Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa

Otava 2018
343 sivua
Kotimainen romaani

Vesipisaroita tippui rattaiden pohjasta Eevan kasvoille, mutta hän ei jaksanut välittää. He olivat suojassa, turvassa, lähekkäin, kuin pienessä arkissa. Ulkopuolella maailma oli sekaisin, mutta täällä kaikki oli yksinkertaista. Oli vain pikkuveljen rauhallinen hengitys ja lämpö, jota he toisilleen antoivat.

Eeva ja Eino ovat sisarukset, jotka joutuvat kokemaan Suomen sisällissodan. He elävät turvallista elämää Lahden lähellä Villilähteellä, mutta sota hajottaa heidän perheensä. Eevan veljelleen tarjoama satujen maailma auttaa tätä selviämään Hennalan vankileirin kauheuksien läpi. Eevan oma kohtalo ei ole niin helppo, vaan vuosikymmenten kuluttuakin hän on kokemustensa vanki. Helpolla eivät pääse voittajienkaan puolella olleet, kuten luontaislääkärin uraa yrittävä Henrik. Lopulta Eeva ja Henrik kohtaavat Lahdessa, jossa asuu myös isosiskostaan vieraantunut Eino.

Pasi Pekkolan Huomenna kevät palaa on useaan suuntaan katsova romaani siitä, millaisia jälkiä sota ihmiseen jättää. Se on samalla kertaa (osittainen) lapsuuskuvaus, muisteleva romaani, jännityskertomus ja tarina koston ja sovituksen ikuisesta ristiriidasta.

Huomenna kevät palaa on monin tavoin vaikuttava teos. Romaanin kaari kantaa: rakenne on toisaalta moniääninen, toisaalta hyvin tarinallinen, suorastaan vetävä. Pekkolan tekstiä on luettava ahmien, mutta samalla kurkkua kuristaa ajatus siitä, mitä Eeva joutuu kokemaan, ja sitten myöhemmin näkökulmat vaihtuvat ja avautuvat moneen suuntaan.

Pekkola kirjoittaa erinomaisesti. Hän pääsee hahmojensa nahkoihin, kirjoittaa heidän toiveensa, kuvitelmansa, pelkonsa. Kaikkein vahvimmin kantaa lapsuuskuvaus: mitä kaikkea sisarukset joutuvat kokemaan, miten mielikuvitus auttaa, mutta vain osin, tiettyyn pisteeseen saakka. Aikuisuuden maailmassa kaikki on toisin. Lapsuudesta ja nuoruudesta kumpuavat viha, katkeruus, pelot, syyllisyyskin eikä mikään niistä anna lepoa.

Vaikka Huomenna kevät palaa on erittäin hyvä romaani, on siinä hieman liikaa aineksia eivätkä aivan kaikki henkilöt täytä sitä tarinaa, johon heidät asetetaan. Varsinaisesta notkahduksesta ei voi kuitenkaan puhua, vaan kokonaisuus on varmaotteisen tyylikäs, jännittävä ja koskettava.

Rauhaa ei saa kukaan, eivät sorretut, eivät menestykseen nousseet, eivät aiemmat valtaa pitäneet. Mutta mikä on oikein? Sovitus vai kosto? Siihen ei ole vastausta, sota ja sen seuraukset kurittavat ihmistä aina.

Sitten me nousimme ylös ja astuimme sisään Valkoisen kuninkaan valtaistuinsaliin, jonka ikkunoista tulviva valo oli niin kirkasta, että sinne saattoi kuvitella mitä tahansa.

P.S. Viime viikon torstaina nautiskelin Helsingin taiteiden yöstä (tai alkuillasta) Kello viiden salongissa Otavan kirjakaupassa. Venla Hiidensalo haastatteli Minna Rytisaloa, jonka romaani Rouva C. ilmestyy syyskuussa, ja Pasi Pekkolaa. Keskustelu oli kauttaaltaan nautittavaa kuunneltavaa (kuten oli myös sitä edeltävä, jossa Katja Kallio haastatteli Taina Latvalaa ja Saara Turusta). Pekkolan yhdessä kommentissa esille nousi se, miten Suomi selvisi sisällissodasta osin muistamisen kautta: on tärkeämpää muistaa kuin unohtaa. Tämä näkyy komeasti myös Mistä kevät alkaa -romaanissa, jolle lämpimät suositukseni.