torstai 29. marraskuuta 2018

Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa



Pierre Lemaitre: Näkemiin taivaassa
Minerva 2014 (elokuvakantinen pokkaripainos 2018)
Au revoir là-haut 2013
Suomentanut Sirkka Aulanko
544 sivua
Ranskalainen romaani


Hän tiesi, että aika parantaa haavat, mutta siitä lähtien kun hän oli voittanut sodan, hänestä tuntui kuin hän joka päivä häviäisi vähän kerrassaan.

Ensimmäinen maailmansota muuttaa kaiken: karttojen rajat, maiden väliset suhteet, osin yhteiskuntaluokatkin. Se saa onnenonkijat ja pyrkyrit nousemaan, ihmissuhteet kariutumaan tai vahvistumaan. Se tuo valtavia menetyksiä, mutta sodan raunioista versoaa uuttakin. Albert Maillard ja
Edouard Péricoult ovat erilaisista lähtökohdista ponnistavia nuoria ranskalaissotilaita, joiden kohtalot kietoutuvat lopullisesti yhteen, kun Edouard ensin pelastaa Albertin, jonka luutnantti Henri d'Aulnay-Pradelle on koettanut haudata elävältä. Pelastamisen yhteydessä Edouard haavoittuu vakavasti, kun kranaatinsirpale murskaa osan hänen kasvoistaan. Sodan päätyttyä kaikkien kolmen täytyy rakentaa elämäänsä uusiksi.

Joskus lukusuositusten perille meno ottaa aikansa. Pierre Lemaitren romaania Näkemiin taivaassa on minulle suositellut monikin, kaikkein vahvimmin Leena Lumi sekä yksi kollegani. Ja usein, kuten nytkin, ihmettelen että miksi tartuin suositeltuun vasta muutaman vuoden jälkeen. Parempi myöhään jne., Prix de Goncourtilla palkittu ja elokuvaksikin muokattu romaani on lukuromaanien aatelia.

Mietin, että onko vähättelyä kutsua upeaa kirjaa lukuromaaniksi. Ei, sillä Näkemiin taivaassa on ehdottomasti lukuromaani, mitä tällä kiistellyllä termillä sitten ikinä tarkoitetaankin. Minulle lukuromaani on yhtä kuin vetävä, sujuvalukuinen fiktio, joka on konstailematon, mutta jossa on jotain pelkkää viihdettä enemmän. Tästä saa olla toki eri mieltä ja ymmärrän hyvin heitä, joita lukuromaani-sana kammottaa. Mieleni tekisi sanoa, että Lemaitren romaani on kiistattoman sujuva-, joskaan ei helppolukuinen, mutta toki siitäkin voi olla eri mieltä (silmäniskuhymiö!).

Erinomaisen romaanin heikointa antia on sen alku, vaikka alku sellaisena kuin tässä romaanissa on, on perusteltu. Sotanner kaikkine kauheuksineen pohjustaa sitä, mitä tuleman pitää. Ilman sotaa ei olisi koko tarinaa. Alku esittelee myös heti ainakin Pradellen luonteen omaa etuaan tavoittelevana pahana miehenä. Ristiriidaton ei ole kukaan, eivät edes Albert ja Edouard, mikä tekeekin kokonaisuudesta entistäkin kiinnostavamman. Lemaitren romaani on osin tutkielma ihmismielestä: mihin kaikkeen mieli ja teot taipuvat, milloin henkiinjäämisestä tulee muiden hyödyntämistä, miksi nuoruuden kirkasotsaisuus muuttuu joksikin muuksi.

Huomenna sitten, ehkä. Sota on kuitenkin vain alku. Painava, raskas alku, joka vaikuttaa kaikkeen eikä jalosta ihmistä. Näkemiin taivaassa pitää sisällään paljon. Lemaitre kuvaa ihmisten tempoilua tilanteessa, jossa kaikki on muuttunut. Elämään kuuluvat rakkaussuhteet ja avioliitot, köyhyys ja vauraus, suru ja ilo, bisnekset, kepeys ja raadollisuus. Nämä elämän eri puolet risteilevät jokaisen luona, kukaan ei voi elää vailla menneestä tullutta taakkaa. Toisista tämä taakka tekee jopa huijareita, minkä vuoksi Näkemiin taivaassa pitää sisällään myös jännityselementtejä sisältävän veijaritarinan.

Nälkä, voitonriemu, ylpeys, romahdus, riipuvuus, salaisuudet, uusi elämä… Lemaitren henkilökuvaus on vahvaa: jokainen sodassa sirpaloitunut on hyvä ja paha – tai Pradelle lähinnä paha, mutta erilaisia vaihtoehtoja tulee hänenkin punnita. Ystävyyden, vanhemmuuden ja sisaruuden kipupisteet kulkevat jokaisessa läpi sodanjälkeisen elämän. Kaikkein vahvimmin koskettaa Edouardin isä. Eräs joutsenlaulu pysäyttää, on tekstinäkin elokuvallista, visuaalista. (En muuten aio katsoa tätä elokuvana, koska en ehkä kestäisi kaikkea mitä vastaan tulee.)

Vaikka kerronta on sinänsä monitasoista ja moniäänistä, on se kronologisesti suoraviivaista, mikä tuntuu virkistävältä ja osaltaan lisää romaanin vetoa. Näkemiin taivaassa on ovela romaani. Tarina on monin osin uskomaton, muttei missään vaiheessa mahdoton, mukana on makaaberia, eettisiä kysymyksiä ja toki romanssiakin. Lemaitre onnistuu tässä kerronnan monipuolisuudessaan, hän osaa olla syvällinen ja viihdyttävä. Romaani on siis melkoinen teemojen kaleidoskooppi, kokonaisuus jäänee mieleeni pitkäksi aikaa.

Jokainen tarina on saatettava päätökseensä, se kuuluu elämän järjestykseen.

Pierre Lemaitre tunnetaan myös jännityskirjailijana. Näkemiin taivaassa -romaanin perusteella voisinkin tarttua hänen rikoskirjoihinsa.

11 kommenttia:

  1. Näkemiin tivaassa ja sen nyt suomeksi ilmestynyt (käsittääkseni itsenäinen) jatko-osa ovat niitä Lemaitren teoksia, joita en ole vielä lukenut.

    Suosittelen lämpimästi hänen dekkareitaan. Mä olen koukuttunut niihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos suosituksesta. Lemaitren dekkarit voisivat olla makuuni. ♥

      Poista
  2. Katja, mitä minä sanoin:) Ja olen niin samoilla linjoilla siitä, miten määrittelet lukuromaanin. Vievä, viihdyttäväkin, juonivetoinen, mutta jotain syvempää mukana.

    Minulle tämä on yksi ikimuistoisista ja ehdottomasti huomisen klassikko. Kirja joka jää elämään kuten Dumasin teokset.

    Makaaberi on niin oivallinen sana kuvaamaan eräitä asioita tässä kirjassa.

    Olisin halunnut nähdä kaikesta huolimatta tämän elokuvana, mutta juuri silloin oli se vaihe, kun en voinut. Odotan tätä televisioon.

    Olen pelännyt Lemaitren dekkareita, mutta kesy Silmukka kesytti minut. Sitten luinkin jo Verihäät ja kevään Lemaitrekin on tulossa lukuun.

    Upeaa!

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niin sanoit! Ja nimenomaan sinun suosituksesi. ♥

      Pidin tästä paljon. Siitä, miten kokonaisuus on historiallinen ja viihdyttävä, mutta samalla syvä, hetkittäin ironinen, koskettava - niin paljon ja silti sopivasti.

      Lemaitren dekkareita voisin hyvinkin lukea.

      ♥♥

      Poista
  3. Lemaitressa Sinulla on melkoinen aarrearkku avattuna:) Hänellä tuntuu olevan luontainen kyky teos teokselta luoda nahkansa kuitenkin oman tyylinsä säilyttäen.
    Lukijana olen hänen kohdallaan aina tempautunut luontevasti mukaan kerrontaan viihtyen - ja aina uudelleen - ihaillen ja ihmetellen sekä kunnioittaen kirjailijan kykyä tuottaa erivivahteista, viihdyttävää ja antoisaa ykkösluokan tekstiä. Hyviä lukutuokioita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, aarreaitta kuulostaa hyvältä! Ja se, että kirjailija sekä pitää oman tyylinsä että uudistuu.

      Täytyy siis jatkaa tällä tiellä! Tälläkin tiellä!

      Poista
  4. No niin, pakko varmaan minunkin pikimmiten ottaa tämä lukuun. Tätä on minullekin suositeltu, mutta jostain syystä olen sinun laillasi vetkutellut kirjaan tarttumista. Kirja kiinnostaa ihan mahdottomasti (ja nyt vielä enemmän sinun kirjoituksesi luettuani), mutta silti aina vain lykkään siihen tarttumista. Jospa nyt vihdoin lopettaisi lykkäilyn.

    Olen lukenut kaksi kirjaa Lemaitrelta (Irenen ja Alexin) ja erityisesti Irene veti jalat alta. Lemaitre on nerokas ja tyylikäs kirjailija, ennalta arvaamaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kyllä lukemisen arvoinen on. Kikkailematon, moniulotteinen romaani. Nautin tavattomasti tämän lukemisesta.

      Ennalta-arvaamattomuus kuulostaa kyllä erittäin hyvältä!

      Poista
  5. Fanitan niin Lemaitrea! Kiva kun tutustuit, tämä on minusta hänen huipputeoksensa tähän asti, vaikka kakkososankin ahmin halulla. Jännäripuoli on sitten taas hieman erilaista, nerokasta tekstinrakennusta toki sekin. Yksi parhaita tarinankertojia tämä kirjailija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, ihana kuulla, että fanitat. Tämä lie Lemaitren pääteos, mutta jännäripuolikin kiinnostaa. Tarinankerronnan juhlaa!

      Poista
  6. Katja, lukuromaani-nimityksestä on täysin samaa mieltä kanssasi, eli positiivisesta kerrontakoukuttamisesta on kyse. Iloitsen, että löysit Näkemiin taivaassa -romaanin luo. Nyt sitten liukkaasti jatko-osaan. Viihdyin senkin parissa, joskin koin sen enemmän juonivetoiseksi verrattuna Näkemiin taivaassa. Mutta juoni veti! Eli siis Tulen varjot lukulistalle.

    VastaaPoista