8 x äänikirja: Miniarvioita ja pohdintaa lukuaikapalveluista

Yhdeksän vuotta sitten, keväällä 2009, olin ostanut itselleni iPodin, sellaisen halvimman mahdollisen mallin, koska ajattelin että vanha simpukkamallinen Nokia-puhelimeni riittäisi: mihin sitä ihminen nyt puhelinta tarvitsisi paitsi puheluihin, tekstiviesteihin, rakeisten kuvien ottamiseen ja satunnaiseen matopelin pelaamiseen. :D Latasin iPodiin lempimusiikkiani ja muutaman äänikirjan, joita en tahdostani huolimatta osannut oikein kuunnella. Se oli kuitenkin alku.

Vajaa vuotta myöhemmin, toukokuussa 2010, olin hankkinut itselleni älypuhelimen ja ladannut siihen koko joukon niitä sovelluksia, joita edelleen käytän. Blogejakin aloin lukea puhelimella. Saman vuoden syksyllä tutustuin ihmiseen, joka kuunteli paljon äänikirjoja. Häneltä sain hyviä kirjasuosituksia, äänikirjatarjontakin taisi kasvaa. Varovaisen innostuneena kirjoitin ensimmäiset äänikirjabloggaukseni (tämän kesällä 2010, tämän sitten seuraavana vuonna, kun oikeasti innostuin). Aina ajoittain ostin itselleni äänikirjan iTunesista, mutta enimmäkseen kuuntelimme koko perheen kanssa äänikirjoja autossa. Vasta ns. lukuaikapalvelujen, ensin BookBeatin ja hieman myöhemmin Storytelin, tulo Suomeen koukutti minut kunnolla.

Nykyisin kuuntelen 3-5 kirjaa kuukaudessa. Huomaan, etten osaa kirjoittaa äänikirjoista yhtä perusteella bloggausta kuin lukemistani teoksista, koska kuunnellessa ajatukset pakostakin harhailevat joskus, enkä äänikirjojen kohdalla palaa selailemaan joitakin erikoisen painokkaita kohtia. Siksi kuuntelen mieluiten kertovaa tietokirjallisuutta, kepeitä romaaneja tai minäkerrontaan pohjautuvia teoksia. En halua näkökulmavaihteluja, tajunnanvirtaa tai kaksikymmentuntisia kuuntelusessioita. Haluan ajanvietettä työmatkakävelyille, satunnaista lenkkiseuraa, joskus harvoin kirjakaverin kuntosalille.

Mitä sitten olen joulu-maaliskuun aikana kuunnellut? Muun muassa näitä, muutama kirja jää vielä odottamaan seuraavaa koontibloggausta.

Johanna Catani ja Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon (WSOY 2017)

Kotimaisia novelleja, jotka kertovat naisten version Tuntemattomasta sotilaasta. Kirjan kirjoittajina on useita kotimaisia eturivin kirjailijoita, mm. Laura Gustafsson, Joel Haahtela, Antti Heikkinen, Katja Kettu, Sirpa Kähkönen, Minna Rytisalo ja Tuula-Liina Varis. Novellit sopivat hyvin kuunneltaviksi, koska kuunteleminen voi olla usein pätkittäistä ja novellin tai kahden rytmityksellä on mukava tauottaa lukukokemustaan. Kuten usein kirjoituskokoelmien kanssa käy, puhuttelevat toiset tekstit enemmän kuin toiset. Muutamien kohdalla ajatukseni harhailivat aika tavalla, mutta toiset pitivät otteessaan ja jäivät ajatteluttamaan pitkäksi aikaa. Kokonaisuudessaan laadukas kirja, ja hieno ideakin.

Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä (WSOY 2017)

”Kertomus siitä, kuinka entinen vihreätukkainen punkkari opetteli miehisiä hyveitä.” Jaahas. Luulen, että Joonas Konstigin punkkarivuosista on jo aikaa, koska hän on mielestäni ollut aina niin hyvin pukeutuva. Niin tai näin, realityproosaksi luonnehdittu Vuosi herrasmiehenä sopii äänikirjaksi mitä parhaiten. Kerronta on omakohtaista, Konstigin itselleen asettama haaste pitää otteessaan ja lukija sivistyy itsekin, toki myös hetkittäin ärsyyntyy, mutta ennen kaikkea virkistyy. Viihdyin mainiosti, hyvää lenkkiseuraa.

Rhodni Marsden: A Very British Christmas (HQ / HarperCollins 2017)

Pääsiäinen kolkuttelee jo ovella, mutta nostanpa nyt mukaan yhden joulukirjan – vinkiksi tämän vuoden loppupuolelle. Marsdenin kirja luotaa nimensä mukaisesti brittiläiseen jouluun, mutta kyse ei ole mistään perinteisestä tunnelmoinnista ja pusuista mistelinoksan alla, vaan katsaus saarivaltion joulunviettokirjoon: kauheimpiin joulumuistoihin, uskonnottomaan jouluun, joulua viettämättömien keskittalven juhliin, ruokaan, noloihin tilanteisiin, lauluihin ja kaupankäyntiin jne. Ote on koko ajan kuivalla tavalla sarkastinen, näkökulman yllättäviä, ironia pohjimmillaan tarkkanäköistä ja lämmintä – miten brittiläistä ja ihmeellisesti joulumielen sytyttävää!

Helen Fielding: Bridget Jones – Vauvapäiväkirja (Otava 2016, suom. Annika Eräpuro)

No niin, Bridget. Tuo viinaanmenevä ikisinkku mediatyöläinen, jonka kepeät mutta fiksut päiväkirjat naurattavat ja itkettävätkin aina vaan. Helen Fieldingin luoma hahmo on saanut pakostakin Renée Zellwegerin kasvot, kiitos elokuvien. Viime vuonna suomennetussa kirjassa Bridget tulee viimeinkin raskaaksi eikä lukija ole kovin yllättänyt siitä, ettei sankarittaremme tiedä, onko isä Mark Darcy vai Daniel Cleaver. Katsoin muuten hiljattain Bridget Jones’s Babyn elokuvana. Ja ei, ei, EI! Elokuvassa ei ole Daniel Cleaveria ja se tuntui muutenkin ihan vääränlaiselta. Joten, tässä päätökseni: minun Bridget-elokuvani saa olla se yksi ainoa, eli ensimmäinen. Ja koska olen kuullut, mitä Mad about the boyssa tapahtuu, saa minun Bridget-kirjani olla tämä kolmikko: kaksi ensimmäistä ja nyt tämä vauvakirja. Minä haluan sekoilevan Bridgetini yhdessä Cleaverin ja Darcyn kanssa, kiitos vain. Äänikirjana tämä oli muuten niin hauska, että hekottelin kävellessäni ääneen (onneksi kukaan ei katsonut kummeksuen – ja vaikka olisi katsonutkin, niin eipä se niin vaarallista olisi olllut).

Roxanne Gay: Bad Feminist (Harper Perennial 2014)

Yksi huudahdus tulee heti mieleeni: vau! Kirja, joka puhuttelee. Jolle nyökyttelee, jota vastaan haluaisi joissakin kohdissa väittää vastaan, ja joka koko ajan pitää otteessaan, tuulettaa ajatuksia – ja antaa uutta pohdittavaa. Gay pureutuu sukupuoleen, rotuun, kehoon, odotuksiin ja feminismiin koko ajan lukijansa haastaen ja itsensä peliin laittaen. Lukekaa tai kuunnelkaa tämä, vahva suositus!

Eve Hietamies: Yösyöttö (Otava 2010)

Taas niitä kirjoja, joiden kohdalla sain yllättyä. Kuvittelin, että Yösyöttö on jotain (naisen kirjoittamaa) karju litiä. Ehkä sitäkin, mutta myös naurattavaa ja itkettävää vanhemmuuden tuntojen peilausta. Millaista on, kun isyys muuttuu ihan erilaiseksi kuin mitä ennakkoon oli ajateltu? Yksinhuoltajuudeksi. Voi Antti Pasanen, hyvin sinä pärjäät! (Olen kuunnellut myös Tarhapäivän, Hammaskeiju odottelee odottelee vielä vuoroaan.)

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset (Tammi 2007, suom. Jaana Kapari-Jatta)

Vihdoinkin! Aloin lukea Pottereita englanniksi jo heti kirjasarjan ensimmäisen osan jälkeen. Ahmien luin sarjan ensimmäiset neljä kirjaa sitä mukaa kun ne ilmestyivät, mutta 2000-luvun puolivälissä Potter kuitenkin unohtui. Ilokseni esikoiseni löysi Potterit jo ekaluokkansa jälkeen kesällä 2012. Hänen kanssaan olen päässyt takaisin taikamaailmaan ja tämän viimeisen kirjan kuuntelin tänä keväänä (yhdessä lasteni kanssa). Mitäpä tästä sanoisin? Kaikki sarjan lukeneet tietävät kyllä!

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (WSOY 2018, suom. Sari Karhulahti)

Eleanor on viihdettä ja jos ei siedä viihdettä, niin kirja kannattaa unohtaa. Mutta jos on valmis antamaan kirjalle mahdollisuuden, niin saa käsiinsä (tai korviinsa) tarinan, joka yllättää monin tavoin. Honeymanin kirja on tarkkanäköinen, hauska ja riipaiseva kuvaus yksinäisyydestä, arvoituksen sisältävä tarina sekä kertomus siitä, miten ihminen tarvitsee toista ihmistä voimaantuakseen. Syvä, omalaatuinen – joskin toki aikuisten satu. Minulle ehkä koko kirjakevään toistaiseksi suurin yllättäjä, joka kertoo myös siitä miten kevyeen asuun voi verhota painavia teemoja.

♥♥♥ 

BookBeat vai Storytel? Kaksi keskeisintä, luotettavasti toimivaa, valikoimaltaan monipuolista palvelua – eräänlaisia kirjojen Netflixejä: kuukausimaksulla saa kuunnella tai lukea niin paljon kuin haluaa. Vuorottelen näiden palvelujen välillä ja aiemmin vuorottelulle oli hyvät perusteetkin: Bonnierin omistama BookBeat julkaisi äänikirjoina WSOY:n ja Tammen tuotantoa, ruotsalainen Storytel taas teki yhteistyötä Otavan kanssa. Joskus teki mieli kuunnella vaikkapa Tammen uutta kotimaista, toisinaan Otavan. Nyt tämä on muuttunut, koska kumpikin palvelu tarjoaa kaikkien isojen kustantajien kirjoja.

Valikoimissa on edelleen pieniä eroja: Storytel tuottaa omaa materiaalia, BookBeatiin taas Bonnierin uutuudet ehtivät (ilmeisesti) nopeammin. Storytelin käyttöliittymä on siinä mielessä parempi, että äänikirjaa voi sujuvasti jatkaa e-kirjana siitä kohtaa, mihin kuuntelu jäi. Tätä toimintoa ei käsittääkseni ole vielä BookBeatissa. Toisaalta BookBeatista on helpompi löytää uutuuskirjat. Kummankin palvelun hinta taitaa olla sama.

Käytän palveluja vain äänikirjojen kuunteluun. E-kirjoja käytän lähinnä kirjamaistiaisiin: luen usein kirjojen alkuja puhelimella ja jos aloittamani teos kiinnostaa tarpeeksi, hankin sen käsiini painettuna kirjana. Tosin joskus, kuten Rosa Liksomin Everstinnan kohdalla, joku kirja on niin huikea, että sen parissa haluaa olla koko ajan. Silloin ahnehdin: kuuntelen liikkeellä ollessani ja myöhemmin jatkan lukien.

Kunnollista vertailua näiden palvelujen välille on ainakin tällaisen muutaman äänikirjan kuukaudessa kuuntelevan vaikea tehdä. Meillä esikoiseni kuuntelee myös äänikirjoja, joten meillä ”menekki” kokonaisuudessaan lie 5-8 äänikirjaa kuukaudessa ja ne e-kirjamaistiaiset päälle.

Sen kerran koukuttavaa äänikirjojen kuuntelu on, etten helposti tällaisesta kirjapalvelusta luopuisi (kuten en luopuisi enää tv- ja elokuvastriimauspalveluistakaan, joista Netflixiä tilaan säännöllisesti, mutta muita, kuten Viaplayta ja HBO:ta tauotan aina toisinaan).

Millaista teidän äänikirjakuuntelunne on? Kuunteletteko paljon? Vai ettekö ollenkaan? Missä muuten kuuntelette? Ja etteivät kysymykset loppuisi kesken, niin miten luku- tai kuuntelukokemus eroavat toisistaan?