Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018
Kansi Hilla Semeri
34 sivua (ennakkokappale)
Kustantamosta
Kotimainen romaani

Puhelun päätyttyä marssin S-marketiin. Kun työnsin sipsirasvan tahrimia pulloja palautusautomaattiin, tunsin uuden energian virtaavan sisälläni. Minä menisin huomenna työhaastatteluun. Aamulla minä etsisin kaikki työtodistukseni, panisin ne muovitaskuun ja muovitaskun laukkuun. Olisin paras versio itsestäni ja hankkisin itselleni töitä. Tästä tämä lähtee, ajattelin, kun asetin suuren tonic-pullon liukuhihnalle ja seurasin, kuinka se katosi silmieni edestä näkymättömiin.

Nuorehko nainen elää arkeaan Helsingin Alppilassa. Hänen asuntoonsa kantautuvat Linnanmäen huvipuiston äänet, kesä tekee tuloaan ja naisen täytyy koota itsensä: päästä yli parisuhteen loppumisesta, löytää töitä, saada taas iloa ja valoa elämäänsä. Ei nainen varsinaisesti masentunut ole, mutta elämä ilman töitä ja parisuhdetta tuntuu vain valuvan jotenkin tai jonnekin.

Sisko Savonlahden muutama viikko sitten Helsingin Sanomissa olleen haastattelun perusteella voisi kuvitella, että romaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on ainakin osin omaelämäkerrallinen. Mutta toisin kuin esimerkiksi Karl Ove Knausgårdia tai Saara Turusta (joiden kirjoista olen pitänyt paljon: älystä, tarkkanäköisyydestä ja itsetutkistelusta) lukiessa Savonlahden romaania lukee nimenomaan ja vain fiktiona, omaperäisenä ja mainiona teoksena naisesta, joka sinnittelee ja tekee havaintoja omasta elämästään.

Savonlahden romaanihenkilö on samalla kertaa tarkkanäköinen ja sokea. Hän havainnoi yksityiskohtia: Helsingin paikkoja, tuotemerkkejä, ihmisten pukeutumista, itseään. Silti hän on joskus sokea omille valinnoilleen. Samujin villapaita on liian lämmin, likööri turruttaa sipsien maun ja niin edelleen. Miessuhteiden kanssa on vähän niin ja näin. Hän ei syö terveellisesti, vaikka tunteekin monet trendiravintolat. Hänen raha-asiansa ovat sotkussa, mutta onneksi perhe auttaa. Toisaalta perhe tuntuu asettavan hänelle paineita.

Savonlahti kirjoittaa toteavasti. Asiat vaan tapahtuvat, vaikka niiden tilaa koettaisikin muuttaa. Päähenkilöllä on toki toiveita ja hän ikään kuin ajelehtii omassa elämässään, mutta silti hän ei ole pilvilinnoissa elävä haaveilija, vaan oman arkensa tarkka havainnoitsija. Tästä havainnoinnista muodostuu sarja arkisia tapahtumia ja tapahtumattomuuksia. Miten oivaltavasti Savonlahti osaakin kirjoittaa vaikka siitä, ettei päähenkilöllä ei kankaista liinaa, johon kuivata hedelmät pesemisen jälkeen. Lukujen nimetkin kuvastavat hyvin romaanin sisältöä: ”Pukeuduin hiostavaan villapaitaan”, ”Onnistuin yhdessä asiassa”, ”Tein jotain”, ”Syön ilmaisen salaatin” (ja kyllä, aikamuotovaihdos kertoo omaa tarinaansa romaanin kulusta). Lukijan huulille muodostuu moisesta pakostikin vino hymy.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -romaanista on kirjoitettu paljon mediassa niin blogeissa kuin sanomalehdissäkin. Vastaanotto on enimmäkseen myönteistä, vaikka ihan kaikki lukijat eivät ole vakuuttuneet (Google opastaa arvioiden pariin). Minä rakastin Savonlahden kirjaa. Jostakin hullusta syystä samastuin päähenkilöön, vaikka en ole koskaan asunut Helsingissä, olen keski-ikäinen, en ole koskaan (!) ollut sinkku ja ajatus deittailusta on kertakaikkisen vieras.

Silti joku Savonlahden romaanissa veti puoleensa. Ehkä syynä oli kokonaisuuden vetävyys, lyhyet luvut, halu tietää miten päähenkilölle käy. Ehkä syynä oli omanlaisensa hauskuus: hieman vino, kuivakin huumori, jollainen naurattaa usein enemmän kuin suoraan lauotut vitsit. Aivan varmasti syynä oli omaperäisyys, Savonlahden romaani ei heti solahda mihinkään määrättyyn lajityyppiin, vaikka monia sivuaakin. Esimerkiksi se on sinkkukirjallisuutta. Se on chicklitmäisen nopealukuinen, päiväkirjamainen muotokin muistuttaa monista lajityypin klassikoista. Silti se ei ole chick litiä, koska siitä puuttuu sellainen kepeän hyväntuulinen ja romanttinen vire. Ja kuitenkin kokonaisuus on omalla tavallaan romanttinen – romantiikka on urbaania ja hieman rosoista, Broadway-sipsien, kiiltävien nenänpielien, Piritorin S-marketin, Henri Cartier-Bressonin kuvien ja ikuisen työnhaun kuvittamaa. Ja vaikkei kirjan lukuja ole päivätty, on kokonaisuus päiväkirjaromaanimainenkin. Jollakin tasolla Savonlahden romaani on realistinen, samalla kertaa riipaiseva ja absurdi. Ehkä se on jonkinlainen Y-sukupolven kuva, ainakin niiden jotka vielä yli kolmekymppisinä etsivät paikkaansa maailmassa.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Niin, ehkä. Ehkä ei. Elämä on arkea, mutta aina on toivoa – ja kauramaidolla pehmennettyä kahvia. Ja tietenkin romaanissa niin usein mainittuja sipsejä valkosipulidipillä (vaikka niiden jälkeen joskus närästääkin).

P.S. Kirjan päähenkilön tavoin minäkin rakastan Broadway-sipsejä. Ostan niitä lightversiona. Haha, ajatus kevytsipseistä on aika hupaisa, mutta maku on mielestäni ns. originaalia parempi.