keskiviikko 31. elokuuta 2016

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa


Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
Gummerus 2016

Everyone Brave is Forgiven 2016
Suomentanut Irmeli Ruuska
392 sivua (ennakkokappale)
Kustantamosta
Brittiläinen romaani

Melko varhaisessa vaiheessa, jo ennen kuin päivien välähtely hidastui ja ne alkoivat lipua normaalilla arkisella taajuudella, Mary päätti, ettei ikinä puhuisi siitä, miltä hänestä tuntui. Sitä voi vain raahustaa pois sieltä minne oli alussa suurin toivein kiiruhtanut. Voi vain aloittaa alusta, vuotta vanhempana, ja päättää käyttäytyä niin, että murhenäytelmän synnyttämä paineaalto pysyisi omassa sisimmässä eikä leviäisi hitustakaan kaeummas.

Eletään vuotta 1939. Toinen maailmansota syttyy ja Britannia on sodassa. Hyväosaisen perheen 18-vuotias tytär Mary North on heti vapaaehtoinen auttamaan. Hän toivoo pääsevänsä tekemään jotain merkittävää, mutta toiveet vakoojan hommista vaihtuvat pommitusten jalkoihin jätettyjen lasten, Lontoon rippeiden, opettamiseen. Tom Shaw -niminen nuorukainen haluaa jättää koko sodan väliin, mutta hänen paras ystävänsä Alistair ilmoittautuu vapaaehtoiseksi eikä mieletöntä sotaa voi välttää missään.
Englantilainen Chris Cleave kirjoittaa sydämeenkäyviä lukuromaaneja. Sellainen on esimerkiksi hänen tuotannostaan ensin suomennettu Little Been tarina, josta pidin suuresti ja jonka tiimoilta pääsin haastattelemaan kirjailijaa itseään. Ja sentimentaalinen on myös tänä vuonna ilmestynyt Sodassa ja rakkaudessa, joka kysyy, miten ihmiset voivat selvitä sodan järjettömyydestä.
Joskus kaltaiseni puolianalyyttisen bloggaajan täytyy heittäytyä henkilökohtaiseksi. Chris Cleave on yllä linkitetystä syystä niitä kirjailijoita, joille minulla on aina tietynlainen paikka sydämessäni. Sen vuoksi olen lähtökohtaisesti päättänyt lukea hänen tuotantoaan myönteisin odotuksin ja nauttia lukemastani. Onneksi se on melko helppoa muutenkin, sillä Cleave osaa kietoa lukijan tarinansa pauloihin. Hän kuljettaa tekstiä vaivattomasti, upottaa kerrontaan sopivasti suvantoja ja dramatiikkaa, ristiriitoja ja sulavuutta. Sodassa ja rakkaudessa on kuvailemani kaltainen, joskin paikoin ennalta-arvattava. Toisaalta etenkin Mary pääsee yllättämään.

En kiellä, etteikö Sodassa ja rakkaudessa olisi hetkittäin romantisoitu, mutta lukuromaaniin tietty tunteikkuus istuu paremmin kuin hyvin ja Cleave kirjoittaa tyylillä, lukijaansa arvostaen. Sodassa ja rakkaudessa onkin oikea lukusukkula, joka sopii luettavaksi silloin kun kirjamieli kaipaa laatuvälipalaa. Sitä, miten sotaa pitäisikö kuvata, voi tietenkin jokainen pohtia itse. Cleaven romaani toimii viihteen keinoin, muttei kohota tai ihaile sotaa, vaan on ihmisten puolella. Vaikka Lontooseen mahtuu mantelileivosten kepeyttä, on ihmisten huolettomuus huolettavaa. Ihmisyyden kunnioittaminen silloinkin kun ratkaisut ovat syystä tai toisesta kyseenalaisia tai vääriä, on keskiössä. Tämä tekee Sodasta ja rakkaudesta ihmisen kokoisen romaanin.

Brittiläisyyden, etenkin brittiläisten tv-sarjojen ja elokuvien ystäville Sodassa ja rakkaudessa on sujuvuudessaan tietenkin silkkaa herkkua. On tuulen lenttämät keltaiset lehdet Regent’s Parkissa, pähkinöitä kerjäävät oravat, lauantainen Serpentine, pommitusten jälkeenkin heidän ikivanha kaupunkinsa - nämä ja muut vastaavat kuvaukset Lontoosta saavat sukat sykkyrälle. Kannullinen teetä, kasa tuoreita skonsseja ja Cleaven romaani tv-sarjaksi mahdollisimman pian, kiitos!


--

Tuija ihastui romaaniin, Arjan kanssa olen kokonaisuudesta aika lailla samaa mieltä, Krista löysi suuren lukuromaanin, Katri ei pitänyt.

17 kommenttia:

  1. Sujuvaa herkkua, niin on! Ja osuvasti luonnehdit viihdyttävyyttä ihmisyyden monimutkaisuuden ymmärtäen. Luin kirjan kesällä, jolloin se sopi joutilaan hetken aikamatkaksi, humauttamaan henkilöiden elämyksiin. Upea tuo kirjailijahaastattelusi, ymmärrän symppauskertoimet. Liityn laillasi BBC-pläjäystä odottamaan!

    VastaaPoista
  2. Mary todellakin yllätti! Mahtitarinankertoja, tämä herra. En muistanutkaan, että pääsit tapaamaan hänet, iik mikä tilaisuus!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Chris Cleave on minulle täysin vieras nimi, mutta viime aikoina on kiinnostukseni alkanut heräillä. Pitääpä tutustua!

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut joitakin esittelyjä tästä kirjasta, mutta en ole vieläkään varma itsestäni. Olen päättänyt pitää välivuoden sodasta. Käsitteeni ei ole yksiselitteinen. En halua pahaa oloa. Yritän arvioida kirjoja etukäteen, sillä en halua, että Näkemiin taivaassa tai Kuudes mies toistuvat. Minulle jäi paha olo. Työstän tekstiä kirjasta 117 kirjettä eli sota saa olla taustalla, mutta tantereille en lähde kuin unikkojen perään. (tantereiden tunnuslaji).Kirjailija on minulle vieras.

    VastaaPoista
  6. Olen samaa mieltä Cleavesta; nautin hänen teoksistaan ja suhtaudun todella positiivisin odotuksin uusiin teoksiin. Tässäkin kirjassa on todella kaunis kansi, joka entisestään herättää sellaista odottavaa oloa.

    VastaaPoista
  7. Heh, ajattelinkin, että pitäisit tästä enemmän kuin minä. Ja se on hauskaa, miten joskus kirjan tai kirjailijan arvo ei ole pelkästään hänen teoksessaan vaan vaikkapa siinä, että on ollut tekemisissä kirjailijan kanssa.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Aloittelin tätä, mutta ensimmäisten sivujen jälkeen siirsin kirjan syrjään. Nyt tämän sinun tekstisi luettuani taidan sittenkin antaa Cleavelle vielä toisen mahdollisuuden, ehkä vähän myöhemmin syksyllä...

    <3

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Oho, Blogger meni järjiltään ja alkoi monistaa kommenttiani. Poistin ylimääräiset :)

    VastaaPoista
  13. Minä odotan tätä lukuromaanikokemusta! Kirjailija on entuudestaan minulle vieras.

    VastaaPoista
  14. Aoitin kirjaa, mutta pari muuta kirjaa rynni ohi. Myös edellinen Tytöt lukupinossa ihan päällimmäisenä, joten palaan lukemaan paremmin juttusi, kun olen kirjat lukenut =D

    VastaaPoista
  15. Samoin poistin tuplan. Puhelimella kommentoidessa niitä ärsyttävästi tulee.

    VastaaPoista
  16. Samoin poistin tuplan. Puhelimella kommentoidessa niitä ärsyttävästi tulee.

    VastaaPoista
  17. Voi voi. Jätän harvoin kirjoja kesken, mutta Sodassa ja Rakkaudessa koki sen kohtalon. En ole aikaisemmin lukenut mitään Cleavelta, koska hänen kirjansa eivät ole tuntuneet omilta, ja tällä kerralla ennakkoluulot taisivat osua oikeaan. Lähdin kyllä ihan avoimin mielin lukemaan tätä, hetkellä jolloin kaipasin juuri mukavaa lukuromaania. Otin kirjan kauniina kesäpäivänä mukaan uimarannalle, ja ajttelin oikein uppoutua hyvään tarinaan.

    Mutta kirja ei vetänyt yhtään! Kaikki tuntui kovin ennalta nähdyltä, eivätkä henkilöhahmot syttyneet elämään. Edes peribrittiläisyys ei nyt auttanut. TV-sarjana tämä saattaisi kyllä iskea paremmin. :)

    VastaaPoista