maanantai 16. tammikuuta 2012

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Haruki Murakami: Norwegian Wood
Kustantaja: Tammi, Keltainen kirjasto 2012
Alkuteos: Noruwei no mori 1987
Suomennos: Englanninkielisestä versiosta Aleksi Milonoff
Ulkomainen romaani, Japani
Sivuja: 426

Luin Naokon kirjeen uudestaan ja uudestaan, ja joka kerta minut täytti sama sietämätön suru, jota tunsin aina kun Naoko katsoi minua silmiin. En osannut käsitellä surua; minulla ei ollut paikkaa, mihin sijoittaa tai kätkeä se. Niin kuin ulkona puhaltava tuuli, suru oli muodotonta ja painotonta, eikä siihen voinut takertua. Maisema ympärilläni vain lipui ohitseni enkä saanut selvää, mitä minulle yritettiin sanoa.

Lentokoneen laskeutuessa Hampurin kentälle alkaa koneen kovaäänisistä kuulua instrumentaaliversio The Beatlesin kappaleesta Norwegian Wood. Muistattehan laulun: I once had a girl, or should I say, she once had me? Kappale vie Toru Watanaben takaisin vuoteen 1969, opiskelijaelämän sekä unenomaisen haikean ensirakkauden pariin. Torun mielessä liki parin vuosikymmenen takainen aika koostuu ystävyyden, seksin ja ennen kaikkea surun määrittämistä muistoista.

Haruki Murakamin läpimurtoteos Norwegian Wood (1987) on ikärajat ylittävä sukupolviromaani. Romaanin alussa Torun paras ystävä Kizuki tekee itsemurhan ja Kizukin tyttöystävä, ihana ja ihmeellinen Naoko kokee aikuiseksi kasvamisen vaikeaksi. Yliopiston aloittanut Toru keskittyy opiskeluunsa sekä ajelehtii yhden yön suhteesta toiseen Naokoa suuresti rakastaen. Hänen opiskelutoverinsa Midori on hauska, aistillinen nainen, joka kokee elokuvateatterissa yhdessä katsotut pornofilmitkin herttaisiksi, sillä niiden seksikohtaukset saavat koko yleisön nielaisemaan samanaikaisesti. Musiikillisesti lahjakas, jo ryppyiseksi käynyt Reiko osaa antaa hyviä neuvoja, vaikka kaipaa niitä itsekin.

Norwgian Wood kuljettaa lukijansa tokiolaisen opiskelijaelämän pariin niin luennoille kuin aamuviideltäkin juomiaan tarjoavien sakeautomaattien pariin. Se kertoo sekä musiikista ja kirjallisuudesta että runkkaamisesta ja sotkuisista lakanoista. Romaani kuvailee yhtä lailla japanilaista maaseutua peltoaukeineen, halkopinoineen ja seetrimetsineen kuin Midorin valmistamia hienostuneita kansailaisia ruokia; kuutamoöitä ja valkoviiniä kuin ihmisen ikuista läheisyydenkaipuuta. Ennen  kaikkea se kertoo haikealla tavalla elämästä, joka näyttäytyy erilaisena itse kullekin: toisilla se lipuu ohi, joistakin se loittonee kokonaan ja toiset ovat elämää täynnä.

"Mitä tapahtuu, kun avaa sydämensä?"
Reiko pani kätensä pöydällä ristiin tupakka yhä suunpielessään. Hän selvästi nautti tilanteesta. "Silloin paranee", hän sanoi. Tupakasta putosi tuhkaa pöydälle, mutta Reiko ei välittänyt.


Toisin kuin (ymmärrykseni mukaan) muut Murakamin teokset, Norwegian Wood on realistinen. Se on vailla Murakamille ominaisia maagisen realismin ja arvoituksellisuuden tai suoranaisen frakmentaarisuuden piirteitä. Norwegian Wood on kuitenkin hyvin murakamilainen kirja: se on eräänlainen kasvukertomus, eroottinen ja melankolisuudessaankin hauska. Pidän suuresti myös siitä, miten Murakami kykenee kirjoittamaan koskettavasti, muttei pateettisesti sekä unenomaisesti ja silti realistisesti. 1960-lopun Japani näyttäytyy monikasvoisena ja minun mielikuvilleni yllättävän länsimaisema maana.

Murakami osaa tehdä arjesta runoutta. Ja jos romaanissa on paljon vesisadetta, keltaisia sadevaatteita, Henri Mancinin LP-levyjä, itseneulottuja lapasia sekä yöllistä haahuilua, en ole lukukokemuksen jälkeen mitään vailla. Norwgian Woodin maailma on siis läpensä romanttinen, muttei imelä. Kirjan haikea pohjavire tulee selväsi heti ensisivuilta lähtien ja Murakami käyttää eräänä tyylikeinonaan ennakointia, minkä ansiosta ainakin minä aavistin, mitä tuleman pitää. Siitä huolimatta romaani tarjoaa yllätyksiä ja pitää jännitteensä.

Ei voi ehkä sanoa, että tunnelmaltaan hivenen unenomainen kirja räjäyttää alkuvuoden lukupotin, mutta jokin minussa liikahti Torun, Naokon, Reikon ja Midorin tarinaa lukiessan: vaikka en koskaan itke lukiessani, huomasin nyt silmäkulmieni kostuvan kirjaa lopetellessani. Jo Kafkaa rannalla lukiessani tiesin, että olen löytänyt uuden suosikkikirjailijan. Nyt olen varma siitä, että tämä on kirjarakkautta enkä ollenkaan tiedä, milloin voin syventyä seuraavaan kirjaan.

*****-

Norwgian Woodin ovat lukeneet englanniksi Sara ja Tessa sekä suomeksi Peikkoneito.

37 kommenttia:

  1. Oih oih oih Katja! Minä olen nyt myös aivan rakastunut Murakamiin vaikka olenkin 1Q84:ssa ihan alussa ja tämä on aivan pakko lukea myös. Saran tekstistä jo tiesin että pidän ja nyt on vielä varmempi fiilis. Odotan Mancinia ja sadetakkeja henkeä pidätellen.

    ps. Luin muuten Haahtelaakin tässä, Elenan..

    VastaaPoista
  2. Etkö sinä koskaan itke lukiessasi? Minä itken välillä ihan tolkuttomasti ja siksi onkin parempi lukea surulliset kirjat kotona.

    Minä olen odottanut tätä kirjaa. Murakami on ihana.

    VastaaPoista
  3. Linnea: Oih, tosiaan! Minä rakastin Kafkaa rannalla, mutta tunnetasolla tämä hieman realistisempi Murakami päästää jotenkin syvemmälle. Tämä on tosiaan _pakko_ lukea.

    Oi, sinun profiilikuvasi! <3

    Kirjailijatar: En. Se on hassua, koska olen muuten oikea itkupilli. Itken lentokentällä, kun näen itselleni vieraiden ihmisten halaavan toisiaan. Kyynel vierähtää silmäkulmaan junan (ei sentään lähijunan!) saapuessa perille. Itken vieraidenkin lasten tanssi- ja teatteriesityksissä sekä pateettisia kantribiisejä kuunnellessani. Mutta kirjoja luen jotenkin (liian?) analyyttisesti. Tämä kirja oli poikkeus ja olen nyt ihan Norwegian Woodin jälkisessä tilassa. Tätä kannatti odottaa!

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos, palasin kirjaan kirjoituksesi kautta!

    Vaikka tämä kirja ei ole "räjäyttäjä", jotenkin se tunnelma ja hetket joina sitä luki jäivät hirmu pysyvästi mieleen. Se haikeus. Ja tuo miten elämä livistää toisten ohi ja toiset ovat elämää täynnä. Huhhuh.

    Sputnik, rakastettuni on muuten myös Murakamin realistista sorttia. Muissa lukemissani taitaa vilahdella vähintään jotain kummallista.

    Miksiköhän nuo kirjat mahdetaan suomentaa japanista? En tosin hirveästi ala moittimaan, koska minusta Milonoff on tehnyt todella hyvää työtä. Silti, onkohan japani-suomi -suomentajista kovin kova puute? Japania kun en osaa lukea ja englantikin on vieras kieli, olisi joskus ihana kokea onko kieli jotenkin erilaista suoraan käännettynä. Tosin otan heti sen verran takaisin, että en kyllä oikeasti muista, mistä kielestä esim. se Sputnik on käännetty.

    VastaaPoista
  5. Tessa: Totta, tämä kirja ei tosiaan suoranaisesti räjäytä mitään, mutta on silti sellainen kirja, jonka uskon (näin tuoreeltaankin) jäävän pitkäksi aikaa mieleeni.

    Sputnik, rakastettuni ei jostain syystä ole kiinnostanut minua ihan niin paljon kuin Murakamin muut suomennetut, mutta senkin aion lukea. Suurta lammasseikkailua olen aloitellut jo ja siitä pidän kovasti.

    Mietin ihan samaa käännösten suhteen. Minun piti itse asiassa kirjoittaakin aiheestani tämän arvion yhteydessä, mutta unohdin. *Nolo* Mietin, että japanin kääntäjistä on pulaa tai heidän työnsä on harvinaisen kielen vuoksi niin kallista? Mutta tavattoman hyvin Milonoff työnsä tekee. :)

    VastaaPoista
  6. Vierastan vähän maagista realismia, ja siksi olen myös vierastanut ajatusta Murakamista sen perusteella mitä olen hänen muista teoksistaan lukenut muiden kokemuksia. Tämä voisi kuitenkin olla kokeilemisen arvoinen.

    VastaaPoista
  7. Minä luen kirjoja niin tunteella, että huomaan aika useinkin olevan suorastaan tunnekuohun vallassa lukiessa ;)

    Murakami on minulle vielä vieras, mutta olen jo nyt niin kiinnostunut monien blogiarvioiden jälkeen, että näin alkuvuodesta vihdoin minäkin tutustun!

    VastaaPoista
  8. Voi, tämä on minulle sellainen "tiedän rakastavani tätä kirjaa jo ennen lukemista" -tapauksia. Enkä ole aikaisemmin edes lukenut mitään Murakamilta. Kaikki mitä olen tästä kirjasta kuullut kuulostaa vain ihan minun kirjaltani. Sinäkin kirjoitit tästä niin kauniisti.

    Kirja on jo hankittu omaan hyllyyn, enkä varmaan malta kauhean kauan odottaa ennen kuin luen sen.

    (Minuakin jäi kiinnostamaan tuo kyyneletön lukeminen, koska itse itken aika helposti kirjoille. Oletko ollut nuorenakin yhtä analyyttinen lukija vai itkitkö silloin helpommin? Minusta tuntuu, että vanhemmiten itkeskelen kirjoille - ja vähän kaikelle muullekin - koko ajan herkemmin.)

    VastaaPoista
  9. Rakastin elokuvaa ja liikutuin sitä katsoessa todella paljon. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu sitten lukea teos. Olen varausjonossa melko hyvillä sijoille, joten pääsen pian nauttimaan teoksesta.

    Kiitos hyvästä arviosta, sillä olin ajatellut, etten ehkä luekaan kirjaa, koska vaikutuin jo leffasta niin paljon. Nyt tiedän, että haluan lukea, koska olit niin hurmioitunut.

    VastaaPoista
  10. Oli pakko vielä lisätä, että sie kirjoitat muuten todella kauniisti.

    VastaaPoista
  11. Jaana: Mietin juuri, että olisinko laittanut mukaan suosituksen: "Norwegian Woodia suosittelen myös heille, joita Murakamille tyypillinen maaginen realismi vierastuttaa". :) Toivon, että tämä on kokeilemisen arvoinen!

    Susa: Tiedän. <3 Minäkin olen tunteellinen lukija: toisinaan koen pakahtuvani, tunnen haikeutta, nauran, mutta en itke.

    Toivottavasti sinäkin luet pian Murakamia. Luulen, että tämä voisi olla sinunkin kirjasi.

    Liisa: Ihanaa! (Huomasin muuten, etten arviooni kirjoittanut lainkaan sanaa ihana...) Norwegian Wood on varmasti hyvä ensikosketus Murakamiin, kaunis ja silti vahva, ei-pateettinen kirja.

    Kuten Susalle kommentoin, liikutun kyllä lukiessani. Koen vaikka mitä tunteita, mutta en itke. Melkein kaikelle muulle sitten itkeskelenkin, vaikka olen hieman analyyttinen ihan kaikkea kohtaan. :)

    Hanna: Minä hieman pelkään sitä elokuvaa juuri siksi, että pidin kirjasta niin. Mutta kunhan aikaa kuluu, katson varmasti elokuvankin. Pidän japanilaisista elokuvista, mutta olen nähnyt niitä kovin vähän.

    Oi, toivottavasti luet tämän. Ja kiitos siitä, mitä kirjoitit. Tuli hyvä mieli.

    VastaaPoista
  12. Kaunis arvio suuren vaikutuksen tehneestä kirjasta, jonka minäkin ehkä luen. :) Niin kuin olen parillakin muulla areenalla sanonut, olen vieroksunut Murakamia "outoja kirjoittavana", mutta tämä kuulostaa tarpeeksi realistiselta. Vielä minulla on se, että Japani ei maana kauheasti kiehdo ja kiinnosta, mutta uskon pääseväni siitä yli.

    Sitä minä vain, etten olisi kaivannut mitään lisälukemisia tälle keväälle, mutta voiko näiden haltioituneen ihanien arvioiden jälkeen muka jättää lukematta? Ei kai. :)

    Minä itken joskus kirjoille, mutta harvemmin kuin herkässä teini-iässä. Muuten olen kova liikuttumaan, niin kuin sinäkin. Mutta elokuvissa en oikeastaan koskaan naura ääneen.

    VastaaPoista
  13. Ihana arvio uudesta kirjarakkaudesta! :)

    Mietin noita käännösasioita vielä. Kaikki Murakamin aiemmat suomennokset on käännetty englanninkielisestä käännöksestä ja Norwegian Wood on siis ensimmäinen suora käännös japanista suomeen. Luultavasti syynä on nimenomaan japanin kääntäjien pieni määrä Suomessa. Mutta mahtavaa, että tämä ei siis ole "käännöksen käännös" kuten aiemmat, vaikka ei niidenkään alkuperäinen merkitys varmaan minnekään matkan varrelle jäänyt. ;)

    VastaaPoista
  14. Mietin ensin miksi tuo Murakamin kirja kuulosti niin tutulta,ja sitten muistin siitä tehdyn elokuvan,joka piti nähdä,mutta en sitten nähnytkään. Tämän kirjan haluaisin lukea! Murakami on täälläkin erittäin suosittu:hän sai muutama vuosi sitten Jerusalem-palkinnon.

    VastaaPoista
  15. Hieno arviointi, olit todella paljon samaa mieltä kanssani. Erityisesti tuo "Murakami tekee arjesta runoutta" -kohta osui ja upposi. :)

    VastaaPoista
  16. Karoliina: Kiitos. <3

    Niin, kyllä kirjan voi jättää lukematta haltioituneenkin postauksen jälkeen, koska kaikkea ei voi lukea. :) Itse tiedän jo nyt vaikka kuinka monta kehuja saanutta kirjaa, joihin en tule tarttumaan. Menetän varmasti jotain, mutta... Vaan jos Murakami yhtään kiinnostaa, niin tämä olisi varmasti eniten sinun kirjasi. Kokonaan realistinen, yllättävän "vähän" japanilainen, kaunis ja ihmeellinen.

    Jännää, ettet elokuvissa naura ääneen. Minä kyllä hekottelen. Mutta enemmän itken. :)

    Zephyr: Hih. Minä ihastuin Murakamiin jo Kafkan rannalla aikaan. Se on parempi kirja, mutta Norwegian Wood on enemmän "minua".

    Tämäkin on käännetty englannista, ei japanista. Harmi. Luulen syyksi saman kuin mitä itsekin arvelet, mutta laatutyötä on onneksi tehty. Hyvä kieli ja vahva tunnelma välittyvät.

    Yaelian: Se elokuva on kuulemma hyvä. Minä luulen, että katson sen hieman myöhemmin. Murakami on kai suosittu hyvin monissa maissa, mitä en lainkaan ihmettele. Onko Jerusalem-palkinto kirjallisuus- vai yleinen kulttuuripalkinto?

    Peikkoneito: Me olimme tosiaan monessa samoilla linjoilla tämän kirjan suhteen. Murakamin kieli on niin kaunista, mutta samalla roisiakin. :)

    VastaaPoista
  17. Kuulostaa todella kiehtovalta! Sinä, Sara ja Peikkoneito olette kaikki kirjoittaneet tästä niin kauniisti; pitääpä käydä kurkkaamassa Tessankin arvio.

    Minäkään en yleensä itke kirjoja lukiessani. Jos olen raskaana tai hiljattain synnyttänyt, kyyneleet tulevat helpommin, mutta silloinkin lähinnä tietyntyyppisistä, usein lapsiin liittyvistä jutuista.

    VastaaPoista
  18. Kiva arvio! Täytyy tännekin kommentoida, että minäkin pidin tästä. Luin sen syksyllä - vaiko kesälläkö jo, en edes muista. Loppu jäi mieleen. Toivottavasti löydän täältä muutakin Murakamia, täältä siis, saksalaisten kirjahyllyjen aatelistosta :)

    VastaaPoista
  19. Olipa taas niin ihana (!) ja kaunis kirjoitus että! Sinä selvästi olet haltioitunut Murakamista. Eikö olekin upeaa löytää uusi kirja(ilija)rakkaus?

    Minähän olen toistaiseksi lukenut vain Murakamilta Sputnikin, mutta Suuri lammasseikkailu on kyllä pokkarina hyllyssä. Mietin nyt, otanko sen mukaan matkalle (otan mukaan vain pokkareita, niin voi ottaa mukaan useamman kirjan, kun eivät paina ja vie tilaa niin paljon). Sputnik rakastettuni ei ihan kolahtanut minuun täysillä, mutta silti aion lukea lisää Murakamia. Erityisesti Kafka rannalla ja tämä Norwegian Wood kiinnostavat kovasti.

    Enpä minäkään yleensä lukiessa itke, vaikka (kuten tiedät) olen herkkä ihminen. Sen sijaan elokuvia tai tv-sarjoja katsoessa saatan hiukan itkeäkin. Tunnen kuitenkin todella vahvoja tunteita lukiessani, mutta jostain syystä en juurikaan itke. Ja harvoin naurankin ääneen nykyisin, siis lukiessa. Nuorempana kyllä sekä nauroin että itkin kirjojen ääressä.

    VastaaPoista
  20. Voi että, ihanasti kirjoitit Katja, ja kyllä tuo suomennoksenkin kieli kuulostaa niin kauniilta että haluan lukea kirjan vielä joskus uudestaan, suomeksi. <3

    Minäkin jäin pohtimaan itkemistä kirjoja lukiessa. Minäkin olen varsinainen itkupilli ja tosi vahvasti tunneihminen (pakko kertoa: kävin perjantaina katsomassa hienoa flamencoesitystä, ja se oli niin pakahduttavan tunteikas, etten tiennyt miten päin olisin tuolissani ollut kun minua itketti koko sen kaksi tuntia :D), ja minä itken kyllä usein lukiessani. Muistan kun luin Diana Gabaldonin Matkantekijää, itkin niin etten enää nähnyt kirjaimia. :)

    Kirjarakkauteen yhdyn minäkin. Murakami on upea! <3

    VastaaPoista
  21. Voi että...!

    Tiedän, että kirjarakkaus syttyy minunkin kohdallani tämän teoksen kohdalla, onhan Murakami yksi niistä kirjoittajista, joilla on sanoissaan taika.

    Käännösasia on aika kutkuttava ja kiinnostava, en ollut tiennyt tuota mutkaa englannin kautta enkä tiedä, mitä siitä ajattelisin. Kun kuitenkin aina käännös vie jotain siitä alkuperäisestä kielestä ja sitten vielä toisen kielen kautta... Moni tunnelma on varmaan matkan varrella hävinnytkin.

    Viimeksi minua itketti Nousiaisen Metsäjätin lopussa - siis kirjaa lukiessa, muuten kyllä muista syistä sen jälkeenkin. :) Aika epätodennäköinen itkukirja mutta niin vaan kävi.

    Mukavaa päivää sinne!

    VastaaPoista
  22. Maria: Minä tiesin jo ennakkoon, että ihastun tähän. :) Tuo lukiessa itkeminen on jännä juttu. Tunteet ovat minulla lukiessani aina läsnä, mutta kyyneleitä ei tule. Raskaus- ym. hormonit ovat tietenkin asia erikseen. <3

    Helmi-Maaria Pisara: Kiitos. Ja kiva kuulla. Kuvittelen, että minäkin muistan tämän kirjan, etenkin lopun, vielä kuukausien kuluttuakin. Toivottavasti löydät lisää Murakamia!

    Anna Elina: Kiitos. Huomasitko, etten käyttänyt sanaa ihana kertaakaan? ;) Mieli kyllä teki. Murakamiin ihastuin jo kesällä, mutta nyt tämä alkaa olla jo tosirakkautta.

    Tuo Sputnik on varmaan viimeisenä Murakami-lukulistallani, vaikka ehdottomasti aion senkin lukea. Suuri lammasseikkailu voisi olla hyvää lomaluettavaa, tai ainakin matkaluettavaa!

    Ja tiedän. <3

    Sara: Suomennos on hieno, sinähän luit kirjan englanniksi, josta se on meille suomennettu.

    Kuvailemasi flamencoesitys itkettäisi varmasti minuakin. Juuri tuollaisissa itken aina. Itken yleensä jo ennen kuin (mikään) esitys alkaa. Mutta kirjat, oi miksi en?

    Minna: Niin, voi että...! Toivottavasti ja varmasti rakkaus syttyy sielläkin. Jokohan sinulla on kirja? Jos ei, niin saisitpa sen pian. Hieman jännittääkin, jos et sittenkään pidä tästä (mutta eihän se voi olla mahdollista :)).

    Murakami tosiaan osaa kirjoittaa, kun ajattelee että luemme häneltä käännösten käännöksiä ja olemme silti ihan lumoutuneita.

    Voisin ihan hyvin kuvitella, että Metsäjätti saa itkemään. Siinä muuten kirja, jonka haluan lukea. Pidin kovasti Nousiaisen edellisistä.

    VastaaPoista
  23. sain tämän ihan vsta lahjksi ja luettuani sen mitä kerroit säästän perjantai yöksi.Kiitos Katja♥

    VastaaPoista
  24. Maria: Ihanan lahjan sait. <3 Hyvää lukuyötä perjantaille!

    VastaaPoista
  25. Katja, jo kirjan kansi on liikuttava ja tyköottava. Kaunis arvostelu kauniista tarinasta. Tämän voisin katsoa filminä...Toivottavasti kyynelehdit kauneudesta, et rankkuudesta?

    Olen itkenyt vain yhden kirjan jälkeen ja se oli tietty viime syksyn kotimainen...

    VastaaPoista
  26. PS. Jouduin jumiin ja haahuiluun, koska luin liian likekkäin sekä Shafakin että Shamsien. Petterson oli oivaa jumilääkettä, mutta nyt tuli viimeinen silaus: Lähde sinäkin Syyspurjehdukselle!

    VastaaPoista
  27. Leena: Kansi on ihana. En yleensä ole elokuvakansien ystävä, vaikka rakastan elokuvia (noin yleisesti ottaen :)), mutta nyt kansi sopii kirjaan niin hyvin. Kyynelehdin oikeastaan yleisen liikutuksen vuoksi, jonka kirja sai aikaan. Sellaista kokonaisvaltaista kyynelehtimistä.

    Syyspurjehdukselle aion minäkin. Sain kirjan tänään ja varmaan viikonloppuna ehdin merelle. Sitä ennen luen yhden kotimaisen pikkuklassikon, jonka sinäkin ehkä - niin uumoilen, en tiedä - olet lukenut, mutta et blogiisi. ;)

    VastaaPoista
  28. Kiitos, ihan vieras mulle, mutta tahdon tutustus. Ja aivan ihana kansi! Hyvää keskiviikkopäivää sinne, kaunista, raikasta, lempeää!

    VastaaPoista
  29. Satu: Minulle tämä oli ihana. Jos tutustut, niin toivottavasti pidät. Ja sitä samaa sinulle: lumen valoa!

    VastaaPoista
  30. Rakastuin, yksinkertaisesti rakastuin tähän. Kafka rannalla minulla odottaa hyllyssä, mutta en taida nyt pystyä tarttumaan mihinkään. Ainakaan ehkä hetkeen :)

    VastaaPoista
  31. Milla: Ihanaa! En voi paljon muuta sanoa. Minäkin rakastuin tähän ja suosittelen ehdottomasti Kafkaa rannalla sitten joskus myöhemmin. Minullakin on vaikeuksia tarttua kirjaan juuri nyt, osin sen vuoksi olen lukenut nostalgiakirjoja. :)

    VastaaPoista
  32. Tähän asti olen suhtautunut jokseenkin nihkeästi Murakamiin, mutta tämän hehkutuksen jälkeen teen itselleni myöhäisen tämän vuoden lupauksen ja tartun kirjailijan teokseen heti kun aikatauluni sen sallii :)

    VastaaPoista
  33. Noora: Toivottavasti pidät! Murakami varmasti on sellainen kirjailija, josta joko pitää tai sitten ei. Minä kuulun ensimmäiseen joukkoon. :)

    VastaaPoista
  34. Luin tämä kirjan juuri joulupyhinä ja olipa ihanaa, että se löytyy täältäkin! Minä pidin todella paljon kirjan ilmavasta ja raikkaasta sielunmaisemasta. Vaikkakin 60-luvun Japani esittäytyi melko länsimaalaisena, oli kirjan maailma jotenkin ihanan vapaa monista kliseisistä asioista. Luontoa (varsinkin siellä parantolan metsissä) oli kuvattu todella kauniisti. Tuntui siltä, että itsellänkin oli helppoa hengittää tätä lukiessa. Hmmm... nyt pohdinkin olisiko se tuo Kafkaa rannalla vai 1Q84 seuraavaksi. Ihana ongelma. :) Iloisia välipäiviä sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cilla, luit kyllä hyvän kirjan. Tässä kirjassa on ainakin tunnelmansa puolesta jotain ikihaikeaa ja rakastettava. Rakkauden kuvaus on haikeaa, luonnonkuvaus kaunista. Jotenkin sellainen pakahduttava ja silti kuulas kirja.

      1Q84 ja Kafka rannalla ovat molemmat aika erilaisia, mutta ensin mainitussa on hienompi rakkaustarina. Minä pidin molemmista. Luin itse asiassa 1Q84:n kolmannen osan nyt joulunpyhinä.

      Onnellista uutta vuotta, Cilla!

      Poista
  35. Olen lukenut Murakamilta kaikki muut paitsi 1Q84 ja kaikista kirjoista olen pitänyt. Suuri lammasseikkailu oli oudoin ja ehdotonta suosikkia en pysty sanomaan, ehkä Kafka rannalla (luin sen ensiksi). Norwegian Wood oli näennäisesti kevyt, mutta jäi kyllä pitkäksi aikaa mielessä pyörimään.
    Toisaalta Murakamin kirjat muistuttavat teemoiltaan kovasti toisiaan. Ihmissuhteet, yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu on olennaista jokaisessa kirjassa. Myös seksuaalinen herääminen ja oman identiteetin etsintä ovat kaikissa kirjoissa yhtenä teemana
    Murakamin kirjoissa ei tapahdu ihmisille ulkoisesti paljoakaan (ellei matkustamista lueta sellaiseksi), vaan tapahtumat ovat enemmän henkilöiden sisällä, mielissä ja unissa. Pidän kovasti kirjojen hitaasta viipyilevästä tyylistä ja melko pelkistetystä kerronnasta. Toisaalta lukiessani ajoittain koen, että olen jo monet henkilöiden kokemat vaiheet elämässäni ohittanut eli en ole oikeaa kohderyhmää.
    Suosittelen lämpimästi Murakamin uusinta Värittömän miehen vaelluvuodet. Kirjassa käydään myös Suomessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LeenaKoo, kiitos kommentistasi. Olen aina samaa mieltä Murakamin kirjoista, Suuri lammasseikkailu on minunkin mielestäni oudoin ja ensimmäisenä lukemani Kafka rannalla on mielestäni parhain.

      Kohderyhmästä en osaa sanoa: olen itse jo keski-iässä, mutta onhan Murakamikin kuusikymppinen. Uskon, että hänen kirjoistaan saa kiinni kuka tahansa, joka on avoimin mielin.

      Olen lukenut kaikki Murakamin suomennetut kirjat ja kirjoittanut niistä tänne blogiini, myös Värittömän miehen vaellusvuosista, joka on hieno ja vähän salaviisas.

      Poista