Petri Vartiainen: Isäasentoja

Petri Vartiainen: Isäasentoja
Kustantaja: Otava 2014
Kansi: Jussi Karjalainen
Sivuja: 159
Kustantamosta
Kotimainen romaani

Kulttuurikodin lapsi ei eksy sanojen maailmassa.
Leikitään piilosta. Sohvan takaa kuuluu Simon huuto: "Olen vessassa!"
Etsijä-Lassi paikantaa huudon, kääntyy katsomaan olohuoneen suuntaan, mutta lauseen merkitys pakottaa hänet kävelemään toisaalle, kurkistamaan vessan ovelta.

Isyydellä on monet kasvot: on niitä, joita kutsutaan iskäksi ja niitä, jotka ovat selvästi faijoja. Lapsen saaminen muuttaa miestä, ennen vaikkapa Jussina, Jannena tai Petrinä tunnettu mies muuttuu isäksi. Millaista isyys on? Miten rooliodotukset ja arkitodellisuus kohtaavat? Mitä tehdä, kun vaimo haaveilee vielä kolmannesta tai ehkä neljännestäkin lapsesta? Millainen on isä, joka ei itse rakenna omaa taloaan? Tai isä, jolla on piilokirjoja joka paikassa? Tuntuu, että isältä "edellytetään kaikkea", muttei "odoteta ammattitaitoa".

Onpa lystikäs ja ilahduttava kansi, ajattelin kun posti toi minulle yllättäen Petri Vartiaisen kirjan Isäasentoja. Varmasti ihanaa, kepeää luettavaa ja juuri sopivaa flunssaiseen olotilaani, ajattelin. Arvelin, että nuorehkon isän tunnoista kertova kirja sopisi hyvin myös oman perheeni arkeen, jossa parhaillaan odottelemme kuopuksen koulupaikkapäätöstä. Olin oikeassa – ja osin väärässäkin.

Olin oikeassa, koska Isäasennoissa on jotain hyvin sydämellistä ja paljon hauskaa. Vartiainen kuvaa päähenkilönsä tuntoja selvällä kokemuksen äänellä. Hän antaa isälle määritelmiä ja tyypittelee isää: hän pohtii muun muassa sitä, miksi isä ei ole kokonaisuus, vaan rakentuu muistoista, hakee omaa paikkaasa ja yrittää toimia kuten isän pitää. Vartiainen kuljettaa lukijansa arjen pieniin sattumuksiin, huvittaviin ja traagisiinkin tapahtumiin. Kirjassa on myös lukuisia viittauksia kirjallisuuteen. Nämä viittaukset ovat kekseliäitä ja kauttaaltaan hyvää tilannetajua noudattavia. Kirjallisuuden ystävä nauttii paitsi Vartiaisen piilokirjoista ja miltei kokoaikaisesta lukemisesta, myös viittauksista muun muassa Carpelaniin, Rasaan, Leinoon ja Saarikoskeen.

Pienen kirjan kaikki neljä osaa pitävät sisällään erilaisia sävyjä ja se, mikä alkaa yhden perheen kaoottisenhauskana arkikuvauksena muuttuu käsittelemään isyyttä sukupolvikokemuksina – tuttua "murheellisten laulujen maata" unohtamatta. Tässä hauskuus katoaa ja traagisuus astuu tilalle. Isäasentoja ei olekaan yksinomaan kepeänhumoristista luettavaa, vaan yritys näyttää, ettei isää ole olemassakaan jonkinlaisena arkkityyppinä. Vartiaisen isähahmo ei edes yritä ymmärtää kaikkea, vaan on kenen tahansa tavoin ymmällään kaiken tuntemansa elämän edessä.

Isäasentoja tuli kolmanneksi vuonna 2012 järjestetyssä Pentti Saarikoski -kirjoituskilpailussa. Kilpailun voitti Tua Harnon hieno Ne jotka jäävät ja toiseksi tuli Meri Kuusiston Amerikkalainen. Vartiaisen romaani on siis varsin kelvollisessa seurassa ja hyvä niin. Kaunokirjallisuutena Isäasentoja on mielenkiintoinen teos. Se ei ole kertomuskokoelma, ei suoraviivainen romaani eikä onneksi yleistä isyysfilosofiaakaan. Sitä on vaikea lokeroida, mikä häiritsi hieman omaa lukukokemustani, mutta Vartiainen kirjoittaa sellaisella hellällä ihmettelyn ja rehellisyyden vuorottelulla, että lopulta annoin muodoille piut paut ja hyppäsin mukaan hieman yli kolmekymppisen miehen tuntoihin. Hyppäsin siihen tuttuun maailmaan, jossa räkää ei pidä syödä, mutta se sattuu olemaan lapsen herkkua; maailmaan, jossa on kuurankarheita sanoja ja jossa voi katsoa, kuinka omat lapset uneksivat.

Isäasentoja voi lukea romaanina tai kokoelmana ajatuksia. Vaikka Vartiainen kirjoittaa fragmentaarisesti ja paikoin luonnosmaisesti, peilaa hän isän tuntoja ja isyyden monia muotoja tavalla, josta tällainen äiti-ihminenkin saa hyvin kiinni. Vartiaisen isähahmo on usein hukassa, mutta silti koko ajan mies paikallaan. Siksi Isäasentoja on tavattoman sympaattinen kirja.

--
P.S. Isäasentoja on jo luonut yhden merkittävän kohdan oman perheeni muistoihin: kuusivuotiaani on jo jonkin aikaa tuntenut kaikki kirjaimet ja tunnistanut alkuäänteitä, mutta Vartiaisen kirjan kannesta hän ihan itse luki sanat "isä" ja "ase". Sanapari on tietysti melkoinen, mutta tästä se lukeminen lähtee!

Isäasentoja ovat tutkailleet myös Kirsi, Tuija ja Minna.