keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Orvokki Annala: Mikä Kuka ja Ken

Kotimainen keskiviikko
Orvokki Annala: Mikä Kuka ja Ken
Kustantaja: Sanoma Oy (Wsoy) 1977
Kuvitus: Eijaliisa Vetikko
Kotimainen lastenromaani, kuvakirja

"Mikä ja kuka ja ken,
- minne ne veivät kaiken sen,
naurun ja laulun ja auringonkilon,
lämpimät katseet ja elämänilon,
mikä ja kuka ja ken."

Eräänä päivänä sävelet loppuvat Maarikka-tytön kultaisesta huilusta. Niitä ei enää ole, ainoastaan vihonviimeinen metsänreunaan karkaava sävel lähettää Maarikalle kaiun seuraa... Ja niin Maarikka lähtee Suureen Synkkään Metsään, jossa puut humisevat surullisesti ja josta kerrotaan monia synkkiä asioita. Maarikka ei saisi mennä sinne, mutta koska metsä laulaa hänelle surullista ja kuitenkin lempeää laulua Mikästä, Kukasta ja Kenistä, päättelee hän metsän olevan pohjimmiltaan ystävällinen, pahanteon uhriksi joutunut paikka. Metsästä tuleekin Maarikan suoja, jossa hän selville, että huilun äänet on väkisellä viety taikuri Kenin linnaan, jota kiviset, kaiken näkevät Mikä ja Kuka vartioivat. Kotiin jäänyttä surullista ja yksinäistä äitiään kaivaten Maarikka aloittaa matkansa kohti linnaa ja tapaa sen aikana monenlaista väkeä sienitalossa asuvasta ukosta puhuvaan Neko-kissaan. Puolipimeässä linnassa sävelten ja herra Kenin monet salaisuudet tulevat Maarikan eteen. Mutta mikä on linnan torniin vangitun naisen rooli Maarikan tarinassa? Juuri Maarikan on määrä ratkaista linnan arvoitus.

Orvokki Annalan pitkä satukirja Mikä Kuka ja Ken (1977) on nostalginen varmasti monille 1970-80-lukujen taitteessa lapsuuttaan viettäneille. Niin minullekin. Kirja itse asiassa vaivasi mieltäni vuosikausia. Minulla oli tästä pelkkä kalpea muisto, joka oli kuitenkin siinä määrin vahva, että olin jollain tasolla etsinyt tätä kirjaa kauan. Kirjoitin kevättalvella Astrid Lindgrenin Kultasiskostani sekä muista lapsuuteni "kadonneista" kirjoista, joiden joukossa nostin tämän Annalan kirjankin esille. Viime viikolla kirjan kirpputorilta löytänyt ihana ystäväni toi kirjan minulle lahjaksi ja eräänlainen kirjamuistojen ympyrä sulkeutui, kiitos!

Luin Mikän Kukan ja Kenin iltasatuna tyttärelleni iltasatuna viime viikonloppuna. Sain kuin sainkin sukeltaa juuri siihen satuun, jonka olin kadottanut. Mutta pidinkö kirjasta? Oliko se pelkkä nostalgiatrippi vai edelleen lumoava satu, joka vei mukanaan aikuisenakin?

- Vastaus on hyvin yksinkertainen, kissa selvitti, - mutta toisille hyvinkin monimutkainen ja melkein mahdoton. Sinulla on oltava rohkeutta, rakkautta ja uskoa itseesi. Silloin voit tehdä mitä tahansa, ihan mitä tahansa. Mutta jos sinulla ei näitä ole, voit saman tien kääntyä kotiisi ja jättää asiat silleen.
- Rohkeutta, rakkautta ja uskoa itseeni, Maarikka mietti.


Mikä Kuka ja Ken onnistui herättämään minussa uinuneet kirjamuistot eloon. Tunsin itseni taas pieneksi tytöksi, joka Maarikan tavoin kulki metsäpolulla eräänlaisessa fantasiamaailmassa etsien säveliään ja kaivaten äitiään. Muistin nyt, miksi kirja kiehtoi ja pelotti. Eräällä tavalla ymmärsin myös, miksi myöhemminkin olen viehättynyt kirjoista, jotka alkavat kartalla - Mikä Kuka ja Ken taisi olla ensimmäinen kohtaamani lastenkirja, jossa on fantasiamaailmaan viittaava kartta. Rakastan karttojen tutkimista, vaikken fantasiakirjallisuuden ystäväksi varsinaisesti lukeudukaan. Ihastuin myös siihen, kuinka hyvin Annala osaa ammentaa niin eurooppalaisten kansansatujen kuin suomalais-ugrilaisen folklorenkin maailmaa. Tyttäreni Annalan kirja lumosi täydellisesti.

Kirjan ainekset ovatkin hyvät ja jos Maarikan tarinasta laatisi vaikkapa seminaariesseen tai isommankin opinnäytteen, niin aihetta ei olisi vaikea löytää: psykologit voisivat tutkia sitä, mitä Maarikalta oikeastaan vietiinkään; kasvatustieteilijät pohtia Maarikan isän poissaoloa; naistutkijat tyttöä toimivana sankarina; kulttuuriantropologit herra Keniä japanilaisen kulttuurin populaarina ilmentymänä länsimaisessa lastenkirjassa ja folkloristit vaikkapa Vladimir Proppin esittelemien kansansadun funtioiden esiintymistä kirjassa. Itse ainakin kiinnitin huomiota siihen, kuinka hyvin proppilaiset perushahmot Annalan kirjassa esiintyvät: Maarikka, valittu tai sankari, kohtaa niin apurin, viisaan vanhuksen, eräänlaisen konnan sekä neidon/hyväsydämisen huoran pulassa. Lastenkirjassa ei tietenkään prostituioitua tavata, mutta jos kirja kirjoitettaisiin aikuisten saduksi, niin roolihahmo tälle olisi jo valmiina.

Nyt minun on kuitenkin kaikkien muistelevien kehujen jälkeen nostettava esiin muutamia muttia. Esimerkkini Vladimir Proppin formalistisesta lähestymistavasta kertoo oikeastaan Annalan kirjan vahvuudesta ja heikkoudesta. Mikä Kuka ja Ken pysyy hyvin koossa. Siinä on selkä alku ja loppu sekä lukijan - meillä niin aikuislukijan kuin lapsikuulijan - mukaansa tempaiseva tarina. Toisaalta kirja ei onnistu pitämään aivan sitä, mitä lupaa. Kirjan alun verkkainen, samaan aikaan pelottava ja lempeä tunnelma muuttuu tarinan puolivälissä hätäiseksi. Ikään kuin Annalalle olisi tullut kiire kasata kirja ja antaa tarinalle turhankin helponnopea päätös. Tähän kaikkeen nähden kirjassa on liikaa elementtejä aina lohikäärmeitä myöten. Pientä moitetta löysin myös kirjan kielestä sekä tietynlaisesta moraalisuudesta. Satu itsessään kyllä kulkee: metsän, linnan ja eläinten kuvailu ihastuttavat, mutta tuhmuuden tai hammasharjan nostaminen esiin muistuttavat pakostakin jonkinlaisesta 1970-luvun kasvatuksellisesta roolista kirjan kulussa. Ne hyppäsivät liiaksi ainakin minun silmiini, vaikka hampaiden säännöllistä pesua toki kannatankin.

Keskustelin kirjasta muutaman ystäväni kanssa. Moni muisti kirjan pelottavana, jopa ahdistavana. Toisille kirja oli ihana, oikea oman hyllyn aarre. Minulle Mikä Kuka ja Ken avautui kaikkine puutteineenkin kiehtovana ja melko omaperäisenä kotimaisena lastenkirjana. Erityiskiitosta haluan antaa Eijaliisa Vetikon kuvitukselle, joka oli minulle muistikuvissani huomattavasti Annalan kirjoittamaa tarinaa vahvempi. Ja edelleen, yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen, juuri Vetikon kuvitus on se tekijä, joka sai minut muistamaan niin monia asioita koko teoksessa.

Muistatko sinä tämän kirjan? Jos muistat, niin kuinka se vaikutti sinuun? Jos kirja taas on tuntematon, niin ajattomuudessaan se tempaissee kyllä mukaansa. Fantasiaan pohjaaville lastenkirjoille lie aina tarvetta, sillä satujen voima on mittaamaton.

***½
***** (kirjallisena lapsuusmuistona)

Tässä yhteydessä haluan vielä muistuttaa kaikkia pienestä satupäivän haasteestani, jonka yhteyteen keksin lisätä blogini lähestyvän kolmevuotispäivän arvonnankin. Satujen tärkeyttä ei voi koskaan ylikorostaa!

17 kommenttia:

  1. Tämä kirja on minulle ja myös takuulla tyttärelleni ihan outo...

    Minttulille kommentoinkin, että lupasin osallistua satuhaasteeseen, ja sitten en löydäköön ko. Lindgreniä mistään. Ellen - niin tuon esille jotain vähän kuin tämä kirja eli ei ihan välttämättä ole lasten ykkössuosikki, mutta aikuiset siitä voivat kiinnostua. Yritän kyllä vielä kääntää kirjastoni nurin, onneksi on aikaa koko marraskuu.

    (Odotan kovasti seuraava postaustasi. Ei mitään paineita;-) Minulla on, sillä otin tälle viikolle kirjan, joka veisi aikaa kaksikin viikkoa.)

    VastaaPoista
  2. Leena: Aa, mietinkin, että onkohan pohtimasi Lindgren se, josta olemme joskus meilanneet. Surullisempi Lindgrenin satu, vaikuttava ja hieno?

    Meillä tämä kirja nousi kyllä tyttäreni suursuosikiksi. Itse mietin, että kirja on aika pelottava pienille, mutta niinhän itsekin luin tätä alle kouluikäisenä, joten miksikäs ei omakin lapseni. Ja loppu on onnellinen, sen voin spoilaamatta sanoa. :)

    (Siitä yhdestä kirjasta tulen kirjoittamaan vasta messujen jälkeen. Nyt on kiirettä lukea ensin yksi toinen kirja, mutta ennen messuja en taida enää blogiarvioita kirjoittaa, koska olen messuilla huomennakin. :))

    VastaaPoista
  3. Luulen kuulleeni tuon kirjan nimen joskus,mutta muuten täysin tuntematon kirja minulle., Mutta voisin tämän arvostelun perusteella lukeakin tämän nyt.

    VastaaPoista
  4. Minulle ihan vieras kirja, mutta juuri tuollaiset kiehtovat tosi kovasti aikuista minääni, joten miksi ei siis vaikka nyt vasta aikuisen silmin ja lukisin esikoiselle!

    VastaaPoista
  5. Minä en ainakaan muista kuulleeni tästä kirjasta aiemmin. Sen sijaan postauksestasi tuli mieleen Annalan historialliset romaanit (Donwennan lähde, Sulkakäärme ja Lallinkartanon Kerttu), joista olen tykännyt kovasti.

    VastaaPoista
  6. Minulle ihan outo kirja, vaikka lapsuus tuonne sijoittuukin. Minusta on aina ollut viehättävää lukea omia vanhoja kirjoja lapsille iltasaduksi. Siinä palaa hetkeksi omaan lapsuuteen, omaksi itsekseen silloin kauan sitten ja roolit menevät hämmentävästi sekaisin.

    VastaaPoista
  7. Yaelian: Olisi tosi kiinnostava tietää, miten laajasti tunnettu tämä kirja on. Omista ystävistäni aika moni muistaa tämän, mutta nyt pieni blogikommentoijieni otanta kertoo toista. :)

    Susa: Tässä kirjassa onkin paljon aikuisille. Jos joskus tähän törmäät, niin lue ihmeessä.

    Maija: Minä taas en ole lukenut Annalan historiallisia romaaneja, mutta kun etsin tietoa Mikä Kuka ja Kenistä, niin löysin paljon tietoa juuri niistä. Tuntuukin, että tämä satukirja on ollut luonteva alku Annalan muulle kirjailijanuralle.

    Kirjailijatar: Kuten Yaelianille kommentoin, olisi tosi kiva tietää, kuinka tunnettu tämä kirja oikeastaan oli. Painos, jonka ystävältäni sain, on Lasten oman kirjakerhon painos. En tiedä, onko tämä ollut vain kirjakerhojulkaisu, vaan onko sitä painettu laajemminkin. Meillä ei lapsuudessani kuuluttu mihinkään kirjakerhoon, mikä harmitti minua kovasti. :) Oman lapsuusajan satujen lukeminen on aina jotenkin niin mukavaa.

    VastaaPoista
  8. Kiinnostavan kuulloinen satu, en ole aikaisemmin kuullut. Jostain syystä aloin nyt ajattelemaan Leena Krohnin kirjaa Metsänpeitto. Olen nyt mökillä, enkä pääse kirjaa selaamaan. Metsänpeitto on minusta erityisen voimaannuttava satu.

    VastaaPoista
  9. Voi kuinka kaunis kirja! En kyllä muista tuota lapsuudestani, mutta muutaman muun kyllä, joita olen sitten nostalgisesti metsästänyt huutiksesta tai vain kaipaillut...

    Ihania messuja!

    VastaaPoista
  10. Tuo kirja on minulle aivan vieras, mutta sympatiani olivat heti sen puolella, koska se on ilmestynyt samana vuonna kuin minäkin :)

    VastaaPoista
  11. Johanna: Aloin miettiä, että tosi jännä, ettei kukaan muu muistakaan tätä. Ajattelin, että voisi olla esim. sinulle tuttu. Meillä on Leena Krohnin Metsänpeitto täällä kotihyllyssä, se on mieheni lapsuusajan kirja. Se on tosiaan hieno, voimaannuttavakin kirja.

    Maria: Jotakin näissä oman lapsuuden kirjoissa on ja siksi tuntuu aina ihan aarteelta, kun saa itselleen rakkaan kirjan omaan hyllyynsä.

    Kiitos. Oletko sinä tulossa messuille?

    Katilein: Hauskaa. Moni ystäväni on samaa vuosikertaa kanssasi. Itse olen pari vuotta vanhempi. :)

    VastaaPoista
  12. Oi, olin aivan unohtanut tällaisen kirjan! Minulle kirja on siis tuttu lapsuudesta; kuuluin siihen Lasten kultaiseen kirjakerhoon. Oli jännittävää ja jotenkin etuoikeutettua, että kerran kuussa sai upouuden kirjan postilaatikkoon!
    Tämän teoksen muistan hiukan pelottavana, mutta kiehtovana. Muistan ihailleeni Maarikkaa, joka yksin uskaltautui seikkailulleen.
    Täytyykin käydä hakemassa kirja lapsuudenkodistani ja lukea sekä itsekseen että lasten kanssa. Ihana postaus, kiitos!

    t. Minttis

    VastaaPoista
  13. Minttis: Olet ensimmäinen kommentoija, joka muistaa tämän kirjan. Hauskaa! Minä en kuulunut Lasten omaan kirjakerhoon, mutta hieman kadehdin niitä ystäviäni, jotka kuuluivat. Sitä, mistä tämä kirja meille tuli, en muista. Ehkä kirjastosta tai naapurista.

    Tämä kirja kannattaa kyllä lukea uudestaan, vaikka ihan nostalgian vuoksi. :)

    VastaaPoista
  14. Hei! Kuvittajan tyttärenä minulle hyvinkin tuttu kirja. Lapsuudessani tätä ei luettu mutta teininä luin itse. Ylistävät kommenttisi kuvituksesta näytetty äidille.

    Kiitos =)

    Terveisin Eijaliisa Vetikko-Lampun tytär Elina

    VastaaPoista
  15. Hei Elina,

    Suuret kiitokset kommentistasi. Äitisi on kuvittanut kirjan upeasti. Huomasin nimittäin, että minulla oli tarinasta vain kaino aavistus, mutta kirjan kuvat olivat piirtyneet vahvana mieleeni. Kiitos kuuluu siis äidillesi. :)

    Terveisin,
    Katja

    VastaaPoista
  16. Asun Lahdessa ja minulla oli ilo ja kunnia asua Orvokki Annalan kanssa samassa rapussa keskellä Lahtea muutama vuosi. Hänen miehensä kanssa usein muistelemme Orvokkia ja hänen uraansa myös kansainvälisillä areenoilla. Olen pari vuotta sitten kirjoittanut blogiini hänen kirjastaan Angervoinen Ingervoinen, joka kertoo lapsen yksinäisyydestä, vaikka jotkut näkivätkin siinä suuren seikkailun. Tämän arvioimasi kirjan etsin käsiini heti kun saavun täältä Laihian mökiltä Lahteen. Saattaisi vielä löytyä jostakin aktikvaatista. Kiitos ihanasta kirjoituksesta ja hyvää kevättä! Raija Hautala

    VastaaPoista
  17. Voi tämä kirja oli ihana! Jostain kun sen bongaisi uudelleen :) Kasarilapsi!

    VastaaPoista