Louise Erdrich: Pyöreä talo

Louise Erdrich: Pyöreä talo
Kustantaja: Basam Books 2014
Alkuteos: The Round House 2012
Suomennos: Laura Lahdensuu
Arvostelukappale
Yhdysvaltalainen romaani

Tule sisään, äiti sanoi. Menin hänen luokseen. Silloin oli kulunut jo viikko siitä, kun hän oli noussut portaat, ja makuuhuoneessa alkoi olla tunkkaista. Ilma oli raskaana hänen hengityksestään kuin hän olisi imenyt siitä kaiken hapen. Hän piti kaikki verhot alhaalla. Halusin laskea voileivän pöydälle ja juosta karkuun. Mutta hän pyysi minua istumaan.

On vuosi 1988. Pohjoisdakotalainen Ojibwa-heimoon kuuluva nainen, asianajaja, raiskataan raa'alla tavalla ja hän vetäytyy omaan kuoreensa. Naisen poika, 13-vuotias Joe ja hänen miehensä, reservaatissa toimiva tuomari, koettavaa elää muuttunutta arkea. Joe kokee ennen niin iloisen ja reippaan äitinsä vieraaksi ja ahdistavaksi, hänen on pakko selvittää, kuka on syyllinen. Hän aloittaa vimmaisen ja hämmentyneen etsinnän, jonka jäljet johtavat Pyöreään taloon, Ojibwien pyhään palvontapaikkaan.

Jokunen aika sitten luin Helsingin Sanomista Suvi Aholan kritiikin Louise Erdrichin romaanista Pyöreä talo ja ilahduin: vuosien takaisen suursuosikkini tuotantoa on vihdoin suomennettu monen vuoden jälkeen. Tutustuin Erdrichin intiaanien elämää kuvaileviin kirjoihin lukiolaisena 1990-luvun alkupuolella ja toissakesänä kirjoitin tänne blogiini hänen mosaiikkimaisesta esikoisromaanistaan Anna meille siivet. Nyt rakenne ja näkökulma ovat erilaiset, mutta National Book Awardin voittanut Pyöreä talo palaa jälleen intiaanien arjen ja uskomuksien pariin ja kertoo kaiken nuoren pojan näkökulmasta.

Erdrich on luultavasti tämän hetken tunnetuin ja arvostetuin intiaanitaustainen kirjailija. Chippewaheimoon kuuluva kirjailija jatkaa Pyöreässä talossa aiemmalle tuotannolleen tuttuja teemoja: hän sekoittaa reservaatin arkielämää intiaanien tapoihin, tuo lukijansa eteen kokonaisen kulttuurin, johon kuuluvat onnekkaat ja epäonniset, nuoret ja vanhat, tapakulttuurin ristiriidat ja vastoinkäymiset valtaväestön kanssa. Esimerkiksi oikeus on erilainen reservaatissa ja sen ulkopuolella, tuomioistuimen valta ei ole kaikkialla sama ja rikoksen tapahtumapaikalla on vaikutusta siihen, kuka asiaa tutkii. Samoin lasten huostaanotossa, johon kirjassa myös viitataan, on erilaiset periaatteet intiaanien ja valkoisen väestön suhteen.

Lapsinäkökulma jakaa monesti lukijoita - ja jakaa myös omat mielipiteeni. Yleensä pidän kuitenkin lapsikertojan äänestä, kuten esimerkiksi Håkan Nesserin romaanissa Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä, Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan kolmannessa kirjassa ja Stephen Kingin huikean hienossa novellissa Viimeinen kesä (josta on tehty hyvä filmatisointikin). Teini-ikäisen Joen tarina on monessakin mielessä klassinen kuvaus lapsuuden lopusta ja askeleesta kohti teini-ikää, orastavaa seksuaalisuutta ja ensikännejä. Joen lapsuus loppuu rajulla tavalla, ja Erdrich kuvaa väkevästi nuoren pojan hätää tuskaa ensin äidin kokeman rikoksen ja sitten - ennen kaikkea - äidin muuttumisen vuoksi. On myös huomattava se, että tarinaa kertoo aikuinen Joe, joten kertojanääni on muisteleva, 1980-luku on jo elettyä elämää.

Erdrich kirjoittaa sujuvasti ja toisin kuin aiemmissa, laajan henkilökavalkadin täyttämissä romaaneissaan, hän keskittyy nyt Joen ja tämän perheen tarinaan. Värikäs henkilökaarti on toki taustalla ja heidän kauttaan heimon uskomukset, vanhat uhkaukset ja taiat, isoäidin mokkasiinit ja heimoon epävirallisesti adoptoidun naisen henkiusko välittyvät lukijalle elinvoimaisena ja rikkaana. Tästä johtuen Erdrich pysähtyy välillä kuvailemaan tapoja, rituaaleja ja arkea. Tarinallisuus pysähtyy ja romaaniin tulee tyhjäkäyntiä, mutta lukijaa rikastuttavalla tavalla. Juuri tässä reservaatin arjen kuvauksessa on vahvuutta, jonka ansiosta Erdrich kirjoittaa monille kokonaan uudesta maailmasta. Pyöreä talo onkin hieno romaani ja uskottava reservaattikuvaus, joskin pidän Erdrichin 1980-luvun tuotantoa kuitenkin vahvempana.

Joen tarinassa on herkkyyttä ja rosoa, ja kerronta vie ajoittaisesta tyhjäkäynnistä huolimatta mukanaan. Lukijan on pakko tietää, saadaanko syyllistä koskaan selville ja kuinka Joe voi astua vielä enemmän aikuisuutta kohti. Pyöreä talo on yhtä vahvasti sekä jännityskirja että kuvaus sorretun heimon tai kansanosan arjesta: poikien ystävyydestä, huoltoaseman makkaroista, taikauskosta ja henkiolennoista. Tämän kaiken yhteensovittamisessa on Erdrichin kerronnan suurin vahvuus.