Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas
Kustantaja: Gummerus 2001 (v. 2013 painos)
Alkuteos: Marsipansoldaten
Suomennos: Leena Vallisaari
Kansi: Helena Kajander
Sivuja: 642
Kotimainen romaani
Äidiltä tulee tomaatteja, korppuja ja teetä. Vaikka Jössen leipäläpi on ammollaan koko ajan, äiti yrittää olla oikeudenmukainen, ettei hänen tarvitse syytellä itseään jos Frej kaatuu. Ja viimein tulee kirje myös ahmatilta itseltään, pohjattomalta Göran Kummelilta, jonka ruokinta-asema on vain 15-20 kilometrin päässä Frejstä! Jösse kirjoittaa istuvansa keskellä ankaraa tykistötulta, Frej puolestaan väittää, että ympärillä on rauhallista kuin kirkossa. Heidän tavalliset roolinsa: Jösse dramatisoi ja Frej kieltäytyy hätkähtämästä parin pamauksen vuoksi.
Kummelin perheen varsin mukava elämä keskeytyy, kun sota ravistelee Suomea. Ilmoitus talvisodasta tulee perheen tietoon kesken koulupäivää. Aikuistumisen kynnyksellä olevat nuoret ovat aluksi enemmän iloisia kuin järkyttyneitä, sillä tieto tietää koulupäivän keskeytymistä. Ennen pitkää Kummelit joutuvat kuitenkin kohtaamaan sodan vakavuuden. Perheen pojat, Göran ja Frej menevät kutsuntoihin, lapsena sairastellut esikoinen, papiksi opiskeleva Petter jää kotiin ja joutuu ottamaan vastuuta muun muassa opettajana. Nuorempien veljesten tie vie rintamalle suomenkielisten keskuuteen, ruokaa säännöstellään, kirjeet kulkevat rintamalta kotiin. Martha-äidillä ja Charlotte-siskolla on heilläkin oma roolinsa sota-ajan arjessa.
Ulla-Lena Lundbergin Jää sai vuoden 2012 Finlandian, mikä aika suurelta osaltaan varmastikin myötävaikutti reilut kymmenen vuotta sitten ilmestyneen Marsipaanisotilaan uuden painoksen julkaisemiseen. Hyvä niin. Kuulun niihin lukuisiin kirjabloggaajiin, jotka ihastuivat Petter ja Mona Kummelin tarinaan, ahvenanmaalaiseen elämänmenoon, sen iloihin ja suruihin ja arkeen. Jo pian Jään luettuani suunnittelin lukevani Marsipaanisotilaan, mutten tullut varanneeksi sitä kirjastosta. Sain Gummeruksen kauniskantisen uusintapainoksen luettavakseni jo huhtikuussa ja luinkin kirjan jo toukokuun alussa. Nyt vasta ehdin blogata siitä. Tämä bloggaus on simultaaniajastettu yhtä aikaa ihanan Saran kanssa. Lukekaa siis myös Saran mietteet!
[--] Tuskin rauha on julistettu, kun jo palataan vanhoihin kieliriitoihin. Siitä huolimatta että suomenruotsalaiset pojat ovat taistelleet ja vuodattaneet vertaan isänmaan puolesta yhtä lailla kuin suomalaisetkin, ja siitä huolimatta että Hangon luovutus koettelee melkein pelkästään suomenruotsalaisia.
Marsipaanisotilaassa on kyse paljosta: sodasta, perheestä ja veljeksistä, tulevaisuuden haaveista, Suomen asemasta ja maamme omista kieliriidoista, jotka näkyvät rintamallakin, vaikka suomen- ja ruotsinkieliset taistelevat yhteisen asian puolesta. Romaaniin mahtuu monia eri teemoja, ehkä liikaakin. Myös keskeishenkilöitä on useita, mikä tuo kirjaan pakostakin paitsi pituutta, myös päällekkäisyyttä. Tämä runsaus tuntuu ajoittaisena pitkäveteisyytenä, nautinnollisesti luettavana jaaritteluna. Kirjan henkilöihin ja tapahtumiin on kuitenkin helppo kiintyä ja kiinnittyä.
Lundberg kertoo historiasta preesensissä. Preesens-muotoinen kerronta on harvoin mieleeni, mutta Lundbergin kirjoittamana se toimii. Se tuo sodan raakojenkin tapahtumien keskelle verkkaisuuden tuntua. Marsipaanisotilas on historiallinen romaani, se sekoittaa fiktiota todellisiin tapahtumiin. Jaana löysi kirjasta historiallisia virheitä, samoja kuin hänen linkittämänsä Helsingin Sanomien Pertti Lassila. En lukiessani kiinnittänyt huomiota historiaa koskeviin virheisiin, mutta toki minäkin ihmettelin herneen kokoisia uusia perunoita syyskuussa, jolloin tavallisesti korjataan jo kookkaita pottuja talvivarastoihin. Pikkuasiat ovat toki pikkuasioita ja kaunokirjallisuudelle tulee sallia vapauksia. Mikä tärkeintä, Lundbergin vahvuus kertojana ja henkilöhahmojensa kuvaajana voittaa kirjan lapsukset sekä ajoittaisen pitkäveteisyyden. Lundberg katsoo henkilöitään ymmärtäen ja aavistuksen naureskellenkin, pienuus ja suuruus lomittuvat jokaisessa ihmisessä.
Ennen kaikkea Lundberg on arjen kuvauksen mestari. Hän kertoo niin sota- kuin kotirintaman elämästä elävästi, luo paikoista ja ihmisistä tuttuja, elämänmakuisia. Pienet asiat ovat usein kaikkein merkityksisimpiä. Sota kuljettaa ihmisiä Joensuuhun, Hankoon, Kouvolaan ja rajan taakse, mutta posti tuo kodin lähelle. Ja kotiin aina palataankin, keittiöön ja niukkuuden keskellä hohkavaan lämpöön: surun kesälläkin keittiöstä tulevat tuoksut voivat olla oikea pelastus. Keskeistä on se, mikä on viisasta ja oikein, vaikka ihmiset tietenkin tekevät (toisinaan) juuri päinvastoin.
Parasta kirjassa onkin sama lämmin ironia, jolla Jää minua ihastutti. Sodan, menetysten ja elämän ankaruuden keskelläkin ihminen haaveilee perusasioista, kaipaa monenlaista hyvää: lämpöä, valoa, ruokaa, hiivaleipää. Kirjan luettuani sota tuntuu kaukaiselta, mutta mieli karkailee kodikkaaseen keittiöön, jossa yrtit tuoksuvat, uunissa paistuu pulla ja ehkäpä jälkiruoaksi saa vohveleita (en muista, mainitaanko niitä romaanissa, mutta niitä alkoi tehdä mieli) - hillon ja kermavaahdon kera totta kai!
Jos joskus tulee rauha, he eivät muuta teekään kuin syövät. Jos he jäävät henkiin, he syövät kunnes tikahtuvat!
Kaikki voidellaan, kermaa kaadetaan kahviin, kaikkiin kastikkeisiin ja jälkiruokiin!
-
Mainitsemieni Saran ja Jaanan ohella kirjasta ovat bloganneet ainakin Unni, Jonna, ja Morre.
Lämmintä ironiaa - juuri niin! Se on juuri sitä mikä minuakin Lundbergin kirjoissa viehättää. <3
VastaaPoistaAika samoilla linjoilla olemme tämän kirjan suhteen. :) Minustakin tämä oli hieman liian pitkä, runsas ja jaaritteleva, mutta ah, silti niin hieno romaani.
Kiitos ihana Katja, tämä oli taas kerran ilo!! <3
Sara, kiitos sinulle. Oli tosiaan ilo kirjoittaa samaan aikaan. <3
PoistaLiian pitkä, kyllä, mutta ihana.
Oi joi, nyt odotan tämän pariin pääsyä vielä suuremmalla innolla, kiitos <3
VastaaPoistaSusa, hyvää kannattaa odottaa. Ei tämä vuoden paras lukukokemus ollut, mutta pääosin oikein miellyttävä.
PoistaMainitsit yhden adjektiivin, jonka olen aavistanut Lundbergista;) Olet ollut niin hyödyksi tänä keväänä, että iso kiitos♥ Ensin eräs tietty lause, miksi tilasin heti Harnon ja nyt yksi ainoa adjektiivi, miksi en lue Lundbergia. Olen myös hieman ärsytetty, sillä eräs Kustannusherra on tyrkyttänyt Jäätä minulle liikaa ja jos härälle tyrkytetään niin...
VastaaPoistaKatja, luulen, että tämä on niitä kirjoja, jotka sulla ja mulla ovat eri. Jään odottamaan juttuasi Pelon kirjasta malttamattomana!
♥
Leena, eipä kestä. Hauskaa olla hyödyksi! Minä pidän ajoittaisesta pitkäveteisyydestä. :) Mutta Jäästä uskoisin sinun pitävän, tästä ehkä en.
PoistaEn ole vielä hankkinut Pelon kirjaa. Aion lukea sen, totta kai, mutta olen aika hyvä säästelemään niitä kirjoja, joilta odotan paljon. :)
Ehdottomasti haluan lukea tuon. Jää oli niin hyvä lukukokemus.
VastaaPoistaHanne, koska pidit Jäästä, uskallan suositella tätäkin!
PoistaMinäkin odotan hurjasti, että ehdin lukemaan tämän. Jää oli upea, ja arviosi tästä sai kyllä kiinnostumaan tästäkin :).
VastaaPoistaSanna, Marsipaanisotilaalle on hyvä varata aikaa, mutta suosittelen kyllä kaikille Jään ystäville.
PoistaÄäh, minulla on tämä vieläkin lukematta, vaikka tämä oli jo joulun lukulistallani! "Kesäkirjapinostakin" olen tainnut lukea yhden tai kaksi. Alkua olen siis Marsipaanisotilaasta lukenut ja aavistan, että se ei minulle(kaan) ole Jään veroinen lukukokemus, mutta ihana joka tapauksessa <3
VastaaPoistaTuo uusi kansi on tosiaan kaunis, ihan mahtavaa, että tästä otetettiin uusintapainos.
Maria, nimenomaan: ei Jään veroinen, mutta ihana. Uskon, että pidät! <3
PoistaMinäkin luin järkäleen tuskin malttaen nukkua välillä. Tykkäsin tosi paljon. Melkein enemmän kuin Jäästä.
VastaaPoistaPuhuri, hauska kuulla! Melkein kaikille Jää on ollut rakkaampi, minullekin, joten ilahduin että pidit tästä noin paljon. :)
PoistaHieno postaus hienosta kirjasta. Marsipaanisotilas löytyy omastakin hyllystä. Tämä pitäisikin lukea uudestaan, sillä huomaan unohtaneeni sisällöstä suuren osan.
VastaaPoistaMarjatta, kiitos. Jos luet uudestaan, tule kertomaan mitä pidit!
PoistaJää oli ensikosketukseni Ulla-Lena Lundbergiin. Silloin ihastuin saaristomiljööseen ja varsinkin Petteriin niin paljon, että päätin siltä istumalta, että lisää on saatava. Löysinkin Leon hyllyyni ja siellä se on edelleen odottamassa lukuvuoroa. Marsipaanisotilas taitaa kuitenkin kiilata edelle juurikin tuttujen henkilöhahmojensa vuoksi.
VastaaPoistaRiina, samat sanat. Jää oli minunkin ensimmäinen lundbergini ja sen vuoksi luin Marsipaanisotilaankin. Viihdyin hyvin Kummelien varhaisempienkin vaiheiden parissa.
Poista