähnyt sen kaiken ja yrittänyt unohtaa. Mitä
Emma on nähnyt? Mitä ja miksi hän unohtaa? Vaikkei Henkien saari ole mysteeri,
on Emman muistinmenetyksen takana oleva arvoitus yksi koko romaanin
keskeisjuonteista. Muistamattomuus määrittää paljon: sen, mitä kerrotaan
ulkopuolelta ja sen, mitä Emma kokee nyt.
Kertojiensa, Emman, Joelin ja Fannin, äänet Westman
nostaa taitavasti omanlaisikseen. Turhautumat, pelot, toiveet ja ennen kaikkea
sisäisesti koetut asiat lomittuvat yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi. Henkien saari on samalla kertaa konkreettisen
realistinen että usvaisen mystinen, kuin (ja tosiaankin) muistin verhon takaa
hahmottuva. Saaristo on yhdessäoloa, mutta se on myös pakenemista ja
muita, ulkopuolelta tulevia "nurkassa kyyhöttäviä harmaita hahmoja",
henkiä.
Pelastaa maailma, yrittää pelastaa se. Westmanin
teemat ovat painavia: parisuhde, perhe, jotain aiemmin tapahtunutta,
menetyksiä, rasismia, maailmantuskaa, sinilevää, lopullisuutta, Euroopan rajoja (kaikkia
teemoja en halua tässä blogijutussani paljastaa). Jos vertailukohtia hakee,
lähestyy Henkinen saari temaattisesti osaa Elina Hirvosen tuotannosta, jossa
yksilön ongelmat kohtaavat globaalisti painavia asioita. Molemmat kirjailijat
kirjoittavat toki omalla äänellään. Keskiosan pientä notkahdusta lukuun
ottamatta Westman on hurjan taitava kirjoittaja, joka luo painavien teemojensa
ympärille monipaikkaisen sekä -äänisen ja samalla ehjän romaanin.
Voin sanoa samaa kuin bloggajakollegani Arja: en
usein itke kirjaa lukiessani, mutta Westmanin romaania lukiessani pala oli
kurkussa joitakin kertoja, lopussa tulivat kyyneleet. Hyvin kirjoitettu romaani
on siis vahva myös tunnetasolla.
Tämä oli niin ihana lukukokemus.
VastaaPoistaAnneli, totta, Westmanin romaani on hieno, se jää mieleen.
PoistaHenkien saarten tunnelma on kyllä vahva. Kirja ei ollut minusta virheetön, mutta huomaan että se on jäänyt hyvin voimakkaasti mieleen, ja se on oikeastaan paljon parempaa kuin virheettömyys.
VastaaPoista