Emma Hooper: Koti-ikävän laulut

Emma Hooper: Koti-ikävän laulut
Gummerus 2019
Our Homesick Songs 2018
Suomentanut Satu Karhulahti
Kannen suunnittelu Lauren Harms
379 sivua
Arvostelukappale
Kanadalainen romaani 

Kuule, äiti.
Mitä? Martha oli vetänyt Finnin taas tiukasti syliinsä Finnin ollessa menossa hakemaan porkkanaa jääkaapista. Finnin tukka vaimensi äidin äänen.
Onko kaloja vielä? Siis jossain valtamerissä?
En osaa sanoa.
Niitä on pakko olla.
Ehkä niitä on.
[--]

Kun kalat alkavat loppua, päättyy myös ihmisten mahdollisuus elää kotiseudullaan: kun kalastajille ei ole enää töitä, ei riitä asiakkaita leipurillekaan jne. Väki muuttaa muualle, kaupunkeihin varmemman ansion perään. Connorien perhe, vanhemmat Martha ja Aidan sekä lapset Cora ja Finn, koettavat sinnitellä. Martha ja Aidan alkavat käydä töissä manteereella vuorokuukausittain, mutta ajan myötä he muuttuvat yhtä vieraammiksi niin toisilleen kuin lapsilleen. Finn ja Cora viettävät aikaa hylätyissä taloissa. Sitten Cora tekee irtioton, ja Finn odottaa että kalat ja ihmiset palaisivat takaisin.

Kanadalaissyntyisen Emma Hooperin romaani Koti-ikävän laulut pitää sisällään painavia teemoja. Keskiöön nousevat perhesiteet, jonnekin kuuluminen sekä huoli luonnon puolesta: kun kalat ja kalastajien työt loppuvat, on jääkarhujen ruoka loppunut vielä aiemmin. Jäävuoret ajelehtivat etelämmäs, autioituvan kylän vastakohtana kaupungeissa on ahdasta ja ilma saasteista.

Romaanin aikajänne on kiinnostava, sillä kalojen katoaminen tuntuu miltei dystooppiselta, mutta teoksessa liikutaankin 1970-luvulla Marthan ja Aidanin nuoruudessa sekä 1990-luvun alussa, romaanin nykyhetkessä. Perhesiteet rakentuvat, tiivistyvät ja löystyvät samassa rytmissä luonnonmullistusten kanssa. Luonto ei aiheuta muutoksia, vaan ihmisten toimet, esimerkiksi liikakalastus.

Meren rooli on suuri, tietenkin, meri antaa ja ottaa. Hooper kuvailee kiinnostavasti esimerkiksi kuolemaa merellä: usein puhutaan, että joku hukkuu, mutta kuolema ei välttämättä tapahdu hukkumalla, vaan toisinaan rajusti ja väkivaltaisesti, kun esimerkiksi aalto paiskaa ihmisen vasten veden pintaa. Meri antaa aihetta lauluille, musiikki on tärkeää. Kirjan loppuun Hooper on kirjoittanut puolitoistasivuisen tekstin lauluista, joita teoksessaan mainitsee. Nämä merimies- ja kansanlaulut pitävät sisällään monia romaaniin sovittuvia merkityksiä. Tällainen on mielestäni aina jotenkin niin ihastuttavaa.

Musiikki kannattelee siis myös koko romaanin tunnelmaa, joka on melankolinen, muttei toivoton: Finn soittaa haitaria ja hänen soitonopettajansa rouva Callaghan sekä kertoo tarinoita kotiseudulta että pitää omalla tavallaan huolta Finnistä. Mereltä kuuluva laulu tuntuu soivan merenneitojen säveliä.

Koti-ikävän laulut on haikea ja jokseenkin suloisesti kirjoitettu romaani, josta olisin halunnut pitää enemmän kuin mitä siitä lopulta pidin. Hooperin kirja on kiltti. Kiltti tavalla, joka on jotenkin vähän liikaa: herttainen, lempeällä tavalla melankolinen, kaunis, sympaattinen. Se on ns. hyvää tekevää kirjallisuutta hieman samaan tapaan kuin Eowyn Iveyn Lumilapsi, jossa siinäkin luonnon ankaruus ja ihmisten eristäytyminen sekoittuvat maagiseen tunnelmaan, Hooperin romaani toki realistisemmin. Ja samaan kategoriaan menee myös Hooperilta aiemmin suomennettu Etta ja Otto ja Russel ja James, sekin suloisesti melankolinen.

Vaikka kiltti, on Koti-ikävän laulut (onneksi) kuitenkin omaperäinen. Mikä tärkeintä: se on romaani ihmisten toimista ja ilmastonmuutoksesta. Lempeällä kirjalla on siis painava sanoma.

..

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Mai ja Tiina.