lauantai 31. joulukuuta 2022

Vuonna 2022

 


Vuoden päätös, vuosisummaus. Mitäpä sanoa vuodesta, jolloin Euroopassa alkoi sota, ihmisoikeuksia poljetaan siellä sun täällä ja monenlaista populismia on ilmassa niin kaukana kuin lähelläkin.

Oma elämä on kuitenkin jatkunut melko vakaana, vaikka muutoksiakin on ollut. Nyt päättyvänä vuonna olen mm.:

  Käynyt paljon museoissa ja taidenäyttelyissä (Museokortti best)

  Rakastanut värien hehkua Italiassa

  Käynyt myös mm. Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Joensuussa, Suonenjoella ja Tallinnassa

  Ollut yleisönä muutaman kerran teatterissa ja baletissa sekä kahdesti esikoisen lukion musikaaleissa

  Saanut vahvistusta sanonnalle, että musiikki on parasta livenä (mm. Queen, The Cure, Lyyti)

  Pohtinut työasioita: lähtenyt ja palannut

  Aloittanut maalaus- ja piirustuskurssin

  Katsonut elokuvia niin teattereissa kuin kotisohvalta käsin

  Koettanut aktivoitua taas myös blogin puolella (mutta kannattaa silti seurata myös Lumiomenan Instaa)

  Surrut maailmantilaa, sotaa (ja hankkinut yhtenä Ukraina-tukena kotiin vedoksen Ulla Nikulan "Kaikki mitä toivon" -rauhankyyhkyvedoksen)

  Tutustunut uusiin ihmisiin

  Juhlinut kuopuksen rippijuhlia, läheisen 50-vuotispäivää, töissä Finlandiaa, erilaisia läksiäisiä, synttäreitä ja vuotuisjuhlia

  Katsellut Linnunrataa, revontulia, kevään vihreää, syksyn sävyjä, juhannusvanamoita, marraskuisia lumihiutaleita

  Lukenut hyviä ja keskinkertaisia kirjoja. Ensi vuonna tietenkin sitten vain hyviä. :D


Hyvää uutta vuotta teille kaikille!  


P.S. Niin, en listaa enää vuoden parhaita lukukokemuksia, koska kirja-alalla työskentelevänä koen sellaisen vaikeaksi. Niin kummankin työpaikkani kuin vapaa-ajan lukemisiin on mahtunut valtavasti kaikkea: uutta tietoa ja hienoja elämyksiä tuovia teoksia.

3 kommenttia:

  1. Kiva summaus! :) On tosi kiva, että olet aktivoitunut taas blogissa.

    VastaaPoista
  2. Ilo lukea, kuinka monia positiivisia, uusia ja iloa tuottavia asioita on mahtunut kuluneeseen vuoteesi:) Jatkukoon sama edelleen ja reunustakoot sydämet myös pian alkavaa vuotta 2023!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kun olet jakanut elämää ja ajatuksia. Hyviä hetkiä tulevanakin vuonna niin kirjojen kuin kaiken muunkin parissa.

    VastaaPoista