tiistai 22. heinäkuuta 2014

John Berendt: Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa

John Berendt: Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa
Kustantaja: WSOY 1997
Alkuteos: Midnight in the garden of good and evil 1994
Suomennos: Seppo Loponen
Sivuja: 431
Yhdysvaltalainen dokumenttiromaani

Me emme ole ollenkaan samanlaisia kuin muu Georgia. Meillä on muuan sanonta: Jos menee Atlantaan, siellä kysytään ensimmäiseksi: 'Millä alalla sinä olet?' Maconissa kysytään: 'Mihin kirkkoon sinä kuulut?' Augustassa kysytään isoäitisi tyttönimeä. Mutta Savannahissa kysytään ensimmäiseksi: "Mitä sinä haluat juoda?'"

Iäkäs neiti Harty opastaa toimittaja John Berendtiä kaupunkinsa tavoille. Kaupungin, joka on uljaasti eristyksissä oleva keidas, erilainen kuin naapurinsa. Etelän kestikaupunki Savannah on immuuni ulkoisille vaikutteille. Berendt matkustaa kaupunkiin ja tutustuu vanhan etelän elävään jäänteeseen. Ihmiset tuntuvat värikkäiltä, mutta tapoihinsa pinttyneiltä. Antiikkikauppias Jim Williams asuttaa Mercer Housea ja isännöi upeita juhlia, Lady Chablis -niminen dragtaiteilija on tarpeen mukaan naisellinen tai hieman maskuliinisempi, mutta melkein aina nimensä mukainen lady, Danny Hansford on nuori ja röyhkeä - ja taikoja tuntevalla Mirandalla on oma asemansa kaupungissa. Juhlat säätelevät vuodenkiertoa, mutta pian menneisyyden salaisuuksiakin valotetaan, sitten tapahtuu murha.

Murha ja sitä seuranneet oikeudenkäynnit muodostavat punaisen langan John Berendtin dokumenttiromaanille Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa. Kirja itse sekä nopea googletus paljastavat, että kyseessä on Savannahissa oikeastikin tapahtunut nuoren miesprostituoidun surma, jota puitiin oikeudessa kaikkiaan neljästi. Berendtin romaanin mukaan oikeudenkäynnit eivät riittäneet, vaan apua kaivattiin jopa voodoopapittarelta hyvän ja pahan tasapainoon saamiseksi.

Yhdysvaltain syvä etelä on eräs niistä miljöistä, jotka fiktiossa minua viehättävät. Berendtin romaanin lukeminen on ollut mielessäni kuta kuinkin siitä saakka, kun kirja ja sen pohjalta filmattu, ilmeisesti jossain määrin epäonnistunut elokuvasovitus valmistuivat. Näillä helteillä - ja kaiken kukkuraksi pienen juhlan keskellä - ajatus Savannahiin sijoittuvasta romaanista tuntui hyvältä ja sopivalta. Savannah-kuvaus romaanissa onkin loistavaa. Berendt suorastaan maalaa kuvan kaupungista, joka on ylväs oma itsensä ja jonka asukkaat jakelevat sääntöjä: jää aina yhdelle paukulle tai älä koskaan mene Gaston Streetit eteläpuolelle.

Myös henkilögalleria on mainio. Henkilöt ovat pääosin lihaa ja verta, Lady Chablis on kirjoittanut kirjankin elämästään. Parhaimpia ovat värikkäät sivuhenkilöt, kuten Serena Dawes. Serena pitää hovia, juo Pink ladyja, leikkii toyvillakoiransa (joka on suomennettu leluvillakoiraksi, kuvitella) Lulun kanssa. Serena omaa leiskuvat värit, kuten punaisen tukan ja vihreät kynnet, hän viskoo esineitä eikä halua olla osa seurapiiriä, mutta on tietenkin seurapiirin puheiden kohde. Hänhän on kuin vähemmän paha Madame Meduusa! Varsinainen keskeishenkilö Jim Williams pääsee kyllä ääneen, mutta kaikista hyvistä aineksista huolimatta hänkin jää vieraaksi - yhdeksi Savannahin kulisseista. Se saattaa olla jopa kirjailijan tarkoitus - koko henkilökuvauksen osalta - koska lukuisat oikeudenkäynnit kertovat enemmän Savannahista kuin tapahtuneesta tai murhan osapuolista.

Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa on jossain määrin kulissimainen ja huomattavasti vähemmän kiehtova kuin mitä värikäs kuvailuni ehkä antaa ymmärää. Teos on dokumenttiromaani, mikä selittää sen samanaikaisen onnistumisen ja epäonnistumisen. Berendt itse on pikemminkin dokumentoija kuin romaanihenkilö ja hän kyllä luetteleekin faktoja yhtä lailla Savannahin tilastoista kuin oikeudenkäyntiprosesseista, mutta tekee sen jossain määrin puuduttavasti. Minulla on luultavasti asenneongelmia oikeussalikirjojen ja -elokuvien kanssa, mutta en pidä jatkuvaa todisteiden etsimistä ja kumoamista kiinnostavana kuin poikkeustapauksissa. Hyvä ja paha unohtuvat, paperinmaku kasvaa. Toisaalta koko soppa on kiehtova ja ansaitsee tulla kerrotuksi. Lopputulos on keskinkertainen romaani, jossa on kuitenkin oma vetovoimansa.

Itse romaani ei siis antanut minulle kovinkaan paljoa, etelä jää kiiltokuvaksi ja voodookin kepeäksi. Southern Gothiciksi luonnehditussa romaanissa ei ole kovinkaan paljon gotiikkaa tai vaaraa, jollaista voi löytää vaikkapa tästä, fiktiona samaa lajityyppiä edustavasta romaanista. Onneksi on Savannah, eräänlainen päähenkilö sekin. Tuon etelän kaunottaren vuoksi annan oikeusdraaman tylsyyden unohtua ja vaivun mielikuvissani kaupunkiin, joka katsoo sisäänpäin ja kasvaa sisäänpäin. Kaupunkiin, jossa Aviovaimon korttikerho äänestää ehdokkaistaan. Kaupunkiin, jossa tavallinen on tavatonta, jossa ekstrentrikot loistavat ja huutavat: "Me haluamme kaiken pysyvän ennallaan!"

16 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä kovasti, enkä muista puutuneeni. Mutta kieltämättä vuosia lukemisen jälkeen en saa enää palautettua mieleen tarinaa, mutta sen sijaan upean Savannahin kuvauksen ja kiinnostavat, värikkäät henkilöhahmot muistan hyvin.
    Minäkin pidän paljon syvän etelän kuvauksista ja luultavasti juuri siksi pidin tästä niin paljon. Aloitin kerran toisen Berendtin, mutta se ei lähtenyt vetämään ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, minä pidän kirjoista, jotka puuduttavat hieman, mutta oikeussalikuvaukset ovat eräänlainen inhokkini. Poikkeuksia on, tietenkin. Tältä kirjalta odotin paljon enemmän kuin mitä sain. Mutta kuten kirjoitin, Savannahia asukkaineen Berendt kuvaa ihanasti ja tällä kertaa se riitti. :)

      Poista
  2. Aloittelen tätä tänä iltana, nyt kiinnostaa enemmän kun luin arviosi!

    Kiitos ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiva kuulla. Pidin kirjasta oikeussalijutuista huolimatta. Etelän tunnelmassa on aina sitä jotain!

      Poista
  3. Olen nähnyt tuon elokuvana,mutta kirjakin olisi varmaan hyvä lukea;nyt kun elokuvan katselemisesta on jo kulunut aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, luin jostain että elokuva ei ollut kauhean onnistunut, mutta minä haluaisin nyt nähdä sen. Clint Eastwood on yleensä aika onnistunut ohjaustöissään.

      Poista
  4. Olen nähnyt elokuvan, ja vaikka se ei ollut suunnattoman hyvä, muistan kuitenkin pitäneeni siitä yllättävän paljon. Kirja kuulostaa kuvailusi perusteella aika erilaiselta: elokuvassa ei ainakaan muistaakseni ollut mitään dokumenttimaista vaan se oli enemmänkin vähän outo ja vinksahtanut.

    Vaikka tämä kirja ei nyt alkanut kiinnostaa, heräsi kuitenkin halu sukeltaa syvän etelän tunnelmiin jonkun muun kirjan mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, se että pidit elokuvasta rohkaisee minuakin sen ääreen. Olen aika hyvä rakastamaan etelän tunnelmaa ja kaikkea sopivasti outoa (fiktiossa), joten ehkäpä...

      Poista
  5. Luulen, että minua kiehtoisi tässä kirjassa eniten juurikin se Savannah. Minulla on varmasti aivan romantisoitu ja epärealistinen kuva syvästä etelästä...varmaan lapsuuden Tuulen viemää -leffan ja kirjan ansiosta. Kävin katsomassa leffan äidin kanssa elokuvateatterissa, kun olin varmaan joku 10-vuotias ja siihen aikaan siinä oli keskellä vielä väliaika, kun vaihdettiin toiseen kelaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, samat sanat! En ole koskaan käynyt Yhdysvaltain etelässä ja oikeasti siellä olisi varmaan aika hurjaa kaikkine tuloeroineen ja punaniskoineen, mutta mielikuvissa etelä ja etenkin Savannah ovat hurmaavia ja kiehtovia.

      Poista
  6. Muistin kuvailusi perusteella vuosien takaisen lukukokemukseni, joka jotenkin kalisi tyhjyyttään. Ihmettelin silloin, mika tästä oli tehnyt niin sensaatiomaisen, mutta en tiennyt, että taustalla oli tositapahtumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, hyvä kuulla! Tämä on käsittääkseni varsin rakastettu kirja, joten kiva että joku toinen sai enemmän lattean kuin huikean lukukokemuksen. Kiinnostava tämä toki on!

      Poista
  7. Luin uteliaana kirjoituksia. Muistin sen erityisesti kannesta. Pidin tuosta kirjasta, pidin niin paljon, että annoin jäädä hyllyyn. Eli jokin siinä kiehtoi minua, vaikka tunsin samoja ajatuksia kuin sinäkin olit purkanut ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, kansi on hieno! Minustakin tässä kirjassa on paljon kiehtovaa: aihepiiri, etelä, ihmiset, mutta kokonaisuus on kuitenkin yllättävän laimea.

      Poista
  8. Muistelen menneeni katsomaan elokuvaversiota suurin toivein, mutta muistaakseni se olikin aika tylsä (ainakin silloisiin vaatimuksiini nähden...). Kirjaa en ole kokeillut, mutta Savannah-miljöö kiehtoo kovasti. En tosin ole suuri oikeussalidraamojen ystävä, joten hieman tämä kuulosti kirjalta, joka saattaisi jäädä minulla jopa kesken. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, minäkin olen ymmärtänyt, ettei elokuva ole kovin onnistunut. Savannah on miljöönä niin kiehtova, että sikäli tämä kirja on lukemisen arvoinen. Ne oikeussalijutut voi vaikka hyppiä yli!

      Poista