tiistai 28. elokuuta 2012

Lukuteemaviikkoja: Huonot ja ihanat kirjat, Keltainen syyskuu.


Syyskesä ja alkusyksy ovat suosikkiaikaani vuodessa. Kaikki tuntuu jotenkin uudelta, niin sää kuin oma mielialakin on raikas, kesästä otettaan irrottava vuodenaika saa sadon kypsymään ja tuo mukanaan kasan kirjoja. Syksy on uutuuskirjojen aikaa, enkä tiedä parempaa yhdistelmää kuin kuulaan syyspäivän ilta, jolloin voi vetää villasukat jalkaan, ottaa kirja käteen, istahtaa sohvannurkkaan ja uppoutua johonkin ihmeelliseen maailmaan. Listasin omia uutuuskirjatärppejäni keväällä, nyt aion pohtia toisenlaista syyslukemista.

Nimittäin teemalukemista! Olen jo kauan suunnitellut Huonon, suoraan ja rumasti sanottuna paskan kirjan viikkoa blogiini. Viime viikolla istuin iltaa muutaman blogistikollegan kanssa ja sain kertakaikkisen mainioita - tai siis kammottavia - lukuvinkkejä sekä idean siitä, että tästä voisi tehdä vaikkapa haasteen. En nyt vielä mene haasteasiaan, vaikka siitäkin tässä postauksessani tulen kirjoittamaan. Sen sijaan linkitän Kirjakon huonoja kirjoja käsittelevän postauksen, joka itse asiassa ilmestyi tismalleen samana iltana, jolloin olin näitä kirjapahnanpohjimmaisia blogiseurassa miettinyt. Metkaa on tämä blogitelepatia! Huonon kirjan viikkoa suunnittelen jonnekin loka-marraskuun taitteeseen, jolloin alkaa olla pimeää ja kylmää, muttei vielä tietoakaan ensilumesta. En toki voi tietää, että tulenko lukemaan oikeasti huonoja kirjoja, sillä oletusarvoisesti kehno kirja voi yllättää iloisesti. Enkä myöskään aio lukea vain kirjallisuuskaanonissa kehnoksi määriteltyjä teoksia, vaan sellaisia, joiden uskon olevan itselleni huonoja. Se, mikä minulle on huonoa kirjallisuutta, voi olla toiselle parasta lukemista koko maailmassa. Koetan muistaa tämän.

Huonot kirjat vaativat vastapainokseen jotain ihanaa. Rakastan joulunalusaikaa ja aion joskus joulukuussa pitää Ihanan kirjan viikon. Luen silloin sellaisia kirjoja, joiden uskon tuovan minulle hyvää mieltä, ihanaa tunnetta, valoa ja iloa. Älkää säikähtäkö, en aio lukea imeliä rakkaustarinoita, koska en pidä sellaisista, mutta koetan etsiä kirjoja, joiden uskon sykähdyttävän minua hieman samaan tapaan kuin tämä japanilainen tai tämä suomalainen kirja.

Ensimmäinen teemaviikkoni saa olla Keltaisen kirjan viikko parhaaseen ruska-aikaan syyskuun puolivälin tienoilla. Viime viikolla lukemani John Irvingin Vapauttakaa karhut ja eilen uudelleenlukemani Italo Calvinon kirja (josta bloggaan varmaankin tällä viikolla) saivat minut katsomaan kotimme kirjahyllyä: meillä on useampi hyllyrivi Tammen Keltaisia kirjoja ja aion Keltaisen kirjan viikolla lukea vähintään neljä kirjaa tuosta laatukirjastosta.

Huonon kirjan viikon kohdalla mainitsin, että blogistiseurueessani meillä tuli puhetta huonon kirjan viikkoa koskevasta haasteesta. En nyt kuitenkaan tee tästä isoa tai virallista haastetta, mutta haastan kaikki halukkaat mukaan kirjalliseen teemaviikkoon. Valitse syksyn kalenteristasi yksi (tai useampi) viikko, jolloin luet temaattisesti: Pidä huonon, ihanan tai Keltaisen kirjan viikko. Tai lue yhden viikon aikana sarjakuvia, runoja, eläinkirjoja, dekkareita, kauhukirjoja, kotimaista realismia, dystopioita, tietokirjoja, satuja, kummakirjallisuutta, chicklitiä, japanilaisia, espanjalaisia, saksalaisia kirjoja tai vaikka vaikka elämäkertoja. Toivottavasti moni innostuu mukaan tällaiseen teemaviikkoon!

Palaan hetkeksi vielä huonoihin kirjoihin: otan mielelläni vastaan kehnoja lukuvinkkejä. Mitä kirjaa et suosittele kenellekään? Suosittele sitä nyt minulle!

P.S. Nenä kirjassa -blogissa on ensi viikolla E-kirja -viikko.

75 kommenttia:

  1. Minulla on ensi viikolla e-kirjaviikko, ollaan siis teemailemassa mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, huomasinkin nyt ja linkitin. :) Olen mukana e-kirjaviikossa.

      Poista
  2. Minäkin odotan syksyä, aaaah! (Ja sitä hetkeä, kun tämä loppurutistus opinnoissa päättyy ja saan aivan vapaasti heittäytyä kaunokirjallisuuden maailmaan. Oih!)

    Luin viime vuodenvaihteessa niin huonon kirjan, että se naurattaa vieläkin: Álex Rovira & Francesc Miralles: Lopullinen vastaus. (Atena 2011). Se oli niin huono, että se oli pakko lukea loppuun. Joka oli vielä huonompi, kuin olin voinut kuvitellakaan. :D Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, syksy on niin ihana! Sinulle tsemppiä opintojen loppurutitukseen. :)

      Kiitos myös kirja(epä)vinkistä. Täytyy koettaa muistaa Huonon kirjan viikolla. :D

      Poista
  3. Miten se nyt menikään: "Minä niin haluaisin pitää tästä kirjasta, mutta..."

    Tatiana de Rosnayn kirja Mokka herätti minussa ajatuksen, että mitä kaikkea sitä kustannetaankaan. Kun katsoin liepeestä kirjailijan myyntiluvut ja sen, että hän on yksi Euroopan luetuimpia kirjailijoita, muistin kullankirkkaasti sadun keisarin uusista vaatteista. Jos joku ei satua muista, niin asetan tähän ytimen: Keisari kulkee kadulla alastomana, lakeijat ja hovi kehuvat keisarin uusia vaatteita ja kun he aikansa kehuvat, rahvas lähtee mukaan ja lopulta jopa uskoo näkevänsä keisarilla uudet vaatteet! Tämä pätee kyllä aika moneen muuhunkin kirjaan kuin Mokkaan, mutta sitten voidaan aina vetää matto alta toteamalla, että maku on subjektiivinen käsite ja toisen huono voi olla toisen hyvä.

    Suosittelen sinulle Mokkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, se meni juuri noin!

      Ja Mokka tosiaan, siitä kirjoittelimmekin jo. Kirjamaku on tosiaan äärimmäisen subjektiivinen asia, mutta otan tuon Mokka-suosituksen ihan tosissani. ;)

      Poista
    2. Ja minä odotan, mitä Mo(s)kasta sanot;-)

      Poista
    3. Hmm.. Oliko Mokka kirjailijan aikaisempi tuotos, vai onko tämä mahdollisesti se uutuus, jonka tänään töissä hinnoittelin ja hyllytin? Harmillista tosiaan, jos kirjailija on kökkö, luin takakannen tästä uutuudesta ja se kuulosti teoriassa ihan hyvältä:D

      Poista
    4. Sonja, teoriassa minustakin ja siihen lankesin sekä kanteen. Elämäni hukatuimmat tunnit vietin Mok(k)an kanssa.

      Poista
  4. Paskan kirjan viikko kuullostaa niin riemastuttavalta, että oikeastaan aloin jo odottamaan mitä kirjoja tuolle viikolle valitset.

    Minua kiehtoisi hieman osallistua keltaiseen viikkoon. Tosin nuo keltaiset ovat usein niin massiivisia opuksia, ettei niitä ihan viikossa saa luettua, joten ehkä ne sitten tarvitsisivat kokonaisen teemakuukauden. Keltainen syyskuu kuullostaisi ihanalta.

    Olen listannut numerojärjestyksessä noita Keltaisen kirjaston luettuja. Salainen haave on lukea ne kaikki, mutta tiedän jo valmiiksi ettei sellainen ikinä onnistu. Ehkä pitäisi ottaa tavoitteeksi lukea vaikka kaikki naiskirjailijoiden keltaiset kirjat -tosin sitten jäisi Irvingit ja muut miessuosikit lukematta. Joka tapauksessa aion pysyä Keltaisella tiellä.

    Äkkiseltään ei tule mieleen mitään äärettömän huonoa kirjaa (paitsi eräs mummoni heikkolahjasen serkun omakustanteena julkaistu runokirja) mutta pidän asian mielessä ja palaan vinkkaamaan ehkä myöhemmin. Joskus hyvän ja huonon kirjan raja on äärettömän häilyvä, vähän niin kuin raja nerouden ja hulluuden välillä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unni, voi kun itsekin tietäisin, miten kaikkea tulen valitsemaan tuolle paskan kirjan viikolle. Koetan olla laaja-alainen ja valita myös sellaisia, jotka on yleisesti tunnustettu hyväksi kirjallisuudeksi, mutta joiden en usko toimivan omalla kohdallani. Mutta aion valita myös niitä ö-luokan roskakirjoja - jos vaan löydän!

      Keltainen tie on hyvä tie. Monet Keltaiset ovat melkoisia paksukaisia, mutta mukaan mahtuu ohuitakin (esim. Calvinon, Steinbeckin, Tabucchin teoksissa on paljon sivumäärältään pieniä). Koetan valita pari tuhtia, pari ohukaista. :)

      Ja palaa kertomaan huonojen kirjojen nimiä, jos sellaisia muistat!

      Poista
  5. Minulla on itse asiassa parhaillaan menossa eläinteemakuukausi :D En ole edes mainostanut sitä vielä, aioin vasta kuun loppuyhteenvedossa sen paljastaa. Ja ensi kuussa aloitan pitkän matkan: aion kiertää kirjamaailman 80 päivässä, ja sitten palata Jouluksi Kotiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, olinkin huomaavivani että sinulla on eläinteema. Mainio! Ja tuo kirjamaailman kiertäminen, mahtava idea sekin.

      Poista
  6. Ai niin, huonoista kirjoista vielä: en uskalla viettää kokonaista viikkoa, mutta idea on ihana, joten kunhan tässä joskus kirjastoreissulla tulee vastaan joku sopivan surkean oloinen, niin nappaanpa mukaan!

    VastaaPoista
  7. Siis *kirja*, se sopivan surkea ;)

    VastaaPoista
  8. Minulla on ollut kesken vaikka kuinka kauan ohut pieni läpyskä: Inna Patrakovan Naapurit, joka vaikuttaa ainakin vähäisen lukemisen perusteella melko surkealta. Ammoin lukemani Pancolin kirja oli myös melko paska, mutta sen olet kai lukenut. Sille on kuitenkin ilmestynyt myös jatko-osa ja voisin kuvitella, ettei se ainakaan parempi ole. Leimaan sen siis lukematta P:ksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, hyvä - tai ehkä ei - kuulla Naapureista. Olen pari kertaa pyöritellyt kirjaa käsissäni kirjastossa, mutta aina se on jäänyt lainaamatta. Mikä lie etiäinen ei-niin-hyvästä kirjasta. :) Pancolin kirja oli omasta mielestäni sellainen keskinkertainen, ei ihan p-luokkaa, mutta ei mikään sykähdyttävä elämyskäään. Jatko-osaa en aio minäkään lukea.

      Poista
  9. Mä olen itselleni niin armollinen, että useimmat todella huonot kirjat jäävät kesken tai sitten en muista niitä jälkeenpäin. Will Selfin "Suuret apinat" tulee ekana mieleen. 1 juju, jota tahkotaan ilmeisesti 600 sivua (joista itse luin jotain 150, joten...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika, minäkin olen normaalisti samalla tapaa armollinen. Mutta nyt on ihan pakko pitää tuo teemaviikko. :)

      Poista
  10. Heippa pitkästä aikaa tätäkin kautta! Juu, yksi yhteinen erittäin ällö lukukokemushan meillä oli sen Punaisen mekon kautta... uudestaan en lukisi. Piti oikein googlettaa eräs kirja, jonka luin viime kesänä, mutten muistanut edes nimeä. Pekka Manninen; Peili. Siinä on mielestäni hyvin ikävä, huono kirja. Tai no ottamatta kantaa kieleen, vain sisältö ja painostava tunnelma on jäänyt mieleeni. Tästä kirjasta löysinkin nyt bloggauksia ihan "tutuilta" ihmisiltä. Niin, siinäpä pohtimista, että oliko se huono, kun jäi kuitenkin pyörimään mieleeni pitkäksi aikaa? Ahdistava kuitenkin, ja sellainen, etten lukisi uudestaan, enkä mielelläni suosittele muille.

    Itse ole lukenut ihan tavattoman vähän kesän aikana, nyt aloitin kehutun Piiat-kirjan ja pidän kovasti.

    Täytyypä tuumailla, jos jonkinlaisen teemavikon saisin miekin aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie ite, ihanaa että tulit "kylään". :) Punainen mekko on tosiaan aika kauhea... Huh. En minäkään sitä lukisi uudestaan. Ja tuo, onko kirja mieleenjäävä kirja huono, onkin hyvä kysymys. Kyllä se voi olla - ja jokainen määrittelee itse sen, mikä on omalle kirjamielelle huono.

      Kiva, että tykkäät Piioista. Se on lajissaan kerrassaan hyvä! Ja mieti teemaviikkoa, olisi hauskaa, jos osallistuisit.

      Poista
  11. Hyppään kyytiin, tosin nyt flunssa-aivot ei tuota teemaksi kelpaavaa aihetta... Palailen siis tuonnempana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K, tervetuloa mukaan! Ja pikaista paranemista flunssaan. :)

      Poista
  12. Odotan Katja tuota paskan kirjan viikkoasi, kuulostaa hauskalta! Ihania suunnitelmia sinulla syksyksi. Suosittelen paskakirjaksi Tulitikkutyttöä. Luin sitä kirjaa muutama kymmen sivua ja se oli alusta alkaen epämiellyttävä. Ärsyttävää vielä oli, kun takakannessa paljastettiin liikaa, jolloin tarinan juju meni alusta asti pieleen. Kirja oli hieman rikkikin ja heitin sen keskeneräisenä roskiin. En ole koskaan ennen heittänyt kirjaa roskikseen, vaikka se olisi huonokuntoinen! Halusin avautua tästä nyt, en ole blogissani siitä kertonut, koska kirja oli minusta todella vastenmielinen ja huono! ):

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, paskan kirjan viikko kuulostaa minunkin mielestäni hauskalta. Tosin koetan tehdä sen sellaiseksi, etten pilkkaa kirjoja - toisen huono voi olla toiselle rakas kirja! Kiitos Tulitikkutyttö-vinkistä, täytyy googlettaa se. Mutta se on varmasti ollut huono, jos olet heittänyt kirjan roskikseenkin. Se on voimakas reaktio!

      Poista
    2. Saran tyttökirjaharrastuksen alla asuu hurja nainen;-) Etkö muista, että hän rakastaa mm. Patricia Cornwellin kirjoja.

      Mikä ihmeen Tulitikkutyttö. Eihän vain mun lapsuuden suosikkisatuni Odensen satusedältä? Sitten en killaa, että hänet heitettiin roskikseen...Ei voi olla sama, sillä se on kaikkea muuta kuin vastenmielinen.

      Poista
  13. Ihania ideoita! Itselläni on tällä hetkellä liian vähän aikaa lukea (tarkoituksella) huonoja kirjoja, mutta tulen seuraamaan p-kirjaviikkoasi innolla ;), ja esim. ihanaa tai Keltaista viikkoa voisin viettää itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos. :) Minulla on nyt paljon aikaa lukea, koska työmatka ottaa yli tunninkin suuntaansa. Mietin tosin, että ilkeänkö lukea oikeasti huonoja kirjoja bussissa. Pitänee hankkia sellaiset valekannet.

      Mieti ihanaa tai Keltaista!

      Poista
  14. Sun pitää ehdottomasti lukea David Eddingsin Reginan laulu! Se saattaa olla universumin surkein teos! Kirja, jonka henkilögallerian kaikki hahmot haluaa piestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina, kiitos vinkistä. Pitää hipsiä muuten autotalliin katsomaan, että olisiko tuo Reginan laulu ihan omassa hyllyssä. Veimme hiljattain kehnoimmat omat kirjat autotalliin ja mies luki joskus 15 vuotta sitten paljon Eddingsiä.

      Poista
  15. Teemaviikko on kyllä ihana idea. Pitänee lähteä mukaan itsekin, kunhan keksin sopivan teeman. :)

    Odotan myös mielenkiinnolla tuota paskan kirjan viikkoa. En nyt tiedä onko tämä kirja varsinaisesti huono, mutta itselleni on jäänyt ikävänä lukukokemuksena mieleen. Kyseessä on siis lukiossa väkisin läpi kahlattu klassikko, William Goldingin Kärpästen herra. En tiedä muuttaisiko uusintaluku mielipidettä, mutta silloin olin kaikkea muuta kuin ihastunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuutar, kiva jos lähdet mukaan! Teema on toivottavasti helppo keksiä, koska kaikki käy. :)

      Kärpästen herra on niitä kirjoja, jotka ovat toiselle huonoja ja toiselle mestariteoksia. Minä muistan pitäneeni kirjasta, mutta olen kuullut ihan päinvastaista muiltakin.

      Poista
  16. Minäkin pidän syksystä, mutta tänä vuonna olen yllätyksekseni todennut, etten (enää?) pidä loppukesästä. Tai ehkä se on vain tänä vuonna. En tiedä, mutta vaikka olen aina arponut, onko alku- vai loppukesä ihanampi, nyt vain muistelen kaiholla intoani muutama kuukausi sitten luonnon herätessä eloon ja vertaan sitä tähän matalan valon ja kuolevan luonnon aikaan, kun ilmassakin leijuu makean mädäntyvä haju... En tiedä, mikä minua nyt vaivaa. :D Mutta se kirpeämpi ja syksympi ilma on taas tosi jees, ja kaikki silloin alkavat suuret suunnitelmat ja elämänmuutokset. <3

    Tykkään aina haasteista ja teemalukemisesta, joten yritän kehittää jotakin omaankin blogiini. Huonoja kirjoja en halua ehdoin tahdoin lukea enkä sellaisia edes julkisesti nimetä, mutta yksityisesti voisin antaa pari vinkkiä. ;)

    Varasin pari päivää sitten kirjastosta Eeva Tikan kaksi ensimmäistä romaania, joita en ole aiemmin lukenut ja joilla ajattelin aloittaa parin vuoden Tikka-projektin, eli lukea koko hänen tuotantonsa (pitkälti uudelleen) läpi. Ainakin yksi teemaviikkoni voisi olla siis Eeva Tikka -aiheinen. Paria kirjaa enempää en yleensä viikossa ehdikään lukea. :)

    Ihana idea ja ihana kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, voi, niin oma mieli voi muuttua vuodenaikojen mukaan. Olen aina ollut samalla tapaa vuodenaikasensitiivinen kuin sinäkin. Minulle tosin kevät on aina ollut se vaikein aika enkä periaatteessa nytkään ole suuri kevään ystävä, mutta parina edellisvuonna olen huomannut nauttivani keväästä. Mutta tämä makea, ehkä tosiaan mädäntyväkin haju, ylikypsät omenat, multa ja kuivuvat lehdet, saavat minut runolliseksi. Tämä on minun "Englanti-vuodenaikaani".

      Ihanaa, jos mietit viikkoteemaa omaan blogiisi. Keksit varmasti hyvin sellaisen! Ja kerro ihmeessä nuo huonot kirjat joskus toisaalla.

      Poista
  17. Hui...mikä idea teemaviikoksi. Paska kirja. Olisihan noita suosituksia moniakin, mutta en uskalla sanoa mitään. Siksi ehkä, että kokisin maailmaakaatavana sen, että joku suosittelisi omaa tuotantoani paskan kirjan lukemistoksi :D Värikästä syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, en tiedä mikä pieni ilkeys minuun iski, mutta olen jo aika kauan pohtinut tällaista viikkoa. :D Sinun kirjasi eivät päädy tuolle minun teemaviikolleni, älä siis huoli! :)

      Poista
  18. Suosittelen (tai siis en :) luettavaksi G. P. Taylorin Varjonmanaajaa. Kyseinen nuorille suunnattu fantasiakirja on surkea esitys, ja paskan fiiliksen täydentää se, että homma jää ihan kesken eikä sarjan muita osia ole ainakaan suomeksi saatavilla, en ole ottanut selvää onko olemassakaan. :)

    Liinan mainitsema Reginan laulu on myös hyvä ehdokas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, Varjonmanaajan nimikin on mielestäni aika kuvaava... Tai sitten tuo Reginan laulu. Mahtavaa, että näitä nimiä alkaa tippua.

      Poista
  19. Heh, olisi hulvatonta jos lukisit Kathy Ackerin Pussy, merirosvokuningattaren. x)

    VastaaPoista
  20. Hauska idea :) Heti tulee mieleen parikin paska kirja -kategoriaan sopivaa teosta, mutta kun toisaalta ymmärrän niiden kirjalliset ansiot mutta eivät vain ole minun kakkupalojani. Jätän siis nimeämättä ainakin tässä vaiheessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, minua alkoi heti kiinnostaa, että mitä huonoja kirjoja sinulla on mielessä. :)

      Poista
  21. Mä vedän urheasti tämän vuoden loppuun eurooppalaisia kirjoja. Huh! Taitaa jäädä maita vielä parille seuraavallekin vuodelle.

    Keltainen kirjasto on ihana, samoin Otavan kirjasto. Ja aivan paras on WSOY:n Aikamme kertojia, joka ei ole tuottanut vielä pettymyksiä. Voisin olla mukana keltaisessa, jos sen jälkeen tulee myös Otavan vuoro =D

    Mä olen kirjoittanut paskoista kirjoista aika monta kertaa. Joku oli tullut blogiini hakusanoilla huono kirja blogi. Itse testasin niin, että laitoin huono kirjablogi ja tulos oli 3 kärkisijaa =D Onneksi googlen hakutulos oli vähän hassu, siellä oli myös hyviä kirjoja ja tietenkään kyseessä ei ollut se, että mun kirjoitukset olisivat niin huonoja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., minäkin olen koettanut lukea paljon eurooppalaisia kirjoja, mutta joitakin maita vain jää... :)

      WSOY:n Aikamme kertojia on minunkin mielestäni loistava "kirjasto", ja Keltainen ja "Sininen" ovat jo vakiinnuttaneet asemansa. Tule mukaan Keltaiseen, kyllä minä voisin Sinistäkin lukea vaikka useammankin viikon.

      Huono kirja blogi - onkohan joku etsinyt huonoja kirjoja?

      Poista
  22. Ihanat teemaviikot suunnitteilla. Täytyy katsoa, keksinkö itsekin jotain vai osallistunko jotenkin näistä vai molempia.

    Viihdyttävin huono kirja jonka olen lukenut on John Grayn ihmissuhdeopas Mars ja Venus vuoteessa. Luin sen ihan sen takia, että ajattelin sen olevan huvittavalla tavalla huonon, enkä joutunut pettymään. Toki, jos uskoo Mars ja Venus -ajatteluun, kirja ei varmaan tunnu niin huonolta, mutta itse en usko. Lisäksi kirja oli minusta todella kornisti kirjoitettu.

    Syksy on ihanaa aikaa. Toivon oikein kirpeää, ruskaisaa ja kuulasta syksyä, ja myös kirjaisaa - itselleni ja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos! Olisin iloinen, jos osallistuisit jollain teemalla. :)

      Viihyttävä huono kirja on muuten aika hyvä määre! Huono kirja voi viihdyttää - aivan kuten hyvä voi pitkästyttää vai jopa työntää pois. Mars- ja Venus -ajattelu on kyllä - no - toiselta planeetalta!

      Toivotaan tuota ihanaa kirpeänkuulasta ja kirjarikasta syksyä!

      Poista
  23. Tämäpäs kuulostaa hauskalta ja erilaiselta sinun blogissasi, jossa vallitsee harmoania ja esteettinen vaaleus. Hauska nähdä, mitä kirjoja viikoille nouseekaan.

    Minulla on tuloillaan teemojen syksy, joskin rennonletkeällä otteella mennään. Viikko tuntuu niin lyhyeltä ajalta, että ajattelin ottaa monen muun tapaan kuukauden tai kahdenkin mittaisia jaksoja. Luvassa on novelleja ja lyhytproosaa, nuortenkirjoja ja sitten toivottavasti myös meneillään olevien haasteiden kirjoja.

    Minä pidän tästä ajasta! Eilen aloittelin aiheesta postausta ja kirjoitin, miten tämä aika on aina kuin uuden vuoden alku. Ja loppukesän illat, ne ovat taianomaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, hauskaa, että tämä tuntuu mukavalta vaihtelulta. Blogin on tosiaan vaalea ja ehkä aika harmoninen, sopivasti erilainen kuin mitä itse olen. :)

      Rennonletkeä ote tuntuu hyvältä! Minä otan näitä viikkoteemoja, mutta luen esimerkiksi Keltaista kirjastoa varmasti muulloinkin. Koetan kuitenkin aika yhden viikon ajan keskittyä vain tiettyyn teemaan.

      Minäkin pidän tästä vuodenajasta. Olen samaa mieltä, että tässä ajassa on aina jotain uutta!

      Poista
  24. Ihana omppukuva! Itselleni ei ainakaan tällä hetkellä tule mieleen mitään tosi huonoja lukukokemuksia,mutta kyllä sellaisiakin on ollut.

    Mukavaa alkavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yaelian, kiitos. Ne huonot lukukokemukset eivät ehkä usein jää mieleen - ja voi olla ihan hyväkin niin. :)

      Kiitos samoin sinne, ihanaa loppukesää ja alkusyksyä!

      Poista
  25. Luin juuri huonointa kirjaa, jota olen koskaan lukenut - en päässyt kovin pitkälle sen kanssa. Olen äimänä, että tällaisia oikeasti julkaistaan, siinä oli pielessä niin monta asiaa. Kyseessä taisikin olla omakustannetyyppinen pienkustantamo. Mutta en halua kertoa siitä enempää julkisesti, kuiskaan joskus. Sen verran voin vinkata, että on kuulemma julkaistu ensin e-kirjana. Toivottavasti se ei tarkoita sitä, että kun e-kirjana julkaisu on helpompaa ja edullisempaa kuin painetun, niin tasokin on sitten mitä sattuu, julkaisukynnys on matalampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, voi, tuo sinun lukemasi kuulostaa todella huonolta. Koetan välttää sitä! En ainakaan ole lukenut mitään, joka olisi julkaistu ensin e-kirjana. Kaikki kunnia e-kirjoille, kuitenkin, mutta jos teos julkaistaan ensin vain e-kirjana, niin on sen julkaisukynnys ainakin matalampi.

      Poista
  26. Piti oikeastaan sanoa, että laitoinpa minäkin sinulle tunnustuksen blogissani. Laadukkaiden tekstien puolesta! http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  27. Mulla on pari tosi ihanaa kirjaa sinulle vinkiksi sitten joulunodotukseen♥
    tosi kökkö kirjakin on tullut vastaan...mutta ehkäpä joku tykkää niistä en kehtaa sanoa...
    kaunista syksyä sinulle Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, vinkkaa sitten niistä ihanista, jooko? Niitäkin vinkkejä otan ilolla vastaan. Ja huonoista kerro vaikka toisaalla, olen heti utelias.

      Suloista syksyä sinulle!

      Poista
  28. Hauskoja ideoita! Itse en kyllä ihan heti aio paskoja kirjoja lukemaan... toisaalta houkutteleva idea, mutta välillä niihin törmää ihan muutenkin ja silloin on ilo kaukana. Itselle ensimmäisenä mieleen tulee Chun Shu Beijing Beibi kirja, josta itse en innostunut tai Vampyyripäiväkirjojen eka osa tai siis luin vain sen ekan ja se riitti. Mutta monet muut ovat niistä pitäneet, joten... mitään en voi luvata. Jos muita tulee mieleen, yritän tulla heittelemään nimiä tännekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos noista vinkeistä ja tule toki uudestaankin heittelemään nimiä. Minä olen lukenut oikeastaan vain (minulle) hyvää tai keskinkertaista kirjallisuutta, suoranaisia huonoja vähän. Siksi päätin "kohentaa" hieman sitäkin asiaa. :)

      Poista
    2. Haha, luin Beijing Beibin 14- tai 15-vuotiaana ja olin ekoista sivuista lähtien täysin koukussa :D Tässä taas huomaa sen, että toisen huono on toisen lemppari! Mahtava tämä paskojen kirjojen viikko-idea :)

      Kuvailet syksyä aivan ihanasti postauksesi alussa. Huomaan pitäväni syksystä nykyään jopa enemmän kuin kesästä kumma kyllä. Aloin jo pari viikkoa sitten sytyttää kynttilöitä joka ilta, niin kotoisaa!

      Poista
  29. Hei, odotan suurella mielenkiinnolla tähän postaukseen jatkoa! Niitä huonoja romaaneja tulee vastaan hyvin usein (Minä luen siis aivan liikaa nk. viihdekirjallisuutta) enkä edes kaikkien teosten nimiä muista, jätän vain ne yksinkertaisesti kesken ja palautan kirjastoon samantien. Mutta yksi nimi tuli heti mieleen, tohdin sen ehkä tässäkin mainita- "Katariina Souri: Pillerinpyörittäjä". Odotin kirjalta paljon enemmän, kun yleensä pidän suomalaisten naiskirjailijoiden teoksista. Oli todella outo kirja (kauniisti sanoen).

    Nauroin muuten ääneen kun tässä ketjussa mainittiin nuo kuuluisat Mars ja Venus-kirjat..multa taitaa löytyä ne kaikki. Sopivat muuten loistavasti päivän teeman!Puolustuksekseni voin kertoa että kaikki osat on ostettu ennen naimisiinmenoa enkä enää allekirjoita kirjan teesejä. onneksi kaikki miehet eivät ole Marsista;-)

    Mukavaa päivää Katja ja inspiroivia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MFM, viihdekirjallisuudessakin on varmasti hyviä ja huonoja. Jos niitä lukee paljon, erottaa varmasti jyvät akanoista. :) Keskenjättämisen taito on hyvä, se ei ole ollenkaan helppoa.

      On tosiaan ihanaa, etteivät kaikki miehet ole Marsista. :)

      Poista
  30. Tässä muutamia mun inhokkeja. Tosin moni muu on niistä kovasti pitänyt...

    http://ootaluenekaloppuun.blogspot.fi/search/label/2%20t%C3%A4hte%C3%A4

    Tuohon teemaideaan voisin syttyä, tosin luen niin vähän viikossa (paitsi jos on hyvä viikko) ettei siitä oikein teemaa saa kasattua. mutta teemakuukausikin voisi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anni.M., kiitos linkistä! Tulenkin pian katsomaan, mitkä kaikki ovat inhokkejasi. Ja aina on niin, että joku toinen tykkää, joku toinen taas inhoaa. Lukumaailman rikkautta sekin! :)

      Poista
  31. Itse kirjoitin pikkuisen kiltimmällä otsikolla omasta inhokistani taannoin:
    http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi/2012/05/traumaattisia-kirjoja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, kiitos linkistä. Traumaattiset kirjat jättävät varmasti pitemmän jäljen kuin "vain huonot" kirjat.

      Poista
  32. Onpa hauska paskakirjaidea!

    Kiti Kokkosen Terveisin Karo voisi olla huonon kirjan suosituslistalla! En vaan ymmärrä näitä sähköpostiromaaneja. Eikä tuosta kirjasta ole oikein muutakaan hyvää sanottavaa.

    Ihanin kirja / hyvän mielen kirja -suositusta joutuukin miettimään vähän pidempään. Vaikea valinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie on kevyt, kiitos. Paskakirjat voivat piristää syksyä - tai sitten ne masentavat, saa nähdä! Kiitos myös vinkistä Kokkosen kirjan suhteen.

      Jos keksit hyvän mielen kirjoja, niin tule kertomaan. :)

      Poista
  33. Paskojen kirjojen teemaviikko on kyllä kerrassaan mainio idea! :D Odotan jo innolla, mitkä kirjat lopulta päädyt lukemaan ja mitä mieltä niistä olet. Kuten toisaalla jo olikin puhetta, Coelho kuuluisi ehdottomasti paskojen kirjojen viikon lukemistoon. :D Lisäksi voisin suositella sinulle Virpi Hämeen-Anttilan kirjaa Muistan sinut Amanda. Itseltäni kirja jäi kesken, ja Keskisuomalaisen arviossakin kirjaa luonnehditaan lähinnä puuduttavaksi. (Anteeksi kaikki V. Hämeen-Anttila -fanit, toisen huono voi todellakin olla toisen hyvä, ja varmasti on niitäkin joiden suursuosikkeja Hämeen-Anttila on!) Itse asiassa olisin todella kiinnostunut kuulemaan mielipiteesi kyseisestä kirjasta!

    Teemalukeminen on tosi mukavaa, ja se tuntuu olevan kirjablogeissa tänä vuonna melkeinpä "trendinä". Aiheesta oli puhetta täällä meilläkin päin hiljattain, kun kirjabloggaajakollegan kanssa istuttiin kahvikupin äärellä pari viikkoa sitten. :) Keskustelusta inspiroituneena olen ajatellut pitää blogissani nyt lähiviikkoina teemaviikon, jonka aiheena on "jäähyväiset kesälle". :) Toista teemaviikkoa olen kaavaillut myös syys-lokakuulle ja nimenomaan blogitekstien suhteen, olen ajatellut pitää Murakami-viikon ja blogata pötköön neljästä jo luetusta mutta vielä bloggaamattomasta Murakamin teoksesta (juoksukirja, lammaskirja, Sputnik ja uusintakierroksella ollut NW). Ja nyt innostuin tuosta Keltaisen kirjan viikosta, eli mukana ollaan! :) Ja kuten aiemmin (taas toisaalla) onkin tainnut olla puhetta, haluaisin jossain kohtaa keskittyä lukemaan Antti Tuuria ja Sirpa Kähköstä enemmänkin pötköön. Kummankin tuotannosta riittäisi luettavaa vaikka teemakuukauden ajaksi. <3

    Niin, ja Minnan ja/tai Karoliinan ajatus Tikka-syksystä on ihana, siinäkin olen innoissani mukana. Eeva Tikka on upea! <3
    (Tulipas pitkä ja laverteleva kommentti, hups! :D)

    VastaaPoista
  34. Loistava idea. Mä en vaan voi osallistua mihinkään teemaan, kun tuntuu, etten saa luetuksi taas mitään...siis en ehdi. Tai voisin osallistua ehkä johonkin aforismitempaukseen tai jopa runoihin. Niitä voisin ennättää lukea useamman viikon aikana :) Ja huonoja kirjoja on halua lukea ollenkaan, kun tuntuu, että sen vähän mitä luen, pitää olla tosi hyvää.

    VastaaPoista
  35. Riemastuttavia ideoita:) Teemaviikko olisi hauska toteuttaa, mutta millä tavalla, se jääköön vielä mietintämyssyn alle. Lastenkirjallisuuden lukumaratonin aion pitää jossain vaiheessa syksyllä, muuten varmaankin yritän haastetta jos toistakin päästä täydentämään. Mutta teemaviikko sopisi sekaan sekin.

    Perhetuttuni on voittanut kaksi kertaa Suomen huonoimman kirjailijan tittelin. En ole uskaltautunut lukemaan hänen teoksiaan, koska välillä pelkät keskustelutkin hänen kanssaan ovat absurdeja:D

    VastaaPoista
  36. Voi ei, minusta tuntuu että aina kun haluan lukea jotain erityisen ihanaa,saan maailman ylihilseen menevimmät ja huonoimmat kirjat...joten listasta tulisi toooosi pitkä.
    Siksi pysyttelin takuuvarmoissa murhakirjoissa, juuri hain postista John Verdonin jatko osan Sokkoleikki, eka osa tosi hyvä ja Tommy Tabermannin uusimman Niitylle minä sinut veisin ja heti piti tirauttaa pari kyyneltä kun luin 70-luvun tuotantoa...

    VastaaPoista
  37. Coelhon kirjat aiheuttavat puistatusta ja lievää kuvotusta, joten ne menisivät heti ensimmäiseksi paskakirjalistalle. Miksei myös Dan Brownin tuotanto, tosin olen vaivoin lukenut Da Vinci-koodin loppuun, muihin en ole koskenut, mutta tuskin sieltä iloisia yllätyksiä putkahtaisi. Carlos Ruiz Zafonia voisin harkita listalle.

    Hmmm...Joskus joku turhan paatoksellinen kirja tai kliseemäinen ihmiskuvaus on saanut haukkomaan henkeä, ja nauramaan, ja silloin on pakko jopa jatkaa paskan kirjan lukemista. Valitettavasti vaan ne kirjat eivät ole jättäneet suurta muistijälkeä, jotta voisin listata niitä. Tai sitten mä en muista, koska nolottaa, että tykkäsin lukea niitä vaikka olivat surkeita.

    Kirjasyksyä odotellessa, Sanna.

    VastaaPoista
  38. Ah, niin aloin odottaa raporttia lukemistasi huonoista kirjoista ! Saitkin monta hyvää vinkkiä, mielenkiinnolla odotan, että mihin päädyt ! :D

    VastaaPoista
  39. Ai, en näköjään tullutkaan aikaisemmin kommentoineeksi tähän. Mutta nyt siis kommentoinnin tarkoitus oli tulla linkkaamaan kirja, joka takavuosina päätettiin bookcrossing-porukalla karmeimmaksi kirjaksi ikinä: http://www.bookcrossing.com/journal/5812893/ Vanhoista Harlequin-tyylisistä kirjoista voi siis sinullekin löytyä ihan mitä tahansa.... Oman henk.koht.-inhokkilistani kärkipäässä taitaa olla myös Coelho, Hamlet ja Dickensin Kaksi kaupunkia. Pitäis varmaan itsekin pitää huonojen kirjojen viikko...

    VastaaPoista