tiistai 12. toukokuuta 2020

Joyce Carol Oates: Elämäni rottana



Joyce Carol Oates: Elämäni rottana
HarperCollins 2020
My Life as a Rat 2019
Suomentanut Kira Poutanen
Kannen suunnittelu Rebecca Lown
414 sivua
Arvostelukappale
Yhdysvaltalainen romaani

Näin se alkoi. Ja kun se kerran oli alkanut, sitä oli mahdoton pysäyttää.
Siitä tuli julkista tietoa. South Niagaran poliisi sai epäiltyjen miesten kaksitoistavuotiaalta sisarelta täysin spontaanisti ja pyytämättä lisätietoa Hadrian Johnsonin taposta.
Näin päätettiin minun loppuelämästäni.
Rotta! Huora! Minä tapan sinut! Violet Kerrigan on suuren irlantilaistaustaisen perheen kuopus, isän suosikki, isoveljienkin lellikki. Eräänä onnettomana iltana hurjapäiset isoveljet pahoinpitelevät ja tappavat tummaihoisen koulupojan. 12-vuotias Violet tietää totuuden pojan kuolemasta ja paljastaa sen kouluterveydenhoitajalle. Kun veljet tuomitaan vankeuteen, muuttuu Violet perheensä silmissä petturiksi. Hänelle ei ole enää sijaa lapsuudenkodissaan, ei edes vanhempiensa silmissä. Hänestä tulee olematon persoona, rotta, jonka olisi parempi kuolla.
Joyce Carol Oates osaa – osaa kirjoittaa tarinaa, joka kauhistuttaa, koskettaa, tulee lukijaa lähelle ja kulkee kuin kunnon lukusukkulan pitääkin. Kira Poutasen ansiokkaasti suomentama Elämäni rottana on temaattisesti tuttu kaikille, jotka ovat lukeneet Oatesilta vaikkapa Haudankaivajan tyttären tai Koston: Elämä on yhtä murheiden soittoa. Violetin elämää seurataan lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen. Vastassa on vaikeuksia toistensa perään. Niin paljon, että heikomman kirjailijan kynästä lopputulos saattaisi olla keskikertaista huonompaa misery litiä, mutta Oates on taitava, feministinen kirjailija, joka luo moniulotteisia henkilöhahmoja ja sitoo yksityisen ja yhteiskunnallisen yhteen.
Elämäni rottana on hieno romaani. Ei yhtä mestarillinen kuin Blondi, mutta vaikuttava. Kokonaisuus on toisteinen, koska toisaalta Violet itse kertoo samoista tapahtumista eri aikoina. Romaani on myös tunteikas, sekä kauhistuttavalla että sydämeen käyvällä tavalla. Lukiessaan tekee mieli parahtaa: miksi Violet ajautuu tilanteisiin, joihin joutuu. Miksi taas!  Tehokas romaani on edellä mainituista syistä ja myös siksi, että Oates osaa syventyä siihen, miten vaikeaa olla olla toinen: tyttö ja nainen, rodullistettu (tosin valkoisen Violetin näkökulmasta) – joku, jonka paikkaa muut määrittävät ja määräävät.
Ja vielä, kuten Oatesin tuotannossa usein (muttei suinkaan aina), kaikessa versoo myös parempi maailma.

7 kommenttia:

  1. Kauhistuttava nimi kirjalla,mutta Oatesin kirjat ovat kyllä aina niin hyviä. Tämäkin täytyy laittaa korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä on ihan taattua Oatesia. Ei hänen parhaimpiaan, mutta otteessaan pitävä romaani.

      Poista
  2. Oates merkitsee laatua. Menee lukulistalle.

    VastaaPoista
  3. Minäkin epäröin lukemista kirjan nimen johdosta. Onneksi olen lukenut blogiarvosteluja, joten kirja on varauslistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Oates on taitava, joten suosittelen tätä romaania - nimestä huolimatta. :)

      Poista
  4. Niinpä, jonkun toisen kirjoittamana tämä ei olisi ollenkaan sama!!! Se olisi pelkkää kurjuutta, mutta Oates tekee siitä jännittävän tarinan, jossa on aina sanoma. Ei päälleliimattuna, mutta lukijan tajuttavana. Tämä ei ole Blondi, mutta sen jälkeisiä en taida osatakaan asettaa järjstykseen, onneksi ei ole tarviskaan. Tosin sydän pamppaailee aina Haudankaivajan tyttärelle, koska silloin minusta ja sinusta, meistä tuli Oatesin lukijoita!

    ♥♥

    VastaaPoista