Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät

Terhi Rannela: Kesyt kaipaavat, villit lentävät. Matkapäiväkirjani sivuilta

Karisto 2017
Kansi Annika Hiltunen
220 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen matkakirja


Toiveeni on, että tämä kirja saisi Sinut unelmoimaan. 

On ihmisiä, joille matkustaminen on Kokemus – isolla koolla: hengähdys, uusia elämyksiä, rakkaaksi käyneitä paikkoja, omaa aikaa, joskus väsymystä ja pettymyksiä, enimmäkseen aina mahdollisuuksia unelmoida ja toteuttaa ainakin osa haaveistaan. Kokemuksen ei tarvitse olla aina iso ja etäälle kuljettava, vaan se voi ottaa paikkansa kotimaassa, mutta se voi viedä hyvinkin kauas, jopa maapallon toiselle puolelle.

Terhi Rannelan kauniskantinen Kesyt kaipaavat, villit lentävät on alaotsikkonsa mukaisesti kirjailijan omien matkapäiväkirjojen sivuilta koottu kirja juuri niistä kokemuksista (ja Kokemuksista), jotka matkustaminen haaveilusta suunnitteluun ja matkalla oloon herättävät.

Rannelan kirja on ihastuttavaa luettavaa – kuin rauhoittavaa matka(haaveilu)seuraa. Kesyt kaipaavat, villit lentävät -teoksen sivuilla pääsee paitsi lähelle ja kauas (pisimmillään Uuteen-Seelantiin saakka), myös kirjailijan omaan mielenmaisemaan: iloon ja suruun, kirjoitustyöhön, ystävien kanssa vietettyihin hetkiin, ja siihen mikä matkailussa väsyttää ja mikä alkaa houkuttaa uudella tavalla.

Kyseessä on siis täydellinen fiilistelykirja. Sujuvalukuisissa teksteissään Rannela seuraa sinisorsapariskuntaa Haapsalussa, hankkii kuntosalikortin Hannoverissa, syö pyörryttävän hyvää sitruunasorbettia Rennesissä, ja toisaalta lukee kotona, sillä lukeminen on maailman ekologisinta matkailua (mikä on totta, mutta minkä kaltaiseni kotona viihtyvä ja silti kroonisesti jonnekin kaipaava unohtaa). Rannelalla on reissuihmisen sielu, mutta matkoilla ollessaan hän kaipaa kotia ja kirjoittamista: Olen onnellisimmillani silloin, kun saan kirjoittaa joka päivä, edes jotain. Kuinka ymmärrettävä ajatus! Kaikkea koettua tai suunniteltua leimaa myös haikeus – kouriintuntuva suru, äidin ikävä: Surua ei pääse pakoon maapallon toiselle puolelle. Sillä on lentolippu kaikkiin niihin paikkoihin kuin minullakin, koko loppuelämäni ajan. Ja edelleen, kokonaisuudessa on myös huumoria, esimerkiksi kirjailijan puolison kommentin kirjan nimestä.

Rannelan tekstien pituus vaihtelee miellyttävästi, aivan kuten elettyjen reissujen pituuskin. Myös matkapäiväkirjamuoto toimii hyvin, joskin lukijana olisin toivonut yhtenäistämistä päivämäärämerkinnöissä. Toisinaan ne olivat mukana, joskus taas eivät, mikä hankaloittaa matkojen ajallista paikantamista. Toisaalta matkapäiväkirjan pitäminen on usein kiinni hetkestä: päivämäärä voi vaipua unholaan, mutta koskaan ei se, mikä matkalta on muistamisen arvoista.

Kokonaisuudessaan Rannelan matkakirja on sellaista hyvää tekevää kirjallisuutta, jollaista aina toisinaan tarvitaan. Kirjailijan toive toteutui: aloin unelmoida, lähdin Rannelan matkapoluille ja poikkesin omillenikin. Kesyt kaipaavat, villit lentävät kuljettaa nimensä mukaisesti jonnekin sieluun osuvaan kaipuun ja matkaamisen väliseen ristiaallokkoon, jossa ihmisen on hyvä olla.

P.S. Luin kirjaa matkalla, hytin suhteen epäonnisella ruotsinristeilyllä. Mietin juuri, että päivä Tukholmassa/Tallinnassa -risteilyt eivät oikeastaan ole matkustamista siinä mielessä, että tarkoitus olisi oikeasti päästä jonnekin muualle – paitsi hetken irtiottoon arjesta (eri asia on, jos lähtee pitemmäksi ajaksi Ruotsiin tai Viroon, tai jos jatkaa jonnekin vielä kauemmas). Ja silti laivalla tulee aina ns. slow travel -olo, jopa risteilyllä. Lukuaikaakin on usein enemmän kuin arkipäivinä.

--

Rannelan matkapäiväkirjan sivuilla on viihtynyt myös Syksyn lehti.