sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Marianna Kurtto: Tristania


Marianna Kurtto: Tristania
WSOY 2017
Kansi Anna Makkonen
331 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani

Hän ei tiennyt mistä sanat tulivat.
Mutta ne jäivät hänen korviinsa kuin loitsu, ne tunkivat uniin ja hitaisiin päiviin, jotka menivät säröille kuin lasi johon suuri nyrkki oli törmännyt.
Vain yksi virhe.
Sen jälkeen pelkkä pimeys.

Tristania on tuliperäinen saari kaukana kaikesta. Siellä ei voi mennä kävelylle oman mielensä mukaan, sillä se on paitsi saari, myös tulivuori. Keväällä aurinko halkoo sen maisemaa ja saaren mustalla hiekalla elää joukko ihmisiä, jotka opettavat, viljelevät, kasvavat ja kaipaavat. Jonin isän silmissä kiiltää salainen tietämys ulkomaailman asioista – niin salainen, että Lars-isä on nyt Englannissa sieltä löytämänsä Yvonnen kanssa, ja Jon näkee äitinsä Lisen taltuttamassa sydäntään. Saarella asuvat myös Martha, joka on pinnalta ehjä, mutta sisältä punalevän värjäämää villaa, ja Bert joka huomaa ajan katoavan kelloihin sekä joukko muuta väkeä. He hengittävät samaa ilmaa, mutta pitävät asioitaan piilossa. Kun tuliperäisen saaren luonnonvoimat pääsevät valloilleen, on jokaisen pohdittavat siipiään ja juuriaan.

Marianna Kurton Tristania kuljettaa lukijansa erikoiselle tuliperäiselle saarelle ja myös Englantiin. Toisessa hiekka on mustaa, toisessa valkeaa, etäisyys on pitkä, sillä saarelle pääsee vain laivalla ja matka kestää viikkoja. Eletään 1950- ja 60-lukujen taitetta, mutta tunnelma on ajaton.

Joskus luetut kirjat tuntuvat ikään kuin muodostavan pareja keskenään, vaikkei romaaneilla olekaan lopulta paljoa yhteistä. Kurton Tristania sai minut ajattelemaan jokunen aika sitten lukemaani Kätlin Kaldmaan romaania Islannissa ei ole perhosia. Rinnastus selittyy tietenkin ääriolomaisemilla: kirjojen sijoittumisella meren ja tulen saariin, isompaan ja pienempään, ja myös runoilijuudella, kielen voimalla joka molempien teoksissa on vahvasti läsnä. Kurton romaani on kuitenkin luettavampi ja samastuttavampi.

Luin Tristaniaa jokseenkin kiireisenä ajanjaksona, minkä vuoksi osa romaanin tapahtumista meni minulta ohi. Vaikka lukiessani kasvoin kiinni Tristanian henkilöihin ja etenkin romaanin vahvaan, ilmavaan ja kuitenkin juurevaan tunnelmaan, hukkasin jotain. Palasin näihin kohtiin uudelleen tänään aamulla, mikä kannatti: Tristania ei ole vaikealukuinen, minä vain olin hetkisen aikaa epätarkka lukija. Asioita toki tapahtuu rivien välissä, kuten ihmismielessä kuuluukin. Suosittelenkin Tristaniaa luettavaksi ajatuksella, antamaan sille tilaa, jotta se tulee lähelle – jotenkin saarelaisten mukaisesti, moniä ääniä nostaen.

Kurtto kirjoittaa taitavasti. Tristaniassa ihminen ja maisema peilautuvat toisiinsa – tai eivät vaan peilaudu, vaan sulautuvat yhteen. Kurtto tavoittaa hyvin kaikkien keskeishenkilöidensä mielenliikkeet, hänen tekstinsä heijastaa pimeyttä ja kantaa valoa, kuiskii vihaa ja säteilee toivoa. Kieli ja tarina kulkevat käsi kädessä, mitä arvostan: toinen ei syö toista, vaikka Kurton lauseisiin voisi pysähtyä pitkäksikin aikaa.

Runoilijana ja kääntäjänä tunnetun Kurton esikoisromaani on varmaotteinen, merellisen väkevä ja kaunis teos, joka herättää eloon saaren ja sen ihmiset. Kaipuu, muistot, vetovoima ja sisäinen kamppailu risteilevät Tristanian väessä samalla tapaa kuin luonto, jonka voima mullistaa kaiken.

12 kommenttia:

  1. Oi, tämä kirja tuli Joensuun kirjaston uutuushyllyssä vastaan ja nappasin sen uutuudenkarheana mukaan kun oli jotenkin niin visuaalisesti kaunis tuo kansi ja kirjan nimi. Odotan jo innolla että saan tämän lukuvuoroon, nyt tämän sinun kirjoituksesi jälkeen varsinkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, joko ehdit lukea tämän? Hieno romaani, joka on kasvanut mielessäni koko ajan - luin kirjan nimittäin melko kiireisenä ajanjaksona, mutta nyt syysloman aikana ehdin palata siihen ajatuksissani monet kerrat.

      Poista
  2. Kiinnostuin Tristaniasta Turun messuilla, kun hieman sattumalta jäin kuuntelemaan Kurton, Maria Mustrannan ja Katja Kaukosen keskustelua. Meri ja saaret aiheina ja miljöinä kiehtovat, joten odotan kovasti tämän lukemista. Ja kuten Lauralla, niin minullakin tämä bloggauksesi lisäsi lukuintoani entisestään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, olisipa ollut kiinnostavaa kuulla tuo keskustelu! Tässä saari on vielä hyvin erityinen saari, tulivuori meressä. Suosittelen lämpimästi Kurton romaania.

      Poista
  3. Olen lukenut yhden Kurton runokokoelman. Sen perusteella hänellä on hillitön, absurdikin mielikuvitus. Kiinnostaa, taidanpa varata.

    VastaaPoista
  4. Kuullostaapa mielenkiintoiselta! Täytyy laittaa lukulistan jatkoksi. :)

    VastaaPoista
  5. Yksi bloggaamisen hyvistä puolista on se, että kirjoihin tulee palattua vielä lukemisen jälkeenkin. Vähintään ajatuksen tasolla, mutta usein sitä myös selailee kirjaa bloggausta rustatessaan. Ja silloin ajatukset kirjasta usein kirkastuvat, ja voi tehdä ihan uusia oivalluksiakin.

    Tristania kuulostaa kiinnostavalta. Voi olla, että ihan juuri nyt minulle ei ole oikea hetki tälle kirjalle, mutta joskus tulevaisuudessa kenties.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, juuri noin se menee blogatessa. Luen usein väsyneenä ja kun bloggaan, voin palata kirjan tunnelmiin. Toisinaan ihan mainio kirja tuntuukin lattealta ja joskus päinvastoin. Kurton romaani oli onneksi koko ajan hieno.

      Lue tämä joskus!

      Poista
  6. Tämän on kyllä hieno teos. Tarina ja kieli olivat todella balanssissa, runo eli kirjan lauseissa mutta se oli lopulta helposti luettavissa, kun keskittyi. Kaldmaan kirja on lukulistalla, jonotan kirjastosta. Jotakin maagista noissa meren ja tulen saarissa on miljöönä.

    VastaaPoista
  7. Voisin hyvin lukea tämän saman tien uudelleen, vaikutuin vahvasti, ihastuin, hullaannuin suorastaan. Upposin Tristanian tarinaan täysin, eikä niin enää kovin usein tapahdu. Huh!

    VastaaPoista