lauantai 27. heinäkuuta 2013

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Kustantaja: Gummerus 2013
Kansi: ?
Sivuja: 281
Mistä: Kustantamosta
Kotimainen romaani

Niin kuin maa kiertää aurinkoa, niin kuin kuu maata, minun aikani kiertää lähtien ja palaten. Niin kuin talvi muuttuu kevääksi, niin kuin kesä syksyksi, kehoni vuodenajat seuraavat erehtymättä toisiaan. Niin kuin yö muuttuu aamunkoitoksi, niin kuin päivä tummuvaksi illaksi, minun päivieni valo vaihtuu vääjäämättä.
Olen äitimaa. Olen musta multa ja kylvetty siemen. Olen kohoava oras ja keltainen tähkä. Olen elonleikkuu ja viluinen pelto. Olen lumen alla lepäävä routamulta.


Omenaposkilapset laskevat mäkeä alas: Kaisla, Aava ja Otso. Lumikukka on vasta vuoden vanha. Viljan ja Aleksin elämä on kenkäkasoja, jauhelihakastiketta, rakkautta sekä pelkoa siitä, että raskaustesti näyttää taas kerran kahta viivaa. Vilja ei muista, milloin hänen kehostaan katosi rytmi, milloin taideopinnot vaihtuivat puurokattilan hämmentämiseen, milloin hän alkoi katsoa ensin seuroissa käyvien naisten vatsaa ja vasta sitten silmiä. Naisen paikka on kotona, nainen on paratiisin rikkoja. Käynti äitiyspolilla muuttaa monta asiaa pysyvästi.

Luin viime yönä loppuun kirjan, joka on vallannut ajatukseni miltei koko päiväksi. Luin kirjaa leipomisen lomassa, luin sitä vahtiessani pihan puhallettavassa uima-altaassa polskivia lapsiani, ajattelin kirjaa jopa silloin, kun katsoin suosikkisarjaani Downton Abbeyta. Pauliina Rauhalan esikoisromaani Taivaslaulu on romaani, joka vei minut mukaansa niin, että tekstini Knausgårdista saa odottaa ja jännityskirjojen viikko alkaa myöhemmin kuin aioin.

Pillereitä ja pullaa. Pullaa ja pillereitä. Minua alkaa tahattomasti hymyilyttää. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi uskovaiset naiset leipovat niin paljon pullaa. Arkipulla, seurapulla, rotinapulla, kotiapupulla, pyhäpulla. Pyhä pulla.

Seurakahviossa raskaana olevat naiset halaavat toisiaan ja vatsat litistyvät liki ja vauvat möyrivät toisiaan vasten kuin liukasliikkeiset ankeriaat. Kuka katsoo peilistä, huora vai madonna? Ja mitä eroa heillä lopulta on, toinen raataa miehen halun alla, toinen Jumalan. Vilja on vapaa nainen, Vilja on kahlittu nainen.
Rauhala peilaa naisena olemisen - niin lestadiolaisen kuin kenen tahansa muunkin - tarkkanäköisesti, raadollisesti ja kauniisti. Taistelu biologiaa vastaan on loputon, mutta laulun aika koittaa.

Taivaslaulu on romaani, jonka kaari ja jännitteet kantavat, jota lukee miltei henkeään pidätellen. Rauhala kirjoittaa kauniisti ja vimmaisesti. Hän antaa äänensä niin Viljalle, Aleksille kuin lapsillekin, joiden arvomaailmassa Bratzeilla, barbeilla ja mollamaijoilla on oma paikkansa. Paikoin lestadiolaisyhteisön ristiriitoja valotetaan blogitekstein. Rauhala kiihdyttelee, lähentelee runoa ja on kalevalanmittaa: hän liukuttelee lintuansa ja hänen kirjoittamaan Vilja on Aleksille Botticellin Venus, joka saa sydämen laulamaan Suvivirttä. Yhtä lailla Rauhala taitaa myös arjen kuvauksen, johon kuuluvat salaiset kynsilakat, myyjäisten mangokakut ja satukirjalumisateet (ihana sana, muuten!), ohrapuurot ja kuusenhakuretket. Kaikkein vahvimmin hän kuvaa Viljan ajatuksia, Viljan maailman ristiriitaisuuksia, oman ja muiden tahdon taistelua hänessä.

Ennen kaikkea Rauhala on rohkea kirjailija, joka uskaltaa antaa äänensä sellaisille äänille, joiden kuvittelen jäävän herätysliikkeen virallisen sanoman jalkoihin. Sen ansiosta Taivaslaulu on samalla kertaa vahvasti yhteiskunnallinen ja kuitenkin yksityinen.

Taivaslaulussa on oma rytminsä. Se on kielen ja tarinan rytmiä, Viljan ja Aleksin elämän rytmiä - ja se on myös lukijan rytmiä, joka elää Viljan ja Aleksin tarinaa. Olen harvasta esikoisesta näin vaikuttunut, harva kirja on koskettanut samalla tavalla. Keväällä innostuin yhdestä kevään esikoisesta ja teen varmaan väärin kun vertaan kahta tyystin erilaista romaania, mutta nyt luin jotain vielä vahvempaa, lähemmäksi tulevaa. Luin jotain sellaista, josta haluan pitää kiinni. Taivaslaulu on väkevä, mutta siitä jää seesteinen olo. Tiedän hehkuttavani nyt ehkä liikaakin, mutta vielä kerran: hieno, hieno romaani!

Käsi löysi käden, olkavarsi olkavarren, kuin kadoksissa ollut avain lukon joka aukeni loksahtaen, ja tuuli tuli, lempeä, puuskittainen ja lehdissä kahiseva.

----
Myös Maria on ehtinyt lukea kirjan. Edit. ja melkein samaan aikaan kanssani tästä kirjoitti Annika.

44 kommenttia:

  1. Hih, olipas meillä tosiaan tasainen ajoitus :) Ja ihan samoilla linjoilla! Jokaiselle äiti-ihmiselle tällä on annettavaa. Äärettömän paljon.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, niin oli. Hauskaa! Jos olisimme etukäteen tienneet, olisimme voineet tehdä ihan simultaaniset bloggaukset. :)

      Tämä on yksi vuoden hienoimmista kirjoista.

      Poista
  2. Tämän kirjan haluaisin lukea arviosi jälkeen.
    Muuten, mikähän on kun tämä päivittynyt tuonne sivupalkkiin? Kummallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, saat kirjan lainaan elokuussa, jos haluat. Upea romaani.

      Ja outo juttu, ilmeisesti oli ollut jotain viivettä. Nyt pitäisi näkyä. :)

      Poista
  3. Tulen tänne kommentoimaan samaa kuin Marialle, palaan lukemaan arviosi jahka saan kirjan luettua ja oman juttuni kirjoitettua. Olen aloitellut kirjaa ja ihastunut kovasti, huomasin sinun pitäneen tästä jopa enemmän kuin Harnon romaanista. Vau!

    (Palaan tänne myöhemmin muutenkin, pidemmäksi aikaa! <3 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, palaa. Toivottavasti pidät tästä kirjasta. Jos pidät puoliksikaan niin paljon kuin minä, rakastut. <3 Harnon kirja on hieno ja erilainen kuin tämä, mutta joku Taivaslaulussa sykähdytti erityisen voimakkaasti.

      Ja ihanaa, sinua on ollutkin ikävä. <3

      Poista
  4. Ooh, kuulostaa upealta. Laitoin jo Helmet-varaukseen :-) Harno odottaa yöpöydällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, kirja on upea. Toivottavasti saat kirjan pian. Se ilmestyy viikolla 33. :)

      Poista
  5. Kyllä, vuoden vahvimpia esikoisia ja kotimaisia ylipäätään, sen voi sanoa vaikka upeita kirjoja varmasti on vielä tuloillaan. Harva kirja koskettaa näin paljon sekä tarinan että kielen ja kerronnan tasolla. Vau!

    Ihana kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, totta, ei vain vahva esikoinen, vaan vahva romaani. Minäkin vaikutuin ja kirja kosketti ihan kokonaisuudessaan.

      Kiitos. <3 Otin sen tänään iltapäivällä, kun luonnostelin tätä bloggausta.

      Poista
  6. Kiitos tästä, taidan tarttua vinkkiin ja lainata. Aihe on varsin kiinnostava.

    Ihanaa, lämmintä sunnuntaita, voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, uskon että pitäisit tästä: kirjan kauniista kielestä, voimakkaasta kuvauksesta ja aiheestakin.

      Ja kiitos samoin, ihanaa kesäsunnuntaita! <3

      Poista
  7. Kertomasi perusteella kirja tuntuu enemmältäkin kuin tutustumisen arvoiselta. Kiitos hienosta esittelystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, juuri sellainen tämä kirja mielestäni on: enemmänkin kuin tutustumisen arvoinen. Toivottavasti luet ja pidät!

      Poista
  8. Kiitos vinkistä, tämä pitää lukea. Ja kiitos muuten myös Downton-maininnasta, huomasin nyt vasta, että sitä näytetään taas Suomessa ja katsoin jo tv-kaistan kautta yhden osan ja sain saksalaisen ystäväni kateelliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, suosittelen, kirja on ihan huikea. Downtonia näytetään tosiaan nyt uusintana ja uudet jaksot alkavat Suomessa syksyllä pian Britannian jälkeen. Minä sain mieheni Downton-koukkuun vasta nyt ja katsomme sarjaa DVD:ltä jakso illassa -tahtiin. Paras tv-sarja pitkään aikaan.

      Poista
  9. Luin vasta Tanja Kaarlelan Saaran ja se kertoi myös mm. lestadiolaisuudesta. Voi olla, että en ihan heti halua lukea Taivaslaulua, sillä Saarassa paneuduttiin niin vahvasti aiheeseen, synteihin ja paholaiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, nyt minun pitää googlettaa tuo Saara. Suosittelen silti Taivaslaulua, se on hyvä myös ja nimenomaan romaanina - tuntuu, että Rauhala voisi kirjoittaa mistä vain ja kirja olisi silti hyvä.

      Poista
  10. Voi miten ihanaa, että kerrot taas kirjasta, joka olisi mennyt minulta varmastikin ihan ohi, mutta jonka luen nyt varmasti. Tua Harnosta pidin paljon, joten ihan varmasti pidän tästäkin. Minulle kieli on niin tärkeä juttu ja tämän kieli vaikuttaa aivan ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, luulen että sinäkin pitäisit tästä. Kieli on kaunista ja kirkasta, runollista ja kuitenkin väkeää, jopa realistista. Minulle varmasti yksi koko vuoden kohokohdista. Harnon kirjakin on kyllä ihana.

      Poista
  11. Ihana arvio. Tekstistäsi huomaa että kirja todella kosketti ja vaikutti. Miltei itketti lukiessa, kirjan aihepiiri tulee lähelle.

    Käytät sanoja "kaunis", "vahva", "väkevä","seesteinen". Että tästä aihepiiristä voikin kirjoittaa noin, että noita lukija voi käyttää noita sanoja lukukokemuksestaan.

    Ehkä sittenkin perun paikkani kirjaston varausjonossa ja käyn ostamassa tämän omaksi.

    Virtuaalisesti rutistan sinua tästä arviosta, vaikka pitäisi kai rutistaa kirjailijaa tämän kirjan kirjoittamisesta. Jotenkin aavistan jo nyt tämän olevan minulle voimakas lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unni, kiitos. Kirjoitit niin ihanan kommentin, että minua alkaa melkein itkettää - hyvällä tavalla. :)

      Juuri tuollainen Taivaslaulu on, samalla kertaa väkevä ja seesteinen. Rauhala kirjoittaa niin hyvin, kaikki tulee ihan liki.

      Ilselän Minna kirjoittaa blogissaan, että alkoi lukea kirjaa uudelleen ja minäkin luulen, että palaan tähän vielä. Sikäli uskallan suositella kirjakauppareissua sinulle. Toivottavasti pidät kirjasta!

      Poista
  12. Voi että, haaveilen taas lukemisen aloittamisesta. Kehtaanko myöntääkään, monta kuukautta mennyt pelkästään lehtiä selaillen..

    Mukavaa kesän jatkoa, kiitos hienosta arvostelusta taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, kehtaat! Minullakin on ollut kausia, etten ole juurikaan lukenut. Sinulla on paljon kaikkea muuta (ihanaa!) ja hyvän kirjan pariin ehdit sitten, kun aika on. Nyt kesällä minäkin olen tavallista enemmän lukenut lehtiä.

      Suloista heinäkuun loppua sinulle! Ja kiva uusi profiilikuva!

      Poista
  13. Löysinkin juuri niin monet postaukset tästä, että huh, pakko tämä on saada käsiin, pelkään että olen vietyä naista tämän luettuani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, minulle tämä oli hyvin voimakas lukukokemus. Kaunis ja vahva, jotenkin aito. Toivottavasti olet ihan myyty tämän luettuasi!

      Poista
  14. Katja, tämä on vain niin hyvähyvähyvä!

    Luin pintaliitäen, sillä kohta pitäisi itse tästä kirjoittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä on. Minulle kirja, joka vei mukanaan täysin, jota en halua unohtaa. Rakastin tämän lukemista ja jotenkin vaan... Kirjoita tästä pian!

      Poista
    2. Kontrasteien vuorolaulua lujaa ja ylhäältä!

      Vilja muuten leipoi ne mangokakut kun hän oli lomalla sairaalasta ja hänen olisi pitänyt silloin saada lepoa eikä...

      Minäkin ihastuin sanaan satukirjalumisade, vaikka sekään ei voinut peittää, mikä on naisena olemisen syvin todellisuus lahkossa, jossa naiselta kielletään oikeus omaan ruumiiseensa. Tästä näemme jälleen, miten jopa Suomessa uskonnollinen laki/normi/määräys=ehkäisykileto menee ohitse maan lain, vaikka niin ei tietääkseni ole meillä saliittua. Maan laki tulee aina ensin, vaikka eräs ministeri muuta yrittääkin saada aikaiseksi.

      Taivaslaulu ei jätä ketään kylmäksi. Huikea esikoinen.

      Poista
    3. Leena, ja noiden kontrastien kirjoittamisen Rauhala taitaa. Kirja on mielestäni erinomainen romaani: sen kaari kantaa, kieli on upeaa ja lukija viipyy kirjassa paljon lukuhetkeään kauemmin.

      Muistinkin, totta kai, että Vilja leipoi mangokakut. Niissähän symboloituu paljon ja siksi kirjoitin sen jutussani osaksi kirjan arkea.

      Minun mielestäni Maija kirjoitti hyvin: Taivaslaulussa kerrotaan paljon sellaisesta, mitä on vaikea hyväksyä, mutta mitä kirja osaltaan auttaa kuitenkin ymmärtämään. Asiat eivät muutu helposti, koska ne kantavat niin monia merkityksiä.

      Poista
    4. Tuosta mango-juustokakku -jutusta on luettavissa myös se, että vl-perheessä kasvanut tyttö/nainen on kasvanut hyvin tunnolliseksi, vastuuntuntoiseksi ja jopa liian, itseä säästämättömän joustavaksi. Näin on Viljakin, minä ja moni muu - ei kuitenkaan kaikki. Ei varmaankaan ole pelkästään uskoon liittyvä vaan myös kulttuurin arvopohjasta nouseva tekijä. Kaikissa asioissa on niin hyvät kuin huonot puolensa. :)

      Poista
    5. Niin minäkin sen tulkitsin. Vilja, kuten kuka tahansa - niin vl kuin liikkeen ulkopuolella oleva ihminen - tunnollinen ihminen leipoo väsyneenäkin. Olen samaa mieltä. Samoin olen yhtä mieltä siitä, että asioissa kuin asioissa on hyvää ja huonoa. Rauhalan kirjasta jää päällimmäiseksi se hyvä, ainakin minun mielestäni. :)

      Poista
  15. Tuo "katsoivat ensin mahaa ja sitten vast silmiä" jäi väkevästi mieleen kirjan esittelystä. Vaikka kirja ei vaikuta "kivalta", haluan kyllä ehdottomasti lukea sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, kirja ei ehkä vaikuta kivalta luettavalta, mutta minulle tästä jäi hyvä mieli. Suosittelen kyllä!

      Poista
    2. Toi mahaan katsomis -juttu on ärsyttävä, mutta tietyllä tapaa ymmärrettävä. Ihmiset ovat kiinnostuneita, josko vauva on taas tulossa vai ei. Se kun on aina mahdollista. Kun asuu pienellä paikkakunnalla, jossa lähes kaikki tuntee toisensa ja tietävät, että otan vl-naisena kaikki lapset vastaan, tahtoopa ne muutkin kuin vl:t vilkuilla mahanseutuani. Ihmisessä asuu uteliaisuus. :) Se on vain hyväksyttävä.
      Kirjan aion lukea, minua kiinnostaa. Olen lukenut useamman blogitekstin. Kukaan blogisti ei ole ilmoittanut olevansa vl. Kiinnostaa, kuinka vl-äitinä koen kirjan...

      Poista
    3. Anonyymi, totta, ihmiset ovat uteliaita. Se koskee kaikkia, luulen että on osa jonkinlaista naisten kulttuuria uskonnosta riippumatta.

      Jos luet kirjan, niin tule kertomaan, mitä siitä pidit. Minua kiinnostaisi kuulla, kuinka koet sen. :)

      Poista
    4. Lumiomena, nyt olen lukenut kirjan. Herätti kyllä monenlaisia ajatuksia. Kaunokirjallisena teoksena ajattelisin, että jo alkuosastaan kirja oli kieleltään ja ilmaisultaan kaunis, mutta vasta sadan sivun jälkeen tarina alkoi elää. Sen jälkeen sitä teki mieli lukea yhtäjaksoisemmin loppuun asti.
      Monelta osin kirja oli aidontuntuista kuvausta rakkaudesta, äitiydestä ja vl-uskosta. Moniin asioihin oli helppo samaistua, mutta kun kirja on fiktiivinen myös uskonnolliselta osalta, itsellä oli välillä vaikea tunnistaa uskonnollista viitekehystä samaksi uskoksi kuin missä itse "elää". Osan jutuista koin jopa hieman loukkaavana, vaikka kirjailija ei ehkä ollut sitä tarkoittanutkaan. Esim. jutut pakkopanemisista ällöttivät. Ne halventavat mielestäni sekä miestä että naista. Samoin lasten keskustelut pyhäkoulun opettajien aivopesumaisista opetuksista olivat mielestäni melko syvältä. Varmaan joku on voinut "pelotellakin" lapsia helvetillä, mutta näistä jutuista tuli sellainen maku, että kirjaan on yritetty ympätä mahd.paljon paheksuttavia asioita vl-kulttuurista. Aika lailla kirjassa oli myös iroonista huumoria uskosta, mutta luulen, että kiinnitin itse siihen eri tavalla huomiota kuin sellainen lukija, joka ei ole vl-uskossa. Vl-kieli ja -termistö kirjailijalla on varsin hyvin hallussa.
      Ajattelisin, että lukukokemus oli avartava - näistä asioista on tärkeä keskustella myös liikkeen sisällä. Väsyneet ja ahdistuneet ihmiset tarvitsevat täyden tuen ja ammatti-ihmisten avun.

      Poista
    5. Hei Anonyymi, olen aika lailla jäljessä kaikkien kommenttien kanssa, joten pahoittelen myöhäistä vastausta. Mutta olen iloinen, että muistit tulla kommentoimaan. :) Pohdit kirjaa hienosti ja monelta kantilta, kirjassa on varmasti paljon sellaista, mihin voi samaistua - mihin kuka tahansa voi - ja paljon ristiriitaista, itselle vierasta.
      Minäkin uskon, että asioista on hyvä puhua liikkeen sisälläkin - tai nimenomaan siellä. Ulkopuolisena en tietenkään voi ottaa muuten kantaa.

      Poista
  16. Katselin tätä sillä silmällä jo kustantamon katalogista, mutta kirja on edelleen hankkimatta. Taitaa päätyä luettavien listalleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, suosittelen. Minä kiinnostuin heti jo aihepiiristä ja kirja osoittautuikin lopulta vielä paremmaksi kuin kuvittelin.

      Poista
  17. Ehkäpä täytyy kirja lukea kun sitä tässä niin hienosti ja paljon kehutaan.
    Ensin kuulemalta ärsyynnyin aihepiiristä, että lasten syntymä ja elämä on naisten itsemääräämisoikeutta vastaan sotiva, mutta tosiaalta kai ymmärrettävä että noinhan muut ihmiset sen taitavat ajatella.
    itse olen vakaumukseltani vl.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi, suosittelen kirjaa. Sen aihepiiri herättää varmasti paljon keskustelua hyvinkin erilaisten ihmisten keskuudessa, mutta se on kaunokirjana hieno: kauniisti kirjoitettu ja ottessaan pitävä.

      Poista
    2. Minäkin vl-äiti. En ymmärrä, miksi toiset taistelevat minun itsemääräämisoikeudestani. Vapaaehtoisesti uskon näin. Jokainen lapsi on ollut minulle toivottu. Nyt biologinen kello tikittää ja hieman jo hirvittää, että tähänkö ne vauvat loppui. Minun Jumalani on ikiaikojen Jumala, joka pelasti Danielin leijonien luolasta. Miksi hän ei antaisi minulle voimia synnyttää ja kasvattaa suurta perhettäni? Väsymyksen määrä ei ole lineaarinen lapsimäärän kanssa. Ilon aiheita suuressa perheessä riittää.
      Rauhalan kirjan luen varmaan minäkin, ihan uteliaisuuttani, kun tunnen kirjailijan.

      Poista
    3. Hei ja kiitos kommentistasi. Itse en osaa tai kirjabloggaajana haluakaan ottaa kantaa itsemääräämisasiaan, koska ymmärrän hyvin, että jokainen lapsi on toivottu. Lapseni leikkivät paljon vl-perheiden lasten kanssa ja olen iloinen naapureistamme, heidän suurista perheistään ja elämänilosta. Mutta niin... Rauhalan kirja kertoo yhden kuvitteellisen pariskunnan, joka on mahdollinen, kauniisti kirjoitettu ja ylipäätään hyvää kaunokirjallisuutta. Suosittelen kirjaa kenelle tahansa. :)

      Poista