maanantai 23. tammikuuta 2012

Johan Bargum: Syyspurjehdus

Johan Bargum: Syyspurjehdus
Kustantaja: Tammi 2012
Alkuteos: Seglats i september 2011
Käsikirjoituksesta suomentanut: Marja Kyrö
Kotimainen romaani
Sivuja: 120

Kirjoitan tätä, koska olen ymmälläni ja minua suoraan sanoen hiukan pelottaa. Purjehdusmatkaan liittyy jotain outoa. Totta kai hänen puhelunsa yllätti. Olimme keskustelleet viimeksi kaksikymmentä vuotta sitten. Liikeasioista, minä olin siihen aikaan hänen asiakkaansa. Keskustelu oli ollut epämiellyttävä ja johtanut siihen, että minä vaihdoin pankkia heti kun pystyin. Sen jälkeen olin nähnyt hänet vain jonkun kerran ja nyökännyt kaukaa niin kuin ihmiselle, jonka tuntee mutta jonka kanssa ei halua jutella. Miksi hän soitti minulle? Sen ymmärrän, että kernaastihan sitä tekee vielä pienen syyspurjehduksen, ennen kuin tyhjentää veneen ja panee sen talviteloille, niin olisin tehnyt mielelläni itsekin, jos minulla olisi ollut aikaa. Mutta miksi hän halusi juuri minut gastiksi?

Entiset liike- ja rakkauselämän kilpakumppanukset Harald ja Olof lähtevät purjehtimaan viimeisen kerran ennen talven tuloa. Koko yhteisen purjehduksen idea tuntuu vieraalta: syöpäsairas Harald ja liikemies Olof ovat kaukana ystävyksistä ja toisen esittämä purjehduspyyntö tuntuu oudolta. Miehet lähtevät kuitenkin merelle Olofin Alkyone-veneellä, osin menneitä asioita selvittääkseen ja saadakseen rauhan niiden suhteen. Kirjan takakansi kertoo enemmän, mutta itse paljastan nyt vain, että purjehdusmatkan aikana toinen on käyttänyt vanhaa asetta ja ainoastaan toinen miehistä palaa takaisin maihin kohtalokkaalta purjehdukselta. Onko kyseessä itsemurha, tappo vai murha? Ja auttaako vastauksen löytäminen mitään silloin, kun menneisyys ei lähde pois ihmisestä?

Hienolla Syyskesällään minua suuresti ihastuttaneen Johan Bargumin tuore romaani Syyspurjehdus (2011/2012) ei alkuasetelmastaan huolimatta ole dekkari. Syyspurjehdus on Olofin ja Haraldin vuorovedoin kertoma tarina, jota toinen kertoo poliiseille, toinen jälkeensä jättämässä kirjoituksessaan. Miesten yhteenkietotuvan tarinan keskiössä ovat uskonto ja uskonnottomuus, taikauskoiset tavat, sairaus, nykyhetki ja lamavuodet, Helsinki sekä vuodenaikojen mukaan vaihtuva meriluonto. Antiikin kauniit myytit Alkyonesta ja Benerikestä kertovat miestenkin elämään kytkeytyviä tarinoitaan edesmennyttä miestään mereen seuranneesta kuningattaresta sekä hiuksensa uhranneesta naisesta. Ja kaiken, aivan kaiken, keskellä on liikenneonnettomuudessa aiemmin menehtynyt Elin, molempien miesten rakkauden kohde.

Moottorivene irtosi laiturista lähirannasta ja suuntasi hitaasti kohti soutustadionia. Sitten Elin ilmestyi yhtäkkiä turistibussin takaa. Hänellä oli kirkkaankeltainen öljykangasasu. Huppu niin kireällä, että vain silmät ja nenänpää näkyivät.
- Jaaha, sinäkö taas, hän sanoi, - mikä sattuma.
- Tulin kuuntelemaan urkupillejä.
Hänen silmänsä hymyilivät.
- Yksinäinen mies, joka ei ole kovin hyvä valehtelemaan.


Syyspurjehdus on pinnaltaan rauhallinen, mutta aaltojensa alla kuohuva kirja. Bargum kirjoittaa pienieleisesti, mutta välittää romaanissaan moniulotteisen tarinan. Syyspurjehdus on toki mustasukkaisuusdraama, mutta vain alkuasetelmansa puolesta. Olofin ja Haraldin kertomukset paljastavat, miten arkitodellisuuden ankeus, menetty tai saavutettu rakkaus sekä pienten asioiden kauneus ovat kaikki osiensa summia: koko elämää määräävä katolilaisuus sekoittuu taikauskoisiin tapoihin, lama-aika näyttää niin menestyjien kuin epäonnistujien kasvot, merkittävien kohtaamisen aikana juodaan punaviiniä tai teetä ja syödään berliininmunkkeja, kaikkein ratkaisevampana ajankohtana Venus on vain pieni valkoinen pilkku lounaassa eivätkä rantakivet välitä onko joku ihminen olemassa vaiko ei. Tätä kaikkea Bargum kuvailee hienosti, en voi kuin ihailla sitä, kuinka hänen onnistuu ilmaista niin paljon niin tiiviisti.

Bargumin romaani on kirja, joka varmasti kestää useammankin lukukerran. Itse asiassa tuntuu, ettei yksi ainoa lukukerta riitä, vaan teos tarvitsee oman aikansa. Tätä ei kannata kuitenkaan säikähtää, sillä Bargumin teksti on nautittavaa ja soljuvaa luettavaa sellaisenaankin, se ei ole tajunnanvirtaista, vaan tiivistä ja kaunista kuvausta ihmisistä pelkojensa äärellä. Uudelleenluenta kuitenkin avaisi varmasti monia merkityksiä Haraldin, Olofin sekä Elinin - suosikkihahmoni - tarinan takana. Romaanin henkilöhahmot ovat ylipäätään tyylikkäästi rakennettuja, ehkä hienoiseen etäisyyteen saakka, mutta heidän sisimmät tuntonsa tulevat liki sitä mukaa, kun aikatasosta toiseen liikkuva tarina etenee. Etenkin Elinin on pakkokin jäädä hieman kaukaiseksi, sillä hän on nainen, joka elää vain muistoissa.

Syyspurjehdus on hieno pieni kirja, jonka pienuus on kuitenkin vain romaanin koossa. Bargumin tiivis kerronta pitää sisällään monisyisen tarinan, johon ei ole - eikä kuulukaan olla - yksiselitteistä vastausta tai ratkaisua. Olof, Harald ja Elin ovat ihmisiä, joiden kaikkia toimia ei tarvitse hyväksyä, mutta joista suuren osan voi ymmärtää. Synkkyyteen saakka melankolinen, kauneudessaan ja kuulaudessan väkeä Syyspurjehdus on kirja, jonka tiedän lukevani uudelleen vielä monta kertaa.

****+

Syyspurjehduksella ovat olleet myös Maria sekä Leena Lumi.

19 kommenttia:

  1. En viime viikolla osannut vastata Hannan aloittamaan keskusteluun siitä, millaiset sanat saisivat minut lukemaan jonkun kirjan. Nyt tiedän: pienieleisyys ja pienet suuret kirjat selvästi viehättävät minua tällä hetkellä.

    Kirjoitat Katja taas todella kauniisti, ihan kuin olisin jo purjehtimassa. Tiedän, että minun pitää lukea tämä kirja. Purjehdus tuntuu hyvältä ajatukselta.

    Kiitos taas ja ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Minäkään en Hannan hyvään postaukseen osannut mainitaa tätä pienieleisyyttä, mutta totta: innostun ehkä parhaiten kirjoista, joissa lukijan eteen ei vyörytä liikaa asioita. Bargumin kirjassa on myrskyisistä teemoistaan huolimatta jotain rauhallista. Pidän siitä.

    Suosittelen tätä kirjaa. Se on hieno kaikin mahdollisin tavoin. Ei mitään liikaa, ei mitään turhaa.

    Ihanaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Kauniisti kirjoitit! Olofin, Haraldin ja Elinin luonteet ja ratkaisut pyörivät mielessäni näin muutama päivä lukemisen jälkeenkin. Vielä en ole lukenut kirjaa uudestaan, kun jälkimaku tuntuu vielä vahvana, mutta kuten sanoit, tämän voi, tai suorastaan pitää, lukea useita kertoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maria. Tässä kirjassa on paljon sellaista, jota haluaisin ymmärtää vielä paremmin, vaikkei teos vaikea olekaan. Siksikin tunnen ihan tarvetta lukea tämän uudelleen.

      Poista
  4. Pienieleisyys ja pinnan alla kuohuminen ovat jotenkin just nyt minun juttuja myös ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat sellaisia asioita, joita aina joskus tarvitaan. Kirjoissa minulle aina rakkaampia kuin suuret tapahtumat.

      Poista
  5. Katja, upea kirjoitus aivan Syyspurjehduksen henkeen! Meiltäkään tämä kirja ei lähde sillä on aavistus, että tulee luettua uudemmankin kerran. Kiinnostuin nyt kovasti Bargumista...

    Tiedätkö, olen saanut etiäisen, että tämä tarina on osin totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti tosiaankin löydät jostain sen Syyskesän. Itsekin lainasin sen kirjastosta, mutta haluaisin omaan hyllyyni. Mielestäni Syyspurjehdus on parempi kaunokirja, mutta Syyskesä jotenkin ihanampi. Molemmat hienoja romaaneja.

      Etiäisesi on mielenkiintoinen. Mutta muistelen, että sinun etiäisesi osuvat usein oikeaan!

      Poista
  6. Minäkin liputan pienten suurten kirjojen puolesta. Elämäkin taitaa olla sellaista, pientä suurta. Tämä kirja kiehtoo nyt minua kovasti. Ja kiitos Katja, luin Haahtelan uusimman yhdessä illassa. En tosin tiedä, lähtikö lukujumi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voisi sopia Traumbachin jatkoksi. Kirjat ovat erilaisia, mutta kirjoittajina Haahtelassa ja Bargumissa on paljon samaa. Bargum on vähemmän arvoituksellinen ja jotenkin saavutettavampi, mutta kummankin kirjasta jää ihmeellinen, hieman leijuva olotila.

      Poista
  7. Ää, te vaan kirjoitatte (oletettavasti) hienoja juttuja tästä kirjasta, enkä viitsisi lukea niitä ennen kuin saan itsekin kirjan luettua. Jostain syystä sitä ei vielä näkynyt kirjakaupoissa lauantaina (enkä kyllä tiedä olisinko edes raaskinut ostaa, kun on taas tullut muutenkin osteltua kaikenlaista). Pitää muistaa palata lukemaan nämä jutut sitten joskus myöhemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään Ää, sinäkin luet tämän pian, kunhan vaan kirjan käsiisi saat. Pidin tästä kovasti. Kirja on yllättävän erilainen kuin Syyskesä, mutta kuitenkin läsnä on paljon samoja elementtejä. Palaa sitten, kun olet kirjan lukenut!

      Poista
  8. Arvostelusi herätti kiinnostuksen! Pitääkin katsella, löytyykö täältä mokomaa. Ai niin ja unohdin kertoa, että haastoin sinut eilen sellaiseen kirjoitushaasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä ei ehkä vielä löydy sieltä, mutta toivottavasti jossain vaiheessa. Tästä kyllä kannattaa kiinnostua. Kiitos haasteesta, vastasinkin siihen tänään. Oli mukava miettiä kaikenlaista.

      Poista
  9. Voih, huokaisee hän. Minusta tuntuu, että luen tämän kohta, kahden tiiliskiven välissä. Kaipaan sitä, ja tämä kuulostaa niin hyvältä. Voisiko tämä olla sellainen vuodenaikakirja - joka syksy luettava? Syyskesän jälkeen? :)

    Minä osasin nimetä Hannan keskusteluun tuon pienieleisyyden, mutta Susan kommentista heränneenä olisin toivonut nimenneeni myös pinnanalaisen kuohunnan. Tosin anni.M:n blogiin kommentoin juuri Mitä tiedän Vera Candidasta -romaaniin, että siinä ei pienieleisyyden lisäksi tuntunut juuri kuohuvan edes pinnan alla, mikä jätti kirjan liian etäiseksi. Kaipaan siis nimenomaan viileää pintaa ja kuohuntaa siellä alla. Tämä kuulostaa just siltä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, vastahuokaan. Nimittäin tämä sopii hyvin tiiliskivien väliin. Bargum kirjoittaa raikkaasti ja kauniisti. Kuten aiemmin sanoin, hieman samoin kuin Haahtela, mutta totta kai ihan omalla äänellään, josta pidän. Kahden lukemani kirjan perusteella alan olla fani.

      Viileä pinta ja kuohunta sen alla ovat yhdistelmä eikä Syyspurjehdus petä ainakaan sen suhteen.

      Poista
    2. Tai ehkä pitäisi sanoa, ettei petä sentään suhteen. :)

      Poista
  10. Hei kaikki!
    Kiitos kommenteista. Vastaan niihin ihan pian, nyt on ollut hieman hässäkää arjessa. :)

    VastaaPoista
  11. Onpa kiehtova alkuasetelma tälle pienelle romaanille! Lukujonoon ehdottomasti.

    VastaaPoista