torstai 10. heinäkuuta 2014

Münchenissä perheen kanssa


Kesä on selvästi retkien aikaa, koska tässä kirjojen välissä tulee taas pieni reissujuttu. Ja siinä missä kesä on retkien aikaa, meillä on reissujen suhteen menossa Saksa-vuosi. Hiihtolomalla kävimme koko pienen perheemme voimin Berliinissä, nyt kesälomani aluksi suuntasimme iki-ihanaan Müncheniin, joka oli miehelleni ja minulle ennestään tuttu joulutunnelmaisena.

Koko perheen kanssa matkustaminen on tietenkin aina erilaista kuin kahden aikuisen kesken ja fiilistely on ehkä enemmänkin toiminnallista. Lentokentältä ostimme Münchenin City Tour Cardin, jolla saimme matkustaa joukkoliikenteessä useamman päivän ajan edullisesti, tosin Münchenissä lapset matkustavat muutenkin ilmaiseksi. Museot ja muut retkikohteemmekin valitsimme lasten makuun: Deutche Museumissa oli oma lasten valtakunta, jossa kai pelata ja leikkiä; Euroopan suurimpiin kuuluva lelukauppa Obletter sai suut hymyyn ja meidän onneksemme myös muut museot ja kaupungin ihmettely olivat lastemme mieleen. Parasta koko perheen mielestä oli yleinen fiilistely: kävely puistossa, junaretki Alpeille, jalkapallon katsominen televisiosta sekä tietenkin matkalukemisiin syventyminen, mistä lisää myöhemmin.

Saavuimme kaupunkiin viikonloppuna, joka oli polttavan helteinen. Kiipeäminen Alte Peteriin lisäsi kuumuuden tunnetta, mutta onneksi sitä pystyi viilentämään muun muassa suihkulähteellä ja Michaelin kirkossa. Rakastan kirkko- ja museotilojen rauhallista tunnelmaa ja viileyttä sekä sitä kaupunkilomaan kuuluvaan anonymiteettiä, jonka ansiosta voi olla yksin (oman perheen kanssa ;)) muiden keskellä.







Kuuman päivän jälkeen oli ihanaa kävellä Englischrer Gartenissa, joka on nimensä mukaisesti englantilaishenkinen puutarha, Hyde Parkiakin isompi levähdyspaikka. Kävelyä puiden siimeksessä, jäätelöä ja hattaraa, torvisoittokuntaa, retkeileviä kaupunkilaisia...







Maanantaina pakenimme hellettä ja ostimme Bayern-lipun: Lähdimme ihmettelemään Alppeja. Tarkoituksemme oli retkeillä Partnachklammin solaan, mutta ukkonen yllätti. Koska kuopus alkoi huutaa, että "minä en halua kuolla", päätimme jättää vaelluksen kesken ja palata kylään lounaalle. Garmisch-Partenkirchen olikin viehättävä ja luulen, että seuraavalla Etelä-Saksan-matkallamme majoitumme jonnekin pieneen alppikylään.






Sadetta piisasi sitten loppuloman. Onneksi pidämme museoista, joiden suhteen Münchenissä on hyvä tarjonta. Deutsche Museumin ihmeet, kaupunginmuseon hauska (nukke)teatterimaailma ja lelumuseon vanhanaikaisuus jaksoivat kiinnostaa:







Alter Südfriedhofilla sai kokea osin samaa rauhaa kuin museoissa, oli rauhallista ja vehmasta. Lapsetkin pitivät paikasta, heistä oli hauska katsella vanhoja hautakiviä ja bongata sammaleiden ja heinien keskellä kotiloita, jotka olivat ihan erilaisia kuin Suomessa, isoja ja raidallisia.



Ja mitäpä tälle heinäkuulle ajoitettu Saksan-reissu olisi ilman jalkapalloa? Emme ole perheeni kanssa mitenkään innokkaita penkkiurheilijoita, mutta Saksa-Brasilia-pelin katsoimme loppuun saakka. Jalkapallo näkyi katukuvassa: autot oli koristeltu Saksan lipuin, polkupyörät kukkasin, mutta toisinajattelijoitakin riitti:



Ei lie vaikea arvata, että loppuottelussa kannatamme Saksaa. Münchenistä on ikään kuin salakavalasti tullut yksi suosikkikaupungeistani. Se on suuri, mutta lämminhenkinen, samalla kertaa haikea ja hauska. Se on tunnelmaltaan yleiseurooppalainen ja sellainen, jossa on helppo olla. Lapsiperheille se on mutkaton ja alati kiinnostava.

22 kommenttia:

  1. Saat anteeksi Saksan kannattamisen loppuottelussa, kun kirjoitit näin mukavan ja lämminhenkisen matkapostauksen. :)

    VastaaPoista
  2. Oijoi, Katja, tiedät, minne minua vetää;) Upeita kuvia ja Garmisch Partenkirchenistä on mukavia muistoja. Olemme kymmeniä kertoja ajaneet Münchenin ohitse, kerran mm. St. Moritziin, jossa tutustuimme sveitsiläiseen suklaamiljonääriin ja sitten...Meidän perhe puhuu kultaisesta kolmiosta ja se sisältää Baijerin, osan Sveitsiä ja luonnollisesti Salzburgin ympäristön. Tuollaiset matkat ovat kaikille, mutta etenkin/myös lapsille erittäin avartavia. Ehkä teillä on eräänä päivänä A:n kielivalinnoissa saksa, kuten M:llä oli kiitos Keski-Euroopan matkojemme.

    Odotin vähän ruokakuvia, no...edes Apfelstrudelia;) Minusta ruoka on aina kultaisessa kolmiossa parempaa kuin missään muualla. Ja kolmio muuttu ihastuttavaksi neliöksi, nelikoksi, kun mukaan nappaa palan Italiaa. Ehkä sinulta on tulossa ruokajuttu vielä...

    Minä en ole suurkapunkityyppiä, siksi kierrämme Münchenin ja tyydymme Luganoon, Locarnoon, Salzburgiin, Ambergiin, Lavinin pikkukylään ja...Voi, tätä voisi jatkaa vaikka kuinka= Wunderbar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tiedän! Me muuten aioimme Salzburgiin, mutta sitten se Partnachklammin rotko alkoi houkutella - kunnes ukkonen yllätti. No, tämä ei varmastikaan jää viimeiseksi matkaksemme Baijeriin ja kenties sitten ehdimme Itävaltaankin. Olen kerran aiemmin ollut yötä söpössä tirolilaiskylässä Hall in Tirolissa.

      Ruokakuvia ei nyt tule. Tiedätkö, vaikka rakastan alppialuetta, en erityisemmin pidä sen alueen ruuista. Juustoista ja kakuista toki, mutta muuten en niinkään. :)

      Minä pidän suurkaupungeista. Mutta myös luonnosta ja patikoimisesta. Seuraavalla Saksan-reissulla haluan yhdistää nämä kaksi lomatyyppiä. Tosin sitten, kun seuraavan kerran matkaamme, haluan Britanniaan, joka on suurin matkarakkauteni. Mutta sen jälkeen!

      Poista
  3. Oh miten kauniita kuvia kaupungistani. En ihmettele, että olet ihastunut Müncheniin :) Täällä satelee satelemistaan tällä viikolla. Tänään ei haittaa, olen maannut vatsakouristelujen vankina kotona, eikä oikeastaan haittaa muutenkaan - pidän kirjoittamisesta sadesäällä! Sunnuntain peliä tosin menemme katsomaan ulos satoi tai paistoi. München on ihan mahtava matkailukaupunki myös lapsille, kuten totesitkin. Suosittelen Mittenwaldia, jos kaipailette jotakin pikku kaupunkia Alpeilta. Myös Königsseen ympäristöön kannattaa mennä. Tai Füsseniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ajattelin muuten sinua kaupungissasi! :) Sade oli vähän hurja, muttei lopulta haitannut meitäkään, koska Münchenissä on niin hyvä museotarjontakin. Garmisch-päivänä hieman ketutti, pakko myöntää. Tapasimme junassa suomalaisen perheen, joka oli matkalla juuri Mittenwaldiin. Myös Königssee kiinnostaa suuresti.

      Toivottavasti vatsakipusi hellittävät!

      Poista
  4. Olipa kivoja lomakuulumisia. Olemme miehen kanssa puhuneet jo pitkään, että Saksassa pitäisi käydä. Mies kun on ollut Saksassa töissä ja siellä on myös hänen tuttujaan. Jostain syystä emme edelleenkään ole Saksaan asti päässeet. Ehkä ensi vuonna on Saksan aika?

    Mukavia lomapäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, suosittelen Saksaa koko perheen matkakohteena. Meillä on nyt kahden perheloman perusteella vain hyviä kokemuksia. Aiemmin olemme käyneet Saksassa miehen kanssa kahdestaan ja mukavaa on ollut silloinkin.

      Ja hih, meillä on vähän sama juttu Italian suhteen. Mieheni oli töissä Italiassa 2003-2005, mutta sen jälkeen emme ole Italiaan ehtineet. Mies tosin on työmatkoillaan, mutta lomaillakin siellä voisi.

      Ihania kesäpäiviä sinnekin!

      Poista
  5. Hienoja kuvia, Katja! Ihan kuin olisin päässyt itsekin mukaan.
    Lasten kanssa toiminnallisuutta ja se tunne, että on oman perheen kanssa yksin muiden keskellä - tuttua!
    On hienoa, että yhä useammaissa museoissa on alettu ottaa lapsivierailijat huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta. Matkakuvien kautta pääsee aina muidenkin mukaan - kuten minä juuri sinun reissullesi!

      Museot ovat yleensä aina mukavia ja etenkin tuollaiset toiminnalliset. Minä kyllä rakastan eniten taidemuseoita. Niiden hiljaisuudessa on jotain rauhoittavaa, mutta lasten kanssa keskityimme näihin "hauskempiin". :)

      Poista
  6. Argentina Campeon!

    Kauniita puistokuvia! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketjukolaaja, voittajasuosikista voi olla vain kahta mieltä. :) Lupasimme lapsillekin, että saavat katsoa loppuottelun sunnuntaina, jos jaksavat.

      Poista
  7. Reissunne on ollut todella ihana, kaunis kuvakertomuksesi kertoo sen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos. <3 Lasten kanssa reissaamisessa on aina omat juttunsa, kun väsymys iskee, mtta pääosin oli ihanaa. :)

      Poista
  8. Oh ihania lomakuvia! Itse en malta odottaa omaa reissuani (tai reissujani!!) joskin kohteet ovat hieman lähempää naapurimaista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ihania reissuja sinulle! Naapurimaissa on paljon ihanaa. Rakastan Ruotsia, tänä kesänä Tallinnassakin oli mukavaa.

      Poista
  9. Kiva kuvakertomus matkastanne. München on ihana paikka, nähtävyyksiä, rentoutta, hyvää ruokaa...
    Melkein kävin mukananne itsekin uuden reissun tuossa kivassa kaupungissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, kiitos. Olen samaa mieltä: München on upea kaupunki. Lämminhenkinen ja rento, sydämellinenkin. Siellä voisi viettää aikaa vaikka kuinka.

      Poista
  10. Ihania kuvia! <3 München on selvästi kaupunki, johon täytyy joskus matkustaa. Olen jonkin verran reissannut Saksassa ja enimmäkseen juuri Baijerin alueella, ja Etelä-Saksassa on kyllä jotain taianomaista. Maaseudulla luonto on käsittämättömän kaunista, ja kaupunkimaisematkin ovat kovin viehättäviä. Aah. Jos ja kun joskus matkustan Müncheniin, kyselen teiltä sitten parhaat vinkit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, matkaa joskus Müncheniin! Uskon, että pitäisit kaupungista. Se on tunnelmallinen: iso, mutta idyllinen, kaunis, muttei ylimakea. Baijer on muutenkin kaunista seutua, haluaisin vaeltaa siellä maaseudulla.

      Poista
  11. Ihania lomakuvia, mukavaa että koko perhe viihtyi :)

    Alpit <3

    VastaaPoista