Ali Smith: Companion Piece

 

Ali Smith: Companion Piece
Penguin Books 2022 (2023 painos)
Kannen maalaus David Hockney: Felled Trees on Woldgate 
240 sivua
Brittiläinen romaani

What I knew was my own absence.
What I sensed, clear as unruined air, was the ghost of a chance, a different presence.

Ali Smith on melkoinen velho kirjailijaksi: tiedostava, sanoilla leikittelevä, moneen suuntaan kurottava ja kaiken keskellä jollakin tavalla myös sydämellinen. Ihastuin Smithin vuodenaikasarjan muutamaan kirjaan: Syksyyn ja Talveen. Jostain syystä minulla on vielä Kevät ja Kesä lukematta. 

Joku aika sitten huomasin kirjan nimeltä Companion Piece, jota pidetään ikään kuin vuodenaikakvartetin jatko-osana tai sisarkirjana. Monikerroksisessa ja paikoin surrealistisessa romaanissa eletään brexitin jälkeisessä Britanniassa, on pandemia-aika. Sandy Gray on keski-ikäinen taiteilija, joka huolehtii sairaalaan joutuneen isänsä koirasta. Sandy saa puhelun vanhalta luokkatoveriltaan, josta ei ole kuullut vuosikymmeniin.

Romaani kieputtaa lukijaansa eri ajoissa ja paikoissa, usein symbolisesti. Tuttuun tapaan Smith käsittelee isoja teemoja, kuten yksinäisyys, pakolaisuus, Englannin ja Irlannin kipeä suhde, covid ja musta surma, taide, sukupuoli, jonnekin kuuluminen – ja kaikki tietenkin kietoutuvat yhteen. 

Smith palkitsee hereillä olevan lukijan enkä ole ihan varma, olinko lukiessani koko ajan sellainen. Voi olla, että englanniksi lukeminen vieraannutti, sillä on aina jollakin tavalla etäännyttävää lukea muulla kuin omalla äidinkielellään. En ehkä saanut ainakaan kaikista surrealismin tasoista, realismissa pysyin mukana helpommin. Toisaalta voi olla onnikin, että luin teoksen sen alkukielellä, sillä Smithin kielellinen leikittely ja älykkyys riemastuttavat aina.

Vaikken ymmärtänyt kaikkea, osaan sanoa että Companion Piece on kantaa ottava ja lämmin kirjallinen kaleidoskooppi, joka avaa näkymiä menneestä tulevaan. Suosittelen sitä kaikille, jotka rakastavat hyvää kirjallisuutta – ja englannin kieltä. <3