Olli Jalonen: Taivaanpallo

Olli Jalonen: Taivaanpallo
Otava 2018
461 sivua
Kansi Anna Lehtonen
Kotimainen romaani

Muistaminen ei valoa tarvitse, eivät tarvitse ajatteleminen eivätkä unetkaan vaikka unissa voi olla sisällä päivänvalo. Sellaisia olen nähnyt laivan ruumassakin. Pilkkopimeässä ja silmät kiinni olen nähnyt unia ulkoa. Vaikka olen maannut peiteltyjen kangaspaalien päällä liikkumatta, olen nähnyt että olen juossut kovaa tai kiivennyt korkealle. Mitä silloin unet ovat jos ne eivät ole sitä missä on? En voi millään kiivetä puuhun jos lojun nukkumassa laivassa tai rappujen alla. Näin vaikeasta asiasta voisin kysyä herra Halleylta koska hän varmasti siihenkin tietää vastauksen.
Jos tämä vasta on koti-ikävää, jos aiempi olo ei ollutkaan, jos ei tästä pääse enää koskaan irti, olen ajatellut kun olen yrittänyt nukahtaa olkipatjalla, mutta vaikka kuinka olen ajatellut ja miettinyt niin silti olen alkanut itkeä pimeässä.

Angus-nimisellä pojalla on hyvät silmät, mutta hän haluaa vieläkin tarkemman näön. Hän viettää yönsä puussa ja merkitsee muistiin tähtien asentoa. Puoliorpo, äitinsä, siskonsa ja veljiensä kanssa Saint Helenan saarella 1600-luvun loppupuolella elävä Angus on tutustunut tähtitieteilijä Edmond Halleyn kanssa, ja juuri Halley tarvitsee Anguksen silmiä tähtitaivaan kartoittamiseen. Anguksen lapsuus on toisaalta turvallinen, toisaalta vaaroja täynnä. Äiti ja sisko huolehtivat hänestä, pastori huolehtii äidistä niin että he kuuluvat valvovan hyvin myöhään, mutta saari on monenlaisten levottomuuksien tyyssija: salakatolilaiset punovat juoniaan, kuvernööri taas omiaan. Saaren asioista on tärkeää saada viesti emämaahan Englantiin, minkä vuoksi Angus jättää tutun arjen taakseen ja matkaa Englantiin jäniksenä laivan märssykorissa. Koittaa aika, jolloin Minä-joka-on-kuolleenpuun-Angus on jo miltei toisella puolella maailmaa ja yksin.

Joskus parhaimmat lukuelämykset syntyvät kirjoista, jotka tarjoavat alkuun haasteita: kielen omalaatuisia rakenteita, painavaa asiaa, tajunnanvirtaa, runsautta tai niukkuutta, joskus yleistä vaikeutta päästä sisälle kirjan maailmaan. Mutta kun luettava alkuvaikeuksien jälkeen vie mukanaan, palkitsee kokonaisuus usein enemmän kuin kirja, jonka maailmaan solahtaa helposti. Yksi tällainen aluksi hankala, mutta lopulta lumovoimainen on tuore kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja, Olli Jalosen Taivaanpallo. Sen kanssa minulle kävi samoin kuin vaikkapa AS Byattin Riivaukselle: aloin lukea romaania ja oitis ymmärsin sen hienouden, mutta en osannut keskittyä lukemaani, kirja jäi kesken kahdesti, kolmannella (vai olikohan se peräti neljännellä) lukuyrityksellä pääsin vihdoin Byattin teksin maailmaan. Taivaanpalloa aloittelin jo keväällä, mutta ajatukseni harhailivat. Syyslomalla kävi samoin, en osannut rauhoittaa mieltäni lukemiseen, mutta nyt joulukuussa kaikki oli onneksi toisin.

Niin, romaanin alku voi olla vaikea, kuten se minulle oli, koska se on Anguksen maailmanymmärryksen näkökulmasta tajunnavirtaisesti kerrottu. Angus on herkkä ja silti vahva poika, älykäs niin tunteen kuin tiedon puolesta, mutta syrjäisellä saare kasvanut. Siksi Minä-joka-on-kuolleenpuun-Angus kertoo kokemastaan niin kuin kertoo: tajunnavirtaisesti, nuoren pojan – lapsen – kielellä. Ja siksi lukijalla saattaa mennä tovi ennen kuin hän pääsee Anguksen tasolle, Anguksen mieleen. Mutta kun hän (ehkä vihdoin) sinne pääsee, on hän mukana seikkailussa, joka koettelee sielua ja ruumista, kuljettaa kauas ja avartaa, kasvattaa.

Seikkailu ei ole kaukaa haettu luonnehdinta, sillä Jalosen romaanissa on hetkittäin (!) vanhojen seikkailuromaanien henkeä, etenkin laivalla on jopa vernemäisiä kaikuja. On hyviä ja pahoja ihmisiä, uutta tietoa ja oppimista, tekniikkaa ja omalla älykkyydellä pärjäämistä, ja vielä huikea matka syrjäiseltä saarelta erääseen maailman keskukseen. Mutta enemmän kuin seikkailukertomus Taivaanpallo on romaani yksilön kasvamisesta ja toiveista, muiden odotuksista, yhteiskuntaa repivistä ristiriidoista, vanhasta ja uudesta. Se on romaani ihmisistä muutosten keskellä.

Jalosen kieli, Anguksen kieli (vaikka muitakin näkökulmia valotetaan), sisältää oman rytminsä, joka ikään kuin lavenee sitä enemmän mitä suuremmaksi Anguksen maailma lavenee. Ajatusten virta kietoutuu kaikkeen Anguksen kokemaan. Näihin ajatuksiin kiteytyy tarkkoja havaintoja ja oivalluksia. Maailmankatsomus – usko ja tiede ottavat yhteen  ihmismieli omaksuu sen, minkä kykenee, ja Anguksen mieli pystyy enempään kuin monen muun. 

Voihan komeetta merkki olla mutta ei se ole, ei ollenkaan, eivät taivaankappaleet ihmssuvulle merkkeinä kierrä vaan kiertävät kuten kiertävät määränsä mukaan.

Yhteen eivät ota vain usko ja tiede sinänsä, jonkinlaisina yläkäsitteinä, vaan kansanuskomukset, katolilaisuus ja protestanttisuus. Angus imee oppia sekä pastorilta (lukeminen) että Halleylta (mittaaminen, käsitys maailmankaikkeudesta). Erilaisten ihmisten ja näiden aatteiden ristiriidat eivät jää vain Saint Helenan saarella, Lontoossa ongelmat ovat erilaisia. Kaikki aikuisten asiat ovat kiemuraisia ja varjoja täynnä. 

Vaikkei Angus sulata kaikkien kylmässä ja kosteassa suurkaupungissa tavattavien ihmisten sydäntä, niin lukijan sydämen hän saa väräjämään. Anguksen puolesta voi miltei pidättää hengitystään ja hänen ajatustensa lentoa ja myös niiden konkreettista tasoa, havainnointikykyä, voi ihailla. Samalla voi vain ihailla sitä, miten Jalosen romaani kasvaa kiinni lukijaansa.

Ihminen aina vain kaipaa vaikka kaikki olisi jo tässä. 

Omanlaisellaan, sekä kielen että kertomuksen, rytmillä hengittävä Taivaanpallo on Finlandiansa ansainnut.

--

Taivaanpallosta ovat pitäneet myös Arja, Elina, Mai ja Tuija.