perjantai 23. elokuuta 2013

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja



Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja.
Kustantaja: Like 2012
Alkuteos: Min kamp. Andre bok
Suomennos: Katriina Huttunen
Sivuja: 639
Mistä: Ostos
Norjalainen omaelämäkerrallinen romaani

Emme voineet kuvitellakaan että meitä odotti muu kuin onni. En ainakaan minä. Niissä kysymyksissä jotka eivät liittyneet filosofiaan, kirjallisuuteen, taiteeseen tai politiikkaan vaan elämään sellaisenaan, minussa ja ympärilläni, en koskaan ajatellut. Minä vain tunsin, ja tunteeni määräsivät teot. Sama koski Lindaa, ehkä vieläkin enemmän.

Kirjailija elää elämänsä ruuhkavuosia, hoitaa lapsiaan, vaihtaa vaippoja, käy ruokaostoksilla, riitelee ja rakastaa ja kirjoittaa. Kirjoittaa omasta elämästään puolisoaan, vanhempiaan ja lapsiaankaan säästelemättä. Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja kaipaa tuskin sen pitempiä esittelyjä. Luin sarjan ensimmäisen osan helmikuussa ja pääsin sen myötä syvälle norjalaiseen nuoruuteen ja nuoren miehen kipeään maailmaan.

Taisteluni. Toinen kirja keskittyy Knausgårdin perhe-elämään, sen parhaimpiin ja - ehkä näin voi sanoa, en tiedä mitä kaikkea sarja tuo tullessaan - pahimpiin puoliin. Ruotsalaisen Linda-vaimon myötä perhe asuu Ruotsissa, ensin Tukholmassa, myöhemmin Malmössä. Tyttäret Heidi ja Vanja sekä poika John syntyvät ja elävät pikkulapsuuttaan kirjassa. Koti-elämä, parisuhde, etenkin Lindan masennus, ja kirjailijuus määrittävät perheen arkea.

Jos joku luulee että sopeutumattomuus on nykyajan syytä, hän on joku suuruudenhullu tai vain tyhmä, ja molemmissa tapauksissa häneltä puuttuu historiantuntemusta. Omassa ajassani oli paljon sellaista mitä inhosin, mutta merkityksettömyyden tunne ei johtunut siitä, eikä se ollut pysyvää... Esimerkiksi sinä keväänä kun muutin Tukholmaan ja tapasin Lindan, maailma avautu minulle, ja samalla sen intensiivisyys kasvoi hurjaa vauhtia.

Kun kirjoitin Taisteluni-sarjan Ensimmäisestä kirjasta, pohdin toden ja kaunokirjallisuuden rajoja. Knausgård itse on sanonut, ettei kirjoita fiktiota, vaan kirjoittaa sitä mikä on totta. Lukija tietenkin tekee aina oman tulkintansa. Minä koetin - suorastaan halusin - lukea nyt fiktiivisestä Karl Ovesta, muttei siitä tietenkään mitään tullut. Televisiodokumenteista tutuksi käyneet Knausgårdin ehkä aavistuksen piinatuiltakin näyttävät kasvot olivat mielessäni enkä voinut olla "näkemättä" niitä kirjaa lukiessani. Kirjailijan omaelämäkerrallisuus lyö läpi koko romaanin, jonka Kaarina Huttunen on suomentanut taitavasti.

En tiedä, miten Knausgård tekee sen: kirjoittaa omasta elämästään poukkoillen ja jaaritellen, pysähtyen johonkin yksityiskohtaan paikoin suorastaan pitkästyttävästi, mutta silti tavalla, ettei hänen tekstiään voi hyppiä yli, vaan sitä lukee lukemisen ilosta ja mielenkiinnosta niin kirjan tarinaa kuin kirjailijan elämää kohtaan. On myös ihailtavaa, kuinka Knausgårdin onnistuu välittää tekstissään kaikki se ilo, kauneus, suru, alakulo, huoli ja toiveikkuus, joiden keinoin hänestä ja hänen läheisistään tulee autofiktiossakin lukijalle totta. Kokonaisuudessaan Knausgård kirjoittaa tietenkin hurjan hyvin. Hänen tekstiään lukee ahmien: lukiessa vaikuttuu, sivistyy, kokee ilkikurisuutta ja omalla tavallaan lumoutuu, miltei mykistyy kaiken edessä.

Knausgårdia lukiessa sivistyy, koska hän jää pohtimaan kirjallisuutta, filosofiaa ja politiikkaa. Hänen kanssaan ei tarvitse olla samaa mieltä, hän ehkä haluaakin ärsyttää. Toisaalta Knausgård sivaltaa etenkin ruotsalaisuutta hykerryttävästi: ruotsalaisilla on sääntöjä jokaiseen asiaan, ei ole ruotsalaista, joka ei maksaisi laskujaan eräpäivään mennessä. Itsetyytyväisyyteen taipuvaisen kansankodin pääkaupunki on kaunis, mutta kylmä, ja norjalaisen on vaikea sopeutua elämään siellä. Kuten Jaana, minäkin pohdin, että tässä suhteessa suomalaisen lukijan on helppo samaistua Knausgårdiin.

Sivistävää omakohtaista yhteiskunnallisuutta tärkemmäksi nousee kuitenkin kirjan keskeisteema: parisuhde ja perheen perustaminen ja siihen liittyvät onnen ja piinan hetket. Rakkaus Lindaa kohtaan on suurta, vaikka vaikeaa. Rakkaus lapsiin ehdotonta. Hullut naapurit, pinnalliset ystävät, sukulaiset Norjassa ja Ruotsissa saavat kaikki osansa. Luminen Tukholma, jota Knausgård toisaalta pitää pinnallisena, on pohjimmiltaan runollisella tavalla kaunis: juuri sellainen melankolinen kaupunki, jossa voi lukea Dostojevskia. Ensimmäisestä kirjasta tuttu isän varjo kulkee kintereillä, minkä vuoksi kaikessa kyse on perimmiltään tietenkin ihmiselon ihanuudesta ja kurjuudesta. Kaikesta Knausgård kertoo hieman vinosti, kuten Maria kirjoittaa, ja koko ajan koukuttavasti, itseään säästelemättä.

Luin kirjaa ruotsinlaivalla, kaikkeen nähden varsin sopivasti tukholmalaisen puiston penkillä, automatkalla ja tietenkin myös kotisohvalla. Pekkaa lainaten sanon, että kirja toimi joka tilanteessa ja paikassa. Olen valmis julistamaan Knausgårdin yhdeksi lempikirjailijakseni, vaikkei Taisteluni-sarjan kumpikaan ensimmäinen kirja ole paras lukemani kirja. Knausgård pitää vain kokea ja minun täytyy marssia pian kirjakauppaan ostamaan Kolmas kirja.

18 kommenttia:

  1. Luin tämän itse viime viikolla (en malttanut olla tarttumatta vaikka muut velvoitteet hieman kärsivätkin) ja allekirjoitan kyllä arviosi täysin. Onneksi kolmaskin osa jo ilmestyi, että pääsen vielä tänä syksynä palaamaan Knausgårdin pariin. Tuskin maltan odottaa :)

    Mielenkiintoista oli muuten myös se, että katsoin kirjan jo luettuani Femin kaksi Knausgård-dokumenttia, ja mies filmillä vastasi hämmentävällä tavalla kirjoista esiin nousevaa Karl-Ovea kasvonilmeitä ja -eleitä myöten. Siis sitä henkilöä, jonka olin mielessäni kuvitellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miia, tähän sarjaan tosiaankin kiintyy jollain tapaa: minäkin odotan innolla, että pääsen kolmannen kirjan pariin. En ole vielä hankkinut kirjaa, jottei se kiusaa hyllystä käsin. :)

      Ja sama täällä, tv-dokumenttien Knausgård _on_ kirjojen Knausgård.

      Poista
  2. Jotenkin tuon viime tiistaisen dokumentin jälkeen myös tämä kirja sai uusia ulottuvuuksia, tuli vielä syvemmäksi kuin ennen ja Knausgårdin läsnäolo kirjan sivuilla vielä intensiivisemmäksi. Mies on todella sitä mistä kirjoittaa.

    Minäkin pitkästyin välillä, mutta silti oli jatkettava eteen päin ja luulen, että näin tulee olemaan koko kirjasarjan kanssa, sillä läpihän se on luettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, se tiistainen dokumentti oli ihan hurjan hyvä. Jotenkin Knausgårdista heijastuu sama herkkyys, lämpö ja kärsimys, joka näkyy kirjoissakin.

      Olen myös samaa mieltä siitä, että koko sarja on varmastikin pakko lukea läpi.

      Poista
  3. Minä juuri ostan tämän ensimmäisen osan (pokkarina) ja nyt en kyllä malta odottaa sen lukemista!

    VastaaPoista
  4. Pokkariostoksille lähden minäkin! :) Kiitos hienosta arviosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, suosittelen! Vaikka kirjojen suosittelemisessa on aina oma pieni riskinsä. ;)

      Poista
  5. Katsoin myös tuon tv-dokumentin, vaikken ole kirjoja lukenutkaan. Ehkä pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, pitäisi! Ainakin yhden kirjan verran, sitten tietää, haluaako jatkaa Knasun parissa.

      Poista
  6. Jo yhden luetun kirjan perusteella tuntuu, että Knausgård on ns. sielukirjailijani, kuten esim P.I. Jääskeläinen. Kakkososa tulossa minulla vihdoin lukuun pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, Knausgård on tosiaan tehnyt suuren vaikutuksen moneen - esim. meihin molempiin. Suosittelen tietenkin tätä kakkosta.

      Poista
  7. Ostin juuri kolmannen, mutta jarruttelen vielä lukemista, koska on muuta välttämätöntä puuhaa. Tiedän kirjan nimittäin vievän mennessään. Minä en osaa kunnolla analysoida, mistä kirjojen hienous oikein johtuu. Hyvin kirjoitettuja, helmiä heitelty tekstin sekaan, joku aitous ja uskottavuus tai mikä lie kirjoissa koukuttaa. Minäkin aloin nähdä kirjailijan olemuksen, kun olen katsellut häntä dokumenteissa. Viime viikolla tullut kosketti kovasti, melkein itketti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, minä taas aion ostaa tuon kolmannen pian. En ihan vielä, mutta varmaan viikon - parin sisällä. Näitä kirjoja on tosiaan yllättävän vaikea analysoida, mutta ehkä juuri tuo aitouden ja lahjakkuuden yhdistelmä.

      Poista
  8. Molemmat dokumentit FST:ltä olivat niin hienoja, ihan sydäntä vääntää. Vaikka olen ensimmäisen kirjan alkupuolella todennäköisesti vielä pitkään, pidän Knausgårdin kirjailijakuvasta todella paljon! Kiitos kirjoituksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, totta, ne dokumentit jäävät varmasti mieleenkin pitkäksi aikaa - ja Knausgårdin kasvot. Minut tuo ensimmäinen kirja vei mukanaan ja toisenkin luin innoissani.

      Poista
  9. Minäkin olen niin koukussa Knausgårdiin, että ihan itseänikin ihmetyttää. Olen suositellut kirjoja monille ystäville, jotka eivät ole vielä löytäneet niitä. Kolmas kirja odottaa jo yöpöydällä, mutta ensin nautiskelen loppuun Pamukin Istanbulin.

    Ja minäkin muistan kirjailijan piinatut kasvot. Ja kovasti mietin dokkareita katsoassani, että miksi hän on niin armoton itseään kohtaan. Hän selvästi koki syvää syyllisyyttä kirjoistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, niinpä! Knausgård tulee ihan liki, ehkä se on osa hänen taikaansa. En ole vielä ostanut kolmatta osaa, ostan syksymmällä ja säästelen vaikka syyslomakirjaksi.

      Poista