tiistai 10. huhtikuuta 2012

Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset

Peter Høeg: Norsunhoitajien lapset
Kustantaja: Tammi 2011, Keltainen kirjasto
Alkuteos: Elefantpassernes Børn 2010
Kansi: Timo Mänttäri
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Ulkomainen romaani, Tanska
Sivuja: 512

Ennen kuin aloitan, minun on kysyttävä sinulta yhtä asiaa. Kysyn, muistatko omasta elämästäsi tiettyjä hetkiä, joina olet ollut onnellinen. Et vain tosi iloinen. Et vain tosi tyytyväinen. Vaan niin onnellinen, että kaikki oli sinä hetkenä totaalisen ja täysin sataprosenttisen täydellistä.
Ellet muista yhden yhtäkään sellaista hetkeä, se ei ole ihan hyvä juttu, mutta siinä tapauksessa on sitäkin tärkeämpää, että saan tämän selitettyä sinulle kunnolla.
Jos muistat yhden ainoankin sellaisen hetken, tai vielä parempi, useita, pyydän sinua ajattelemaan niitä. Se on tärkeää. Sillä juuri niinä hetkinä ovi raottuu.


Neljätoistavuotias Petrus, tuttavien kesken Peter, on kuvitellut, että hänellä oli onnellinen lapsuus. Hänhän on saanut asua Finøn saarella, joka on Tanskan Gran Canaria tai peräti La Gomera, pappilassa, jossa on kaksitoista huonetta sekä puiston kokoinen puutarha. Suuren perheen - äiti, isä, sisko ja veli, isovanhemmat, isomummo ja vielä koirakin - ympäröimänä Peterin elämän pitäisi olla turvattua eikä hänellä näyttäisi olevan syytä tyytymättömyyteen, vaikka onkin luokkansa toiseksi lyhin oppilas. Kaikki kuitenkin muuttuu hankalaksi, kun Peterin vanhemmat katoavat ja muutenkin moni asia tuntuu olevan oudolla tolalla: vaikka Peterin perheelle Jeesus on tie, niin silti Peterin isä arvostaa Maseratia ja äiti minkkiturkkia. Peterin vanhemmat eivät katoa suinkaan ensimmäistä kertaa ja kaiken kukkuraksi heidän katoamisensa kiinnostaa myös poliisia, rikollisia, uskonnollisten liikkeiden johtajia sekä lastensuojeluviranomaisia. Peterin isosisko Tilte on sitä mieltä, ettei ongelmia ole olemassakaan, on ainoastaan kiinnostavia haasteita. Näitä haasteita riittää matkalla, jonka aikana kirjava ihmisjoukko yrittää löytää Peterin vanhemmat.

Peter Høegin romaani Norsunhoitajien lapset (2010) on hurja, hilpeä ja koskettavakin matka erään perheen sisäisiin jännitteisiin, tanskalaisen yhteiskunnan holhoavaan ilmapiiriin, uskonnollisiin liikkeisiin sekä ennen kaikkea ihmisen oikeuteen saada elää onnellinen lapsuus. Teos on sekä veijariromaani että fundamentalismia vakavasti pohtiva teos, jossa kaikki kerrotaan Peterin näkökulmasta. Paikat ja ihmiset vaihtuvat, kun Peter etsii sitä ovea, joka avautuu vapauteen. Mutta mitä tekemistä norsunhoitajilla on kaiken kanssa?

- He ovat norsunhoitajia, se juuri on isän ja äidin ongelma, he ovat norsunhoitajia tietämättä sitä itse.
Me kaikki ymmärrämme, mitä hän tarkoittaa. Hän tarkoittaa, että äidillä ja isällä on sisällään jotain, mikä on paljon suurempaa kuin he itse ja mitä he eivät pysty hallitsemaan, ja nyt me lapset näemme sen ensimmäisen kerran. --


Niin, Norsunhoitajien lapsissa ei ole elefantteja. Sen sijaan siinä on paljon ihmisen sisäisiä norsuja: Peterin vanhemmat ovat norsunhoitajia, koska heidän elämäänsä ohjailee heidän sisäinen eläimensä - liian suureksi kasvanut uskonto, aate tai peräti fundamentalismi - eikä ihminen itse. Peterin vanhemmat hoitavat enemmän omia aatteitaan tai pyrkimyksiään kuin omia lapsiaan, vaikka juuri lapset sitä huolenpitoa kaipaisivat. Se on koko romaanin punainen lanka, vaikka Høegin kerronnassa riittää vauhtia ja juonenkäänteitä enemmän kuin monessa seikkailu-, poika- tai jännityskirjassa konsanaan.

Romaanin tarina on suorastaan villi. Peterin, Tilte-siskon sekä monen muun poukkoilu ympäri Tanskaa on kuin hurja karusellimatka. Pintatasoltaan Norsunhoitajien lapset on veijaritarina ja jännityskertomus, se on kuvaus lapsuudesta, yksinäisyydestä, pettymyksistä ja sisaruudesta. Norsunhoitajien lapsi on siitä metka kirja, että siinä on aivan liikaa rönsyjä ja liikaa sivuja, mutta silti tuota kaiken paljoutta lukee nauttien. Høeg saa tarinan rullaamaan niin, että vaikkei lukija - ainakaan minä - usko tarinan käänteisiin, hän uskoo vilpittömästi kaikkeen mitä Peter kertoo; hän uskoo Peteriin, vaikka tietää tämän luettelevan omiaan. Yksinäinen lapsi kun liioittelee ja hyvänä jutunkertojana hän osaa peilata yksinäisyyttään mitä ihmeellisimpiä sattumia vasten.

Pohjimmiltaan Norsunhoitajien lapset on täynnä symboliikkaa. Toisinaan Høegin yhteiskuntakritiikki osuu, toisinaan ei, useimmiten tilanne on sekä-että: romaanin terävin kärki koettelee tanskalaista hyvinvointiyhteiskuntaa sekä uskontoa. Pohjoismaisten lukijoiden on varmasti hyvin helppoa ymmärtää, etteivät tanskalaisen hyvinvointiyhteiskunnan antimet jakaudu tasaisesti, koska tilanne täällä Suomessa on varmasti sama. Vaikka jokaisella on periaatteellisella tasolla samat mahdollisuudet, niin toisen baguettessa on paremmat täytteet kuin kaverilla. Yhteiskunnan ja tanskalaisen täytetyn voileivän vertaaminen on melko yksinkertaista eikä kovin yllättävää ja vastaavia vertauksia Høeg viljelee melko paljon. Hän ei kuitenkaan onneksi jumitu saarnaamaan, vaan antaa Peterin perheen tarinan rullata omalla painollaan. Sen vuoksi kirja on raikas ja yllätyksiä täynnä.

Koska Høeg on niin ihailtavan taitava kirjailija, hän saa sidottua kaikkien rönsyjensä langanpäät yhteen. Vaikka kesken lukemisen olin paikoin uupua tarinan ihmeellisiin käänteisiin, en voinut olla jatkamatta, suorastaan ahmimatta kirjaa eteen päin. Kuin kirjaa kuin mitäkin lukuromaania, vaikka Høegin teos on kaikkea  muuta kiitos moniulotteisuutensa. Norsunhoitajien lapset on tarinavetoinen romaani, jonka hurjien juonenkäänteiden alla kulkee sisempi, puhutteleva taso. Kaiken huipuksi Norsunhoitajien lapset on kaunis ja surullinen kirja, joka kuitenkin tekee onnelliseksi. Ainakin minua hymyilyttää edelleen - ja pökeryttääkin vähän.

Itselleni lukukokemuksessa parastaa taitaa kuitenkin olla se, että olen reilun viikon kuluttua kaupungissa, jota Høeg ironisesti kuvailee paikaksi, joka on globaali hengellinen keskus ja jonka henkinen keskus on Kongens Nytorv. Pääsen kaupunkiin, jossa turistit eivät huhtikuussa tiedä pukeutuako kaupunkikävelylle bikineissä vaiko lentäjänhaalareissa. Ehkä kevättakki ja -mieli riittää!

****

Norsunhoitajien lapset ovat tulleet tutuiksi myös Ilselle ja Arjalle.

34 kommenttia:

  1. Voi että, onnellisen olon jättävä kirja ei kuulosta lainkaan hassummalta! Hoegia en ole aikaisemmin lukenut, mutta voisin kyllä, tätä ja Lumen tajua kun on niin paljon kehuttu.

    (vaikka olen ihan vähän pettynyt, että tässä ei ole norsuja ;)

    Kööpenhamina on hauska kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei tosiaankaan ole lainkaan hassumpi teos. Kirja on kaiken vauhdikkuutensa alla periaatteessa vakava ja surullinen, mutta silti siitä jää hymy huulille.

      Lumen taju on kyllä hieno.

      Ja Köpis niin ihana. Matkakuume alkaa jo nousta. :)

      Poista
  2. Norsunhoitajien lapset alkoi kiinnostaa luettuani arvostelusi! Kirjastossa pidin jo kerran kädessä kirjaa, mutta jätin sen lainaamatta takakansitekstin takia (ja yli 500 sivumäärän takia vaikka ei sivumäärä yleensä ole este). Hoegin aiemmista olen lukenut Lumen tajun ja Hiljaisen tytön, joista ekasta pidin, mutta toisesta ei ole oikein jäänyt selkeää mielikuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Takakansiteksti ei houkutellut minuakaan, vaan Ilselän Minnan blogiarvio houkutti. Onneksi. Tästä ei tule varmaankaan kirjavuoteni suursuosikkia, mutta hieno kirja tämä on. Minäkin pidin Lumen tajusta, mutta muut lukemani Hoegin teokset ovat jääneet vieraiksi. Norsunhoitajien lapset palautti uskoni kirjailijaan.

      Poista
  3. Minäkään en ole Hoegia aiemmin lukenut, mutta tämä vaikuttaa kiinnostavalta. Kööpenhaminakin on ihana kaupunki, itse olen toistaiseksi ehtinyt sinne vasta kahdelle pikapyrähdykselle mutta tykkään kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, suosittelen tätä sekä ennen kaikkea Lumen tajua. Minäkin olen käynyt Kööpenhaminassa vain kerran (lisäksi yöpynyt pari kertaa muualla Tanskassa läpikulkumatkalla ollessani), mutta ihastuin kaupunkiin niin, että nyt sinne on pakko päästä uudelleen.

      Poista
  4. Lukulistalle päätyi tämä - Hoegin kirjoja en ole lukenut moneen vuoteen, mutta tästä voisi taas aloittaa.

    VastaaPoista
  5. Peter Høegin Lumen taju oli minulle unohtumaton kokemus, mutta sen sijaan järkyttävän kallis ja paksu tiiliskivi Hiljainen tyttö jäi lukematta. Viimeksi mainitussa Høeg selvästi pyrki uudeksti Grassiksi siihen yltämättä. Annoin kirjan pois...

    Høogissa on potentiaalia, mutta miten hän sen käyttää, on arvoitus. Ilmeisesti hän on tässä lukemassasi onnistunut, vaikka minua nyt kaikki rönsyily ja ihmeelliset käänteet puuduttavatkin.

    Aihe on muuten aivan loistava!!!

    Oi, minäkin voisin lähteä Odenseen tai vaikka Göttingeniin. Pääsiäisenä rakensimme Merin kanssa yhteistä reittiä Füsseniin ja Salzburgiin, mutta ehdottomasti Göttingen kuvioissa. Ihanaa, että aikuinen tytär haluaa lähteä verestämään vielä vanhojen matkojen muistoja. Tanskasta olen aina vain ajanut lujaa läpi, paitsi Odensen kohdalla. Huhtikuu on juuri oikea reissukuukausi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Lumen taju oli minullekin ihan valtavan suuri kokemus. Nyt kirjan lukemisesta on aikaa liki 20 vuotta. Toisaalta haluaisin lukea kirjan uudelleen, toisaalta pelkään sitä. :) Hiljainen tyttö jäi minullakin kesken, mutta tämä Norsunhoitajien lapset on toista maata.

      Tiedätkö, kirja muisuttaa minua John Irvingistä.

      Ihana kuulla sinun ja Merin matkahaaveista. Minä olen yöpynyt pari kertaa Tanskassa (Koldingin ja Slagelsen lähellä) ajomatkalla muualle Eurooppaan. Göttingenin vain ohitimme, mutta siellä olisi mielenkiintoista vierailla osin siksikin, että muinainen kirjeystäväni opiskeli kaupungissa.

      Poista
  6. Kirjailijalta on hyllyssä Hiljainen tyttö. Toistaiseksi on jäänyt lukematta, mutta tämä sinun postauksesi innosti tarttumaan siihen.

    Voi, kunpa pääsisi matkalle.... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, minä en saanut luettua Hiljaista tyttöä. Lue sinä se ja kirjoita blogiarvio. <3

      Poista
    2. Hiljainen tyttö oli minulle Tärkeä kirja, yksi merkityksellisimmistä koskaan lukemistani, ja niitä on paljon!

      Poista
  7. En tiennyt entuudestaan tästä kirjasta mitään muuta kuin kirjan sekä kirjalijan nimen ja kuvittelin norsunhoitajista päätellen tämän sijoittuvan sirkusmaailmaan (nimiharha juontuu varmaankin Vettä elefanteille -kirjasta) :D Mutta vaikkei tämä sijoitukaan sirkukseen tai sisällä oikeita norsuja, niin kuulostaa silti mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kuvittelin ensin, että tämä sijoittuu sirkumaailmaan ja Keltaisen kirjaston vuoksi loin mielleyhtymän John Irvingin Sirkuksen pojasta (joka on Irvingin heikoimpia teoksia). Onneksi tämä on ihan erilainen - mielenkiintoinen ilman oikeaa sirkustakin!

      Poista
  8. Tämän nuoren kirjailijan aikaisemmat, paitsi Hiljainen tyttö ja tämä nyt esittelemäsi, olen lukenenut ja kovasti tykännyt. Varsinkin Lumen taju oli kiehtova. Myös Nainen ja apina oli mielenkiintoinen lukuelämys. Täytyypä katsoa, löytyykö näitä kahta viimeistä luettavaksi. Kiva kun kirjoitit tästä tanskalaisesta Peteristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, Peter Hoed on kiinnostava ja lahjakas, joskin ehkä hivenen epätasainen kirjailija. Suosittelen kyllä tätä, kirjassa on vauhdikkaan tarinan alla vakavia teemoja uskonnosta lastensuojeluun. Minä pidin kovasti.

      Poista
  9. Hoeg on yksi lempikirjailijoitani. Tämä uusin on vielä lukematta, mutta odottaa jo kirjastosta lainattuna. Vähän jännittää, koska edellisessä, Hiljaisessa tytössä, en vaan jotenkin pysynyt kärryillä. Arviosi kyllä lupaa ihan hyvää...
    Suosikkini Hoegin teoksista on Rajatapaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Merenhuiske. Voin suositella Norsunhoitajien lapsia ja Hoegin kirjojen ystävänä sinulla on hyvää vertailupohjaa. Hiljainen tyttö oli minulle liian vaikea tai "vääränlainen". Rajatapauksia en olekaan lukenut.

      Poista
  10. Hei Katja, en ole lukenut Hoegilta vielä mitään ja tämä kirja alkoi todella houkuttelemaan, kun luin arviosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, lue myös Lumen taju! Se on tajuttoman hyvä;-)

      Poista
    2. Sara, suosittelen samaa kirjaa kuin Leena. Lumen taju on hieno ja uskoisin sen olevan paras ensimmäiseksi Hoegin kirjaksi.

      Poista
  11. Mikä lainaus! Jo pelkästään tuon takia haluan lukea kirjan.

    VastaaPoista
  12. No voi, tuo kirja on ollut käsissäni monta kertaa kirjastossa, ei ole vain lähtenyt mukaan. Seuraavalla kerralla lähtee ;)
    Pääsiäislukemistossa Linda Olssonin Kaikki hyvä sinussa... En tiedä, mielestäni meni jo hiukan "bestsellerin" makuiseksi. Voiko niin sanoa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla, mitä pidät tästä. Kirja ei tosiaan noussut ihan ykkössuosikikseni, mutta hieno romaani se kuitenkin on.

      Minun mielestäni Olssonista voi hyvinkin sanoa noin. Itse en varmaankaan tule kirjaa lukemaan. Kaksi edellistä lukemaani Olssonia olivat ok, ihan hyviäkin, mutta vähän makeita tai imeliä kuitenkin.

      Poista
  13. Joitain Hoegin kirjoja olen rakastanut, toiset olen jättänyt kesken. En tiedä, miksi minusta tuntuu, etten ehkä pitäisi tästä kirjasta. Se oli jo kirjastossa kädessäni,mutta jätin hyllyyn. Ehkä tartun siihen joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sama juttu. Tästä pidin - varmaan Lumen tajun jälkeen eniten Hoegin teoksista. Siksi suosittelen tarttumaan sitten joskus... :)

      Poista
  14. Tämä on mun kirja, jota en varmaan koskaan saa luetuksi. Olen aloittanut sen jo kaksi (!) kertaa ja joululomalla pääsin aika pitkälle jo. Sitten en vain jaksanut. Kirja oli ihan mukava, mutta en kokenut sitä niin kovin läheiseksi, tai en päässyt sisään kunnolla.

    Ehkä ensi vuonna =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Mulla on muutama samanlainen kirja. Yksi on Byattin Lasten kirja. Pidän siitä ja tiedän sen olevan mestarillinen, mutta jostain syystä sen lukeminen on niin vaikeaa.

      Mutta ensi vuonna sitten. ;)

      Poista
  15. En ole uskaltanut lainata vielä kirjastosta, tuntui niin tuhdilta. Punnitsin sitä moneen kertaan kädessäni hyllyjen välissä, mutta panin sen sitten joka kerta loppujen lopuksi takaisin paikalleen. Oli kiva lukea ajatuksiasi kirjasta, ensi kerralla rituaalinen matkani Hoeg-hyllyn ääreen jatkuu poikkeuksellisesti lainaustapahtuman merkeissä. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukka: Monilla tuntuu olevan sama kokemus kuin sinulla. Minullakin olisi varmaan ollut, ellen olisi lukenut Ilsen ja Arjan blogiarvioita ensin. Pidin kirjasta kovasti, vaikka siinä on ehkä turhankin paljon aineksi ja poukkoilua sinne sun tänne. Toivottavasti sinäkin pidät!

      Poista
  16. En ole aiemmin kirjailijaa lukenut, mutta tämä vaikuttaa melko mielenkiintoiselta. Kiitos siis arviostasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri: Hoegiin kannattaa tutustua. Suosittelen ensimmäiseksi Lumen tajua, sitten vaikka tätä.

      Poista