sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä


Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Kustantaja: Otava 1996 (7. painos 1998)
Alkuteos: Drakarna över Helsinginfors
Kansi: Jaakko Ollikainen
Sivuja: 527
Kotimainen romaani

Sellaista on, kun elämä on vielä mustavalkoista ja laulut ovat värillisiä.
Joku viisas on sanonut: Muistaessaan seisoo lumottuna paikoillaan ja katsoo kuinka unohtaa.


Munkkiniemi, Skrottoms, itäiset lähiöt, Westend. Jokerit ja HIFK, Lepakko, metron valmistuminen, mukulakivikadut, Kolme kruunua. Muuttuva Helsinki, "olio joka on ympäröinyt" Riku Bexaria koko hänen elämänsä ajan. Jalkahiki, luokkahuoneet, leikin ja halun välinen maasto. Ja sitten: viini ja savukkeet, kokoukset, työmatkat, ahtaat eteiset ja aravat valkoiset kodit. Imagine ja Easy Living. Riku Bexar on ensin poika, sitten mies, joka hakee ja kaipaa paikkaansa maailmassa.

Kjell Westön Leijat Helsingin yllä on kertomus paitsi Rikusta, myös hänen veljestään Danista ja siskostaan Marinasta, liikemiesisästään Henrikistä ja äidistään Benitasta sekä runsaasta tuttavajoukosta. 1960-luvulta alkava romaani kattaa noin kolmenkymmenen vuoden ajanjakson, ja minä ihmettelen, miksi en ole lukenut Westön teoksia aiemmin.

Muuttumaton Helsinki.
Kuluneet ja kupuraiset mukulakivikadut. Keskustan kirkot jykevänraskaine ruhoineen. Kajanokan ja Eiran jugendreservaatti. Stockmann joka oli kököttänyt kaupungin sydämessä jo kuusikymmentä vuotta, kokonaisen ihmisiän.
Ja toisaalta: kaupunki joka muuttui, hengästyttävää vauhtia ja mitään miettimättä.

Kaikki se joka katosi.

Leijat Helsingin yllä on paitsi romaani Riku Bexarista ja hänen lukuisista läheisistään, myös romaani Helsingistä. Westö kirjoittaa kotikaupunkinsa lähihistoriaa osin kaipaavin äänin. Hän - tai hänen kertojansa - kaipaa tyhjiä tontteja ja joutomaita: konttien Ruoholahtea, täyttömaata jossa seikkailla ennen toimistorakennusten tuloa, keskustan vanhoja elokuvateattereita ja ravintoloita, joissa on valkoiset pöytäliinat. Nykyisyyden kanssa on elettävä, niin ihmissuhteissa kuin kotikaupungissakin.

Riku Baxar on kuitenkin kirjan keskeishenkilö, ja hänen lisäkseen Westö esittelee lukijoilleen sellaisen ihmiskavalkadin, johon on määränsä vuoksi aluksi vaikea kiinnittyä, mutta jota lukemisen lopettamisen jälkeen huomaa ajattelevansa tuon tuostakin. Leijat Helsingin yllä on Rikun kertomus, mutta se sisältää monta tarinaa: perheen, ystäviä, rakkaita, satunnaisia tuttavuuksia. Toisinaan kertojana on Riku itse, joskus Rikua katsotaan Marinan silmin ja muutamissa luvuissa kertoja on niin kutsuttu kaikkitietävä kertoja. Kertojan- ja aikakaudenvaihdokset saavat aikaan fragmentaarisuutta romaanin sisällä.

Westön kerronta poukkoilee omiin suuntiinsa ja kuitenkin kertoo Bexareista ja muista taiten. Westö osaa asettua henkilöhahmojensa sisälle, niin naisten kuin miesten: hän kirjoittaa nuorukaisten vimman ja uhon sekä aikuistuvien ihmisten epävarmuuden ja herkkyyden tavalla, josta saa kiinni, vaikkei kaikkea ymmärtäisikään. Populaarimusiikki soi, vuodet vaihtuvat. Ihastuin keväällä Tua Harnon romaaniin Ne jotka jäävät. Olen edelleen sitä mieltä, että kirja on paras tähän mennessä lukemani kotimainen esikoinen tänä vuonna (huomio naurattaa minua, sillä en ole tainnut lukea muita kotimaisia esikoisia tänä vuonna - vielä!), mutta nyt huomaan että Harno on westönsä lukenut. Ja mikäs siinä, sillä "Leijoissa" on esikuvaa niin kerrontatapansa kuin ihmis-, miljöö- ja historiakuvauksensakin osalta. Rikun ja hänen läheistensä tarina on samalla kertaa ruma ja ihana (!), rujo ja herkkä.

Kirjan loppu on eräs kauneimmista, joita olen lukenut. Sen haluan säilöä muistiini ja palauttaa mieleeni silloin, kun kävelen Helsingissä - kaupungissa, jota liki kahdeksan pääkaupunkiseudulla vietetyn vuoden jälkeenkin katselen osin turistin silmin. Leijat suljin tyytyväisenä enkä ihmettele muuta kuin sitä, miksi tosiaan luin Westöä ensimmäisen kerran vasta nyt.

27 kommenttia:

  1. Helsingissä asuneena, miljöö on vahvasti läsnä Westön romaaneissa, joita olen lukenut. Tätä en kuitenkaan ole lukenut, mutta vastaavan filmin olen nähnyt. Hyvä bloggaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, miljöökuvaus on tässäkin niin vahvaa, että Helsinki on kuin yksi kirjan päähenkilöistä. Haluaisin nähdä elokuvankin.

      Poista
  2. Mullakin on Westön kohdalla aukko sivistyksessä, mutta nyt tuli halu tutustua. Kiitos innostavasta postauksesta!

    VastaaPoista
  3. Minullakin Westö-aukko. Ja Siinan tavoin tuli into kirjailijaan tutustua, kiitos sinun! Ehkä heittäydyn hurjaksi ja luen vielä Haahtelaakin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, heittäydy vaan! Haahtela on Westöä helpompaa kirjallisuutta. Näin uumoilen, vaikken ole muita westöjä vielä lukenut. Kirjailijat ovat hyvin erilaisia. Haahtela on jo suursuosikkini, Westöstä tullee myös sellainen.

      Poista
  4. Leijat on minulle hyvin, hyvin rakas kirja. Luin sen enimmäisen kerran parikymppisenä, ja kirja vetosi minuun voimakkaasti, ehkä siksi että kirjassa on jotenkin sellaista ihanaa nuoruuden hehkua, vaikka henkilöhahmot vanhenevat ja kaikkea katsotaan tietyn nostalgian läpi. Westö on hyvin nostalginen kirjailija, ja itsekin olen nostalgiaan tapuvainen, joten hyvin sovimme toisillemme. :)

    Kaikki Westön kirjat eivät ole olleet minulle täysosumia, mutta Leijat ja Missä kuljimme kerran ovat huippuja. (Älä käy yöhön yksin sen sijaan oli minusta jossain määrin Leijojen laimea uudelleenkirjoitus, ja olin siihen aika pettynyt, varsinkin loistavan Missä kuljimme kerran -kirjan jälkeen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, ymmärrän hyvin, miksi kirja on sinulle niin rakas. Kuvailet ihanasti tuota nuoruuden hehkuja ja vanhenemista - nimenomaan! Minäkin olen enemmän nostalginen kuin uusiin asioihin kurkottava ja osin varmaan siksikin ihastuin tähän näin suuresti.

      Missä kuljimme kerran olkoot seuraava westöni.

      Poista
    2. Minulla on isoja Westö-aukkoja, mutta Missä kuljimme kerran -romaaniin rakastuin. Kuuntelin sen sitten melko nopeasti lukemisen jälkeen äänikirjanakin, ja se vain parani. TV-sarjakaan ei ollut aivan kehno.

      Poista
    3. Kirsi, olen ihan varma, että tulen samoin rakastumaan Missä kuljimme kerran -kirjaan. Olen hyvä säästelemään tulevia lempikirjojani (minulla on asenne ainakin kohdillaan!), joten taidan katsoa saisiko tuota kirjaa tilattua jostain nettidivarista jo tänään.

      Poista
  5. Tämä on upea kirja, uppouduin täysin lukiessani tätä keväällä. Henkilöihin sai tutustua vähitellen ja lopulta heistä oli vaikea päästää irti, ehkä ei tarvitsekaan. Kirjoitat kirjasta todella kauniisti.

    Missä kuljimme kerran on myös hieno, vaikka senkin alussa hieman kesti päästä selville kaikista hahmoista. Mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen, huomaan muistavani kohtia siitä säännöllisesti kävellessäni Helsingissä. Ihana Westö.

    VastaaPoista
  6. Olen pitkälti Liisan kanssa samoilla linjoilla. Minuunkin vetoaa Westön haikea nostalginen ote ja myös minulle rakkaimmat ovat juuri Leijat, jonka olen lukenut kolme kertaa ja Missä kuljimme kerran, joka sekin on jo luettu kaksi kertaa, muut Westön kirjat eivät ole jättäneet samalaista jälkeä, mutta innolla odotan hänen uututtaan.

    Kirjoitit kirjasta kauniisti, sen tunnelman ja hengen tavoittaen.

    VastaaPoista
  7. Oi, Westö on niin hieno kirjailija! Ihanaa että luit tämän. Tämä oli myös minun ensimmäinen Westöni ja pidin hurjasti :). Missä kuljimme kerran taitaa olla oma suosikkini, mutta Älä käy yöhön yksin oli myös aivan upea. Mahtava Westö! ♥

    VastaaPoista
  8. Hienoa! Minä luin tämän 90-luvun lopulla. Sen jälkeen olen hamstrannut hyllyyn useita Westön kirjoja, mutta mitään en ole saanut luettua. Varmasti vielä joskus! Tekisi mieli lukea tämäkin uudestaan – tykkäsin jo silloin, nyt varmaan tykkäisin entistä enemmän.

    VastaaPoista
  9. Minulla tämä on ainoa lukemani Westö enkä ymmärrä miksi, sillä pidin tästä todella paljon aikoinaan. Kiva kun nostit teoksen esille.

    VastaaPoista
  10. Minulla on myös melkein Westö-neitsyys tallessa. Aloitin taannoin kuunnella Missä kuljimme kerran -kirjaa, mutta kuunteleminen ei sovi minulle. Nukahdan liian helposti. Kirja vaikutti kyllä kiinnostavalta eli siinä ei ollut syy kirjan kesken jäämiseen. Myöhemmin hankin Missä kuljimme kerran -kirjan ihan kirjana, mutta olen "unohtanut" lukea sen. Tuolla se huutelee hyllyssä, voisi yrittää lukaista sen pois piakkoin!

    VastaaPoista
  11. Ikisuosikkini Westö! Kiva, että tutustuit vihdoin, Katja! Westö yhdistää menneen nykyiseen niin, että historia alkaa elää, ja Helsingin-rakastajille kirjat ovat herkkua. Luulin pitkään, että Leijat tehosi siksi, että olen samaa ikää kuin Westö ja kirjan pojat ja monet asiat tuntuivat omakohtaisesti koetuilta, mutta sittemmin olen huomannut, että myös nuoremmat tuntevat saman lumon. Eli ei se lukija, vaan se kirjailija...

    VastaaPoista
  12. Minä en myöskään ole lukenut Westön kirjoja, joskin Leijat Helsingin yllä on ollut ajatuslukulistallani pitkään ja tämä kirjoituksesi vahvisti sitä :). Kiva kun pidit!

    VastaaPoista
  13. Melkoinen paljastus sinulta, ettet ole Westötä aikaisemmin lukenut. Luulin, että olisit lukenut koko hänen tuotantonsa. Olen melko varma, että olen lukenut tämän romaanin muutama vuosi sitten, mutta muuta en sitten muistakaan. Olen lukenut myös "Missä kuljimme kerran" ja "Älä käy yöhön yksin".

    VastaaPoista
  14. Tämä on vahva, vahva romaani. Ja totta, nyt kun mainitset, Harno on Westönsä lukenut!

    VastaaPoista
  15. Onpas ihana kuulla, että löysit Westön! Minulle Westö on ollut yksi parhaita kotimaisista pitkään. Melkein kaikki kirjat olen tainnut lukea ja innolla odotan aina uutta kirjaa. Viimeksi ihastuin valtavasti kolumneihin kirjassa Helkeamia. Olin vältellyt kirjaa, mutta onneksi sen luin. Paljon ajattelemisen aihetta ja tarkkoja havaintoja elämästä ja ihmisistä.

    Pidän valtavasti siitä, miten Westö kuljettaa kertomusta ja kuvaa kaupunkikuvausten kautta henkilöiden ajatuksia ja tunnelmia. Kaupungista tulee keskeinen henkilö, joka on lähestulkoon yhtä elävä kuin kaupungissa elävät ihmiset.

    Tämä on hieno kirja! Oma suosikkini on Missä kuljimme kerran, mutta pidin myös Älä käy yöhön yksin -kirjasta ja sen tunnelmasta. Musiikista, joka on vahvasti esillä kaikissa Westön kirjoissa.

    VastaaPoista
  16. Minäkin ihmettelen, miksi luit Westötä vasta nyt. Mutta toisaalta en ihmettele, sillä itsellänikin on lukamatta niin paljon loistavia kirjoja ja kirjailijoita, kaikkea ei vain ehdi.

    Minä luin tämän muutama vuosi sitten mökillä. Joistain lukuhetkistä jää niin selkeästi mieleen, missä ne on lukenut. Jos kokemus on ollut intensiivinen voi palauttaa mieleen koko sen tilanteeen ja lukuhetki sekoittuu jotenkin ovelasti kirjaan.

    Minä pidin tästä (ja monista muistakin Westön kirjoista) valtavasti.

    VastaaPoista
  17. Mukavaa, että sinäkin löysit Westön maailman. :)

    Monesti olen todennut, että minä en koskaan haluaisi asua Helsingissä. Paitsi siinä Helsingissä, jonka Westö kirjoissaan luo. Westön Helsinki on juuri se Helsinki, jossa varmasti viihtyisin. Juuri Helsinki-kuvaus ja laajat henkilöhahmot ovat niitä, jotka minua Westön teoksissa viehättävät.

    Leijat on edelleen kaikkien aikojen westöni. Missä kuljimme kerran tulee hyvänä kakkosena ja se kannattaakin lukea mahdollisesti tämän perään, antaa hyvän jatkon Helsinki-trilogialle. Lisäksi Westön proosakokoelma Halkeamia raottaa hyvin miehen suhdetta musiikkin ja urheiluun ja siihen, miksi varsinkin nämä kaksi aihealuetta esiintyvät niin usein hänen teoksissaan.

    VastaaPoista
  18. Minä olen lukenut Westöltä vain keskinkertaisen Langin, mutta tämä on seuraavana kyllä!

    VastaaPoista
  19. Kiinnostavaa ja miten minua alkoikaan hymyilyttää: Luen juuri ensimmäistä Westötäni ja Tua Harno on minulla edelleenkin ylhäällä mieleni listalla.

    Westö ei minusta hätkähdytä, mutta on miellyttävää lukea. Ihmettelin, missä on yllätysmonentti, jota tavallaan aina kaipaan. Sen pitää olla jotain kirjailijan tyylissä tai tapahtumissa tms. R. lukee juuri yhtä vanhempaa Westötä ja totesi, että 'kiinnostavaa, mutta mehän olemme kuin eläneet tämän kaiken.' Tavallaan niin, sillä meidän sukupolvemme vielä kuuli niitä asioita, mitä omat lapsemme eivät enää kuule.

    Olen vasta puolivälissä Kangastusta, joten enpä sano nyt sitten enempää, tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minulle tämä oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa lukemani Westön kirja. Ja tämän luettuani oivalsin, että Harnon on Westönsä lukenut, kirjoissa on niin paljon samaa.

      Minä pidin tästä hurjastti ja aion lukea muitakin Westön kirjoja. Kangastuksen varmaan joskus myöhemmin.

      Poista
  20. Apua kaikki! Nyt vasta huomasin, etten ole muistanut vastata kommentteihinne, vaikka pyrin yleensä vastaamaan kaikkiin. Kiitos. <3 Ja erityisen ihanaa huomata, että niin moni on suoranainen Westö-fani.

    VastaaPoista