sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu



Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018
Kansi Hilla Semeri
34 sivua (ennakkokappale)
Kustantamosta
Kotimainen romaani

Puhelun päätyttyä marssin S-marketiin. Kun työnsin sipsirasvan tahrimia pulloja palautusautomaattiin, tunsin uuden energian virtaavan sisälläni. Minä menisin huomenna työhaastatteluun. Aamulla minä etsisin kaikki työtodistukseni, panisin ne muovitaskuun ja muovitaskun laukkuun. Olisin paras versio itsestäni ja hankkisin itselleni töitä. Tästä tämä lähtee, ajattelin, kun asetin suuren tonic-pullon liukuhihnalle ja seurasin, kuinka se katosi silmieni edestä näkymättömiin.

Nuorehko nainen elää arkeaan Helsingin Alppilassa. Hänen asuntoonsa kantautuvat Linnanmäen huvipuiston äänet, kesä tekee tuloaan ja naisen täytyy koota itsensä: päästä yli parisuhteen loppumisesta, löytää töitä, saada taas iloa ja valoa elämäänsä. Ei nainen varsinaisesti masentunut ole, mutta elämä ilman töitä ja parisuhdetta tuntuu vain valuvan jotenkin tai jonnekin.

Sisko Savonlahden muutama viikko sitten Helsingin Sanomissa olleen haastattelun perusteella voisi kuvitella, että romaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on ainakin osin omaelämäkerrallinen. Mutta toisin kuin esimerkiksi Karl Ove Knausgårdia tai Saara Turusta (joiden kirjoista olen pitänyt paljon: älystä, tarkkanäköisyydestä ja itsetutkistelusta) lukiessa Savonlahden romaania lukee nimenomaan ja vain fiktiona, omaperäisenä ja mainiona teoksena naisesta, joka sinnittelee ja tekee havaintoja omasta elämästään.

Savonlahden romaanihenkilö on samalla kertaa tarkkanäköinen ja sokea. Hän havainnoi yksityiskohtia: Helsingin paikkoja, tuotemerkkejä, ihmisten pukeutumista, itseään. Silti hän on joskus sokea omille valinnoilleen. Samujin villapaita on liian lämmin, likööri turruttaa sipsien maun ja niin edelleen. Miessuhteiden kanssa on vähän niin ja näin. Hän ei syö terveellisesti, vaikka tunteekin monet trendiravintolat. Hänen raha-asiansa ovat sotkussa, mutta onneksi perhe auttaa. Toisaalta perhe tuntuu asettavan hänelle paineita.

Savonlahti kirjoittaa toteavasti. Asiat vaan tapahtuvat, vaikka niiden tilaa koettaisikin muuttaa. Päähenkilöllä on toki toiveita ja hän ikään kuin ajelehtii omassa elämässään, mutta silti hän ei ole pilvilinnoissa elävä haaveilija, vaan oman arkensa tarkka havainnoitsija. Tästä havainnoinnista muodostuu sarja arkisia tapahtumia ja tapahtumattomuuksia. Miten oivaltavasti Savonlahti osaakin kirjoittaa vaikka siitä, ettei päähenkilöllä ei kankaista liinaa, johon kuivata hedelmät pesemisen jälkeen. Lukujen nimetkin kuvastavat hyvin romaanin sisältöä: ”Pukeuduin hiostavaan villapaitaan”, ”Onnistuin yhdessä asiassa”, ”Tein jotain”, ”Syön ilmaisen salaatin” (ja kyllä, aikamuotovaihdos kertoo omaa tarinaansa romaanin kulusta). Lukijan huulille muodostuu moisesta pakostikin vino hymy.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -romaanista on kirjoitettu paljon mediassa niin blogeissa kuin sanomalehdissäkin. Vastaanotto on enimmäkseen myönteistä, vaikka ihan kaikki lukijat eivät ole vakuuttuneet (Google opastaa arvioiden pariin). Minä rakastin Savonlahden kirjaa. Jostakin hullusta syystä samastuin päähenkilöön, vaikka en ole koskaan asunut Helsingissä, olen keski-ikäinen, en ole koskaan (!) ollut sinkku ja ajatus deittailusta on kertakaikkisen vieras.

Silti joku Savonlahden romaanissa veti puoleensa. Ehkä syynä oli kokonaisuuden vetävyys, lyhyet luvut, halu tietää miten päähenkilölle käy. Ehkä syynä oli omanlaisensa hauskuus: hieman vino, kuivakin huumori, jollainen naurattaa usein enemmän kuin suoraan lauotut vitsit. Aivan varmasti syynä oli omaperäisyys, Savonlahden romaani ei heti solahda mihinkään määrättyyn lajityyppiin, vaikka monia sivuaakin. Esimerkiksi se on sinkkukirjallisuutta. Se on chicklitmäisen nopealukuinen, päiväkirjamainen muotokin muistuttaa monista lajityypin klassikoista. Silti se ei ole chick litiä, koska siitä puuttuu sellainen kepeän hyväntuulinen ja romanttinen vire. Ja kuitenkin kokonaisuus on omalla tavallaan romanttinen – romantiikka on urbaania ja hieman rosoista, Broadway-sipsien, kiiltävien nenänpielien, Piritorin S-marketin, Henri Cartier-Bressonin kuvien ja ikuisen työnhaun kuvittamaa. Ja vaikkei kirjan lukuja ole päivätty, on kokonaisuus päiväkirjaromaanimainenkin. Jollakin tasolla Savonlahden romaani on realistinen, samalla kertaa riipaiseva ja absurdi. Ehkä se on jonkinlainen Y-sukupolven kuva, ainakin niiden jotka vielä yli kolmekymppisinä etsivät paikkaansa maailmassa.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Niin, ehkä. Ehkä ei. Elämä on arkea, mutta aina on toivoa – ja kauramaidolla pehmennettyä kahvia. Ja tietenkin romaanissa niin usein mainittuja sipsejä valkosipulidipillä (vaikka niiden jälkeen joskus närästääkin).



P.S. Kirjan päähenkilön tavoin minäkin rakastan Broadway-sipsejä. Ostan niitä lightversiona. Haha, ajatus kevytsipseistä on aika hupaisa, mutta maku on mielestäni ns. originaalia parempi.

13 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu teksti ja paljon mielenkiintoisia havaintoja. Minäkään en miettinyt lukiessani, että kyseessä on oikeasti Savonlahti. Turusen kirjoja lukiessa välillä mieleen tulee väkisin, että kyseessä on Turunen itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkalla eteenpäin, kiitos. Ihan sama tunne Turusen ja Savonlahden kirjoista. Turusen tuntuu enemmän omaelämäkerralliselta, tämä fiktiolta, vaikka molemmissa lie autofiktiota. Kumpikin kirjailija tosi taitava.

      Poista
  2. Minäkin samaistuin, eikä minunkaan elämäni juurikaan muistuta tai ole muistuttanut kirjan päähenkilön elämää. Ehkä sitä samaistuukin enemmän johonkin yleiseen tunnelmaan tai maailmaan, jonka tunnistaa. Tykkäsin tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, ehkä tosiaan tuo tunnelma. Ja sellainen tietynlainen haahuilu, joka on ainakin minulle olennaista, vaikka ulkoisesti elämäni on hyvin järjestyksessä. Minäkin pidin tästä!

      Poista
  3. Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta arvostelusta, tämän kirjan lukisinkin mielelläni, ja kun tuossa on vielä Helsinkin taustanakin:)

    VastaaPoista
  4. Tämähän on ihan pakko lukea, ihan jo Alppilan takia (minähän siellä aina bunkkaan Stadissa käydessäni ja Alppila on muutenkin minulle "koko elämän tuttu") <3 Ja kirjoituksesi perusteella vaikuttaa muutenkin ihan kiintoisalta, arvoitukselliseltakin (ainakin tyylinsä perusteella). Ja siis Helsingistä muutenkin plussaa. En muista milloin olisin lukenut romaanin, joka sijoittuu Helsinkiin tai edes pk-seudulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ja aina kun pääsen sanomasta jotain eli esimerkiksi, etten edes muista milloin olisin lukenut Helsinkiin sijoittuvan kirjan, niin enkös juuri jokin aika sitten kuitenkin ole. :D Mutta puolustaudun sanomalla, ettei miljöö siinä ollut kovin merkityksellinen (kyseessä oli Niina Hakalahden romaani Lumilinna). :P

      Poista
    2. Tässä Alppila on tosi keskeinen ja miljöökuvaus muutenkin aika konkreettista. En tiedä, onko tämä kovin arvoituksellinen kirja, mutta kiinnostava, hauska ja terävä. Kannattaa lukaista. :)

      Poista
  5. Minuakin kiehtoo tämä kirja. Taidan ryhtyä lukemaan kunhan saan Saara Turusen kirjan päätokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen kulkuri, jokohan aloitit? Tämä on kiinnostava esikoisromaani.

      Poista
  6. Tarkkanäköinen ja sokea sekä paljon nyansseja. Tavallaan nuori nainen on kuin syrjästäkatsoja, vaikka haluaisi olla edes mukana...Hirveän helppolukuinen kirja eli just nuo lyhyet luvut.

    Jos sinä olet kuten kirjan nainen sipsimaanikko, minä olen dippimaanikko, sillä vain yksi käy:)

    Tälle kirjalle tiedän tarkan kohteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kyllä, nainen kirjassa katsoo monia asioita sivussa, mutta on kuitenkin aktiivinen. Se on kiinnostavaa - ja hyvin kuvattua tässä.

      Peukku dipille ja sipseillekin! :)

      Poista