sunnuntai 19. syyskuuta 2010

~200~

Tähän on tultu. Blogini, joka vuosi sitten oli hiljentyä kokonaan, saavuttaa nyt kahdennensadan päivityksensä. On pienen juhlan paikka. Siitä kiitän kaikkia teitä lukijoitani. Ilman teitä ei blogiani olisi olemassa!

Kuvakollaasi kertoo melkein kaikein blogini luonteesta. Mukaan mahtuu kirjoja, kotiarkea, leivonnaisia, matkoja, vuodenkiertoa, itäsuomalaisia maisemia sekä haaveilua. Kaikkein eniten kirjoja. Kiitos teille, jotka haluatte kirjoja, mutta jaksatte lukea myös niitä näitä. Ja kiitos teille, jotka ette välitä kirjoista, mutta kestätte nekin postaukseni. Ilman kirjoja blogiani ei olisi olemassakaan. Teille, jotka olette vasta hiljattain liittyneet lukijoiksi kerron, että alkujaan tämä blogi ilmestyi otsikolla Lumiomenan lukemaa ja oli puhtaasti kirjablogi. Pikkuhiljaa niitä näitä-osasto tuli mukaan kuvioihin ja nyt sivupalkkini mukaan blogini toiseksi suurin osio ulkomaisen kaunokirjallisuuden jälkeen. Aion jatkaa samalla linjalla.

Tällä kertaa olisi ollut oikeasti kirja-arvion vuoro. Se on melkein valmiina, mutta en halunnut tuoda 200. postauksekseni mietteitäni kirjasta, jota lähestulkoon inhosin lukea alusta loppuun saakka. Sitkeästi luin ja koetan arviossani unohtaa pahimmat antipatiani. Tänään aloittamastani kirjasta nautin takuulla sataverroin enemmän, olipa kirja millainen vain.

Ensi viikko lähtee blogin osalta käyntiin pian (pienessä mittakaavassa) surullisenkuuluisan kirja-arvioni keinoin ja sen jälkeen lupaan järjestää Hanna ja Hannu Hanhi-haun arvonnan merkeissä.

46 kommenttia:

  1. Paljon onnea hienon saavutuksen johdosta.Blogisi on kaunis ja miellyttävä,ja paitsi kirja-arvosteluja,täältä löytyy paljon muutakin kiinnostavaa.Blogisi ilme ja kuvat ovat myös kauniita!

    VastaaPoista
  2. Kiitos hyvänmielen kirja-ja elämä -blogistasi.Täältä löytyy aina ajateltavaa.Ja pidän siitä että en ole aina samaa mieltä kirjoista kanssasi.Annat tilaa ajatuksille ja kutkutat hyvin kiinnostukseni sellaistakin kirjaa kohtaan ,jonka olen ajatellut jättää lukematta.Onnea.Paljon!uusia postauksia odotellen
    Maria

    VastaaPoista
  3. Onnea kahdestasadasta! Olen lukenut blogiasi vasta niitä näitä -osaston ilmaannuttua kuvioihin, mutta yhdistelmä tuntuu oikein toimivalta! Ilolla tulen aina blogiisi lukemaan kuulumisia, kirjoista tai sitten vain ihailemaan kauniita kuvia. Tuossa kollaasissakin on kyllä aivan mahtavia yksilöitä! Jatka samaa rataa!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut suuren lukijamäärän saavutuksesta!! Blogissasi on ihania kuvia, joita mielelläään katselee:)
    Jatka samaan malliin:)

    VastaaPoista
  5. Onneksi et lopettanut, sillä täällä on mukava vierailla!
    Jatka vain samalla mallilla juu ;)

    Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Onnea ihanalle ja kauniille blogillesi! Täällä on raikas ja hyvä tunnelma, on iso ilo saada vierailla luonasi! Kaikkea hyvää ja innostavaa ja ihanaa jatkolle!

    VastaaPoista
  7. Onnittelut blogistasi ja kiva ettei se loppunut, koska itse löysin tieni tänne vasta keväällä (vai kesällä). Ja jos sulla on maisemia Pohjois-Karjalasta piilossa jossain blogin syövereissä, niin ne minun pitäisi kaivaa esiin =)

    VastaaPoista
  8. Onnea! Aina löytyy hyviä syitä juhlia. Olen seurannut blogiasi aika vähän aikaa, mutta juuri kirjojen takia tänne tulinkin. Tykkään kovasti lukea kirja-arvioitasi, sillä niistä saa hyviä vinkkejä löytää kivoja luettavia kirjoja.

    VastaaPoista
  9. Mukavia etappeja!! Onnittelut :) Blogissasi on mielenkiintoa ja tykkään kuvistasi paljon myös :)

    Leppoisaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
  10. Täällä mukana ollaan, ja kaikesta nautitaan. Kaikkea on juuri sopivasti. Kuvasi hivelevät silmiä!

    Itä-suomalaisuus on minulle uusi alue, en ole koskaan edes ihmeemmin matkaillut siellä päin, joten tutustuminen siihen Suomen alueeseen on ollut oikein jännää..

    Sanoo täältä länsi-pohjois-alueen tyär.

    VastaaPoista
  11. Onnea!! Kauniita kuvia on kollaasisi täynnä ja täällä on antoisaa käydä lukemassa niin kirjoista kuin muistakin aiheista.
    Odotan muuten uteliaana, että mikä kirja on se, josta et halunnut tätä juhlapostausta kirjoittaa. Epämieluisan kirjan lukeminen loppuun saakka vaatii sisua. Minulla liian usein jäävät tympeät kesken tai sitten niin, että palaan tekstiin aikojen päästä ja koitan sinnitellä loppuun saakka. Olen miettinyt, että onkohan se sellaista peräänantamattomuutta, että ei hyväksy kirjan jäämistä puolitiehen ;) Toisaalta kun lukuaikaa on rajoitetusti tässä lapsiperheen arjessa, niin mieluiten sen käyttää mieluisiin opuksiin - niin omissa kuin lapsenkin kanssa jaetuissa lukuhetkissä.
    Suloisia sunnuntaihetkiä teidän kotiin,
    Anu

    VastaaPoista
  12. Hmmm. Silmäni kiinnittyivät Kutvosen kulman kuvaan... onkos se kotikulmillasi?

    Onneksi et lopettanut blogiasi, minä en olisi ehtinyt sitä löytämään.

    VastaaPoista
  13. Onnea ystävä menestyksekkäästä blogitaipaleesta ♥ Tämä on monin tavoin kaunis ja mielenkiintoinen blogi! ( Vaikka olen ehkä puolueellinen, mutta silti!! ;D)

    VastaaPoista
  14. Onnea!

    Kuviasi on ihana katsella, seurailen tarkimmin noita kirja-arvioistasi, jotka ovat usein ajatuksia herätteleviä.

    Leppoisaa sunnuntaita! Onnea seuraavaan kahteensataan!

    VastaaPoista
  15. Onnea Lumiomena♥

    Minä en jaksa unohtaa iltaa/yötä jolloin törmäsin blogiisi, jota olit lopettamassa. Vain muutamia lukijoita ja niin hieno nimikin ja vielä kirjoja. Otin heti yhteyttä maailmankuuluun kuvaajaan Jeff Curtoon ja pyysin lupaa käyttää hänen lumista omenaansa minun blogissani mainostaakseni sinua. Ja siitä se sitten lähti. Vähän vielä kannustusmeilejä ja sinä olit vauhdissa. Olen täysin itsesuojeluvaistoa vailla, sillä teollani sahasin oksaa, jolla istun, sillä sinähän jo hätyytät minua, joten minä voinkin kohta lopettaa;-)

    Tämä on yhtä kiehtova tarina kuin se yö, jolloin yllytimme Susaa aloittamaan oman kirjallsen blogin...ja kävikin ilmi, että hänkin on yllytysullu...ja hienosti menee tänäänkin persialaisin maustein, mutta Irlannissa.

    Hyvä sinä, Susa, me kaikki. Kohta tavataan!

    VastaaPoista
  16. Onnittelut! Kiva kun et lopettanut bloggailua silloin aikoinaan, vaan jaksat ilahduttaa meitä lukijoitasi postauksillasi :). Oletkin ollut blogiystäväni lähes koko puolen vuoden aikaisen blogihistoriani ajan. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  17. Onnea! Blogisi on minulle aika uusi tuttavuus, mutta hyvin mieluinen seurattava. Olipa hyvä, ettet lopettanut! Bannerisi värit hivelevät silmääni, kirjoista jaksan lukea aina ja kuvasi ovat inspiroivia:))) Hyvää jatkoa edelleen:)))

    VastaaPoista
  18. Yaelian: Kiitos. Sinun blogisi löysin pian omani aktivoiduttua Leenan blogin kautta ja olen vastaavasti nauttinut sinun kuulumistesi lukemisesta :)

    Maria: Olen samaa mieltä, että on - rakentavassa hengessä - hyvä olla toisinaan eri mieltä kirjoista. Se on eräänlaista rikkautta ja joskus voi rikkoa omia lukutottumuksiaan löytämällä jotain uutta. Kiitos sinulle itsellesi eräästä blogimaailman ihanimmasta blogista.

    Amma: Kiitos. Niitä näitä tuli mukaan, kun pelkkä kirjablogi ei tuntunut kantavan. Nyt tuntuu, etten enää jaksa/viitsi tehdä kahta blogia, joten annan mennä näin :)

    Tiitu: Kiitos ja kiva, että pidät kuvistani. Otan aika paljon kuvia ja aina niistä muutama onnistuukin ;)

    Marielisa: Nyt en enää voisikaan lopettaa, koska blogista tulee jollain (myönteisellä!) tavalla riippuvaiseksi. Tämä on mukavaa ja vastavuoroisuus lukijoiden ja blogiystävien kanssa tekee tästä kivaa.

    Satu: Mukavaa, että viihdyt täällä. Samaa voin sanoa sinun blogistasi. Osaat luoda ihanaa tunnelmaa.

    Vekarus: Kiitos sinulle. Olit ensimmäisiä blogini löytäneitä ja kommenttisi auttoivat niitä näitä-osion vahvistamisessa. Sinulle myös mainiota sunnuntaita!

    Mari A.: Kiva, että löysit tänne ja minä vastavuoroisesti sinulle. Muistaakseni Miina Supisen kirja aloitti blogituttavuutemme. Pohjois-Karjalakuvia löytyy ainakin talvelta ja muutamia kesältäkin, vaikka enemmän liikun Savossa. Viikon kuluttua pitäisi tulla taas silkkaa pohjoiskarjalaa :)

    Trina: Kiitos. Pieni juhla tekee arjesta paremman! Toivottavasti saat hyviä lukuvinkkejä, niitä tarjoilen pari kertaa viikossa.

    T: Etapit kertovat paljon blogiurasta :) Vastavuoroisesti voin sanoa pitäväni tavattomasti sinun kuvistasi. Niissä on tunnelmaa.

    Soolis: Ihanaa, että olet mukana :) Itäsuomalaisuus on aina minussa, vaikka nyt etelässä asunkin. Pohjoinen on itselleni tuntemattominta Suomea - länsi sen sijaan on tuttua, koska olen varttipohjalainen (mummoni oli rannikolta) ja anoppinikin on lännestä.

    Anu: Kiitos sinulle - ja samalla kiitos omasta blogistasi, joka on ihana. Huomenna tai tiistaina saan sen epäsuosikkikirjailijani kirjan tänne. Sisulla lukee huonommankin kirjan ;) Se on kyllä totta, että lukuaikapula vaivaa ja sen ajan voisi käyttää paremmin. Sinne suuntaan myös kauneutta sunnuntaipäivään!

    Mollamari: Kutvosen kurvi on lapsuuteni ja nuoruuteni kotiseudulta ;) Edelleen käyn ko. paikkakunnalla monta kertaa vuodessa. Käy kurkkaamassa huhtikuu 2010 blogiarkistostani. Siellä on lisää kauniita ja ankeita kuvia samaiselta seudulta :) Ja kiva, että löysit tänne ja minä sinun blogiisi.

    Susa: Kiitos, ystävä rakas ♥ Sinä olit täälläkin mukana ihan alusta saakka ja rohkaisit kirjablogistiksi. Ja nyt sinulla on oma ihan mahtava blogi!

    Valkoinen kirahvi: Kiitos. Kirjoja tulee 2-3 kertaa viikossa. Mielelläni kirjoittaisin niistä enemmänkin, mutta töissäkäynti, kaksi alle viisivuotiasta ja väitöskirjahaaveet ovat omanlaisiaan (ihania) aikasyöppöjä :)

    Hannelen kirja-paratiisi: Elämään mahtuu ihanaa ja ankeaa, kuten valokuviinkin. Kollaasiin koetin tuoda vain ihanaa.

    Leena: Minäkin muistan varmaan ikuisuuteen saakka viime marraskuisen lauantain, jolloin jätit ensiviestin blogiini. Oli onni, että jätit ja jaksoit rohkaista minua ♥ Ja nyt Susaa! Menenkin kohta hänen blogiinsa. Ja hei, enhän minä hätyytä sinua! Meillä on paljon samoja lukijoita ja paljon eri, joten eiköhän kannusteta loputkin lukijamme toistemme blogeihin ja saamme pian viettää 150 lukijaa-juhlia. Vitsi vitsi :)

    Johanna: Kiitos. Ja kiitos sinulle blogistasi. On ilo olla blogiystäväsi. Niin paljon mahtuu blogien sisältöön. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  19. Seija: Kiitos. Olen iloinen, että löysit tänne. Itse nautin tavattomasti uusien blogien löytymisestä ja vierailen mielelläni sinun luonasi. Kirjat ovat rakkain harrastukseni, joten niistä koetan saada paljon asiaa. Samoin yritän valokuvata ahkerasti.

    VastaaPoista
  20. Löysi blogisi vasta aiemmin tänä vuonna, mutta tästä on tullut nopeasti yksi suosikeistani :-) Olen saanut sinulta monta lukuvinkkiä, ja palaan tänne aina uudestaan lukemaan viestejäsi ja ihastelemaan oi niin kauniita valokuvia!

    VastaaPoista
  21. Onnea lumimomena ♥
    Onneksi et lopettanut, täällä on meille muillekin aina silmän iloa ja mukavaa muutenkin.
    Ja upea kollaasi, kiva idea ♥

    VastaaPoista
  22. Lämpimät onnittelut 200:sta!!:))
    Kuvakollaasisi on hieno ja kertoo paljon:)Kiitos sinulle kauniista ja mielenkiintoisesta blogistasi!!:)
    *rutistaa*

    VastaaPoista
  23. Onnea! 200! Hieno saavutus!

    Olet yksi esikuvabloggaajistani, ja osoitus siitä, että blogin ei tarvitse olla vain yhden asian ympärille keskittyvä ollakseen kiinnostava.

    Ja tuo kollaasi on niin kaunis, niin kaunis! Ihana!

    Seuraavaa kahtasataa jään odottamaan. Ja sitä huonoa kirjaa. ;)

    VastaaPoista
  24. Onnea Lumiomena ja hienoa, että pidät blogia edelleen! Sinun blogiasi on miellyttävää lukea ja nauttia kauniista kuvista kuin myös saada hyviä kirjavinkkejä. Jatka samaan malliin! Lukemisiin!

    VastaaPoista
  25. Kuten Ilse, minäkin odotan nyt sitä huonoa kirjaa;-) Minulla on niitä blogissani KAKSI, siis semmoisia, jotka valitsin ihan väärin ja en kehdannut palauttaa. Etenkin toista oli tuska tehdä, sillä sitä oikein hehkutettiin ja kirjailija oli juuri saapumassa Suomeen. Päätin etten voi haukkua, en kehua, ja vain selostan, mutta laitoin sinne yhden lauseen, josta minun tuttuni tiesivät pitää kätensä kirjasta erossa;-) Toinen on uudempi tapaus, jossa on hyvä kansi, mutta muuten...ei, ei ja ei.

    Eihän toki hätyytetä, vaan viemme kaikki muakanmme tähtiin. Minä haluan oikeasti kannustaa kaikkia uusia bloggaajia, jos huomaan, että heillä on yritystä ja sitähän on ollut ja on monella, jota olen 'mainostanut'. Itseasiassa olen nyt niin täystyöllistetty, että oli lomaa kirjoittaa ruokaohjeista...oli pakko breikata kirjoista. Nyt painan täysillä kuitenkin kirjamessuihin asti. Tai ehkä lepään jossain välissä viikon. Vaikka on kiire, en anna laadun kärsiä yhtään eli siis selkokielellä: Poltan kynttilääni molemmista päistä! Valivalivalivali...

    VastaaPoista
  26. Onnea!! Eikö oo hassua, että välillä tekis mieli päivittää jatkuvasti, ja välillä jättää koko blogi heitteille? Tai ainakin itsellä sellaista aaltoliikettä. Mutta kiva kun tää blogi on vielä elossa, käyn mielelläni vieraisilla.

    VastaaPoista
  27. Onnea! Kiva, että olet päättänyt jatkaa, vaikka on tehnyt mieli hiljentyä. Minullakin on ollut niitä kausia, mutta juuri nyt tuntuu tosi hyvältä kirjoittaa blogia. Kirja-arvostelusi ovat saaneet aikaan valtaisan lukuhimon minussa. Olet herättänyt sen puolen minussa jälleen henkiin, tosin sinun täytyy ruokkia sitä vielä parin vuoden ajan. Oletettavasti sitten minulla on tarpeeksi aikaa lukemiseen. En halua tarttua hyviin kirjoihin nyt, kun niitä joutuisi lukemaan niin pienissä pätkissä. Haluan ahmia kirjan lyhyessä ajassa ja nauttia siitä täysin siemauksin ilman ärsyttäviä keskeytyksiä. :)

    VastaaPoista
  28. Katri: Kiitos :) Sinun kanssasi on kiva vaihtaa ajatuksia kirjoista ja olen iloinen, että olet saanut täältä vinkkejä.

    Seijastiina: Kollaasit ovat mukavia välineitä kaltaiselleni, joka ei koskaan osaa päättää, minkä kuvan valitsisi. Yhteen saa mahtumaan paljon Kiva, että käyt täällä ♥

    Marge: Kiitos sinulle ihanista sanoistasi blogiani koskien. Omasi on myös kaunis ja kiinnostava. Rutistus takaisin :)

    Ilse: Tulin iloiseksi kommentistasi. Joskus nimittäin mietin, ettei blogini ole tarpeeksi kirjallinen. Tosin niin kauan kuin kirja-aihe pitää johtopaikkaa blogitunnisteissa, en jaksa murehtia ;) Sinun blogisi on eräs omista suursuosikeistani. Ja se huono kirja saa kyllä paikkansa täällä, voi kammotus sentään.

    Sara: Kiitos :) Kirjavinkkejä toisin mieluusti paljon, paljon enemmän, mutta se tuttu aikapula vaivaa. Onneksi esimerkiksi työmatkojen aikana ehtii lukea paljon. Aionkin piakkoin nostaa esille yhden tyttökirjan ;-)

    Leena: Pitääpä lukea tarkemmin blogiasi, että mitkä voivat olla ne huonot kirjasi. Joskus pieneenkin tekstinpätkään voi rivien väliin ujuttaa niin paljon. Vaikka poltat kynttilääsi molemmista päistä, muista pyhittää ainakin viikonloput elokuville, chablikselle tai punkulle, valkohomejuustolle sekä Olgalle ja Lumimiehelle!

    Teija: Kiitos. Tiivistit hyvin blogistin fiiliksiä. Joskus on kausia, että voisi olla vaan hiljaa ja sitten saa intoa jatkaa. Melkoista aaltoliikettä, mutta aika ihanaa. Tapaamisiin toistemme blogeissa :)

    VastaaPoista
  29. Miia: Tiedätkö, minulla oli jossain vaiheessa samanlaista lukemisen suhteen. Oli vaikea tarttua romaaniin, kun lukuaika oli kortilla. Olen kuitenkin aina lukenut, joten sitkeästi yritin lukea pätkissä ja opin siihen rytmiin. Joskus on tuskaisaa lukea samaa kirjaa viikon päivät, mutta usein se palkitsee :) Toivottavasti saan ruokittua lukuhimoasi. Ja vaihtelun vuoksi koetan tarjota muutakin. Samalla kiitän sinua huippukauniista blogista.

    VastaaPoista
  30. Hirrrmusti onnea kahdestasadasta! :) Ihaillen katselen kuviasia aina, pidän niistä ja muutenkin tavastasi kertoa asioista blogissasi. Tsemppiä seuraavalle kahdellesadalle! :)

    VastaaPoista
  31. Tulin vastavierailulle blogiisi ja löysinkin paljon luettavaa! Onnea kahdestasadasta! :)

    VastaaPoista
  32. Hiphei ja onneksi olkoon tämän merkkipaalun johdosta!
    Pidän kovasti blogistasi, niin kirja- kuin muistakin jutuista.

    VastaaPoista
  33. Kippis ja onnea!
    Kiitos hyvistä kirjavinkeistä!

    VastaaPoista
  34. Anastasia: Kiitos. Sinä oletkin ollut blogikaverini jo pitkään ja taidankin seuraavaksi hipsiä katsomaan, mitä teille kuuluu :)

    Marjis: Kiva, että tulit. Tervetuloa! Ja kirjablogistille on sanottava, että kirjoja täällä on onneksi enemmistö aineistosta, vaikka paljon muutakin on mukana.

    Kultsin kämppä: Kiitos sinulle. On ihanaa, että vierailet täällä usein ja hauskaa, jos pidät sisällöstä :)

    Linnea: Cin cin! Täytyy pyrkiä seuraavaankin kahteensataan.

    VastaaPoista
  35. Onnea rutkasti kahdestasadasta. En tiennyt, että olit joskus lopettamassa bloggailua, onneksi et sitä tehnyt. On niin ihanaa käydä täällä lukaisemassa kirja arvosteluja ja muitakin juttujasi. Pidän tavastasi kirjoittaa. Ihanaa, että Leena on aikanaan kannustanut sinua.
    Eikun lisää samanlaista.
    Mukavaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
  36. Olet sinä hurja nainen! En tunne tarinaasi, mutta täältä henkii, että sen täytyy olla jotenkin erikoinen. Ja sinä olet selviytyjä, ihan selvästi. Paljon, paljon onnea saavutuksestasi, olen iloinen puolestasi:)

    VastaaPoista
  37. Hanne: Kiitos. Vuosi sitten tämä blogi vietti melkoista hiljaiseloa, mutta sitten Leena tosiaan löysi tämän ja puhalsi hieman henkeä blogiini :) Ihanaa, että käyt täällä ♥ Ja lämmintunnelmaista syysviikkoa sinulle!

    Keijukainen: En tiedä hurjuudesta enkä ole kauheasti niitä yksityisimpiä asioitani tänne tuonut, mutta selviytyjä todellakin olen. Sinulla oli oikea aavistus. Tänään koetan jatkaa 200 yli, joten palaillaan ja näkyillään blogeissamme :)

    VastaaPoista
  38. Onnea lumiomena!
    Blogisi ansiosta olen löytänyt mielenkiintoisia kirjoja luettavaksi. Kiitos siitä! Kirjapostauksesi ovat mielenkiintoisia ja aina välillä niitä käyn lukemassa. Nyt on ollut vähän paussia, sillä luettavaksi on kertynyt vino pino valokuvausoppaita ja-kirjoja.

    Hyvää jatkoa kauniille ja asialliselle blogillesi : )

    VastaaPoista
  39. Taru: Olen iloinen, että olet löytänyt täältä kirjavinkkejä. Blogimaailmassa parasta on sen vastavuoroisuus. Minä en olen sinun blogistasi löytänyt paljon kauneutta sekä uudenlaista kuvaussilmää itselleni. Olet innoittaja siinä suhteessa!

    VastaaPoista
  40. Onnea 200 postauksesta, se on kunnioitettava määrä. Parasta täällä on mielenkiintoiset kirja-arviot, ja kauniita kuvia katselee myös mielellään:)

    VastaaPoista
  41. Onnea merkkipäivästä! Blogisi on yksi blogimaailman valopilkuista. Upeita kuvia, taasen!

    VastaaPoista
  42. Susa P.: Kiitos. Ja niitä kirja-arvioita koetan saada mahtumaan jokaiseen viikkoon edes 2-3. Tällä viikolla tulee vielä yksi :)

    Tuure: Samaa voin sanoa sinun blogistasi, tekstisi, kuvasi, ajatuksesi kaikki ovat oikeita helmiä. Ja kiitos!

    VastaaPoista
  43. No tuo tuttu naapurikaupunkihan tuo tosiaan on. Hienoja kuvia olit ottanut, tosin kaikki eivät auenneet näkösälle jostain syystä. Sitä vaan rientää kaupungilla asioilla, eikä tule katsottua ympärilleen eri silmin.

    Minä asustan täällä kanavakylässä. (14 vuotta sitten vähän isommasta savolaisesta pikkukaupungista muuttaneena) Pitäisi minunkin tätä kotikylää joskus kameran kanssa tutkia. Saisi uudenlaista näkökulmaa.

    VastaaPoista
  44. Mollamari: Kiehtovaa kuulla, että ihan oman synnyinseudun lähellä asuu noin lahjakas ihminen! Tuo pikkukaupunki on kaunis ja ruma samaan aikaan. Bloggerissa on ainakin minulla ollut jotain häiriöitä tänään, joten ehkä ne loputkin kuvat näkyvät pian. Toivotaan ainakin :)

    Kameran kanssa on mukava kulkea.

    VastaaPoista