Jean Kwok: Käännöksiä

Jokin aika sitten löysin kuoren ja pyyhin siitä pölyt pois. Revin kirjeensulkijan auki, kosketin valokuvanrepaleita: tässä korvannipukka, kappale leukaa. Äiti oli leikannut hiukseni: ne olivat epätasaiset ja liian lyhyet, jakaus oli liikaa oikealla ja tukka kammattu otsan yli kuin pojalla. Sana KOEVEDOS peittää kasvoni lähes kokonaan ja osan sinisestä polyesteripaidastani. Varsinaisiin luokkakuviin meillä ei ollut varaa, joten pidimme tuon kotiin tulleen näytekappaleen.
Mutta aina kun asettelen repaleet paikoilleen ja kokoan palapelin, silmäni tuijottavat kameraa ja toivo ja kunnianhimo paistavat katseestani edelleen alastomina jokaiselle, joka vaivautuu katsomaan. Kunpa olisin silloin tiennyt.

New York, Min-hatton, Vapauden jumalattaren luvattu maa. Näin uskovat yksitoistavuotias a-Kim, Kimberly, ja hänen leskeksi jäänyt viulunsoitonopettaja-äitinsä muuttaessaan Hong Kongista Yhdysvaltoihin. Äidin sisko, Paula-täti johtaa suurta vaatetustehdasta miehensä Bobin kanssa ja järjestää niin töitä kuin asunnon pikkusiskolleen ja tämän tyttärelle. Asunto on rotanloukkua pahempi torakkapesä, pitkään asumattomana ollut huoneisto purkumääräyksen saaneella alueella. Työ tehtaassa on hikistä ja vaarallista, laittomasti siellä työskentelevät - vanhempiaan auttavat - lapset teljetään tarkastusten ajaksi piiloon pimeään vessaan. Paula-täti kuitenkin vakuuttelee, että jääkylmässä talossa asuminen on väliaikaista ja kaikki järjestyy; tehän olette sukulaisia. Samalla hän painottaa sitä, ettei esimerkiksi tehtaassa saa suosia sukulaisia. Nuori Kimberly oppii englantia äitiään paremmin ja päättä olla koulussa niin hyvä, että voi järjestää äidilleen ja itselleen mahdollisuudet parempaan elämään.

Lähtökohdat Jean Kwokin osin omaelämäkerralliselle romaanille Käännöksiä (Bazar 2011; Girl in Translation 2010) ovat siinä määrin surkeat ja itsestäänselvää voittajakertomusta enteilevät, että myönnän tarttuneeni kirjaan aavistuksen epäillen, vaikka ennakkoon olin toki ollutkin romaanista hyvin kiinnostunut. Voin kuitenkin heti kertoa, että Kwok kirjoittaa niin hyvin, sydäntäriipaisevasti, omakohtaisesti ja valoisasti, että Kimberlyn tarinaa lukee intensiivesti ja ajaksissaan vaalien.

Käännöksiä kattaa Kimberlyn elämän yksitoistavuotiaasta nuoreen aikuisuuteen saakka. Kimberlyn ja hänen äitinsä arjen puitteet ovat ulkoisesti ankeat. Huonojen asuinolojen ja raskaan työn yhdistelmä takaa aineellisen vähäosaisuuden. Ostokset lasketaan hameissa: tehtaassa Kimberlyn äidille maksetaan 1,5 senttiä jokaisesta hameesta. Näin ollen Websterin sanakirja maksaa 200 hametta ja nakkisämpylä 50 hametta. Kilpailu koulussa on kovaa ja Kimberly joutuu arvatenkin kiusatuksi. Toisaalta hänellä on muutamia ystäviä, vauras ja omaperäinen Annette sekä tehtaassa työskenteleva kiinalaissyntyinen Matt. Suhde äitiin on lämmin, muttei mutkaton. Koulumenestys tietää valoisampaa tulevaisuutta, mutta se tuntuu loukkaavan Paula-tätiä. Sukulaissuhteet amerikankiinalaisessa kulttuurissa omaavat laajalle ulottuvat lonkerot ja toisaalta ulkopuolelta tulee kirjoittamaton vaatimus akkulturoitua myös uuden kotimaan kulttuuriin.

Äiti, joka ei milloinkaan koskenut keneenkään aiheettomasti, ryntäsi Paula-tädin perään ja tarttui häntä käsivarresta. "Isosisko, olen pahoillani! Kim on niin suorapuheinen lapsi".
"Niin niin", Paula-täti huokaisi. "Bambunversot ovat tuollaisia. Älä ole huolissasi."
Bambunverso tarkoitti lasta, joka oli syntynyt ja kasvanut Amerikassa, toisin sanoen länsimaistunut. Minä olen bambunsolmu, olisin halunnut sanoa. Syntynyt Hongkongissa ja tuotu tänne nuorena. Bambunsolmu täyttää onton bambunvarren ja antaa kasville osaltaan sen voiman.

Kimberlyn tarina on selvästi moderni sankaritarina, selviytymisromaani, jossa kuljetaan vaikeuksista voittoon. Kwokin romaani on jännittävästi sekä yllätyksetön että yllättävä. En usko olevani juonenpaljastaja, kun kerron Kimberlyn pärjäävän koulussa mainiosti ja puutteellisesta englannintaidostaan huolimatta päihittävän kaikki luokkatoverinsa. Tämä itse asiassa kuvaillaan rivien välissä kirjan takakannessa ja suoremmin kansiliepeessä, jossa muutamin sanoin kerrotaan Harvardin ja Columbian yliopistoissa opiskelleen, lapsena tehtaassa työskennelleen Kwokin oma elämäntarina. Silti Käännöksiä onnistuu myös yllättämään etenkin lopussaan.

Romaanin nimi Käännöksiä on erinomainen ja englanniksi se on vielä parempi. Lost on translation-näkökulma tulee pintaan kipeästi, muttei huumorittomasti. Pistokoe kuulostaa aivan pistoolikokeelta eikä Kimberly voi ymmärtää, miksi opettaja haluaa lahjoittaa hänelle repun. Opettaja taas ei voi ymmärtää, kuinka soijakastikkeessa oleva kananpoika on arvokas joululahja. Myös Kwokin ratkaisu keskittyä vain Kimberlyyn on kerrontateknisesti onnistunut. Juuri Kimberlyn, joka pysyy äidilleen a-Kiminä, näkökulma rakentaa bambunsolmun ei-siloiteltua tietä amerikkalaisessa unelmassa. Juuri Kimberly on amerikkalaisen kulttuurin ulkopuolinen tarkkailija ja kokija sekä tuon kulttuurin välittäjä äidilleen. Äidin kohtalo jääkin lukijan mieleen juuri siksi; Hän pärjää, koska hänen tyttärensä on niin lahjakas, mutta miten käy kaikkien niiden maahanmuuttajanaisten, joiden lapsille ei ole annettu samanlaista lahjakkuutta ja siten eväitä elämään?

Kwokin kirja on (paikoin liiankin selkeistä) menestystarinapiirteistään huolimatta hyvin rehellinen ja tuskainenkin romaani maahanmuuttajien ahdinkoisesta arjesta. Se on eräänlainen hätähuuto ja puolustuspuheenvuoro kaikkien niiden puolesta, jotka edelleen raatavat hikipajoissa Chinatownissa, laittomina työntekijöinä ravintoloissa tai rakennuksilla. Se saakin miettimään, että mikä on vaikkapa Pohjois-Suomen hillasoille tuotujen marjanpoimijoiden kohtalo, mitä kaikkea he kokevat maassamme?

Käännöksiä on lukuromaani sanan vahvassa merkityksessä. Se onnistuu sekä herättämään kysymyksiä että saa kiintymään henkilöhahmoihinsa.


****- (vaikka en kaikilta osin pitänyt kirjan ennalta-arvattavuudesta, on Kimberlyn tarina tärkeä ja hyvin kirjoitettu)

Käännöksistä ovat kirjoittaneet blogeissaan myös Mari A sekä Kirjainten virran Hanna.