Clarice Lispector: Elämän henkäys

 

Clarice Lispector: Elämän henkäys

Teos 2022

Um Sopro de Vida 1978

Suomentanut Tarja Härkönen

Kansi Miika Immonen

182 sivua

Brasilialainen romaani

   Minä tislasin itseni kokonaan: olen puhdas kuin sadevesi.

   Ydin.

   Muodonmuutos.

   Kirjailija varokoon suosiota, tai menestys tuhoaa hänet.

On aika jolloin on otettava valokuva itsestään. Nälkä on aina samanlainen kuin ensimmäinen nälkä. Tarve uudistaa itsensä tyhjänä ja kokonaisena.

Mieskirjailija käy dialogia Ângela Pralini -nimisen naiskirjailijan kanssa. Heidän ajatuksensa virtaavat, pohtivat kieltä, ihmisyyttä, sukupuolta, luojaa ja luotua, kaiken hetkellisyyttä. Alku on vaikeaa, onhan Ângela on olemassa vain mieskirjailijan luomana hahmona, toisin sanoen hän on olemassa ajatuksissa ja paperilla. 

Ângelan ja mieskirjailijan puolestaan on luonut Ukrainassa syntynyt brasilialaiskirjailija Clarice Lispector, jonka postuumisti julkaistu Elämän henkäys ilmestyi tänä vuonna Tarja Härkösen erinomaisena suomennoksena. Itse aloitin Lispectorin lukemisen ehkä väärästä päästä, sillä Elämän henkäys on ensimmäiseni. Samalla pää oli kuitenkin myös oikea, sillä ihastuin ja vaikutuin niin, että pidän romaania eräänä oman lukuvuoteni käännöskirjahuipentumana.

Fragmentaarinen, Lispectorin ystävän ystävän Olga Borellin viimeistelemä Elämän henkäys on moniulotteinen ja tiheä romaani, jota voi lukea eri näkökulmista: kielen, rakenteen, sukupuolen, vuoropuhelun, luomisen – ja tunteen. Viimeksi mainittu on toki pikemminkin taso kuin näkökulma. Itselleni parhaimmissa lukukokemuksissa yhdistyvät äly ja tunne: on virkistävää tulla lukijana haastetuksi ja samalla upota jonnekin sellaiseen, joka vie mukanaan ja josta ei halua päästää irti kirjan kansien sulkeuduttua. Elämän henkäyksen kohdalla kävi juuri näin.

En olisi olemassa ellei sanoja olisi. Ângela siirtyy kielestä olemassaoloon. Häntä ei olisi olemassa ellei sanoja olisi.

Alkuasetelmaltaan romaani on kuin ajatusleikki: henkilöhahmon luominen, erilaisten ilmiöiden (kuten mm. ajan) pohtiminen, sanojen asettaminen. On myös vastakkainasetteluja: nainen / mies, kirjailija / hahmo, ajan hetkellisyys / ikuisuus, sanat / elämä. Lispector kirjoittaa kirjailijan ja Ângelan välille vuorovaikutusta, jota sekä on että ei ole. Koska Ângela on kirjailijan luomus, antaa kirjailija hahmonsa ajatella omiaan ja mennä ikään kuin omia polkujaan. Hetkittäin mieskirjailija ylenkatsoo hahmoaan, mikä sai minut lukijana melkein unohtamaan sen tärkeän seikan, että kirjailija on Lispectorin luomus, naiskirjailijan luoma henkilöhahmo, kuten Ângelakin – romaanihenkilöitä molemmat.

Kieleltään Elämän henkäys on kaunis ja intensiivinen. Sen virkkeet kantavat merkityksiä ja kerroksia, ja esimerkiksi sitaatteja tällaiseen postaukseen voisi poimia vaikka kuinka. Sekä romaanin kieli, tematiikka että dialogiin ja fragmentaarisuuteen perustuva rakenne kertovat myös kaiken (henkilöhahmon, ajan, elämän) katoavaisuudesta.

Suomentaja Tarja Härkösen jälkisanat "Mutta minä muistan huomisen" avaavat teoksen kerroksia lisää ja saivat ainakin minut osin palaamaan romaanin sivuille. Härkönen kirjoittaa, ettei yleensä pidä siitä miten kirjan henkilöhahmot ja kirjailija liitetään yhteen, mutta Elämän henkäyksen kohdalla Lispector on tietoinen oman kuolemansa vääjäämättömästä lähestymisestä. "Elämän henkäyksen omaelämäkerrallisuus on sisäänpäin kääntyvää ja syvää luotaavaa [--]", kirjoittaa Härkönen Lispectorin "joutsenlaulusta", siitä miten kirjailija kirjoitti romaaninsa omia tarpeitaan varten, "pelastaakseen edes mielikuvitusolennon".

Uskon Härkösen sanoihin ja ihailen hänen varmaotteista ja taidokasta käännöstyötään vähintään yhtä paljon kuin (toistaiseksi vain yhden romaanin perusteella, mutta aion lukea lisää) ihailen Lispectoria kirjailijana.

Haluan että tämän kirjan jokainen lause on kliimaksi.