maanantai 18. toukokuuta 2020

Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua



Emilie Pine: Tästä on vaikea puhua
Atena 2020
Notes to Self 2018
Suomentanut Karoliina Timonen
Kansi Anna Makkonen
207 sivua
Irlantilainen kirjoituskokoelma

Kirjoitan tämän, koska se on voimallisin asia, jonka voin keksiä tekeväni.

Mietin: häpeää, nuoruutta ja aikuisuutta ja pitkää aikaa siinä välissä, lapsettomuutta, perheen sisäisiä sidoksia ja niiden muuttumista, huumeita, kuukautisia ja ihan muista syistä johtuvaa verenvuotoa, ja monia muita asioita, jotka määrittävät sitä, millainen on ja millaisesta tekstistä pitää. Pohdin myös kirjoittamista itselleen – ja muille, yksityisen tekemistä julkiseksi. Pääsen taas häpeään, kipeisiin asioihin. Sellaisiin, jotka määrittävät naisia maailmanlaajuisesti (muttei välttämättä universaalisti, sillä käsillä on kuitenkin vahvasti eurooppalainen ja irlantilainen kirja). 

Pääsen asioihin, joista on vaikea puhua, asioihin jotka voivat kirjallisessa muodossa olla muistiinpanoja itselle.
Emilie Pinen teoksen suomenkielinen nimi on Tästä on vaikea puhua, englanniksi kirja on Notes to Self. Kyseessä on kokoelma omaelämäkerrallisia kirjoituksia, joita voisi nimittää esseiksi. Tekstit ovat hiottuja ja niiden aihepiirit kulkevat alkoholisoituneen kirjailijaisän sairaalavuoteelta raskaustoiveisiin ja edelleen siihen, miten pelottavaa on olla nainen ja kuinka siitä huolimatta voi yrittää aiheuttaa häiriötä (ja pohtia sitten, eikä se ole tarpeeksi vai liikaa). Kirjan takakansitekstissä mainittua autofiktiota en löydä, vaan Pinen tekstit kertovat nimenomaan syväluotaavia huomioita Pinen omasta elämästä – ja keskeiskysymystensä osalta samalla monen muunkin naisen elämästä. Ne ovat paljaita ja tosia, toki siinä määrin kuin apulaisprofessorina työskentelevä Pine itse on päättänyt. Karoliina Timosen suomennos on erinomainen.
Kirja on hieno, puhutteleva. Pinen esseissä miellyttää niiden sujuvuus sekä henkilökohtaisuudesta syntyvä rohkeus ja kyky katsoa asioita sisältä ja samalla ulos päin. HelmiKekkonen kirjoitti blogiinsa jotain, mitä itsekin pohdin: Joan Didion, tietenkin, ja myös Maggie Nelson (joiden molempien kirjoja rakastan) ovat jollain tapaa tehneet niin ison vaikutuksen, että lukiessa heidän tekstinsä kummittelevat taustalla.
Mutta edellä mainittu ei haittaa, Pinen kirja on omanlaisensa ja tärkeä. Se saa pohtimaan myös niitä asioita, joissa omassa elämässä on vaikea puhua – sellaisista, joista ei voi tai halua tehdä julkisia. Pine on tehnyt, vaikka se onkin häntä pelottanut – ja opiskelijoilleen hän myös opettaa, kuten tekee ja tuntee.

Tästä on vaikea puhua on avoin, rohkea ja lohdullinen kirjoituskokoelma.


3 kommenttia:

  1. Nyt alkoi tuntua siltä, että tämä(kin) on luettava. Mieleeni muistui Mazzarellan "Att berätta sig själv" ja monta muuta, autobiografiaa ja autofiktiota... pyörittelen omaa ja muiden elämää mielessäni, montaa häpeää ja miten niistä on usein sukupolvien ajan vaiettu.

    VastaaPoista
  2. Tämä on niin vaikuttava. Erityisesti ihastelen sitä, miten Pine saa omasta ja varsin yksityisestä näkökulmastaan luotua tarttumapintaa niin, että lukija päätyy – kuten toteatkin – pohtimaan, mistä hänen itsensä on vaikea puhua.

    VastaaPoista
  3. Joan Didioniin vertaaminen tuolla tekstisi sisällä saa minut hankkimaan tämän kirjan. Pidän Didionin hienostuneesta omasta elämästä lähtevästä esseetyylistä.

    VastaaPoista