keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Petri Tamminen: Suomen historia


Petri Tamminen: Suomen historia
Otava 2017
157 sivua
Kansi Piia Aho
Kustantamosta
Kotimainen kertomuskokoelma


Nyt parikymppisenä olen tietenkin ymmärtänyt, että Suomi ei voita Euroviisuja aina. Mutta joku luottamus siitä jäi, siitä että ensin uskoo voittoon ja sitten Suomi voittaa. Jos sellainen luottamus nyt sitten on pelkästään hyvä asia. Kun olen kuitenkin kuullut, että Suomen rakensivat ihmiset, jotka nimenomaan luottivat siihen, että Suomi ei voita Euroviisuissa.

Joskus on syytä aloittaa bloggaus ihmettelyllä. Nyt on sellaisen paikka: Miksi ihmeessä en ole lukenut enempää Petri Tammisen kirjoja? Kirjailijan aiemmasta tuotannosta minulle on tuttu vain Enon opetukset, vaikka mies on julkaissut kaikkiaan toistakymmentä teosta. Olenko ollut kirjamielisesti unessa – vai kenties hajamielinen? Voin lohduttautua, että koskaan ei ole liian myöhäistä, että hyvä kirjallisuus jaksaa odottaa ja niin edelleen. Lukija se on, joka ei aina jaksa odottaa.

On hyvä, että on tällaisia lukuodotusten suhteen kärsimättömiä ja samalla hajamielisiä lukijoita herätellään juuri nyt. Petri Tamminen esiintyy tänään illalla Baba Lybeckin Kirja vieköön! -illassa Savoy-teatterissa ja Tammisen tuorein teos Suomen historia osui käsiini viime viikolla.

Suomen historiassa Tamminen kertoo teoksensa nimen mukaisesti maamme historiaa. Näkökulmia on satoja: Tamminen on haastatellut kirjaansa varten yli viittäsataa ihmistä. Äänensä saavat vanhat ja nuoret, turkulaiset ja karjalaiset, Euroviisu-voittoa ihmettelemättömät, maakunta- ja maailmanmatkaajat. On sotavuosia tai Virénin menestystä muistelevia, on keskioluen vapautumisen ajan rekkakulkuetta katsoneita, on Nokian kokeneita, ja on tolkullisia ihmisiä, on kansalaisia, on muualle muuttaneita, muualta tulleita.

Vaikka ääniä on satoja, on Suomen historia kaikkea muuta kuin runsas. Tammisen tyyli on napakka, samalla kertaa traaginen ja humoristinen, hetkittäin ääneen naurattava, muttei koskaan naurettava. Minun on tunnustettava, etten ensi alkuun lämmennyt pienille muistoille, mutta kun olin muutaman lukenut, olin koko lailla myyty. Pätkiä luin ääneen, toisiin palasin: tämä kirja on kokonaisuus, joka kestää.

Ja vaikka Suomen historiaa taustoittavat usein varsin isot asiat, on näkökulma aina inhimillinen: suuri voi olla kaukana, kun pohjalaisesta Soinin kunnasta kotoisin oleva pioneeri pelastuu väijytyksestä jäätyään ihmettelemään suojärveläistä rehevää luontoa. Toisena aikana kekkoset ja perkeleet pitävät yhdeksänvuotiaan lumottuna. EU-kansanäänestyksen tarraan liittyvä tarina hykerryttää vakavalla leikillisyydellään. Yhtä lailla pienikin on suurta, kuten keskiolutta nauttineen maaninkalaisen Martin äidin epäilys siitä, onko poika saanut auringonpistoksen: Suattaapi olla. Elämän kirjo pitää sisällään yhden ihmisen koko universumin, näistä yksityisistä kokemuksista rakentuu itse kunkin oman Suomen historia.   

Luultavasti en ole ensimmäinen enkä viimeinen, joka luonnehtii Tammista timanttiseksi kertojaksi. Sellainen hän on: kirjailija, joka saa vuosisataisesta massasta aikaan hiotun, uniikin timantin. Oikeastaan Suomen historia kuuluisi jokaisen kirjahyllyyn.

--

Myös Tuija on kirjoittanut Tammisen kirjasta.

17 kommenttia:

  1. Tämä on jo ostettuna. En malttaisi odottaa, että pääsen aloittamaan. Meriromaanille olisin antanut toissa vuonna Finlandian. Esikoisteos Elämiä on suorastaan nerokas ja muistakin Tammisen kirjoista olen pitänyt, mutta Meriromaani vei lopullisesti jalat alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, tämä on kyllä hyvä! Meriromaani vaikuttaa sellaiselta, joka pitää lukea. Ehkä se voisi olla seuraava Tammiseni.

      Poista
  2. Elinan kanssa kuulumme Meriromaani-heimoon - se oli myös minun ykkösvalintani kirjavuonna 2015. Ja suosittelen Muistelmat-teosta. Harva saa samanlaisen riemastuttavuus-riipivyys-tekstihuimauksen kuin Tamminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, no, kyllä minun pitää Meriromaani lukea! Ja muutakin Tammisen tuotantoa. Ihastuin tähän Suomen historiaan aika lailla.

      Poista
  3. Tämä on varmasti hieno, hyvä ja hauska historia. Alun lainaus tosin kummastutti, että onko tämä parodiaa, koska Suomi osallistui Euroviisuihin ensimmäisen kerran vasta 1961 (kisat alkoivat 1956), ja kuinka monta henkilöä katsoi alkuvuosina Euroviisuja? Itsenäisen Suomen minusta rakensivat 1800-luvulla syntyneet ihmiset, ja toisen maailmansodan jälkeen 1900-luvun alun ihmiset. Se, mitä olen itse ymmärtänyt niin Suomessa Lordiin asti nimeenomaan uskottiin, että Suomi voittaa Euroviisut joskus, niin kuin voittavat. Suomen rakensivat ihmiset, jotka tekivät ja uskalsivat ja uskoivat. Nyt tuntuu vaivaavan itseluottamuksen puute rakentaa uudestaan hyvinvointia, ja uskallus tunnustaa, että jotain on mennyt pieleen ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilhelmiina viuha, tämä on sekä hauska että traaginen kirja. Yleinen ja yksityinen.

      Alun Euroviisu-lainauksessa muistelijana on nuori ihminen. Tässä on näkökulmia, jotka katsovat menneeseen, elävät nykyisyydessä ja luotaavat tulevaan. Kirja ei ota kantaa, vaan antaa äänen erilaisille kokemuksille.

      Poista
    2. Eihän tämä sitten ole mitään oikeaa historiaa vaan mielipidekirjoa.

      Mielipiteiden tasa-arvo on nykyisin monen ongelman syy, jos samalla sekoitetaan fakta ja fiktio. Minusta fakta ja totuus ovat tärkeämpiä kuin jonkun subjektiivinen mielipide. Se sukupolvi, joka suosta Suomen kuokki ja koukki hyvinvoinnin huipulle ei juuri omia mielipiteitään minnekään kertoillut :)

      Poista
    3. Tämä on kaunokirjallisuutta, ei historiaa eikä mielipidekirja. :)

      Poista
    4. En kehdannut kommentoida ennenkuin tutustun kirjaan :)

      Jos nämä olivat oikeita tarinoita, niin ne olivat mielipiteitä.
      esim. Kieltolain siemenet kylvettiin jo ennen 1910-lukua, tässä eräs linkki asiaan:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kieltolaki_(Suomi)

      Poista
  4. Tämä on mennyt katalogissa ohi, mutta kuvailusi perusteella kuulostaa sellaiselta kirjalta että ehdottomasti haluan lukea. Eikä ole pilattu liialla pituudellakaan! Erilaisia kokemuksia on aina mukava lukea, ja tietty varsinkin tässä tapauksessa - Suomen juhlavuonna :)
    Tiia

    VastaaPoista
  5. Siinäpä mielenkiintoinen kirja,kaikille suomalaisille:)

    VastaaPoista
  6. Luonnehdit Tammisen tyyliä osuvasti. Enon opetukset ja Meriromaani luettuina, Suomen historia ehdottomasti lukulistalla.

    VastaaPoista
  7. Selailin tästä jo alkua ja innostuin, en tosin varsinaisesti vielä viitsinyt aloittaa kun kaksi muutakin on kesken. Mutta ehkä seuraavaksi! Ihana kuulla että pidit tästä, tämä todella vaikuttaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  8. Tammisen kirjat ovat alkaneet kiinnostaa minua. Sinun blogiteksti vakuuttaa minua vielä enemmän.

    VastaaPoista
  9. Tämä teos valittiin yhdeksi lukupiirin seuraavista kirjoista, ja odotan tätä kyllä innolla varausjonossa. Itse olen lukenut Tammiselta vain Meriromaanin, josta pidin paljon, mutta muuten Tammisen tuotanto on jotenkin jäänyt syrjään kaikelta muulta.

    VastaaPoista
  10. Katja, kirjaa lukemattakin voin sanoa, että tämän kuuluisi olla jokaisen suomalaisen kirjahyllyssä! Monet eivät nykyään tunne historiaamme, eivät omaamme eivätkä muun maailman. Vanha hokema pitää paikkansa eli ellet tunne historiaa, et tunne tätä päivää tulevasta puhumattakaan. Historialla kun on tapana toistaa itseään niin hyvässä kuin pahassa, kuten olemme saaneet viime vuosina hyvin huomata.

    Tietokirjoista jotkut jäävät mieleen isosti ja minulla se oli toinen Tamminen eli Tapio Tammisen Kansankodin pimeämpi puoli, jossa oli jotain uutta minullekin, joka todellakin olen historiaa vuosikymmeniä lukenut. Suomen historia voisi olla must -kirja heille, jotka eivät sitä tunne eli miten minusta tuntuu, että hisotria on nykyään koulussa kuin joku valinnaisaine vai oliko siitä ilmassa ehdotus, että siitä tehtäisiin valinnaisaine!!! Tulevaisuusvisio, joka on yhtä pimeä kuin tämä perjantai 20.1.2017, jolloin...

    <3

    VastaaPoista
  11. No pitääpä ehkä laittaa varaten vaikka tätä en olisi koskaan uskonut sanovani.

    VastaaPoista