torstai 5. tammikuuta 2017

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa


Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa
Gummerus 2016
388 sivua
Kansi Jenni Noponen
Kotimainen romaani


Puristan kirjettä kädessäni ja mietin, mihin suuntaan kuljemme toisimme nähden nyt, kun olemme molemmat kaukana poissa. Missä kohtaa todellisuuksiemme välinen railo on suurin? Siinäkö yhä, missä kulkee valtavirta, jonka sivujoet jakavat maat, rannat, ihmiset? Kilometrit, meret, onko niillä merkitystä?

Alina tuntee olevansa maailmassa yksin. Hänen puolisonsa Astrid on kuollut auto-onnettomuudessa ja pariskunnan pieni Sella-tytär määrätään asumaan Astridin vanhempien luona. Jällelle jäävät suru ja moninkertainen ulkopuolisuus, Alinasta tulee tyttärensä ”kummitäti”. Kymmenen vuotta myöhemmin Alina pitää esitelmää malariakonferenssissa. Hän tutustuu saksalaiseen lääkäriin Lotteen, joka houkuttelee hänet Thaimaahan malariaklinikalle.

Vuotta 2016 ei turhaan kehuttu erinomaiseksi kirjallisuusvuodeksi nimenomaan kotimaisen kirjallisuuden osalta. Eikä joululomalla lukemani Inkeri Markkulan Kaksi ihmistä minuutissa ollut sekään suotta Helsingin Sanomien esikoispalkintoehdokkaana.

Markkulan hienon romaanin teemat ovat isoja: rakkaus, menetys, sairaus, onnettomuus, oikeus lapseen – ja oikeus rakkauteen. Näitä olemassaolon perustavanlaatuisia kysymyksiä Markkula käsittelee muun muassa Alinan, Loten ja pienen thaimaalaisen Kian-pojan läheisten kokemuksissa. Elämän hauraus valottuu vastakohtien kautta: on pieni, mutta lopullinen hetki - ja on karhukaisten ikiaikaisuus. On tiede - ja on sattuma: se, miten elämän yllätyksellisyyteen ei voi varautua. Ja on rakkaus ja on yksinäisyys.

Jos olisin hanki, tulisiko riekko tekemään minuun kiepin.

Kaksi ihmistä minuutissa pakahduttaa niin luontokuvauksensa kuin Alinan tunne-elämän kuvauksen osalta. Markkula suorastaan maalaa maiseman osaksi henkilöidensä mieltä: Miten Thaimaassa elämää kuhiseva metsä laulaa ja kilisee ja suhisee. Miten Pohjois-Suomessa pystyyn kuolleet puut ja avara maisema vastaavat ihmisen omaa sisintä; tuovat lepoa, koska vastaavat omaa sisintä. Riekkojen ja lumen maisemasta on pitkä matka vesupuhvelien ja horkkahyttysten maailmaan.

Alinaa lukuun ottamatta henkilöt jäävät hieman vieraiksi, mutta Alinan persoona ja hänen surunsa ovat niin vahvasti kuvatut, että ainakin minä luin romaania nimenomaan Alinan kirjana.
Minä en ollut kumpikaan, en etu enkä oikeus. Markkula käsittelee taidolla kysymyksiä vanhemmuudesta sekä juridisesta ja henkisestä epäoikeudenmukaisuudesta: miten ensin Alinan keho ei koskaan saa kantaa lasta, ja miten puolison kuoltua ulkopuoliset määrittävät oikeutta olla vanhempi. Kaipuu on ikuista.

Hetkittäin romaanin jäntevyys katoaa, mutta pysyy lopulta tyylikkäästi koossa. Kokonaisuus pitää otteessaan. Markkulan teksti tulee ihan liki, sen aistivoimaisuus elää lukijan mielessä silloinkin, kun lukeminen on tauolla.

Pohjanlepakko suihkii, punarinta helisee. Elämässä on – sittenkin – toivoa. Kaksi ihmistä minuutissa on rauhallinen, viisas ja sykähdyttävä romaani, joka saa paikkansa lukijan sydämessä. Se on teos, jonka toivon muistavani kauan.


--

Kahdesta ihmisestä minuutissa ovat kirjoittaneet muun muassa JenniKatri, Krista ja Laura.

24 kommenttia:

  1. Luin tämän kirjan viime viikolla ja tykkäsin kovasti. Aluksi tuntui, etten saa oikein otetta kirjasta, mutta sitten kirja veikin mukanaan aivan upeasti. Lukemisenkin jälkeen kirja on usein tullut mieleeni. Hieno esikoiskirja. Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, tämä on hieno romaani! Minä ihastuin ihan alkuun ja kokonaisuuteenkin, hetkittäin lukijana herpaannuin, mutta vaikutuin tavattomasti.

      Poista
  2. Tämä oli kyllä ihana kirja, yksi viime vuoden lempparikotimainen. Osui jotenkin sellaisiin kohtiin, ettei etukäteen osannut aavistaakaan, toimi sellaisella voimalla, ettei uskoisi esikoiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, on! Olin jo kuvitellut tietäväni, mitä äänestän Blogistanian Finlandiassa, mutta nyt en enää tiedä... Tämä siis teki niin suuren vaikutuksen.

      Poista
  3. Kaunis kansi.Kiitos esittelystä,laitan muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kansi on yhtä kaunis kuin sisältökin. Ihana, haikea kirja!

      Poista
  4. Kuulostaapa hyvältä. Mitenkähän tämä on mennyt kokonaan ohitse? Kiitän siis vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, ihanaa että nappasit vinkin täältä. Suosittelen Markkulan kirjaa lämpimästi.

      Poista
  5. Tämä oli kyllä yksi lukuisista hienoista viime vuoden esikoisista. Luontokuvaukset ja niiden rinnastuminen henkilöiden mielenmaisemaan jäi vahvasti mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, olen samaa mieltä. Viime vuosi oli niin upea kirjavuosi, että vieläkin huimaa.

      Poista
  6. Katja, niin kaunis kuva, että aloin klikata sitä suuremmaksi, että onko tottakaan? On se <3

    Olen nyt niin voipunut, että tuskin otan kohta satavien uusien kirjojen lisäksi muuta luettavaa. Olen nyt kiinnostunut kaikesta muusta, mutta en Pohjois-Suomesta, en Thaimaasta enkä luontokuvailuista. Viime mainittu asiahan on heikkouteni ellei se liity ehdottoman tärkeästi tarinaan, kuten siinä yhdessä Alaska-kirjassa, siinä järkyttävässä avioliittoromaanissa, mikä sen nimi olikaan...Kirjailija taisi olla Vann...

    Kaksi ihanaa uutuutta on jo luettu:)

    Suloista loppiaista♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos ♥ Pidin kirjasta niin, että halusin satsata kuvaankin, joka oli lopulta tosi yksinkertainen: kirja ja jouluruusun kukka.

      Tässä Markkulan kirjassa luontokuvaus on osa tarinaa ja sovittuu siihen hyvin. Kuvailu ei ole runsasta, vaan keskeishenkilö Alinan mielenmaisemaa. Minäkään en pidä liian runsaasta kuvailusta, mutta tämä on hieno.

      Minä olen vasta aloitellut yhtä tämän vuoden uutuutta, mutta se ei vielä kulje kovin hyvin ja siksi viihdyn nyt viime vuoden kirjojen parissa.

      Hyvää loppiaista! ♥

      Poista
  7. Minä pidin tästä paljon, vaikka ehkä pieni etäisyys oli välissä? Hyvä lukumuisto elää, ja tätä suosittelen mielelläni muillekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, tämä kirja jää mieleen, niin ainakin toivon. Samoin suosittelen mieluusti muillekin.

      Poista
  8. Hävettää todeta, että kotimaisten kirjojen viehkeys on ollut minulla nyt hyvin hukassa. Mutta elämä aaltoilee. Ja Kirjapolkuni.
    Tässä kirjassa on hieno kansi, minkä vuoksi voisin napata sen luettavakseni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, elämä, kirjat ja blogi usein aaltoilevat. :) Minulle kotimainen kirjallisuus on vanhastaan ollut ulkomaista suurempi rakkaus. ♥

      Markkulan kirjan kansi on kyllä upea!

      Poista
    2. Tästä sainkin mieleeni, että ehkä voisinkin hurahtaa tänä vuonna vanhoihin kotimaisiin helmiin. Ylen listakin antaa siihen hyviä vinkkejä :)!

      Poista
  9. Tämä oli tosiaankin yksi parhaita esikoisia viime vuonna. Minulle se ei jäänyt etäiseksi, vaan pikemmikin kulutti kasan nenäliinoja. Hienot teemat ja ihana luonto koko ajan läsnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V, tämä on ihan huikea. Minullekaan tämä ei missään nimessä jäänyt etäiseksi, vaan liikutuin samoin Markkulan tekstiä lukiessani. Jotkut henkilöt kuitenkin jäivät mielestäni vähän sivuun, koska Alinan tarina on niin vahva.

      Poista
  10. Tämä kirja tosiaan oli viime vuoden yksi hienoimmista teoksista. Samaa mieltä, että jossain kohdin jäi ehkä vähän etäiseksi, mutta vei kyllä mukanaan täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, tämä on hurjan hieno. Vaikka muutamat hahmot jäivät vieraiksi, niin kyllä tämä lumosi.

      Poista
  11. Kaksi ihmistä minuutissa kulki omalla kohdallani parhaimmillaan todella vetävästi - sekä Alinan ja Astridin suhteen että Alina-paran yksinäisen kaipuun kuvaaminen olivat ehdottomasti sen parasta antia. Sitä vastoin nuo Thaimaa-osuudet olivat jotenkin valjun oloisia romaanin muuten niin tunteikkaasti kirjoitettuun ihmissuhdemateriaaliin verrattuna. -Petter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Petter, aika samaa mieltä olemme. Alinan osuudet etenkin olivat vahvoja, Astrid-kuvaus myös. Hieno, hyvin kirjoitettu romaani.

      Poista
  12. Hei! Sinä kun tunnet kirja-alaa niin kerropa miten saa helpoiten viestin kirjailijalle itselleen. Monesti olen halunnut kiittää hienosta kirjasta, mutta olen todennut sen vaikeaksi. Tämäkin kirja oli niin upea. Ainut särö minulle oli se että suoneen laitettiin piikki, neula kanyylin sijaan (neula poistetaan ja vain kanyyli jää). Se näin lääkärinä tuntui kömmähdykseltä, jonka annan tuhannesti anteeksi kaiken muun ihanuuden keskellä.

    VastaaPoista