tiistai 2. joulukuuta 2014

Antti Hyry: Maailman laita

Antti Hyry: Maailman laita
Kustantaja: Otava 1967
Kansi: Kosti Antikainen
Sivuja: 101
Kotimainen romaani

Merenranta on kuin maailman laita, hänestä tuntui. Kova ja suhteellisen lämmin maankamara päättyy siihen ja alkaa vesi, jonka päällä ei ole puita eikä taloja. Hän mietti, miksi se tahtoi tuntua vähän vastenmieliseltä.

Pietarilla on koko kesä lomaa. Hän on suuntaamassa retkelle avomerelle veljensä ja appensa kanssa ja huolehtii jo ennakkoon, miten retki tulee sujumaan. Seurue suuntaan ulkokrunniin, matka sujuu mukavasti, mutta perillä tulee viivytyksiä. Päivä kääntyy illaksi ja tulee sade ennen kuin miehet lähtevät paluumatkalle. Tuulee voimakkaasti, perävene pääsee karkuun. Sateen ja meren pieksemät miehet palaavat kotiin, mutta seuraavana päivänä on tehtävä uusi retki.

Antti Hyryn Maailman laita on tiivis ja ennen kaikkea nimensä mukainen romaani, sillä siinä maa ja meri muodostavat eräänlaiset maailman laidan puitteet. Nämä puitteet ovat pienet ja kuitenkin niin suuret: on vain Pietari ja muutamat hänen läheisensä, irronnut perävene, meri ja ihminen. Luonto säätelee tapahtumia, merta täytyy katsoa jo ennakkoon ja  arvioida tuulen kehittymistä.

Uuni ja Aitta tekivät minusta jonkinasteisen Hyry-fanin. Ihastuin Hyryn kerronnan niukkuuteen ja arkisuuden alla kumpuavaan runollisuuteen. Uuni ja Aitta ovat Hyryn uudempaa tuotantoa, Maailman laita sen sijaan on julkaistu liki 50 vuotta sitten vuonna 1967. Siinä on yllättävän paljon tuttua.  Hyryn teksti on tälläkin kertaa rauhoittavaa, koska siinä ollaan läsnä hetkessä, Hyryn ihmisillä on aikaa. Teksti on myös varsin tiukkaa, huomattavasti tiukempaa ja niukempaa kuin sinänsä paremmissa Aitassa ja Uunissa, joissa rakentamisen lomassa käydään marjassa, saunotaan tai muistellaan menneitä kesiä, mietitään lapsenlapsia, naapureita, seuroja tai Ruotsin-matkaa.

Tuttua on myös päähenkilön nimi on Pietari. Savon Sanomien Uuni-kritiikki vihjaa, että Hyry (ehkä) kirjoittaisi samasta Pietarista. Muistelen kuitenkin, että Uunissa Pietarin vaimo on nimeltään Hanna, Maailman laidassa taas Leena. Tämä on tietenkin pikkuseikka ja Hannan ja Leenan ajattelemisesta voisi saada aikaan kokonaan uuden teoksenkin. Pietari, samaan tai eri, on tekevä ja toimiva mies, luotettava ja jämpti, hiljainen humoristi ja luonnon tarkkailija. Hän on arkinen, mutta samalla syvempää kohti kurkottava. Pietarin ajatuksissa ihmisen varttuminen vertautuu mereen, murrosikä on karikkoista, vanhuus sitä kun meri jäätyy.

Hyry kuvaa - hyvin niukasti - elämää, joka on kiireetöntä ja pysyvää: lihakeiton päälle juodaan maitoa, mansikkahillossa on kokonaisia mansikoita. Vaimon kanssa puhutaan muutama lause. Jokaisella on paikkansa ja paikka määrittyy pitkälti kotitöiden kautta. Maailma on samalla kertaa pysähtynyt ja silti kehittyvä: on nelostie ja on autot. Ennen kaikkea on toiveikkuutta: kun merenkäynnin ollessa voimakasta kuvitellaan, että päästäisiin veneineen saaren suojaan, tuntuu oleminenkin muuttuvan lämpimämmäksi ja kiinteämmäksi. Maailman laidan lukeminen nyt, pimeään vuodenaikaan, tekee hyvää. Siinä kaikki on tässä ja nyt, ihminen on pieni ja luonnonvoimat suuret.

6 kommenttia:

  1. Oi ihana Hyry! ♥ Tämähän kuulostaa aivan täydelliseltä kirjalta, joka täytyy hankkia myös pian luettavaksi. Maailman laidan lukemisen voisi ajoittaa vaikkapa kevään korvalle, kun jäät alkavat lähteä ja avovesi tuo kevään tuoksun rannoille.

    Tuota Savon Sanomien juttua en ole lukenut, mutta olen kiinnittänyt huomiota tuohon Pietari-seikkaan. Olen aloitellut neljättä Hyryäni, Maatuulta, ja senkin päähenkilö on Pietari! Olen lukenut vasta neljä lukua, eikä vaimoa ole vielä kutsuttu muuksi kuin vaimoksi, mutta muuten tämä Pietari vaikuttaa jotenkin samalta kuin Uunin päähenkilö. Mutta en ole vielä varma, pitää lukea pidemmälle. Viimeksi lukemassani Isässä ja pojassa sentään oli Heikki ja Pauli, joten kyllä niitä muitakin nimiä tai henkilöitä onneksi löytyy. :)

    Voi että! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, totta: ihana Hyry! Tämä Maailman laita on hieno ja tiivis. Mielestäni ei ihan Uunin ja Aitan veroinen, mutta niukkuudessaan avaraa ja jotenkin niin hienoa tekstiä.

      Ehkä Pietari on sama, ehkä eri, mutta Hyry kyllä rakentee niin komean kuvan suomalaisesta ja vaatimattomasta miehestä, joka on olemassa osin tekojensa kautta, mutta ajattelee siinä samalla kaikenlaista. Isän ja pojan haluan lukea.

      ♥♥♥

      Poista
  2. Kiitos! Ihastuin Hyryn teksteihin kesällä Hannu-Pekka Björkmanin lukiessa niitä Jukka Perko yhyteen säestämänä Kuokkalan kirkossa. Juuri tuo arjen estetiikka ja sen niukkuus ja luonnon voimakas läsnäolo saivat miettimään, että pitäisi itsekin tarttua kirjailijan teoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmioitunut, olisipa ollut hienoa päästä kuuntelemaan Hyryn tekstejä H-P Björkmanin lukemana ja vielä Perkon säestämänä. Sinä onnellinen! Suosittelen etenkin Uunia.

      Poista
  3. Hieno tuo valitsemasi sitaatti :) Rakastan vettä, mutta kieltämättä etenkin meri herättää levottomuutta. En vieläkään ole tutustunut Hyryn tuotantoon, mutta aion kyllä.

    VastaaPoista
  4. Minä suosittelen tätä aina kun joku meinaa innostua kliseisestä Vanhuksesta ja merestä. Hyry muuten on suomen heideggerilaisin kirjailija: miten maailma maailmoi olioiden muodossa, kuten veneen ja meren suhteessa, maankamaran ja sen tuntumisen jalkojen alla. Kukaan ei mielestäni kuvaa paremmin heideggerilaista täälläoloa (käsillä- ja esilläolon suhdetta) kuin Hyry. Ihan maailmankirjallisuuden tasolla siis.

    VastaaPoista