keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa



Huonon kirjan viikko
Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa
Kustantaja: Otava 2009
Alkuteos: Just Another Kid 1988
Suomennos: Seppo Raudaskoski
Kannen kuva: Trinette Reed / Corbis / SKOY
Sivuja: 429
Ulkomainen tietokirja, asiaproosa, Yhdysvallat

Joudin äkkiä hyväksymään sen tosiasian, että halusin tai en, minusta oli tullut asianosainen. En ollut pyrkinut sellaiseksi, mutta kuten niin moni asia elämässäni, se oli vain sattunut tulemaan vastaan enkä ehdoin tahdoin yrittänyt väistää sitä.

Erityisopettaja ja laillistetty psykologi Torey Hayden puuhaa muuttoa Iso-Britanniaan, jossa häntä odottaa rakas ihminen sekä Walesin vehreät kukkulat. Pysyvää viisumia odotellessaan hän ottaa vastaan työtehtävän, jonka hallitsee ja jota aina hieman pelkääkin: Hayden alkaa opettaa vammaisia ja tunne-elämältään häiriintyneitä lapsia pienluokassa Yhdysvaltain keskilännessä. Lapset ovat sellaisia, joiden kanssa kukaan muu opettaja ei ole pärjännyt. Erityisen haastavaksi tilanteen tekee se, että lapsista kolme on kotoisin Pohjois-Irlannista; lapset ovat nähneet kuolemaa yllin kyllin. Ryhmän kaikilla lapsilla on aggressioita, puhumattomuutta, autismia tai seksuaalisia pakkomielteitä. Kaikkein suurin haaste on kuitenkin yhden oppilaan äiti, juopotteleva ja itsetuhoinen fysiikan tohtori Landbrooke Taylor, joka on kuin yksi lisälapsi Haydenin autettavaksi.

Amerikkalaissyntyisen Torey Haydenin kirja Lapsi muiden joukossa (1988) päätyi huonon kirjan viikkoni lukemistoksi sen vuoksi, että aiemmin lukemani Aavetytön perusteella pidän Haydenin teoksia tirkistelevänä sosiaalipornona. Ennakko-odotukset olivat siis hirvittävän hyvät: nyt käsissäni olisi kirja, jota takuulla vihaisin,

Mutta miten minä voisin enää lähteä? Luokka oli ollut kasassa jo viisi kuukautta, ja tajusin hyvin vastuuni lapsia kohtaan. Minulla oli käynnissä enemmän oppimisprojekteja, keskeneräisiä töitä ja puoliksi aloitettuja hankkeita kuin kertaakaan aiemmin sinä lukuvuonna. Koulupiirin erityisopetusohjelma oli täydessä vauhdissa, ja minun vaikutukseni sen toimintaan huomattava. Voisiko joku muu tarttua siinä kohtaa enää ohjiin sijastani?

Lapsia, jotka huutavat; lapsia, jotka kouluikäisenä kakkaavat housuihinsa; lapsia, jotka runkkaavat ja huutavat alapääsanastoa; lapsia, joihin ei saa kontaktia; lapsia, jotka pelkäävät; aikuisia, jotka ovat pahempia kuin sairaat lapset. Lapsi muiden joukossa on tyypillinen Haydenin kirja: hän menee joksikin aikaa töihin paikkakunnalle, jonka koulussa tarvitaan sijaisopettajaa. Hän kohtaa joukon enemmän ja vähemmän ongelmallisia lapsia, kokee vastatuulta enemmän kuin tarpeen, mutta lopulta kuitenkin voittaa ne vaikeudet, jotka voitettavissa ovat.

Aiemmin lukemaani Hayden kirjaan, Aavetyttöön, verrattuna Lapsi muiden joukossa on asiallisempi, parempi. Kahden aikuisen, Torey Haydenin itsensä sekä ongelmaisen Landbrooken, kohtaaminen synnyttää jännitteitä, joista voisi saada irti paljonkin, mutta lopputulos on tälläkin kertaa eräänlainen kurjuuskertomus. Lapsi muiden joukossa on asiaproosaksi luokiteltava tietokirja, jota lukee kuin romaania. Hayden kirjoittaa sujuvasti, jopa koukuttavasti, muttei mitenkään erityisen kunnianhimoisesti tai taitavasti. Hän kirjoittaa oman lajityyppinsä mukaan. Haydenin kohdalla voisin asiaproosan tai psykologisen tietokirjan rinnalla nostaa esiin Suomeenkin voimakkaasti tuloaan tekevän Misery Lit:n käsitteen. Misery Lit -kirjallisuus perustuu (yleensä!) tosielämään ja kertoo kauheasta lapsuudesta, kurjasta avioliitosta, lapsikappauksesta, hyväksikäytöstä tai vakavasta sairaudesta; vastoinkäymisestä, joka on mahdollista voittaa - tavalla tai toisella. Haydenin  kirjoissa voittajia ovat lapset, mutta nimenomaan Haydenin ansiosta.

Torey Hayden jakaa mielipiteitä. Toisille hän on erinomainen kirjoittaja, jonka ansiokkaat kirjat tuovat eri tavoin sairauden lasten ongelmat sekä lasten saaman avun suuren yleisön tietoisuuteen. Toisille hän on sosiaalipornoa suoltava kynäilijä, joka korostaa omaa rooliaan lasten auttajana ja myy lasten tarinaa menestyskirjoissaan. Myönnän olleeni ja olevani edelleen ennakkoluuloinen Haydenin suhteen - kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Lapsi muiden joukossa korosti mielikuvaani tästä. Toki Landbrooken ja kirjan muiden lasten tarinat ovat koskettavia ja ehdottomasti erilaisista sairauksista on hyvä saada tietoa. Mutta onko ylisentimentaalinen ja tarkoituksellakin kaikilla humalaisen oksennuksilla ja sairaiden lasten alapääjutuilla mässäily paras keino? Kyllähän sillä huomiota saa, mutta melkein mieluummin lukisin tirkistelyntarpseeni vaikka legendaarista Hymy-lehteä. Tietomäärä on luultavasti samaa tasoa, mutta lehtiartikkelin pituus mukavampi. Hayden ei tarjoa ratkaisuja eikä pureudu ongelmiin yleisellä tasolla, hän kirjoittaa kaikkein eniten omasta itsestään lasten ja perheiden auttajana. Hän varmasti välittää kaikista piinatuista ihmisistään ihan aidosti, mutta kirjoittaa hyvin minäkeskeisesti. Tästä syystä en arvosta Haydenia tietokirjailijana, vaikka hän erityisopettajana ja psykologina varmasti pätevä onkin. Minulle hänen teoksillaan on enemmän shokki- ja itketys- kuin tietokirja-arvoa, sillä syntymätylsänä ihmisenä lukisin mieluummin metodologiaan keskittyvän tietokirjan - vaikkapa kunnollisen tenttikirjan - samasta aiheesta.

Ja ei, minä en järkyttynyt kirjasta, pikemminkin ärsyynnyin. Voin kuitenkin sanoa kokeneeni miltei itseinhoa siitä, millä intensiteetillä Lapsen muiden joukossa luin: koukutuin suorastaan. Se on pelottavaa. Ehkä juuri tuo koukuttuminen ja tirkistely on se voima, joka saa tuhannet ja tuhannet ihmiset tarttumaan Haydenin sentimentaalisiin teoksiin. Toivottavasti olen väärässä.


** (tekisi mieli antaa vain yksi tähti, mutta kirja on oikeasti sujuvasti kirjoitettu, epilogi ansaitsee suorastaan plussan päälle.)

37 kommenttia:

  1. Oletpa rohkea, kun tartuit Haydeniin. Minä nimittäin en ole hänen kirjojaan lukenut. Oikeastaan pitäisi lukea ihan vain siksi, että voisin sanoa rehellisesti, mitä niistä ajattelen. Sen sijaan jätän lukematta ja pidän yllä ennakkoasenteitani. En tiedä, onko sekään ihan reilua. Kuulun siis juuri tuohon samaan ryhmään kuin sinäkin ja asenteeni kirjailijaa ja hänen kirjojaa kohtaan ovat negatiiviset. Tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka pitävät kovasti Haydenin kirjoista.

    Kirjoitat hyvin ja analyyttisesti tästäkin kirjasta. Ja perustelusi sille, mikset pidä Haydenin teoksesta, ovat vankat ja uskottavat.

    Ai sinäkö syntymätylsä? Tohdin kyllä epäillä!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, Hayden on kirjailija, joka tosiaankin jakaa mielipiteitä. Moni rakastaa hänen kirjojaan ja ihailee Haydenin työtä lasten parissa. Sitä työtä arvostan minäkin, mutta en sitä, miten Haydenin kirjat ovat nimenomaan _hänen_ tarinoitaan.

      Mutta niin, lukemalla toki tietää, mihin Haydenin kirjat omassa lukijamielessä sijoittuvat. En kuitenkaan usko, että tällaiset helpot surkeuskirjat olisivat sinun lajisi. :)

      Ja kiitos! ;)

      Poista
  2. OLen joskus muinoin lukenut Haydenin teoksia, mutta viimeisimmät on jääneet lukematta. Muistelisin ajatelleeni Haydenista joskus, että onko hän ihan todellinen henkilö, mikä on totta, mikä ei ja esimerkiksi sähkökissa (muistaakseni se oli sähkökissa) kirja oli ihan eri tason kirja kuin muut, siitä en tiennyt, mikä oli , jos oli ollenkaan, ja mikä mielikuvitusta, eli oli enempi kaunokirjallinen toes.
    Minun lukemishalujani latistaa se, jos teokset alkavat olla liikaa "suollettuja", en osaa sanoa, onko Haydenin tuotannossa sitten tästä kyse, jotta kirja päätyisi minun lukulistalle, siinä pitäisi olla jotain "mieltä kohottavaa", innostavaa, ei niinkään kiihottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, minun mielestäni Hayden kirjoittaa sekä fiktiota että asiaproosaa. Hän vaikuttaa hyvin tuotteliaalta.

      Minua Haydenin tuotannossa ärsyttää se omahyväinen, itsekorosteinen, tapa, jolla hän tuo asioita esille. Kirjat ovat aina hänen tekojensa tarina, ei niinkään lasten tai lasten ongelmien.

      Poista
  3. Tää on kyllä niin *reps* ja *hekottelee holtittomasti* tää sun huonon kirjan viikko. Minustakin on varsin rohkeaa tarttua haydeniin, sillä tiedän monen suhtautuvan häneen aika kiihkeä rakastavasti. Itse olen lukenut yhden (Toisten lapset) ja se oli ihan ok, tunnistan kuvailemasi epäilyttävät piirteet - toisaalta arvostan sitä missiota joka hänellä on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, hih! :D Joo, moni tosiaan rakastaa Haydenia enkä haluakaan pilkata häntä tai hänen lukijoitaan. Minäkin arvostan työtä erityislasten parissa, ihailen suorastaan. Mutta sitä tapaa, jolla Hayden kohottaa itsensä ihmeidentekijäksi, en voi sietää.

      Poista
  4. Haydenin "ah-minä-olen-niin-hyvä" -linja tosiaan jakaa mielipiteitä. Toisaalta tiedän lastentarhanopettajiakin, jotka ammentavat mallia Haydenilta. Mielipidekysymys! Mie olen häneltä jotain vanhempia teoksia lukenut ja kyllähän ne kieltämättä koukutti! Aavetytön luin yhdeltä istumalta ja olin oksentaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K., olet ihan oikeassa, että monet kasvatusalan ammattilaiset lukevat Haydenia ja saavat kirjoista paljon irti. Monet ehkä myös inhoavat - jokainen lukee omista lähtökohdistaan ja hyvä niin.

      Aavetyttö on kuvottava kirja, siinä ei ole mitään muuta kuin tirkistelyn makua. Tämä Lapsi muiden joukossa on parempi, mutta ei siinäkään tarjota mitään Haydenin omia muisteluita kummempaa.

      Poista
  5. Oho, jo viikon toinen huono kirja onkin sellainen, josta on omakohtaista kokemusta :D Olen työn puolesta lukenut tästä n. puolet, enkä tainnut kauheasti vaikuttua. Joskus tosi nuorena luin myös jonkun Haydenin kirjan, ehkä sen minkä kannessa on auringonkukkia, enkä kyllä muista siitä juuri mitään. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi Haydenin kirjailijanlaadusta. Hieman kärjistäen voisin todeta, että tyypin kirjojen suosio perustuu (lukijoiden) psykologis-pedagogisen kiinnostuksen valeasuun puettuun alhaiseen tirkistelynhaluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miia, haa! Saa nähdä, mitä kaikkea ehdin vielä... ;) Mutta niin, moni on lukenut Haydenia joko kirjan toisensa jälkeen tai sitten vain osittain.

      Sanoit osuvasti: tietopohjaisen kiinnostuksen asuun voi naamioida monenlaista. Itse uskon, että jos sairauden lasten auttaminen oikeasti kiinnostaa (etenkin ammatillisesti), on hyvää tieto- ja tutkimuskirjallisuutta saatavana paljon.

      Poista
  6. Hui, en uskalla lukea tätä. Barbra Cartlandia olen lukenut paljon yläasteella, enkä pelkää tarttua sellaisen nytkään, jos vaikka yöllä en saa unta ja tarvitsen siis unilääkettä. Mutta tällaiset lapsia koskevat jutut menevät sietokykyni yli, sen tiedän jo etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera Vala, Barbara C. voi parhaimmillaan rentouttaa, mutta Haydenin kirjat eivät sitten millään. Lapsia koskevat rankat jutut ovat liikaa minullekin, mutta joskus ärtymys voittaa liikutuksen.

      Poista
  7. Hah, totta: miksi haaskata kallisarvoista lukuaikaa tämmöiseen, kun Hymyn artikkelin lukee kymmenessä minuutissa! Itsekin ärsyän aina kun törmään sosiaalipornoon. Mieluummin vaikka sitä Cartlandia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, nimenomaan! Minäkin pidin enemmän Cartlandista. Se on jotenkin aidompaa, ei esitä mitään muuta. Rehellinen kaupallisuus on piristävämpää kuin vakavaksi kirjaksi verhotut myyntitavoitteet.

      Poista
  8. Torey; Torey; Torey;-) minä luin -90 luvulla varmaan kaikki silloin suomennetut kirjat. Silloin, lapsettomana ja vähemmällä elämänkokokemuksella varustettuna kirjat menivät nimenomaan sinne "sosiaaliporno-Hymy-tirkistely"-kategoriaan.

    Mieheni on koulutukseltaan sosionomi ja hänellä oli myös näitä kirjoja joten tällä hetkellä meidän kirjahyllystä löytyy Toreytä joka lähtöön..tosin aika on kellastuttanut kirjojen sivut enkä ole edes lukenut v.2005 ilmestynyttä " Hiljaisuuden lapset"-teosta. Tilasin sen joskus kirjakerhon alennusmyynnistä mutta jäi sitten lukematta kun omat lapset syntyivät. Pitkän aasinsillan kautta siis; "nukkelapsi- tiikerilapsi-auringonkukkametsä jne.." Torey suoltaa näitä kirjojaan ihan liian kovaa tahtia. Kaipa näille lukijoita vieläkin löytyy, ainakin tuo SSKK-kirjakerho pitää häntä yhtenä Suomalaisten suosikkikirjailijoista. Toisaalta, nykyaikana kun arkielämän otsikot ovat täynnä lapsiin kohdistuvaa pahuutta ja ihmismielen sairautta ei tällaisia kirjoja enää edes "jaksa" lukea-tai en minä ainakaan. Enää;-)

    Hyvää ja rauhallista pyhäinpäivää sinulle ja koko perheelle!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MFM, Moni on lukenut. Ja tykännyt. Minäkin myönnän koukuttuneeni, kirjan luki nopeasti, oli pakko saada tietää, kuinka itse kullekin käy.

      Torey Hayden on tosiaan hyvin suosittu. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko miehesi saanut ammatillisesti mitään irti hänen kirjoistaan. Onko niistä ollut apua sosionomille?

      Se on totta, että nykyiset lehtiotsikot järkyttävät niin, että Haydenin kirjat uuvuttavat entistäkin enemmän.

      Kiitos samoin, hyvää pyhäinpäivää!

      Poista
  9. Kiitos, olen ollut toisinajattelija noiden Haydenin kirjojen kohdalla ja yrittänyt kynsiä positiivisuutta niistä, mutta.
    Ah, miten helpottavaa, en olekaan tai siis en ihan kokonaan "pääni kolauttanut", kun teitä muitakin löytyy.
    Lohdullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A-L, kiitos kommentistasi. :) Meitä on varmasti monia, kuten on Haydenin ihailijoitakin. Se, että keskustelua viriää, on hienoa.

      Poista
  10. Olen lukenut Haydenia yhden kirjan ajalla, jolloin olin töissä autistien parissa. Luin sen varmaankin sen takia, että saisin jonkun valaisevan jutun selviytymiseen työssäni.

    Pystyin samaistumaan siihen asti teokseen, kun erkkaope joutui nostamaan käsiään pystyyn ja sanomaan, että en tiedä, mitä tehdä. Sitten kun ope yhtäkkiä ja vähän vahingossa keksi, miten kaikki sujuu, en enää pysynyt mukana. Mutta Torey Hayden kirjoittaa itsensä ihmeelliseksi lasten pelastajaksi ja siksi tämä ei oikein iske.

    Miian lainaukseen: "tyypin kirjojen suosio perustuu (lukijoiden) psykologis-pedagogisen kiinnostuksen valeasuun puettuun alhaiseen tirkistelynhaluun" varmaan viittaa tämäkin kommenttini, mutta tosiaan jotenkin ajattelin saavani vertaistukea tms. elämänohjeita kirjan luettuani. Selväksi tuli, että en siitä saa mitään muuta kuin Haydenin paistattelua, joten en ole sen jälkeen lukenut muista.

    Itseäni kiinnostaa ns. kurjuuksien kuvaus, mutta lähinnä siksi, että asia tuodaan esiin, esim. Karkkipäivä oli minusta hieno kirja, ilman mässäilyjä. Samoin moni muu teos, joissa pyrkimyksenä on antaa ääni hiljaisille. Missä sitten menee raja, jonka jälkeen kirjasta tulee sosiaalipornoa? Joskus tuntuu, että myös sosiaalipornon nimeä huutaen voidaan vaieta sellaisista asioista, jotka halutaan unohtaa ja mieluummin olla näkemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., saitko Haydenin kirjoista apua työhösi? Se kiinnostaisi minua. Itse voin avautua sen verran, että lähipiirissäni on/on ollut (sekä että) niin kehitysvammaisia kuin mieleltään ailahtelevaisia lapsia ja ehkä siksikin luen Haydenia niin ärtyneenä. En pidä siitä, miten hänen kirjoissaan korostuu "minä autoin", "minä sain lapsen puhumaan", "minä huomasin tilanteessa jotain hälyttävää". Tuo itsekorosteisuus pomppaa esille. Sitä samaa paistattelua siis, johon sinäkin viittaat. :)

      Se, milloin kirjasta tulee sosiaalipornoa on hyvä kysymys. Minulle kirjasta tulee sitä silloin, kun asioita tirkistellään ja kauhistellaan ja lukijaa itketetään, mutta oikeita ratkaisuja ei tarjoa, ei metodeja, ei edes paikkoja, minne ottaa yhteyttä. Karkkipäivä on hienoa kirjallisuutta. Kyllä kurjuutta ja vaikeita asioita voi kuvata hyvin eikä silloin ole "sosiaalipornon" vaaraa.

      Minulle sosiaaliporno on halpahintaisuutta, ei sitä että asiat vaiettaisiin termin avulla.

      Poista
    2. Ehkä kirjoitin vähän epäselvästi, mutta en todellakaan saanut apua kirjasta, koska siinä kerrottiin, että vaiston varassa erkkaope teki havaintoja ja ratkaisuja, jotka ihan mystisesti vain toimivat. Niin, voisin itsekin kirjoittaa tuollaista, mutta se olisi kyllä aika isoa shaissea, koska niistä havainnoista keskustellaan monen muun kanssa ja aika moni muukin tekee samat havainnot. Ei tarvitse olla mystikko, että huomaa, että joku ei opi. Keinojakin keksitään monesti yhdessä. Mutta Haydenillä kai onkin kirjoissa sellaisia tapauksia, joihin kukaan muu ei pysty saamaan kontaktia tai keksimään keinoja. Lol.

      Haydenin tapauksessa onkin ihan selvää, mitä tämä kirja on. Mutta entäs ne jotkut vähän epäselvemmät kirjat. Voihan toki olla, että Haydenin kirjoista jollekin lukijalle oikeasti on jotain iloa, toivoa jne. Mä en osaa sanoa, luen tätä niin kuin moni muukin.

      Poista
    3. Juuri noin! Ymmärsin hyvin pointtisi, jäin vain miettimään tuota sosiaalipornon paljon käytettyä (ja itsekin käyttämääni) käsitettä. Määrittely on veteen piirretty raja. :)

      Poista
  11. Katja, minulla on ystävä, alan iihminen, jonka sinäkin olet tavannut ja hän pitää näistä kirjoista. Bessu on kantanut minulle ensimmäiset 3-5, mutta sitten minulla alkoi tökkiä, koin jotain teennäistä ja sanoin suoraan, ettei uppoa minuun enää.

    Mutta ehkä näitä ennen kuin sitä höttöromantiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, muistinkin meidän joskus jossain blogissa miettineen Haydenia ja muistin, että bessusi on pitänyt hänen kirjoistaan. Moni on, ja nimenomaan moni alan ihminen. Minua kiinnostaisikin kuulla heidän kokemuksiaan.

      Olen samaa mieltä kanssasi, että Haydenin kirjoissa on jotain teennäistä. Ehkä se, että hän kirjoittaa lasten ongelmista niin tunteikkaasti, mutta siirtyy kirjasta toiseen niin helposti. Olisi hienoa ja mielenkiintoista, jos Hayden kirjoittaisi oikean tietokirjan eikä vain kuvailisi vanhoja tapauksiaan.

      Poista
  12. Sattumalta olen lukenut Haydenilta juuri tämän ja yhden toisen, Häkkipojan. Tartuin kirjoihin tuttavien suositusten perusteella. Koin osin samaa kuin Katja sinäkin: koukutuin ja ärsyynnyin. Ärsyynnyin paitsi Haydenin itsekorostuksesta myös omasta koukuttumisestani :) Kauhistelin myös tapaa, jollaiseksi Hayden kuvaa hyvän työnteon: vuorokaudet, vikkot, vuodet ympäri tehdään vain työtä ja omistaudutaan sille niin, että kaikki muu elämä ympäriltä katoaa. En usko, että se voi onnistua, ainakaan kovin pitkään. Lapsille ei ole apua loppuun poltetusta erityisopettajasta. Työ ja oma elämä on jotenkin pidettävä erillään. Hayden ihannoi kummallista työmoraalia sen lisäksi, että harrastaa aivan peittelemätöntä itsekorostusta ja sosiaalipornoa. Paheksun! Mutta ymmärrän, että monet pitävätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, sama kävi minullekin: ärsyynnyin nimenomaan omasta koukuttumisestani. Inhosin kirjaa ja inhosin sitä, että en voinut lopettaa sen lukemista ennen kuin tiesin miten etenkin Landbrookelle käy.

      Nostit esiin hyvän pointin: nyt kun ajattelen, Haydenin työmoraali on outo ja juuri tuo uhrautuvuus muuttuu hänen itsekorostuksensa peiliksi.

      Poista
  13. Kiitos tästä, Katja! Yksi vuoden huonoimpia lukukokemuksia on ehdottomasti ollut Haydenin Viattomat. Menen jopa niin pitkälle, että vannon, että sinäkin pitäisit sitä vielä huonompana kuin Lapsi muiden joukossa -kirjaa:D Muistan yläasteella vaikuttuneeni kovastikin Tiikerilapsi-kirjasta, mutta toisaalta luin silloin ehkä 12 kirjaa vuodessa, joten olin fiiliksissä aina kaikista lukemistani kirjoista:) Toisaalta moni on sanonut, että Tiikerilapsi on ehdottomasti Haydenin paras kirja... Hmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, eipä kestä. :) Lapsi muiden joukossa on huono, mutta uskon että Viattomat on vielä kehnompi - itselleni tuollainen kehnompi oli Aavetyttö. Yläasteikäisenä tykkää usein erilaisista kirjoista kuin aikuisena. ;) Ja kyllähän Hayden tavallaan sujuvasti kirjoittaa.

      Poista
  14. Olen myös lukenut varmaankin kaikki Haydenin kirjat ja ehkä eniten on jäänyt mieleen Hiljaisuuden lapset. En ollenkaan ole kokenut kirjoja Haydenin paistatteluna vaan olen lähinnä ollut kiinnostunut näistä käyttäytymiseen liittyvistä lasten ongelmista. Mutta kyllä tuon pointsin ymmärrän. Eiväthän ne kaunokirjallisesti ole mitään hyviä mutta kuten on jo tullut esille, tietynlainen sujuvuus ja koukuttavuus niissä on. Joskus muistan ajatelleeni, että miksi Hayden ei joskus keskittyisi ikään kuin elämänkerralliseen ja inhimillisempään puoleen tyyliin "erityisopen elämä" ja avaisi omia tuntojaan vähän enemmän sen sijaan että koko elämän täyttää työ. hän on varmaan löytänyt myyvän formaatiin ja suoltaa sillä linjalla kirjoja. Kokeilisi jotain erilaista.

    Mietin myös tuota rajaa tirkistelystä yhteiskunnallisesti merkittävien ongelmien käsittelyyn eli misery litin määrittelyn vaikeus ja rajanveto, mutta tuota Katja taisitkin jo edellä tarkentaa. Mulla tulee mieleen esimerkiksi Maijan tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, koukuttavuus ja sujuvuus luonnehtii hyvin Haydenia. Minua hänen kirjoissaan vaivaa se, ettei niiden fokus ole mielestäni ongelmaisissa lapsissa, vaan siinä, miten Torey Hayden itse toimii - fokus on hänessä.

      Raja sosiaalipornon, kurjuuskertomuksen ja yhteiskunnallisesti tärkeän kirjallisuuden välillä on häilyväinen. Itselleni asian asiallinen käsittely, taustoittaminen ja tirkistelemättömyys määräävät luokittelua. Maijan tarinaa en ole lukenut, mutta sen uskon olevan ansiokas kirja vaikeasta aiheesta. Sen haluan lukea.

      Poista
  15. Liityn ennakkoluuloisten joukkoon! Muistan että nämä kirjat oli todella suosittuja jossain vaiheessa. Ehkä edelleen? Minulla on ollut juuri tuo mielikuva, että nämä ovat tirkistelevää ja kauhistelevaa sosiaalipornoa, enkä ole yhtään Haydenin kirjaa lukenut.

    Ehkä mä kaipaisin tällaiseen kärsimyspuheeseen yhteiskunnallista taustoitusta: tilastoja, toimenpiteitä, pitkiä vertailuajanjaksoja... On jotenkin niin periamerikkalaista, että yksi superopettajanainen pelastaa lapsia suitsait sukkelaan. Miten niille lapsille sitten käy, jos juuri tuo opettaja lähtee pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, luulenpa että ennakkoluulosi ovat ihan oikeat. Omat kaksi Haydenin-lukukokemustani nimittäin vain vahvistavat kuvaa hänen kirjoistaan sosiaalipornona.

      Samaa taustoitusta kaipasin minäkin, siksi kirjoitinkin, että lukisin mieluummin vaikka jonkun tutkimuskirjan aiheesta. Hayden ei tarjoa muita vaihtoehtoja kuin omat hyvät tekonsa. Oikea ihmenainen, siis! ;)

      Poista
  16. Olen varmaan lukenut suurimman osan Haydenin tuotantoa, mutta minusta ne ovat kamalia! Tämä siis tarkoittaa sitä, että olen lainannut niitä reissu- ja odottelukirjoiksi, johon ne sopivat(kin). Ei tarvitse keskittyä eikä uskoa mihinkään.

    Lisäksi ainakin parissa, joissa olisi asiantynkää on täysin virheellistä tietoa. Ei ole kivaa se! En siis pidä enkä suosittelisi. Tosin hänellä on paljon fanaattisia lukijoita ja jotkut jopa keräilevät teoksiansa. Hmmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plg, kiitos kommentistasi. On totta, ettei Haydenia lukiessa tarvitse juuri keskittyä. Kirjat tosiaan ovat melko kauheita.

      Kiinnostavaa oli kuulla virheellisistä tiedoista. Muistatko, mitä virheitä kirjoissa tuli vastaan?

      Se on totta, että Hayden on hyvin suosittu.

      Poista
  17. Kiinnostavaa on ollut seurata tätä keskustelua Haydenin kirjoista! Olen lukenut niitä jonkin verran, mutta sitten aloin ihmetellä aina tätä kaavamaista pelastus-kuviota, kuinka hän toiminnallaan voittaa häiriintyneen erityislapsen/lasten luottamuksen ja "pelastaa" heidät. Mistä näitä onnistuneita caseja aina riittää? Tuopa oli mielenkiintoinen kommentti, että kirjoissa esiintyy virheellistä tietoa!

    Lopetin kirjojen lukemisen jossain vaiheessa, koska niissä on jotain epäuskottavaa, vaikka toisaalta niissä kuitenkin tuodaan esille lasten huonoa kohtelua, erityislasten ongelmia sekä menettelytapoja, miten ratkaista ongelmia. Näihin kirjoihin olisi kiva saada kuulla erityisopettajien tai ammattilaisten mielipide.

    p.s. Hyllyssäni on muuten lukemattomana tuo Lapsi muiden joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiva että luit ja kommentoit tätä kirjoitustani. Minä olen tosiaankin lukenut vain kaksi Haydenin kirjaa ja luulen, että nuo kaksi (Aavetyttö ja tämä) ovat huonoimmasta päästä. Ainakaan kummassakaan ei esitetä minkäänlaisia metodeja ongelmien ratkaisemiseksi. Tai jos tuodaankin, niin se ratkaiseva tekijä on aina Haydenin persoona. Siksi olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla ammattilaisen mielipide asiaan... :)

      Poista
  18. En käyttäisi sanaa "runkkaaminen", kun kyseessä on lapsi. En ole mikään hienostelija ja käytän sanaa kyllä muuten, mutta särähtää ikävästi silmään tässä tapauksessa.

    Muuten huomaan olevani melkein täysin samaa mieltä kanssasi. Haydenin esittämästä aiheesta voi puhua ja ehkä pitääkin niin "normaalit" ihmiset ymmärtäisivät edes jotenkin minkälaista työtä tämä on ja minkälaisia ongelmia lapsilla voi olla. Mutta tuo Haydenin tyyli on itseriittoinen, sille ei voi mitään. Kirjoittajana hän on selvästi osaava (eipä tätä kai muuten olisi tullutkaan luettua), mutta tietynlainen hyväksikäyttö, tirkistelynhaluun vetoaminen ja egoismi paistaa tästäkin kirjasta.

    Aikomuksena olisi lukea noita muitakin Haydenin teoksia, niin on vertailupohjaa. Tiikerin lapsen näin joskus telkkarista.

    VastaaPoista