keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma


Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Otava 2016
Kansi Anna Lehtonen
358 sivua
Arvostelukappale
Kotimainen romaani
Seinä sanoo:
Me olimme sinä päivänä hyvin nälkäisiä ja janoisia, me leikimme länttä ja itää. Muistatko? Muistatko?
Mitä täällä tapahtuu? Kysymys sinkoilee Aureliassa. Hän päättää olla niin kuin ei olisi kuulevinaan. Kuka ikinä hänelle tai hänessä tai seinässä puhuukin, hän ei kuuntele, hän vain jatkaa kiipeämistä, nipistää sormensa aina uuteen pieneen kielekkeeseen, terävään, ja kiskoo itseään yhä ylemmäs, huipulle. No nyt. Keskity, keskity, hän komentaa itseään.
Nuori näyttelijä Aurelia on syntynyt päivänä, jolloin Berliinin muuri murtui. Hän työskentelee Berliniin muurille sijoittuvassa näytelmässä samaan aikaan, kun hänen isänsä makaa sairaalavuoteella. Moni asia helsinkiläisen Aurelian elämässä tuntuu liittyvän Berliiniin. Mitä isä ei koskaan kertonut, miksi isä on ollut läpi elämänsä niin surullinen? Mistä äiti soimaa itseään? Mitä Aurelia ei kykene muistamaan, vaikka muistilankoja on sotkussa siellä täällä?

Riikka Pulkkisen tuore Paras mahdollinen maailma on taiteilijaromaani, kertomus vanhempien ja lasten suhteesta, tarina siskoudesta ja ystävyydestä sekä kuvaus erilaisten maailmojen – valtioiden, sukupuoliroolien, aikakausien – murtumisesta ja rakentumisesta uudelleen.
Paras mahdollinen maailma on rakenteeltaan moniääninen, rikottu, ja Pulkkisen romaaneista arvoituksellisin. Kirjabloggaajamaisesti (!) harmittelenkin, että innostuin lukemaan Helsingin Sanomien kehuvan arvion. Helena Ruuskan kirjoittamiin kehuihin ja hyviin huomioihin on helppo yhtyä, mutta kritiikin perusteella tiesin jo ennen lukemisen aloittamista erään romaanin keskeisteeman, jonka olisin halunnut paljastuvan pikkuhiljaa, samaa tahtia kuin mitä se Aurelialle selviää.
Romaani käynnistyy hitaanlaisesti: uimahallikohtaukseen ja VMP-sanonnan moniin äänenpainoihin on hankala päästä sisälle eikä tyttömäinen, yhtä aikaa ikivanha mutta niin nuori Aurelia päästä heti liki, vaikka lukeekin Sarah Kanea ja Samuel Beckettiä ja häivyttää huolensa elokuvissa. Erilaiset juoniaihiot alkavat kuitenkin kypsyä, kertojanäänet kuljettavat Aurelian tarinaa kukin omalla tavallaan, mielikuvitus ja romaanitason todellisuus sekoittuvat kiehtovasti.

Moniteemaisuus kantaa romaania. Aluksi niin tyttömäinen Aurelia yllättää useita kertoja, hänen vanhempiensa rakkaustarina pitää sisällään uhmaa ja rohkeutta. Lisäksi romaani pitää sisällään ironiassaankin (oi suomalaista paremman väen joulua, opiskelijoiden kapinaa, Fanny ja Alexander -tunnelmaa ja joulukapinamusiikkina toimivaa Queenia!) yhden ihanimmista koskaan lukemistani joulukohtauksista. Vahvin on kuitenkin mielikuvituksen taso, niin saksalaissyntyisen ohjaajan ilmeisen omakohtaisessa näytelmässä kuin Aurelian ajatuksissa, joissa ikävästä syntyy herkkää kapinaa.
Pulkkisen kyky kirjoittaa lumovoimaisesti on tallella ja vahvasti onkin. Hän kirjoittaa, kuten aina, kauniisti ja ilmavasti, herkästi, hellästikin ja löytää hetkittäin myös vimmaa. Parhaassa mahdollisessa maailmassa pohjavire on surullinen, mutta valoisa: korkeinta nuottia ei tarvitse pelätä.

18 kommenttia:

  1. Pakko lukea, jo sen joulunkin takia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, kyllä tämä kannattaa lukea. Pulkkinen on taitava. Tämä vuosi on ollut huikea kotimaisen kirjallisuuden vuosi. ♥

      Poista
  2. Niin paljon pidin Vieraasta ja Rajasta, että tämä menee kyllä to-read listan kärkeen (: !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usva, koska olet pitänyt Pulkkisen aiemmista, pidät ehkä tästäkin. :)

      Poista
  3. Minulla on ollut aina hieman takkuinen suhde Pulkkisen tuotantoon, vaikka olen kolme hänen kirjaansa lukenut. Siksi minulta tulee jäämään tämä lukematta, vaikuttaa vahvasti siltä että Pulkkinen ei ole vain minun kirjailijani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, Pulkkisen kirjat näyttävät jakavan lukijansa. Aika hienosti olet kahlannut kolme läpi! Jos et pitänyt niistä, et ehkä innostu tästäkään. :)

      Poista
  4. En ole saanut otetta Pulkkiseen, yhden luin, mutta seuraavaan hermostuin. En kuitenkaan lukenut tekstiäsi, koska saatan lukea tuon kirjan.

    Itse asiassa odotin sinulta toista tekstiä, josta näin vihjeen Instassa. Olen kahden vaiheilla ja mietin suosittelisitko sinä kirjaa minulle. Helmetissä on aivan karsea jono ja täällä vain muutama. Tuo kirja on niin siinä rajalla, että on pakko tutkia etukäteen. Seurailen sinua tuon kirjan tiimoilta. Kartan huuhaata, en suostu halaajaksi, mutta myytit, kansanperinne ja uskomukset maistuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, on jännä, miten toisten kirjailijoiden tuotannosta saa heti kiinni ja toisten ei. Niin se vaan menee.

      Insta-kuvani ovat aika eritahtisia blogin kanssa. Tarkoitatko sitä puuaiheista kirjaa? Se on vähän rajalla... Paljon kiinnostavaa, mutten ihan ostanut kirjan sanomaa. Mietin vielä, mitä siitä blogiini kirjoitan.

      Poista
  5. Minunkaan suhteeni Pulkkiseen ei ole aivan ongelmaton, mutta silti olen kovasti odottanut tätä teosta eli luen sen kyllä ennen pitkää!

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa lupaavalta! Nyt en kyllä uskalla lukea tuota Hesarin arviota ennen kuin olen lukenut kirjan. :)

    VastaaPoista
  7. Pulkkisen uusi kirja on minulle aina kovin odotettu juttu. Olen lukenut nyt muutamia arvioita/bloggauksia kirjasta, ja hyvältä vaikuttaa. Kirjoitat, että Paras mahdollinen maailma on "Pulkkisen romaaneista arvoituksellisin", se saa sormeni syyhyämään :D

    VastaaPoista
  8. Moniteemaisuus ja arvoituksellisuus vetää minua tämän kirjan puoleen.
    Olen tähän mennessä pitänyt Pulkkisen kirjoista eniten hänen raikkaasta syrjähypystään chicklitin suuntaan Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, koska siinä ei ollut mitään pakotettua ja liian viimeisteltyä.

    VastaaPoista
  9. Luin tämän juuri loppuun, enkä ihan näin tuoreeltaan ole aivan varma, mitä ajattelen Parhaasta mahdollisesta maailmasta. Pidin siitä kyllä, mutta toisaalta vierastin joitakin elementtejä, esimerkiksi arvoituksellisuuteen liittyen. Täytynee hiukan sulatella tätä lukukokemusta ja kuulostella jälkituntemuksia. :)

    VastaaPoista
  10. En ole vielä päättänyt, luenko tätä. Eka Pulkkisen kirja oli mahtava, toinen myös hieno ja kolmas jäi kesken. Tuon ottamasi sitaatin perusteella en tunne kovin kiinnostusta käydä Parasta mahdollista maailmaa lukemaan. Tosin tuot esiin myös kiinnostavia juttuja, kuten nyt vaikka tuo Queen kapinamusiikkina, mutta se lienee melko pieni osuus itse teoksessa.

    Sitten on vielä tuo Berliini, joka on mulle niin erityinen kaupunki, että en tiedä, haluanko nyt lukea siitä. Joku tässä nyt hankaa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta sinun kannattaisi lukaista ainakin kirjan alkua. Kirjassa Queen on mukana myös että eräässä roolileikissä, joka liittyy kirjan naispäähenkilön leikittelyyn sukupuolirooleilla. Minusta nämä sinänsä pienet ja irralliset kohtaukset olivat herkullisia.

      Raja teki minuun aikanaa erittäin vahvan tunnevaikutuksen. Totta ei auennut minulle oikeastaan ollenkaan, mutta Vieraassa oli osia joista pidin. Paras mahdollinen maailma ei ole mielestäni ehjä kokonaisuus, mutta pidin siitä osittain (alkuosa). Pulkkinen osaa kirjoittaa hyvin rakastumisesta.

      Poista
  11. Jännittää vähän tulenko tästä tykkäämään... Pian se nähdään!

    VastaaPoista
  12. Pulkkinen kirjoittaa, kuten totesit kauniisti ja ilmavasti, mutta kuten Jenni puolestaan tuossa yllä jo totesi, suhde takkuaa tälläkin valmiiksi takkuisella tukalla. Halusin kovasti mieltyä tähän uusimpaan, jonka avasin avoimin mielin, mutta, mutta... Näin se vain menee; on hyvä että syksyn kirjasato on suorastaan ylipursuava, jokaiselle löytyy se oma tykästymisen kohteensa:)

    VastaaPoista
  13. Ihanaa vertaistukea saa tästä kommenttiketjusta! Pulkkis-rajanveto on siis tavallista! Minäkin kuulun ongelmalukijoihin. Esikoinen ihastutti, sittemmin tyyli on tuntunut työläältä (paitsi viehkonkevyt Iiris-kirja). Tämän uusimman kanssa koin vaikeita hetkiä. Tunnustan taitavuuden, mutta tyyli vierastuttaa.

    VastaaPoista