tiistai 11. elokuuta 2015

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö



Saara Turunen: Rakkaudenhirviö
Tammi 2015
Kansi
441 sivua
Kustantamosta
Kotimainen romaani

Kauan sitten sydämeeni jäi tyhjä kohta ja niin minusta tuli rakkaudenhirviö. Minä pakenin. Lähdin juoksemaan ja juoksen vieläkin, sillä rakkaudenhirviö on sellainen, joka juoksee. Se juoksee aina vaan, sillä se etsii jotain paikkaa, jonne se kuuluisi, ja ihmistä, joka sitä rakastaisi niin paljon, että tyhjä kohta sen sydämessä täyttyy. Mutta tyhjä kohta ei koskaan täyty, ei vaikka sinne kaataisi kaiken rakkauden maailmasta.

Millainen kasvaa tytöstä, joka syntyy pikkukylään Pohjois-Karjalassa, uskonnollisen ruokafanaatikko-äidin ja huoltoaseman baarin ruoasta pitävän työteliään isän lapseksi? Tytöksi, joka ei tunnu sopivan mihinkään muottiin, jonka arvellaan päätyvän siivoojaksi, mutta joka lähteekin opiskelemaan taidelukioon Helsingissä ja kurkottaa vieläkin kauemmaksi? Tytöstä, joka ei tyydy äidin suosittelemaan vähempään, joka ei asetu maailmaan, jossa mikään ei saa koskaan muuttua? Millainen on tyttö, joka haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi, sillä ehkäpä silloin heräisin henkiin ja voisin tuntea olevani elossa?

Rakkaudenhirviö on toisaalta mitä tavallisin esikoisromaani, olkoonkin että sen kirjoittanut Saara Turunen on jo tunnettu näytelmäkirjailija: se on kronologisesti kerrottu kasvutarina ja voisi sanoa, että siinä se, nuoren naisen kipupisteistä toiseen kulkeva kokoelma episodeja. Mutta näistä episodeista kasvaa yhtenäinen ja onnistunut romaani.

En sano, että pitäisin kaikesta mitä Rakkaudenhirviön väliin mahtuu. Enkä sano, etteikö Turusen romaani olisi vailla omia, kirjallisia kipupisteitään: on pientä toisteisuutta, mutta eikö sellaista ole elämässäkin? On historiallisia epätarkkuuksia, kuten se että päähenkilön äidinäiti olisi suurten ikäluokkien vauvavuosina lukenut Kotivinkkiä, joka on ilmestynyt vasta kolmisenkymmentä vuotta. Mutta kun kokonaisuus on vakuuttava, mahtuu mukaan muutama rikkakin. Kaikki henkilökohtainen kipu, rakkauden- ja oman tilan -kaipuu, sopimattomuus paikkaan ja sukuun - ja kysymys sovittumisesta niin omaan itseen kuin koko maailmaan. Tämän ja paljon muuta Turunen osaa kertoa juuri oikealla tavalla, viiltävästi, hauskasti, koskettavasti ja päähenkilön muistojen valottamana, mielenkiintoisesti vailla dialogeja.

Tiivistäen voisi sanoa, että Rakkaudenhirviö vakuuttaa esikoisromaanina ja kasvukertomuksena. Ennen kaikkea Rakkaudenhirviö vakuuttaa Turusen kirjoitustaidolla: tyyli on kepeää ja nopealukuista, mutta asia painavaa.

12 kommenttia:

  1. Hyvin tiivistit minunkin ajatukseni kirjasta. Itseäni alkoi hieman puuduttaa kirjan rakenne eli juuri nuo erilliset episodit tai tilannekuvat, jotka tipahtelivat peräjälkeen nakuttavalla tahdilla. Monta episodia olisi voinut jättää poiskin. Silti kirjan tunnelma on mahtava, hieman anarkistinen. Voimaannuttavaa tekstiä tiettyihin elämäntilanteisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisku, kyllä minuakin tuo toisteisuus vähän väsytti, mutta kokonaisuus kuitenkin toimi. Turun kirjoittaa niin hyvin! Mietin sitäkin, että onko kirja minulle liiaksi nuorisokuvaus, mutta 1980-90-luvuilla pikkukaupungissa kouluni käyneenä löysinkin paljon tuttua. :)

      Poista
  2. Kirjoitat kirjasta kiinnostavasti. Olen ollut vähän kahden vaiheilla, lisäänkö kirjan lukulistalleni vai en. Jään miettimään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tämä on aika hyvä lukukokemus. Tyypillinen esikoinen, mutta niin hyvin kirjoitettu.

      Poista
  3. Kirjoitatpa tästä jotenkin mukavan lempeästi, on niin lämmittävää kun mukaan mahtuu muutama rikkakin :) Omalle lukulistalleni tämä ei varmaan ehdi, mutta oli mukavaa kurkata tätä täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kirjoitanko? Kirja ei ole lempeä, mutta ehkä suhtaudun siihen lämmöllä. Luulen, ettei tämä olisikaan ihan sinun kirjasi, joten kiva että kurkkasit täällä. <3

      Poista
  4. Minä luen tätä parhaillani enkä oikein jaksaisi jatkaa. En pääse pointtiin ja jotenkin tuntuu että tämä ei ole mitään uutta. Että olisin lukenut tämän jo monesti. Mutta ehkä luen vielä loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ei tässä sen kummempaa pointtia olekaan - kasvukertomus. Eikä mitään uutta sinänsä, tyypillinen esikoisromaani. Mutta kirja on hyvin kirjoitettu. Kiinnostavaa kuulla, luitko loppuun. Tule kertomaan!

      Poista
    2. Loikin loppuun. En siis kertakaikkiaan jaksanut lukea joka riviä. Joskus käy näin. Onhan se hyvin kirjoitettu mutta ei hyvin kirjoitettu riitä oikein..mutta kasvukertomuksena - niin. Ihan sellainen. Ei ole näköjään mitään viisasta sanottavaa :)

      Poista
    3. Kiva, että tulit kertomaan. Kaikki kirjat eivät kolahda kaikkiin - ja hyvä niin!

      Poista
  5. Minua on tämän vähäsen kiinnostanut, mutta olen myös vähän pelännyt, että jos tämä onkin kamalan angstinen ja synkkä. Mutta kirjoittamasi perusteella ei ehkä sittenkään... Katsotaan jos jossain vaiheessa tulisi kirjastossa vastaan ja pääsisi lukuun saakka, kiinnostus nousi asteen verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, hmm, mitähän sanoisin... Ei tämä kauhean synkkä ole, mutta kirjassa on muutamia aina inhottavia kohtauksia. Kokonaisuus on kuitenkin samalla kertaa haikea, valoisa ja ei liian roisi.

      Poista