lauantai 7. tammikuuta 2017

Kirjamuistojen vuosikymmenet -sarja


Ennen kuin menen asiaan, julistan Baba Lybeck – Kirja vieköön! -iltojen sarjalippujen voittajat. Arvontaan osallistui väkeä niin Facebookin kuin blogin puolella. Annoin jokaiselle oman numeron juoksevan numeroinnin mukaisesti siten, että Facebookissa osallistuneet saivat numerot 1-6 ja täällä blogin puolella mukaan tulleet sitten numerot 7-28.

Random-sivusto arpoi numeroista 1-28 voittajiksi 
numerot
6, joka on Facebookin puolella osallistunut Essi G.
14, joka on Kirjan pauloissa -blogin Paula.



Lämpimät onnittelut! Lähetän teille kummallekin viestin tänään. Lisätietoa kirjallisuusilloista voitte lukea täältä. Tulossa on kiinnostava ja varmasti myös säkenöivä kirjatapahtuma!




Kirjamuistojen vuosikymmenet -projekti


Ja sitten tämän postauksen varsinaiseen asiaan. Alkuviikolla tuumailin näin: ”Sellaistakin pohdin, että olisi hauska sukeltaa oman elämäni tärkeisiin kirjoihin ja kirjoittaa verkkaisella tahdilla vaikkapa lapsuuden, nuoruuden, äitiyden ensivuosien ym. ajankohtien kirjoista. Saa nähdä, miten käy. Tässä vaiheessa vuotta voi aina innolla suunnitella!

Nyt otan askeleen sanoista tekoihin tai ainakin tekemisen tarkempaan suunnitteluun. Aion aloittaa sarjan, jossa käyn läpi omia vahvimpia lukumuistojani - suosikkieni lisäksi myös inhoamiani kirjoja - ja niiden myötä myös aina kulloiseenkin ajankuvaan sopivia kuvia ja muita kulttuurimuistoja (mikä oli ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäni elokuva, mikä musiikki puhutteli, mitä karkkeja söin). Tämän postaussarjan herättämisestä kiitän yhtä työkirjaani, Ismo Loivamaan Lastenkamarin aarteet -teosta, jossa voi nähdä jopa allekirjoittaneen teinikuvan:


Vähän muuta lumikuvien keskelle… Olisikohan minulla ollut tuossa sekä permanentti että kreppiraudalla tehdyt ”kiharat” ja tietenkin Kanarialta ostettu ehta Vogue.



Kirjamuistojen vuosikymmenet -sarja on nimetty väärällä tavalla, koska en aio upottaa kokonaista vuosikymmentä samaan postaukseen. Tällainen tekisi esimerkiksi 1980-luvusta tavattoman laajan: olin vuosikymmenen alkaessa päiväkerholainen ja pikkukoululainen, mutta vuosikymmenen loppupuolella ehdin jo lopettaa peruskoulun. Kategoriat tulevatkin kattamaan lukemiseni aikakausia, jotka ovat:


♥ Varhaislapsuus ja pikkukoululaisuus (1970-luvulta 1980-luvun ensimmäiseen puoliskoon)

♥ Varhaisteinistä yläasteelle (1980-luvun puolivälissä mennään)


♥ Lukiovuodet (1990-luvun ihan alku)


♥ Nuori aikuisuus / Opiskeluaika (1990-luku)


♥ Ristiriitainen uusi millennium (2000-luvun alkupuoli, johon mahtui monenlaista)


♥ Äitiys (2000-luvun puolivälistä vuosikymmenen loppuun: blogin aloittaminen mahtuu tähän aikaan!)


♥ Kohti nykypäivää (2010-luku; tämä varsinainen blogivuosikymmen)




Voi olla, että otsikointi elää ja aikakaudetkin muuttuvat nyt listaamastani. En aio lukea uudelleen kaikkia listaamiani kirjoja, vaan muistella, osin nopeasti mainiten, osin pitemmin: joskus hyvä lukukokemus saa jäädäkin muistoihin, mutta toisiin saatan sukeltaa uudelleen lukemalla. Mietin myös ensin, että tekisin ihan haasteen tästä Kirjamuistojen vuosikymmenistä, koska olisi hauska lukea mitä te muut olette kokeneet itselle tärkeiksi kirjoiksi. Olen kuitenkin laiskanpulskea haasteihminen, joten en kuitenkaan muistaisi tehdä kunnollista haastekoontia loppuvuonna. 

Näin ollen jätänkin tämän idean roikkumaan tänne: ilahdun, jos joku lähtee mukaan joko yhdellä postauksella tai kokonaisella postaussarjalla (lukemisen aikakausien kategoriat voi jokainen määrittää itse). Yhtä lailla ilahdun siitä, jos innostutte kertomaan omista kirja- ja kulttuurimuistoistanne minun postausteni kommenteissa. Olettekohan lukeneet samoja kirjoja, inhonneet ja ihastelleet tiettyjä hahmoja?



Ensimmäisen sarjan postauksen lupaan jo tammikuussa. Milloin, sitä en tiedä itsekään. Seuraavalla kerralla tänne Lumiomppuun tulee taas ns. tavallinen kirjapostaus.

---


Lumiset kuvat otin loppiaisaattona. Sormenpäistä katosi hetkeksi tunto, mutta kyllä pakkasluonnossakin liikkuminen tekee hyvää!

18 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla odottelen muistelujasi. Kuvat tuovat paremmin muistot mieleen. Ihana teini-Katja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ihanaa, että alat seurata. Ja heh, voi tuota 1980-luvun teinimaailman estetiikkaa. :D

      Poista
  2. Onpa hieno idea ja kiinnostava postaussarja. Toisten luku- ja kulttuurimuistoista on aina mukava kuulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirri, kiva että seuraat. Liity mukaan muistelemaan, jos on aikaa! :)

      Poista
  3. Vaikuttaa todella kivalta. Ehdottomasti seuraan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, mukavaa! Huomasin äsken eilisen kommenttisi toiseen postaukseeni. Tee haaste lastenkirjamuistoista, olisi hauska seurata sitä.

      Poista
  4. Oi, kiitos ihanasta arvontavoitosta. Onni tosiaan suosi uskomattomalla lahjalla. Mielenkiinnolla odotan myös kirjamuistelojasi eri vuosikymmeniltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, onnea voitosta vielä tätä kautta. Lähetäthän minulle pian meiliä, jotta saat liput ajoissa.

      Poista
  5. Ihana teini-Katja kuvassa! ❤ Minä taidan ainakin muutamalla kirjalla lähteä mukaan muistelemaan, nuoruudesta ja lapauudesta löytyy uusintaluvun arvoisia kirjoja.

    Hyviä lukuhetkiä viikonloppuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, hi hii! Tuo kuva nolotti kauan, mutta nyt aikaa on mennyt jo niin, että olen sinut sen kanssa. :)

      Ihanaa, jos alan muistella omia lukemisiasi. Minä en aio lukea uudelleen kovinkaan monta kirjaa, muistella vain.

      ♥ sinulle!

      Poista
  6. Hieno projekti ja huh miten laaja! Voi, mikä söpö 80-luvun Katja, permanentit ja isot kolitsit kuuluivat silloin kuvaan.
    Olet siis päässyt kirjan kuvaan. Kävin kurkkimassa tietoja tuosta kirjasta, siiinähän on suomalaista lsetenkulttuuria 40-luvusta alkaen, minunkin 50-luvun lapsuuteni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos! Laajuus on lumetta: aion enemmän muistella ja fiilistellä, uudelleen luen vain muutaman kirjan. Ja joo, 1980-lukulainen nuorisomuoti oli ihan oma juttunsa. :)

      Tuo Ismo Loivamaan kirja on tosi monipuolinen - ja hyvin kirjoitettu! Uskoisin, että melkein kaikki aikuiset suomalaiset löytävät siitä jotain itselleen.

      Poista
  7. Mukava ajatus. Seuraan mielelläni.

    VastaaPoista
  8. Kiva projekti, ja jännää verrata, koska vuosikymmenet ollaan kuljettu melkoisen samoin =D ja vielä niin vierekkäin (toisista tietämättämme).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, meillä on varmasti paljon samoja muistoja - jännä sitten huomata, ovatko suosikit tai inhokit samoja. :)

      Poista
  9. Just muisteltiin eilen R:n kanssa kirjallisia elämämme taitekohtia. Luin Montgomeryt ja Salaisen puutarhan, Pikku naisia ja mitä kaikkia niitä olikaan, mutta tapasin myös kerran eräästä syystä samassa kahvipöydässä Tytti Parraksen ja luin Jojon sitten aivan liian varhain...Se oli oman aikansa Juhannustanssit. Äiti taisi polttaa Jojon, mutta nyt sain ystävältä oman kappaleen. Välskärin kertomukset, Viisikot ja venäläiset klassikot, joita pidin tosi kiinnostavina, Sinuhe ja Turms kuolematon...

    Hauskat nuo sun hiukset! Merillä oli '90 -luvulla rastat:)

    Seuraan kiinnostuneena mitä lukaelämyksiä oletkaan kokenut vaikkapa juuri teininä<3 Luitkohan Jalna -sarjan? Minä luin ja vuodatin siitä paljon päiväkirjaani...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, aika hauskaa että juuri eilen muistelit! Kaikki tuo tyttökirjaklassikot ehdottomasti. ♥ Jojon minä luin vasta viime vuonna. Jotenkin se on oman aikansa kirja, aika rohkeakin osin. Viisikot, ah! Sinuheen hurahdn lukiolaisena.

      Muistankin, miten 1990-luvulla monilla oli rastat. Joillakin opiskelukavereillanikin oli.

      Poista