sunnuntai 25. lokakuuta 2009

~KIILTOMADON TALO~



Rakastan kynttilöitä ja tuikkuja, joten avaan "kynttiläkauden" jo elokuussa. Vaikka minulla on muutamat suosikkini kynttilänjaloiksi ja tuikkualustoiksi (mm. häälahjaksi saamamme Ristomatti Ratian suunnittelema lyhty, valurautainen jalka suurille kynttilöille sekä Bolognasta ostamani värikäs lasilyhty), hankin joka vuoksi muutaman uuden. Eilen löysin yllä olevan soman talolyhdyn eräästä sisustustavaratalosta. Olin katsellut samantyylistä, joskin ehkä hivenen tyylikkäämpää, eräästä nettipuodista, mutta annoin nyt hinnan ratkaista ja sain pikkurahalla tuon valkoisen talon. Tyttäreni keksi kutsua sitä "kiiltomadon taloksi" (pieni sisäpiirijuttu), joten tähän yhteyteen sopii ehkä lainata Joensuussa asuneen lastenkirjailija Ullamari Kellomäen runoa Kiiltomadon laulu:

Minä sytytän
kirjavan lyhdyn
ja ryömin pimeään.
Kiiltomatojen marssiin yhdyn
hilpeään.

Minä sytytän lyhdyn
ja sammutan sen
aina kun haluan.
Pientä polkua valaisen
pienen kulkijan.


Ylläolevan runon ohella monia muita tuttuja ja rakkaita lastenrunoja löytyy Tammen Kultaisesta lastenrunokirjasta (2005), jossa on Salla Savolaisen riemastuttava kuvitus.

3 kommenttia:

  1. Tuota Tammen kirjaa olen miettinyt lapsille, pitäisi vaikka joululahjapaketteihin ostaa mm se.

    Aivan ihana tuo lyhty! Vinkkaatko mistä nettikaupasta löytyisi vastaavan tyylisiä?? Tuollaista haaveilisin tuohon yhteen nurkkaukseen meillä parvekkeella.

    VastaaPoista
  2. Suosittelen aivan ehdottomasti tuota kirjaa, ajattomia ja ihania runoja tunnelmasta toiseen.

    Tuon meidän lyhdyn ostin ihan Kodin Ykkösestä, joten vastaava löytynee Anttilasta. Talomaalla.fi-niminen nettiputiikki myy hieman hienompaa versiota, mutta hintakin on liki nelinkertainen.

    VastaaPoista
  3. Tervehdys! Tulin heti vastavierailulle ja blogisi on kyllä päivän piristys, kiitos sinulle! Silmäilin aika monta juttua ja tekisi mieli kommentoida vähän joka postaukseesi ;). Jos nyt kuitenkin vain pari sanaa näistä kirjoista. Minustakin tuo lastenrunokirja on yliveto ja kuvitus kruunaa kaiken. Katselin tunnistetietojasi profiilissasi ja ilahduin, kun mainitsit monta omaa lemppariani (Shields, Aikamatkustajan vaimo, Sudenmorsian jne.) Minusta taitaakin tulla innokas lukijasi. Mukavaa torstaipäivää ja onnellista tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista